http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2003/090903_c.htm
Osui naulan kantaan omalla kohdallani. Tämä on alkanut lapsena. Olen ankara itselleni, olen luova ja tätä esiintyy suvussa.
Mielestäni tämä oli mielenkiintoista tietää: Tätä sairautta on ruvettu pitämään eräänlaisena aivojen vanhan tunne- ja reaktiopuolta säätelevän pohjaosan ns. matelijanaivojen eli limbisen systeemin ja uudemman aivoalueen eli ajattelua ja luovaa puoltamme säätelevän otsalohkon välisenä liikennehäiriönä.
Leikkaukseen olisi mukava päästä, jos se olisi täysin turvallinen.
Osui naulan kantaan omalla kohdallani. Tämä on alkanut lapsena. Olen ankara itselleni, olen luova ja tätä esiintyy suvussa.
Mielestäni tämä oli mielenkiintoista tietää: Tätä sairautta on ruvettu pitämään eräänlaisena aivojen vanhan tunne- ja reaktiopuolta säätelevän pohjaosan ns. matelijanaivojen eli limbisen systeemin ja uudemman aivoalueen eli ajattelua ja luovaa puoltamme säätelevän otsalohkon välisenä liikennehäiriönä.
Leikkaukseen olisi mukava päästä, jos se olisi täysin turvallinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei ja ensiksi kysymys, kuinka hoksasit mennä katsomaan Akuutin arkistoa?
Olen tämä kyseinen aivoleikkauksen läpikäynyt henkilö, josta Akuutin jutussa kerrotaan. Jutun lopussa on sähköpostiosoitteeni, johon voit lähettää postia.
Olisit siis itsekin halukas aivoleikkaukseen OCD:si takia ja kyselet, onko se turvallista. Sen verran pystyn sanomaan, että ainahan kirurgisessa operaatiossa on omat riskinsä, jopa esim. umpisuolileikkauksessakin. Se pitää vain hyväsyä.
Neurokirurginen toimenpide tulee OCD:n hoidossa mahdollisesti kuvaan mukaan vain silloin, kun KAIKKI muut hoitomuodot (terapiat ja lääkevaihtoehdot)on ensin kokeiltu tuloksettomina, se on ikäänkuin viimeinen ulospääsytie oravanpyörästä. Olet ilmeisesti sairastanut pakko-oireista häiriötä jo tosi kauan. Onko sinulle kokeiltu Akuutin jutussa mainittua käyttäytymisterapiaa, jossa ikäänkuin yritetään oppia pois oireista? Usein se saattaa tuoda lääkitykseen liitettynä avun.
Tällä hetkellä ei omalla kohdallani tehtyä kapsulotomia-tyyppistä leikkausta maailmalla juurikaan enää tehdä, vaan vaaka on kallistunut jutussa mainitun sähköstimulaatiohoidon suuntaan. Siitä käytetään lyhennettä DBS (=Deep Brain Stimulation), joka suomennettuna tarkoittaa syväaivostimulaatiota. Ainakin belgialainen Leuvenin yliopistosairaalan neurokirurgi Bart Nuttin on tehnyt näitä leikkauksia. Suomessa voit tiedustella asiasta Oulun yliopistosairaalan neurokirurgilta Esa Heikkiseltä tai HUS:in psykiatrian professorilta Hasse Karlssonilta.
Oletko siis tähän mennessä saanut sairauteesi mitään oireita auttavaa hoitoa?
Sattuipas sopivasti =) Olen syönyt lääkkeitä, jotka helpottivat jonkun verran, muttei kokonaan. Lääkityksestä tuli minulle liian pahoja sivuoireita, joten lopetin sen. Haluaisin terapiaan. Olen käynyt julkisella puolella ongelmasta puhumassa, mutta silloin lyötiin lääkkeet kouraan ja sanottiin että koita pärjäillä. En ole täysin "avautunut", että kuinka paljon tämä sairaus minua henkisesti rasittaa ja välillä masentaa. Aluksi luulin olevani täysin hullu, kunnes luin tästä sairaudesta. Oli helpotus huomata ettei olekaan hullu. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Jonot yksityisterapiaan ovat pitkät ja se maksaa paljon. Mitä ehdottaisit? Haluaisin todella tästä eroon, mutta toisaalta minua pelottaa tunnustaa kaikki obsessiot ja kompulsiot.
Heippa!
Sääli, että sait lääkkeistä pahoja sivuoireita. Mitä lääkkeitä sinulle on kokeiltu? Ajattelisi, että sinullekin löytyisi sopiva vaihtoehto, sillä niitä on niin suuri valikoima. Millaisia sivuoireita sait?
Julkisella puolella on mielestänikin myös joskus vähän vaikea saada apua, annetaan vain lääkeresepti. Tämä sairaus edellyttäisi hoitotaholta todella paneutumista, mutta varmaan siinäkin tulee vastaan se iänikuinen resurssipula. Sen tiedän, että yksityisellä terapia maksaa todella paljon. Oletko työelämässä? Olen itse KELAn eläkkeellä, joten tiedän senkin, että rahaa ei ole ylimääräistä. Oletko kysynyt KELAsta, olisiko sinun mahdollista saada KELAn korvaamaa psykoterapiaa? Mielestäni olisit todella sen tarpeessa, jos et vielä ole pystynyt avautumaan ja kertomaan pakko-oireistasi, sillä niiden tunnustaminen jo helpottaa, tiedän sen itse. Millaisia pakkoajatuksia/-rituaaleja sinulla on ja häpeätkö niitä? Itse häpesin kauan aikaa, mutta nyt pystyn puhumaan avoimemmin, siitä osoituksena myös Akuutin juttu omalla nimellä.
Minulla oli pääasiassa masennuslääke käytössä, mutta kaikki ssri-lääkkeethän pakko-oireisiin auttavat? Minusta tuli passiivinen lääkkeiden aikana ja sain epämääräisiä kouristuksia.
Käyn töissä vaihtelevasti, eli rahaa ei ole tarpeeksi suoraan yksityiselle. En ole Kelalta asiasta kysynyt. Eivätkö he tarvitse ensin lääkärin lausunnon terapian tarpeellisuudesta? En halua puhua kenellekään pahimmista pakkojutuista, mutta hyvin yleisiä tuntuvat olevan. Oikeastaan suurimpiin pelkoihini ne liittyvät ja typeriin juttuihin, kuten laskemiseen ja sanojen pyörittelyyn,jotka ovat kompulsioita, joilla yritän saada ajatukset järjestykseen. Välillä on hyviä kausia, jolloin olen kuin terve, mutta liian harvoin niitä kausia on ja ne kestävät lyhyen aikaa.
Häpeän, häpeän, häpeän. tai vihaan itseäni tai päätäni tämän takia.
Hei!
Leikkaus ei ole niin helppo, kuin kuvitellaan. Ja kysyin yhdeltä ammattilaiselta, että se tekee ihmisestä "vihanneksen" osittain. Aloitekyky ym. on kadoksissa. Normaalisti potilas ei itse huomaa kyseistä juttua, mutta läheiset ja sukulaiset kyllä.
Hei nimimerkille Paul3.
Argumentoin tässä vähän viestisi kommentteja itse leikkauksen läpikäyneenä.
Ensiksi on hyvä, että vihdoinkin syntyy keskustelua. Leikkaus EI TODELLAKAAN ole helppo, se vaatii huippukirurgin.
En voi tietää, keltä ammattilaiselta olet kysynyt tätä "vihannekseksi" muuttumista. Aikoinaanhan lobotomiassa kävi juuri niin. Itselläni aloitekyky lisääntyi OCD:ni senhetkisestä vaiheesta 100%:lla. Olin ennen aivoleikkausta pitkälle invalidisoitunut kroonikkopotilas psykiatrisen sairaalan osastolla. Leikkauksen jälkeen pääsin sieltä pois ja pystyin muuttamaan asumaan nykyiseen kotiini. Tämä EI olisi ollut mahdollista ilman leikkauksen tuomaa apua, sen ovat todenneet minua hoitaneet ammattiauttajatkin.
Aloitekykyni parani niin, että sain suoritettua loppuun keskenjääneet yliopisto-opintoni, kun sain graduni tehtyä syksyllä 2003. Olen myös pitänyt ruotsin, englannin ja saksan kielten opetusryhmiä. Tämä jos mikä vaatii aloitekykyä. Mitä tulee läheisiini ja sukulaisiini, niin kaikki, jotka olivat nähneet tilanteeni ennen aivoleikkausta, ovat sanoneet, että leikkauksen jälkeen alkoi uusi elämä. Haluaisin keskustella asiasta täällä lisää ja toivoisin sinulta kommenttia tähän viestiini.
ettei vahinkoa tapahtunut. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita ja jos ei voi olla 100 varma, en ainakaan itse leikkaukseen mene.
Olin silloin ollut 6 vuotta psykiatrisessa sairaalassa, ja sinä aikana oireet vain pahenivat. En nyt jälkeenpäinkään voisi nähdä mitään muuta vaihtoehtoa aivoleikkaukselle. Minulle on sen jälkeen sanottu ammattiauttajien taholta, että tällä hetkellä olisi olemassa vain kaksi tylyä vaihtoehtoa: en olisi enää hengissä tai olisin yhä vain kroonikkopotilaana sairaalassa. Tämä siis, jos aivoleikkausta ei vuonna -92 olisi tehty. Näistä vaihtoehdoista ei varmaan kukaan haluaisi kumpaakaan. Lisäksi haluan korostaa sitä, että AINA kirurgisiin toimenpiteisiin (vaikka vain umpisuolileikkaus)liittyy omat riskinsä. Eihän koskaan voi olla niin sanotusti 100 varma.