siskon häät

ongelmana on siskon tulevat häät, joihin en missään nimessä halua osallistua vieraiden ja itse juhlan takia.
siskoni on mulle ihan tärkeä, mutta vihaan juhlia ja vieraiksi on kutsutttu monta, monta ihmistä (itse asiassa suurin osa vieraista) joita en halua nähdä. osa näistä vieraista on sellaisia, joista luulin päässeeni lopullisesti eroon, kuten vanha koulukiusaajani, joka sattuu olemaan siskoni kaaso. en voi sietää myöskään sulhasen nuoleskelevia sukulaisia, jotka puuttuvat toisten asioihin, ovat himouskovaisia ja yrittävät olla kaikkien mieliksi. en halua alkaa valittamaan siskolleni näistä vieraista, koska eihän ole minun asiani ketkä hän haluaa juhlaansa.
mulla on myös muita ongelmia, esimerkiksi saan helposti lieviä paniikkikohtauksia, varsinkin suurissa väkijoukoissa. kyseessä on kirkkohäät, enkä kerrassaan pysty menemään kirkkoon koska kyseinen paikka tuo minulle mieleen hyvin vaikeita asioita, joiden vuoksi hylkäsin jumalan ja lupasin itselleni etten enää ikinä mene kirkkoon.
en pysty puhumaan asiasta kunnolla äidilleni tästä asiasta, hänen mielestään minulla ei ole mitään järkevää syytä olla pois "tärkeimmästä juhlasta siskoni elämässä". siispä suunnittelin tekosyitä, miksen voisi mennä, mutta en yhtäkään keksinyt ja inhoan valehtelua. häihin on vielä monta kuukautta, mutta ahdistun niistä jo nyt!
antakaa apua, neuvoja, kertokaa mitä helvettiä mä tekisin!
4514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Varaa pitkä matka tai mene töihin ulkomaille.

Äänestä

jos et pysty osallistumaan niin et pysty ja kai siskosi nyt sinua sen verran tuntee, että ei usko sinun moista keksivän omasta päästäsi? Rehellisyys pelittää parhaiten, mutta jät inhotukset yms pois ja keskity siihen paniikkiin.

Ja jotta et pahoita toisenkaan mieltä niin lahja on korrektia huolehtia perille ja onnentoivotusten olla aitoja!

Tietenkin aina voi pohtia kenen juhlista on kyse ja kuka on pääasia? Miten aikuinen ihminen toimii jne.. Olet varmasti siskollesi tärkeä joten läsnäoloasi kaivataan varmasti. Kuitenkin jos se edellyttää mielestäsi sitä että puolet saista pitää jättää kutsumatta niin ei ole kohtuullista. Olisiko mahdollista edes osallistua seremoniaan ja/tai juhlaan pienimuotoisesti? Siskosi on sen päivän tärkein ihminen ja toivottavasti se on ainoa kerta kun hääjuhlaa vietetään.

Aika tietysti loppuu kesken, mutta kai nyt saat jotakin apua tilanteeseesi? Ei kuulosta ihan normielämältä joten asioille pitää ehdottomasti tehdä jotakin!

Äitisi on jäävi tilanteessa joten toimit lopulta omatuntosi kanssa ja kun olet itsesi kanssa sovussa niin kaiken pitäisi olla hyvin. Siskosi kanssa pitää kyllä jutella ja kahden kesken, eikö?

Äänestä
  • hyvähän se olis jutella, hiukan vaan pelottaa kun mein suvussa kaikki asiat kiertää jokaisen läpi. ihme kyllä mä en mikään kovin hyvä puhumaan ole...

    Äänestä

  • :> kirjoitti:

    hyvähän se olis jutella, hiukan vaan pelottaa kun mein suvussa kaikki asiat kiertää jokaisen läpi. ihme kyllä mä en mikään kovin hyvä puhumaan ole...

    Oliskos hyvä jos vaikka kirjoitat asiasta kirjeen siskolles ja kerrot mitä tunnet. Ei juhliin ole pakko osallistua; voit muistaa siskoasi jotenkin muuten. Kyllä juhliin meneminen on vapaaehtoista vaikka äitisi on eri mieltä.
    Tsemppiä, älä panikoi:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakolliset? kirjoitti:

ongelmana on siskon tulevat häät, joihin en missään nimessä halua osallistua vieraiden ja itse juhlan takia.
siskoni on mulle ihan tärkeä, mutta vihaan juhlia ja vieraiksi on kutsutttu monta, monta ihmistä (itse asiassa suurin osa vieraista) joita en halua nähdä. osa näistä vieraista on sellaisia, joista luulin päässeeni lopullisesti eroon, kuten vanha koulukiusaajani, joka sattuu olemaan siskoni kaaso. en voi sietää myöskään sulhasen nuoleskelevia sukulaisia, jotka puuttuvat toisten asioihin, ovat himouskovaisia ja yrittävät olla kaikkien mieliksi. en halua alkaa valittamaan siskolleni näistä vieraista, koska eihän ole minun asiani ketkä hän haluaa juhlaansa.
mulla on myös muita ongelmia, esimerkiksi saan helposti lieviä paniikkikohtauksia, varsinkin suurissa väkijoukoissa. kyseessä on kirkkohäät, enkä kerrassaan pysty menemään kirkkoon koska kyseinen paikka tuo minulle mieleen hyvin vaikeita asioita, joiden vuoksi hylkäsin jumalan ja lupasin itselleni etten enää ikinä mene kirkkoon.
en pysty puhumaan asiasta kunnolla äidilleni tästä asiasta, hänen mielestään minulla ei ole mitään järkevää syytä olla pois "tärkeimmästä juhlasta siskoni elämässä". siispä suunnittelin tekosyitä, miksen voisi mennä, mutta en yhtäkään keksinyt ja inhoan valehtelua. häihin on vielä monta kuukautta, mutta ahdistun niistä jo nyt!
antakaa apua, neuvoja, kertokaa mitä helvettiä mä tekisin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu