Meillä on nykyään ihan mahdotonta 8 kuukautisen kanssa. Vihdoinkin oppi nukahtamaan ilman tissiä ja perhepedissä olemista,mutta.. Herää lähes joka yö 4-6kertaa!!! Pullomaitoa annettava, muuten ei nukahda uudestaan. Joten melko väsynyt mamma alkaa olla. Yöunille menee kunnon tankkauksen jälkeen n. klo 21-22 ja herää lopullisesti aamulla klo 5-7. Voitte siis kuvitella että on rankkaa.
Mikä piru sen herättää jopa tunnin välein?? Perhepedistä luovuttiin tilanahatuden vuoksi ja yöllisten sängyssä pyörimisen takia. Sekä siksi, että oppisi nukahtamaan ilman tissiä.
Onko muilla samanlaisia ongelmia? On koko elämänsä nukkunut yöt huonosti, mutta nyt oikeen pahenee... Mitäs voisin tehdä tai onko kellään vinkkiä millä sais muuttumaan edes vaikka 3 kertaa heräilyksi?! (nukkuu siis pinniksessä meidän sängyn vieressä.)
Mikä piru sen herättää jopa tunnin välein?? Perhepedistä luovuttiin tilanahatuden vuoksi ja yöllisten sängyssä pyörimisen takia. Sekä siksi, että oppisi nukahtamaan ilman tissiä.
Onko muilla samanlaisia ongelmia? On koko elämänsä nukkunut yöt huonosti, mutta nyt oikeen pahenee... Mitäs voisin tehdä tai onko kellään vinkkiä millä sais muuttumaan edes vaikka 3 kertaa heräilyksi?! (nukkuu siis pinniksessä meidän sängyn vieressä.)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eroahdistus. Ottakaa pinnasängystä yks laita pois ja laittakaa sen avoin laita teidän sänkyä vasten. Tilanne pahenee, mikäli vauvan tarpeisiin ei vastata. Pystyt hoitamaan yöheräilyt ilman ylösnousua. Et enää imetä?
Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.
Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.
Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.
Vauvan ohjaaminen oikeaan univalverytmiin
Vanhemmat voivat auttaa lasta kehittämään unirytmiään oikeaan suuntaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mm. ravitsemukselliset, hoidolliset ja sosiaaliset tekijät. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa. Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii. Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.
Ravitsemukselliset tekijät
Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.
Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.
Responsiivisuus
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
ja tuo 4-6kertaaa tuntuu aikas vähältä määrältä, kun täällä herättiin ensin 3-4kk ajan 10-20 kertaa ja sen jälkeenkin vielä 3kk on herätty 1-6 kertaa. Ja aamuherätys vaihtelee paljon, välillä seiskalta, mutta välillä viiden jälkeen. Pystyssä tässä vielä ollaan noiden valvomisien jälkeenkin!!
Kyllä se siitä ajan kanssa...eipä juuri muuta voi sanoa. Tälläistä se on herkkäunisten kanssa! Ja sitä ei tajua kuin ne, jotka todella ovat sellaisten kanssa asuneet/eläneet.
Yksi syyhän voi hyvinkin olla hampaat! Ne meillä ainakin valvottaa. Joskus ollaan öisinkin hampujen takia 1-2h hereillä.
Toinen on allergia.
Tai sitten teillä on vaan tollanen kausi...se voi loppua kohta tai kestää pitkään. =)
Sivuvaunussa vois nukkua paremmin, itseki voit mennä omassa sängyssäs lähemmäs vauvaa tarvittaessa eikä tarvitse nousta ylös ja voit pitää kättäs vauvan päällä. Yöheräilyt kantsii hoitaa mahdollisimman pian sillä tavalla mikä toimii. Pikkuhiljaa siinä rakennetaan sitä luottamusta, että vauva huomaa, ettei häntä ole hylätty. Tuossa eroahdistusvaiheessa äidin läheisyys on tosi tärkeää ja vauva heräilee öisin myös tarkistaakseen, ettei hän ole jäänyt yksin.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Unilaboratorioissa on seurattu unihäiriöisten ja ei-unihäiriöisten imeväisten nukkumista. On todettu molempien heräävän säännöllisesti n. joka toisen – joka kolmannen unikierroksen aikana. Herääminen on toisella ryhmällä täydellistä, toisella vain havahtumista valvetilaan, jonka jälkeen alkaa uusi painuminen kohti unen syviä kerroksia. Tämä ero jakaa lapset hyviin ja huonoihin nukkujiin.
Jos lapsi herää ympäristössä, joka on selkeästi erilainen kuin se, missä hän nukahti, hän havahtuu kiinnittämään tähän asiaan täyden huomionsa. Evolutiivisesti on ymmärrettävää, että pienen lapsen on tärkeätä aika ajoin tarkistaa ympäristö: Mikäli emo olisi siirtynyt leiriltä eteenpäin ja hänet olisi unohdettu, hänellä olisi vielä mahdollisuus huutamalla tulla huomatuksi ja otetuksi mukaan.
Unitutkimukset siis osoittavat, että terve vauva usein herää unisyklinsä kevyimmissä kohdissa nukahtaakseen joko itse tai autettuna uuteen sykliin. Koska vauva herää oman unisyklinsä mukaan, hän saa tarvitsemansa unen ja on päivisin virkeä - päinvastoin kuin häntä hoitaneet aikuiset. Unihäiriöiset vauvat eivät pysty itse auttamaan itseään uneen herättyään, kun taas hyvin nukkuvat pystyvät.
Pimeä lisää lapsen hätää, joten huone on hyvä pitää hämäränä. Tämä myös auttaa vanhempaa tarvittaessa hoitamaan lasta ilman lisävalaistusta, joka toimisi lasta havahduttavana aistiärsykkeenä. Myös yksinäisyys laukaisee vauvan hätäännystä (vrt. heräämisen biologinen tehtävä), joten pienen vauvan luo on tärkeätä mennä ennen kuin hänen itkunsa voimistuu tapailevasta itkusta paniikkihuudoksi.
Paniikkitilassa olevaa vauvaa on huomattavan vaikea rauhoittaa- Eri lapset ovat myötäsyntyisesti varsin erilaisia herkkyydessään hätääntyä ja kyvyssään palautua siitä. Tämä voi olla vanhempien vaikea hyväksyä, ja lapsi leimataan ”kiltiksi” tai ”vaikeaksi” sen unikäyttäytymisen perusteella.
Lasta voi auttaa tyyntymään menemällä hänen luokseen ja tiedottamalla itsestä pehmeällä, tasaisella tai rytmisesti aaltoilevalla, hyräilevällä äänellä. Samoin tasainen, vakaa kosketus ennen kaikkea selkään ja takamukselle auttaa häntä rauhoittumaan ja painumaan takaisin uneen.
Kuuden kuukauden iässä vauvan kehitys etenee nopeasti sekä motorisella että emotionaalisella alueella. Tässä, kuten myöhemmissäkin voimakkaan kehityksen vaiheissa, vauvan yöuni häiriintyy helposti. Useimmiten apua unihäiriöihin haetaankin kuuden kuukauden ja yhdeksän kuukauden välissä. Aiemmin kohtuullisen hyvin nukkunut vauva on tässä vaiheessa alkanut tarvita huomattavasti enemmän aikuisen apua nukahtamiseen ja unessa pysymiseen.
Pystyyn nouseva vauva on vaikeampi saada rauhoittumaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Samalla vauva on vakiinnuttamassa valikoivaa kiinnittymissuhdetta vanhempiinsa. Vauvan havahtuminen erillään olemiseen lisää pelkoa nopeasti.
Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.
Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.
Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.
Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,82...,6444,6445,7649
iässä nukuttamista ilman tissiä mutta totesin ettei ole sen aika.Toi eroahdistus ja hampaiden tulo aika on aikas huono yhdistelmä muille muutoksille.Mä jatkoin nukuttamista tissin kera ja myöhemmin vieroitus kävi paljon helpommin.Jos yömaitoa annat pullosta niin samantien sen vois myös antaa tissistä ja ehkä sit uni tulis paremmin.
meillä oli ihan sama homma mutta päätin että nytloppuu yö syöttö ja niinpä ensimmäisenä yönä neitin itki 4h ja minä olin siinä vierellä antamassa aina tutin kun se tippui ja jos nousi seisomaan laitoin takasin makuu asentoon ja sanoin että nyt nukutaan.
Tämä tapahtui kaksiyötä sitten, ja viime yönä neiti heräsi vaain 1kerran!! seki oli ettämenin laittamaan tutin suuhun.
arvaa kuinka paljon virtaa minussa on tänään ollut! toivotaan että tänään jatkuu sama:)
Joo tuota... noi kopsaukset oon lukenu sataan kertaan jo jostain :) Vastauksena niihin voin sanoa että, vauvan itkuun vastataan heti, seurustellaan ja leikitään paljon, sylitellään, saa paljon ruokaa ja maitoa illalla, 8 hammasta on jo, ei ole kipeä eikä allerginen, eikä mitenkään vaikea lapsi jne... On siis ollut enemmän tai vähemmän samanlainen koko ikänsä.
Pinnis on aivan sängyssä kii, mutta silti on pakko nousta pystyyn. Pullosta annan maitoa, koska musta tuntuu että kun otan rinnalle ja vauva nukahtaa siihen ja sitten herääkin omasta sängystä, niin loppuyö on varmasti tarkistusta vähän väliä. Siis vaavi herää jo hetken päästä uudelleen. Omaan sänkyyn siis nukahtaa jo hyvin. Harmillista ettei hän suostu syömään edes tuttia, sekin voisi helpottaa...
Ei kait tähän sitten mitään "hoitoa" ole, hieman lohduttaa että muuallakin on samanlaista tai vielä vaikeampaa :) Muuten oltais edelleen perhepedissä, mutta alkoi tulla jo turvattomaksi kun pikku-ukkeli liikkuu niin paljon.
Perhepeti on edelleen täysin turvallinen ja hyvä ratkaisu, jos sen osaa tehdä sellaiseksi.
Oletko kokeillut sivuvaunua? Silloin ei tarvitse nousta ylös? Entä laitojen tekemistä teidän sänkyyn? Entäpä jos otatte sängynjalat pois? Entä jos nukutte pelkilä patjoilla, silloin ei putoa kukaan.
Monet vauvat tarkistaa just sen öisin, että ne ei ole yksin. Se kuuluu evoluution "jäänteisiin". Se on varmistanut hengissäpysymisen. Eroahdistus on pahimmillaan 7 kk - 1 v 6 kk- sit voi helpottaa. Kokeile kaikkea. Voit löytää oikotien onneen sittenkin :)