Näyttää siltä, että olette molemmat akateemisia ja
ehdottomasti lukeneimmat henkilöt tällä palstalla,
mutta edustatte kahta varsin erilaista näkemystä
islamista. Jajh lähestyy aihetta kriittisesti ja objek-
tiivisesti: "Koraania ei tarvitse tulkita", koska Ko-
raani itse väittää olevansa selkeä, eikä näin tarvitse
selitysteoksia kuten esim. sunnaan kuuluvia hädit-
hejä. Jajh edustaa Koraania kritisoivaa tutkijaa;
Aabraham taasen ottaa humanistisen ja suvaitsevai-
sen puolustuskannan lähinnä muslimeiden puolesta
ja heidän uskontonsa puolesta. Aabraham välttää
Koraanin tulkintaa ja esittää yleensä puolustuksena
tai vertauksena muslimien raakuuksille kristittyjen
tms. vielä suurempia raakuuksia. Aabrahamin on
kuitenkin ainakin kerran nähty tulkitsevan Koraa-
nia ("Älkää olko niin helvetin hölmöjä, että luuli-
sitte voivanne luottaa johonkuhun uskontonne
ulkopuolelta" jne...).
En ole nähnyt teidän, Aapon ja jajh:n "ottavan
yhteen" sanan säilän varsinaisessa merkityksessä.
Kyseessä saattaa olla molemmin puoleinen akatee-
minen kunnioitus, johon sekoittuu myös pelko
siitä, että toinen todistaa toisen olevan väärässä
ja siten saa toisen menettämään kasvonsa.
Aabraham on todennut mm. seuraavaa:
_________________________________________
Yksinkertaisesti
Kirjoittanut: Aabraham, 28.11.2003 klo 15.49
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ei ole lainkaan
näytetty:
- Että muslimit olisivat terroristista ainesta sen
takia, että ovat muslimeja.
- Että muslimit olisivat paljastuneet sellaisiksi,
millaisiksi muutamat tällä palstalla ja erinäisillä
nettisivuilla ovat tahtoneet heidät käsittää.
"Paljastajat" ovat tulkinneet Koraania ja haditheja
eri tavalla kuin suurin osa muslimeista tai
varsinaisista Koraanin ei-muslimitutkijoista.
- Että uskovaiset muslimit olisivat sydämessään
murhaajia. Olen tuntenut muslimeja, eikä yksikään
tuntemistani parhaan tietoni mukaan ollut
sydämeltään murhaaja. Tavallisia ihmisiä.
Siispä esittämässäni lauseessa "Siis olen ehdot-
tomasti terroristeja ja terrorismia vastaan" ei ole
pienintäkään ristiriitaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=
1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=
2200000000 1725858

Tietenkään se fakta, että joku on muslimi, ei tee
kenestäkään terroristia kuten monet natsitkaan
eivät vihanneet juutalaisia eivätkä ampuneet
yhtäkään niskalaukausta. Aapo onkin välttänyt
tarkastelemasta kriittisesti mahdollisesti terrorismin
pohjana olevaa ideologiaa.
(Tokion kaasuhyökkäyksen suorittaneen japanilaisen "Korkein totuus"-lahkon ideologia johti terrorismiin ja koko uskonto kriminalisoitiin. Se oli helppoa, koska lahkolaisia ei ollut 1,3 miljardia.)
Eli se, mitä haluaisin kysyä sinulta jajh, on
"Onko Koraani tai islam terrorismin lähde?"
Aapo väittää, että hän "on ehdottomasti
terroristeja ja terrorismia vastaan", ja uskon
häntä, mutta luettuani Koraania olen itse tullut
siihen tulokseen, että siitä löytyy paljon
vihamielistä asennetta muuta uskoa (uskottomista
puhumattakaan) tunnustavia kohtaan.
Mutta, jos Koraani tai islam objektiivisesti
tulkittuna (siten kuin siinä lukee) antaa
terroristeille oikeuden toimia, Aabrahamin
esittämä lause joutuu epäilyttävään valoon: hän ei
hyväksy terroristeja, mutta ei myöskään tuomitse
(tai edes kritisoi) terroristeja synnyttävää
ideologiaa.
Joten kysymykseni Aabrahamille kuuluu:
"Onko islamissa mitään sellaista, josta terrorismi
ammentaa vettä myllyynsä?".
Jos te molemmat arvoisat oppineet olette samaa
mieltä siitä, että Koraani ja islam eivät periopil-
lisesti johda terrorismin harjoittamiseen voinen
sitten lukea al-Qaidan jms. äärihihhuleiksi, jotka
harjoittavat omaa eriskummallista islamtulkin-
taansa, mitä suuri muslimimaailma ei kannata, ja
voinen sitten huokaista helpoituksesta, että kyse
onkin vain pienestä marginaali-ilmiöstä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Saksan ulkominisreri Joschka Fisher kirjoitti tiistaina 2.jouluk. Expressen lehden depattisivulla otsikolla:
Så vinner vi kriget mot terrorismen
Jocka Fisher vill reparera relationerna mellan Europa och USA:
.......
Uusi totalitarismi-islamilainen terrorismi ja sen epäinhimillinen Jihad ideologia- uhkaa rauhaa ja vakautta, paikallisesti ja maailmanlaajuisesti.
.......
Me seisomme tänään vielä suuremman vaaran edessä-harkittu uskonnollinen ja kulttuurillinen sivilisaatioiden sota islamilaisen arabimaailman ja lännen välillä.
.......xxx.....
En saa tuota sivua esille netin kautta, eikä skanneri ole nyt kunnossa. Kuitenkin Saksan ulkoministeri puhuu sodasta. Sellaisena hän näkee islamilaisuuden.
"Tapelkaa pojjaat niin saatte tupakkaa."