akvaariossa minulla kaksi lehtistä,toinen n.10cm korkea,ehkä isompikin ja nyt ostin toisen sille kaveriksi,niin se isompi tökkii sitä toista kylkeen,mitä se tarkoittaa ja kannattiko ostaa sitä toista sille isommalle kaveriksi,sillä on ollut kaverina kaksi muuta lehtistä aiemmin,mutta ne kuoli mysteerisesti,neuvoja ja mielipiteitä asiaan:)se uusi lehtis on alle tuon 10cm
miksi näin?
Lehtis
5374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minkä kokoinen altaasi on? Muistathan että lehtikalat tarvitsevat suuren akvaarion jo sen korkeutensakin puolesta...
se isompi lehti kala haluaa näyttää pienenmälle kumpi on pomo akvaariossa.
Omassa akvaariossani isoin lehtari alkoi sorsia pienempiään jatkuvalla syötöllä. Lopuksi oli pakko luopua siitä, ei auttanut kasvillisuuden lisääminenkään reviirien muuttamiseksi. Tosin olen huomannut, että kutuparilla saattaa esiintyä tuota kylkeen tökkimistä.
Itselläni oli 250 litraisessa kolme Lehtaria. yksi naaras ja kaks koirasta.Toinen koiras alko sorsimaan toista koirasta niin et mun oli pakko luopua siitä. Se ahdistettiin jatkuvasti nurkkaan samaa sukupuolta olevan kaverinsa toimesta. Jätin siis pariskunnan ja nekin tappelevat kutiessaan suodattimen kylkeen. Tarkoitan siis siitä et kumpi saa vahtia kutua. Molemmilta menee suupielet huonoksi ja kyljistä lähtee muutamia suomuja, sekä evät saattaa pikkusen repeytyä. Ne on kyllä tähän mennessä parantuneet ilman sen kummempia infektioita.
P.S Altaan koko vaikuttaa jos sun altaas on esim. jotai 70litraa niin ihmekös tuo , hommaa miel. 200l.
kooltaan akvaario on 384 litraa,että pitäs riittää kahelle