Niin siinähän se kysymys tulikin?
Onko kotiäitiys mielestäni loisimista? Onko kotiäitiys työtä? Missä menee "hyväksyttävä" raja kotiäitiydelle?
Onko kotiäitiys mielestäni loisimista? Onko kotiäitiys työtä? Missä menee "hyväksyttävä" raja kotiäitiydelle?
Vastaukset 44
Vanhimmat
jos loisii, niin mitä sitten? Jos tekee kotitöitä, niin mitä sitten? Jos et vielä tiedä mitä on kotityöt, niin sopii kokeilla!
Tarkoitan tolla "hyväksyttävällä" rajalla aikaa vuosissa.Jahas,ja kirjoitusvirhekin siellä...Siis onko kotiäitiys mielestäSi loisimista? ;)
että se 3 vuoden maaginen raja kotiäitiydelle. Mutta sen jälkeen voikin jäädä osittaiselle hoitovapaalle. Erityislapset on asia erikseen, tarvitsevat enemmän huolenpitoa.
Vaikka voihan siitä TEHDÄ sellaista, jos ei mitään siellä kotona tee. Itse kun olin pienten lasteni kanssa kotona, oli hommaa aamusta iltaan. Kyllä se ihan työstä kävi että sai lapset pidettyä tyytyväisenä, ulkoiltua tarpeeksi, terveellistä ruokaa, kaupassakäynnit, kodin siistinä pitäminen, pyykin pesu jne. Minä tein silloin kaikki kotityöt koska olin kotona.
Kun menin taas töihin, oli kuin olisi lomalle päässyt! Ympärillä oli vain aikuisia ja sai tehdä vain omat hommat. Kotihommat sitten hoidettiin yhdessä, mutta niitäkin tuntui olevan vähemmän kun ei kukaan ollut päivän aikana "sotkemassa".
se on varmaan pitkälle mielipidekysymys?
Jos olisikin vaihtoehtoina olla kotiäiti tai käydä töissä olematta öiti kotona niin niitä voisi verrata jollain tasolla toisiinsa. Realiteetti on vaan se, että se työssä käyvä äiti hoitaa suuren osan samoj aaskareita kotona sen työpäivän päälle.
Kotiäitiys ei siis ole ikinä koskaan raskaampaa kuin töissä käynti jos ollaan ihan rehellisiä. Ainakin mun mielestä on iso ero käykö kaupassa päivällä hyvällä aikaa vai iltapäivän ruuhkassa mukulat kainalossa tai kieli vyön alla matkalla päiväkotiin. Sama määrä pyykkiä vähintään pestävänä, mutta vain se ilta aikaa hoitaa ne. Ruoka on laitettava kummankin ja jotta olisi edes jotenkuten kunnollinen niin eineksiähän ei kukaan käytä..
Loisimista kotiäitinä olo ei ole, mutta ei sitä pidä työnäkään pitää tai sitten ei ole kuunaan töitä perheellisenä tehnyt! Tai jos mielestään ne voi rinnastaa niin sitten loisii jos todella tekee kotiaskareet muutamassa tunnissa illalla ja makaa sen 9-10 tuntia päivällä lonkkaa vedelleen minkä jotkut muut painaa duunia..
Tuottavuus on mitattava asia. Duunari tuottaa ja pitää yhteiskunnan käynnissä. Kotona oleva ei osallistu näihin kumpaankaan asiaan. On sitten jo arvailujen varassa miten kotihoito vaikuttaa kuhunkin lapseen ja sen kehitykseen ja mitä siitä aikanaan seuraa. Säästöä voi tulla tai olla tulematta yhteiskunnalla siksi että äiti on kotona.
Monelta hankaluudelta säästytään jos ainakin ne ekat vuodet lapsi hoidetaan kotona. Siihen nykyinen hoitotuki riittää aika mainiosti sillä kun keskivertopalkasta vähentää hoitokulut niin eipä siitä juuri enempää käteen jää. Eli kotona olon ei pidä olla houkuttelevampa akuin työssä käynti tai jos sen korvausta nostetaan niin sitten kuten äippärahakin tulosidonnaisena ja koko perheen tulot huomioiden. Tällöin kenenkään elintaso ei nouse kotiin jäämällä (harvoin käy, mutta joillakin..) eikä se laske kohtuuttomasti. Samalla perheen elintaso pysyy sillä tasolla jolla se on ollutkin. Olisiko ideaa?
Kun katson tuttavapiiriä niin kotiäitejä on raa'asti kahta sorttia; niitä joille on sama onko kotona vai ei kun rahaa ei kuitenkaan ole tai niitä joilla se ei ole rahasta kiinni. Varmaan on niitä välimuotojakin, mutta ne on jonkun muun tuttuja..
Ja sitten on eroa onko kotona vai onko kotona lasten kanssa. Voi tuntua sanaleikiltä, mutta siinä on vissi ero. Kotihoidontuki on mun mielestä korvaus lasten hoitamisesta kotona eikä siitä, että ollaan kotona. ja vastuullinen vanhempi huolehtii siitä, että lapsi tapaa muitakin lapsia ja aikuisiakin ja oppii timimaan ryhmässä, eri taidot kehittyy jne. Eli tavallaan hoitaa sen saman kasvatusvastuun kuin päiväkotikin.
Miksi muuten verrataan aina päiväkotia ja kotia? Eikö olisi tavallaan reilumpaa verrata jonkun perhepäivähoitajan työtä ja kotiäidin? Kumpikin on kotona mutta toinen hoitaa omaa kotia ja lapsia ja toinen muiden lapsia. Tätä kautta aukenee moni asia jotenkin selvemmin vertailussa?
ihan ilman muuta helpompaa ollut töissäkäynti kuin kotiäitiys. Töissä ollessa tehdään omat työt, mutta ei montaa asiaa yhtä aikaa. Illalla sitten tehdään kotihommat porukalla, mutta niitä on PALJON vähemmän, kun talossa ei ole ketään päivisin kotona. Pyykkiä on yhtä paljon, mutta kaikki muu vähenee. Ei tarvitse siivota niin paljoa, ei tarvitse ulkoiluttaa lapsia arkisin enää, ei tarvitse tehdä kuin se yksi ruoka ja iltapala ja kaiken lisäksi lasten kanssa leikkiminen ei tunnu enää työltä, kun sitä tekee vain pari tuntia illassa verrattuna siihen, että lähes koko päivän. Ja kaikki edellä mainitut tehdään kotiäitinä yksin, mutta työssä käydessä koko perheen voimin. Ja töissä on ollut ihan oikeat TAUOT.
Makuasia se tietysti on ja tokihan minä jälleen taas kotiäitinä olen nyt neljännenkin lapseni jälkeen jonkin aikaa lasten takia. Helpommalla vain pääsisin töissä (eikä sielläkään loisita).
Et se olis sama kun vanhempainraha, tai edes sinnepäin, mut kun se ei ole nyt milläänlailla siihen verrannollinen...
Eikö noita ryhmä-taitojakin kerkee opetteleen elämässä moneen kertaan, et tarviiks ne oppia jo ennen kun täyttää kolme vee?
Sun vertailu on vähän hassu sikäli, että et vertaa samanikäisten kanssa kotona oloa ja vastaavaa tilannetta.
Meillä ei ainkaan tehdä millään ihme porukalla kotitöitä vaan ihan on samat ihmiset aina tekemässä. Lapsetkin tuntuu sotkevan ihan riittämiin iltaisinkin kun ne on pieniä...
Monella on sitäpaitsio väkeä taloss avaikka osa olisikin hoidossa. Meillä kun nuorin oli hoidossa oli kolme alakoululaista kotona iltapäivät j akyllä jo keittiön kunto pani ottamaan jotain rauhoittava akun töistä kotiutui.
Mun om akokemukseni on kyllä silti, että kotitöiden määrä on vakio olenpa töissä tai en. Mutta suuren osan aikaa meillä on lapsetkin olleet kotona, mutta isän kanssa..
Ettekö koskaan illalla enää mene ulos? Tosin ei se ole musta mikään työläin juttu muutenkaan.
Mitkä tauot töissä on? Mulla on ainakin ihan yhtä hiton putkea koko päivä ja sumpin hörppää nyt istualleen, mutta kotona ainakin sen sai juoda ihan rauhassa. On siis paljon vielä töistäkin kiinni tämäkin asia? Mulla vaan työt on oikeita töitä eikä ajanvietettä joten päivän päälle on joskus ihan oikeasti väsynyt. Koskaan en kotona ole väsynyt samalla tavalla.
Jokainen vaan vertaa aika omasta vinkkelistään asioita?
huvittaa suuresti, kun jonkun mielestä 2-3 vuotiaan täytyisi tärkeänä olla jo niin "valmis" yksilö toimimaan ryhmässä yms.
Toisaalta, jos on sisaruksia tämä toteutuu kotona ihan itsestään.
Se, onko kotiäitiys vaativampaa kuin kodin ulkopuolella työssäkäynti, on aika riippuvainen työn laadusta. Samoin vaikuttaa ihmisen luonne. Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta niinkuin tämä yksi yrittää väittää.
ovat erilaisia, joten niitä ei voi oikein verrata. Minä vertaan tietysti omaa tilannettani ja tiedän, että joku muu omaansa. Mutta puhun kyllä ihan samanikäisten kanssa töissä tai kotona olosta, koska olen ollut kotona ja töissä lähes kaiken ikäisten lasten kanssa. Ensimmäisen kanssa olin kotona vuoden, kun syntyi toinen ja kun hän oli neljä kuukautta, jäi isä kotiin ja minä menin töihin. Muutama vuosi meni töissä ja lapset hoidossa, eli ei kukaan kotona. Neljän vuoden tauon jälkeen syntyi kolmas, jonka kanssa olin kotona yhteensä kaksi kuukautta, jolloin isä jäi kotiin kolmen lapsen kanssa, tosin vanhin oli eskarissa. Jossain vaiheessa isä meni töihin ja lapset hoitoon. Tällöin vanhin oli ensimmäisellä luokalla ja iltapäivät kotona. Sitten jäin äitiyslomalla ja työt alotan maanantaina, isä on jäämässä jälleen kotiin. Vauva on vuoden. Olen siis ollut suunnilleen kaikissa tilanteissa kotiäitinä ja töissä käyvänä. Ja myös erilaisissa töissä.
Kaikkein helpointa on aina ollut silloin kun isä on ollut kotona, jolloin hän on hoitanut kodin ja minä olen tehnyt kotitöitä melko satunnaisesti vain. Olen siis tullut valmiiseen kotiin ja ruokapöytään. Silloin kun ekaluokkalainen oli yksin kotona, piti hänen tehdä jotain kotitöitä iltapäivisin, joten talo ei ollut kovin kummoisessa sotkussa töistä palattuani. Lapset oppivat kyllä siivoamaan jälkiään edes jollain tavalla (toki älyttömyyksiä ei voi vaatia).
Meillä, jos olen ollut kotiäitinä, olen tehnyt kaikki kotityöt (mitä nyt lapset auttavat). Jos isä on kotona, isä tekee kaikki kotityöt. Jos olemme molemmat töissä, niin silloin teemme työt pääsääntöisesti miehen kanssa kahdestaan, mutta myös lapset joutuvat osallistumaan enemmän.
Miksi kaikki kotityöt jäävät sinulle, jos isä on lasten kanssa kotona? Meillä ne on aina tehnyt se, joka on päivät kotona.
Käydään me tietysti joskus iltaisin ulkona, kesällä ja hyvällä säällä paljonkin, mutta se on "vapaaehtoista", toisin kuin silloin, jos on kotona päivät.
Tauot töissä on tietysti työpaikkakohtainen juttu. Kyllä minullakin on ihan oikeita töitä. Minulla ei ehkä sitten ole "oikeita töitä", kuten asian ilmaisit. Ei fyysistä, vaan aivotyöskentelyä. Rankkaa ja stressaavaa hommaa, mutta jos en irrottaudu siitä tauoiksi silloin tällöin, niin se vain heikentää työtehoa. Pakko on pitää taukoja, vaikka kuinka kiire olisi. Ihan jo siksi, ettei tapahtuisi hengenvaarallisia virheitä tai tulisi miljoonakorvauksia.
Eli jokaisella on oma tilanne, onneksi pääsen pian taas töihin lepäämään ja tulemaan valmiiseen pöytään ja kotiin taas vaihteeksi.
meillä nuorinkin on jo koulussa joten lastenhoito on aika mennyttä aikaa jo.
Meillä minä olen ollut kotona vain pakolliset ja muutaman kuukauden jossain äippälomien välissä. Mies on ollut kotoa lasten kanssa, mutta tehnyt siinä sitten keikkahommia ja päivystänyt kotona. Lisäksi rustannut yhtä sun toist projektia joista on liiennyt sitten lisäropoja talouteen. Eli vaikka on ollut ns kotona on kantanut korttaan kekoon muullakin saralla.
Oikeastaan ihan siksi olen tehnyt monet kotityöt että meidän mies on oikeasti tumpula. Se ei kertakaikkiaan erota pyykkejä niin että se ei onnistuisi pilaamaan niistä jotakin säännöllisesti joten pyykkään mieluummin itse. Koomista sikäli että monessa muussa asiassa se on todella tarkka jne mutta sen selittää mielenkiinto kai aika pitkälle. Sama joidenkin muiden akareiden kanssa; meikä tekee ne toisella kädellä siinä sivussa ja miehen pitäisi keskittää niihin enemmän energiaa joka on järkevämpää käyttää muuhun!
Meillä myös lasten pienenä ollessa oli vanhan talon remppaa vielä ja rakennettiin uuttakin, rempattiin mökkiä jne eli oli ns miesten hommi apaljon tehtävänä joita itse taas en mielelläni ala tekemään varsinkaan työpäivän päälle.
Vaikka ehkä ei kuullosta siltä niin silloin kun lapset oli pieniä ja mies niitä päivät hoiti niin meillä oli kotihommat mun mielstä tasa-arvoisesti jaettu osaamisten ja mielenkiintojen mukaan niin että homma hoitui helpolla ja kätevästi. Sitten kun juniori oli tarhassa oli taas tilanne jossa itse olin monasti jopa yhteen päivällä kotona ennen töihin menoa ja siinä ehti kummasti muutakin touhuta kuin mukavia ajanvietteitä. Miehen päivät taas matkoineen on usein jos ei kellon ympäri niin liki vielä sen tarhakoukun kautta. Summattuna siis kun tein kotihommia enemmän niin vapaa-aikaa jäi molemmille saman verran ja se on aika reilua vai mitä? Mulla viikonloppuisin töitä jolloin täällä koko sakki huhtomassa iskän ilona myös tuo oman vinkkelin asioihin..
Kotihommien kanssa on sekin hassu juttu, että en ole mikään kotiäiti tai edes kodin hengetär, mutta jotenkin hommat on jakaantunut aika perinteisten sukupuoliroolien mukaan. Ja se on mukavaa mulle ja ukolle. Renkaita en vaihda enkä pissapoikaa täytä vaikka monena vuotena mullakin on tien päällä tullut kymmeniä tuhansia kilometrejä täyteen. Roskiakaan en muista vieneeni koskaan saati lattioita pesseeni... Hups se on kai mammojen hommaa??
Taukoheitto oli oikeastaan provo sikäli että mun alalla taukoja on ihan riittämiin yleensä, mutta itse satun työskentelemään yksikössä jossa tehdään asioita toisin ja panostetaan aika tiukasti asiakkaisiin. Meillä käytännössä on lakisääteiset eikä ne ole nekään aina kahvihuoneen rauhassa ja ruokailu on esimerkkiateriointia jne. Tavallaan siis hengähtää vasta sitten kun istuu autoon ja kääntää nokan kohti kotia. Isoin paine on samoin se psyykkinen ei fyysinen vaikka sitäkin toki on.
Meillä lapsilla on ollut muuten päiväkerhoja ja muskaria kun ovat olleet kotona jotta tulee muitakin kontakteja kuin me. Mites teillä?
Nyt tämä aika on todella helppoa siihen verrattuna kun oli ns tarhaikäisiä lapsia. Tää on kepoisempaa kuin kotona tai töissä silloin. Onneksi..
Niin ja kun olet noin sukkelaan mennyt töihin niin miksi? Mä kuvittelin joskus silloin että jäisin kotiin ja olisin se ihana pullan tuoksuinen mamma, mutta en! Mulla kaatuu kotona seinät päälle ja päivät virtaa ohi fiilis on joka aamu. Koti ei oo mun paikka pysyvästi. Olikin ihanaa kun toinen jäi tänne ja lopulta mistään ei siis jouduttu luopumaan kun talous pysyi kasassa sen viraabelihommien avulla ja hoitomaksuja ei ollut. Jotenkin koen että me on aiak pitkälle syöty pullasta rusinat vaikka ei se helppo aollut ja joskus aikataulut oli tiukkoja kun oli joku keikkajuttu menossa.
Aukesiko yhtään selvemmäksi?
Meillä on sikäli eri tilanne, että kotityöt ovat kotitöitä ja "miesten hommat" luonnistuvat molemmilta ja niitä tehdään myös yhdessä. Remontit ovat enemmän harrastus, joten niistä tapellaan, kumpi saa laatoittaa, hioa ja tapetoida ja ne usein tehdäänkin yöllä yhdessä kun lapset nukkuu. Sanotaan sitä vaikka parisuhteen hoidoksi. Siihen tietysti pitäisi pyrkiä, että molemmilla on yhtä paljon vapaa-aikaa.
En ole minäkään mikään kodin hengetär ja juuri se varmaan osaltaan tekeekin kotiäitiydestä niin rankkaa. Mieluummin teen jotain haastavaa, missä saa käyttää hieman aivojaankin.
Me ei pahemmin kerhoja harrastella, omaa laiskuuttani, mutta kyllä pari-kolme kertaa viikossa vähintään mennään johonkin harrastukseen ja ollaan pidetty kerran viikossa perheen yhteinen harrastusilta, jolloin porukalla tehdään jotain kivaa (uidaan, keilataan, seinäkiipeillään...). Näissä harrastuksissa tavataan säännöllisesti muita ihmisiä, myös lapsia, ja lapset ovat saaneet kavereita. Väittäisin, että enemmän kuin normilapsi päiväkodissa, jossa ei useinkaan kuitenkaan näe muuta kuin niitä samoja naamoja. Toki meillä on myös omia kavereitani ja perhetuttuja lapsineen, joita tavataan säännöllisesti, samoin kuin serkkuja. Joten en koe, että oltaisiin mitenkään vain omalla porukalla.
Mitenköhän minä tuota töihinpaluutani selittelisin. Ensimmäisen kanssa oli ihan kivaa olla kotona, mutta ehdin olla mielestäni tarpeeksi ja toisaalta mies halusi välillä kotiin, joten vaihto melko pian toisen syntymän jälkeen tapahtui aika kivuttomasti molempien toiveesta. Kolmannen aikoihin minulla oli erittäin mielenkiintoinen työprojekti käsillä, sellainen, jota "ei kukaan muu osaa" (eli olin itse paneutunut aiheeseen työn merkeissä todella paljon ja aikataulujen puitteissa se ei olisi ehtinyt valmistua, jos olisin jäänyt pois ja joku muu olisi joutunut opiskelemaan sen kaiken). Töissä olin synnytystä edeltävään päivään asti, synnytin lauantaina ja palasin vauvan kanssa tiistaina töihin takaisin. Ihan oikeasti äitiyslomaani kesti siis yhden päivän. Ensimmäiset pari kuukautta vauva vain söi ja nukkui, joten meni ihan mukavasti töissä mukana, mutta sitten hän alkoi olla hereilläkin ja kaivata viihdykettä, joten isä halusi taas jäädä kotiin. Minun työpäiviäni sain lyhennettyä ja järjestettyä siten, että olin harvoin kokonaisen päivän poissa, tein osittain kotona töitä. Täysimetyskin onnistui jopa yhdeksän kuukautta (aikaisemmin ei kiinteä kelvannut), mitä nyt lypsymaitoa pullosta välillä sai.
Neljännen kanssa päätin heti aluksi, että otan tästä kaiken irti ja olen kotona niin pitkään ja kauan kuin pystyn, mutta eipä tätäkään paljoa yli vuotta kestänyt. Nyt syynä on miehen heikko työtilanne, joten jos se tästä paranee lähitulevaisuudessa, niin saatan jäädä vielä itse kotiin joksikin aikaa. Jos miehellä ei töitä ala riittää, niin sitten hän saa olla kotona.
remppahommissa moneen osallistun ja juuri tuo laatoitus on mun bravuuri kun miehellä se on aina vähän suurpiirteisempää.. Silti joku välikaton purku ei ole mun mieluista ja jätän sen toiselle suosiolla saati villoitus.. Remppa oli jälleen vähän vähättelevä sanavalinta sillä kyse oli peruskorjauksesta jossa ulkoseinät jäi..
Kotityöt monet teen siksi että teen ne paremmin. Esim eilen tiskari oli kyllä lastattu, mutta itse olisin lastannut sinne kaikki likaiset astiat ja nyt sitä pyöritettiin kahdesti samaan tulokseen pääsemiseksi. Kokemus tietenkin tekee mestarin myös...
Jännä tuo sun kokemus kotonaolon ja työn erosta tuolla systeemillä mikä teillä on ollut. Meillä kun oli kaksi kertaa viikossa aamupäivällä kerho ja kahdesti viikossa muskari. Vielä vauvalla uinti kerran viikossa joten kotona lorvittiin tavallaan ilman syytä poistua vain kahtena päivänä viikossa. Koulun alettua harrastukset on sitten ollut lapsivetoisia eikä aikuisia vaivata kuin kyydillä pyynnöstä.
Meillä lapset taas on nimenomaan saaneet kavereita noista päivän toiminnoistaan. Asuimme tuoloin vanhalla omakotialueella ja esim meidän naapurissa ei ollut yhtään alle kouluikäistä lasta! Puisto oli niin kälynen että siinä ei käyty yleensä ikinä ja siellä oli aina lauma perhepäivähoitajia ja niillä oli oma sakkinsa.
Päiväkerhon sakki siirtyi ikäluokassaan kokonaan samaan eskariin ja siitä samaan luokkaan kouluun. Muskarissakin kolmannes oli samaa sakkia. Muskarin mielenkiitoisin kuvio oli se, että meillä oltiin siellä kaksi tuntia peräkkäin jolloin kumpikin isoista leikki jonkun toisen kaverinsa kanssa odotellessaan että sisarus on muskarissaan. Näitä tämän aikaisia ystävyyksiä on kummalakin jäljellä yksi. Niin ja pikkuvelikin ehti kaveerata muiden pikkuveljien kanssa kun muuten ei ikä riittänyt mihinkään. Joskus tuntui että koko muskarin paras asia oli ne leikkituokiot odotellessa.. Niin ja tokihan me äiditkin siinä ystävystyttiin enemmän ja vähemmän..
Sä oot tollanen paha uraohjus! Huomaa etten ole tosissani.. Mu ton täällä vaan kertaalleen hakattu seinään kun olen tehnyt lapsia enkä ole suostunut jäämään niiden kanssa kotiin ja olin sentään äippälomat kotosalla.. Ehkä olisi jotenkin jaloa uhrata oma pääkoppa kotona, mutta en koe niin, elämäsäs on niin paljon muuta ja olen itse aikalailla sosiaalinen olento.
Ehkä noi menot selittää osaltaan myös sen meidän kuvion kotitöiden jaosta sillä kerhopäivinä kerhoaiak oli aina juniorin aikaa vanhemman kanssa ja kun isot tuli kerhosta niin mentiin kauppaan ja sitten jos olin vaikka töissä niin saatoin olla jo melkein samaan aikaan kotona muiden kanssa. Siinä se päivä oli mennyt ihan sivu suun ilman että kukana oli ehtinyt kotona tikkua ristiin laittaa eikä se ollut niin tärkeääkään..
Juteltiin lastenkin kanssa noista ajoista eilennä ja ne muistaa, että aina oli aikaa eikä koskaan kiire, mutta ei koskaan tylsääkään. Jos naapurikuntaan tuli uusi leikkipuisto hienolla kierreliukumäellä niin sinen saatettiin lähteä ihan vaan hauskuuden takia. Jos nälkä yllätti niin haettiin pillimehua ja broikkupullia lähikaupasta ja matka jatkui! Lapset on pieniä vain kerran joten siitä yritettiin ottaa ilo irti ja kokea kaikkea, mitä se aika toi tullessaan. Ilmeisesti siinä onnistuttiinkin.
Tulipa vielä mieleen noi yöheräilyt; meillä kaksi tenavista on ollut sellaisia päivällä kukkujia ja yöt on mennyt syödessä. Eli vielä toisellakin vuodella on saattaneet syödä yöllä ja on ollut syytäkin kun kiinteet on oksennettu jne. Siksi esim päiväuniaikaan meillä on usein nukkunut koko talo! Ja ainoastaan esikoisen kanssa olisi voinut töitä tehdä, muut oli niin menneviä ja vilkkaita ihan olemattomana jo.
Kuten huomataan niin ei mihinkään todellakana ole yhtä vastausta! Monta pientä eroa tavassa olla perhe ratkaisee asioita suuntaan ja toiseen. Lopulta kai ratkaisee se, että kukin on onnellinen valitsemallaan tavalla? Sä palatessasi töihin johon meillä ei todellakaan olisi kyennyt, varsinkaan kolmosen kanssa se ei olisi onnistunut. Sillä kun oli ainoana lapsista korvakierre kolmikuisesta eteenpäin yms juttuja.
Kivaa on silti verrata näitä arjen valintoja!
Nelosen kanssa kotiin jääntiä suosittelen. Mulle neuvolan lääkäri sanoi että vasta neljännestä lapsesta voi nauttia ihan aidosti ja niin olikin. Hetken jopa harkitsin kotiin jääntiä, mutta onneksi se meni äkkiä ohi..
vaikka keskusteluss apuhuttiin kotihoidontuesta niin itse käsittelin asiaa koko lapsen hoitoajan eli kouluun asti. En siis puhu kotihoidontukiäitiydestä vaihtoehtona päivähoidolle vaan todella lasten hoitamisesta kotona tai sitten ei ilman ikärajaa.
Kannattaa lukea lapsen kehityksestä jos ei ole tiedossa pystyykö edes sen ikäinen olemaan osa ryhmää.. Nelivuotias sen taidon oppii jo siinä sivussa ja viisivuotiaalla on iso tuska olla yksi viidestätoista jos on oppinut olemaan se toinen kotona..
Huomioithan sen, että meillä siis lapset on hoidettu kotona ei päivähoidossa!
yöheräilyt ovat niitä asioita, jotka varmaankin ratkaisevat pitkälti työssä tai kotona olemisessa jaksamisen. Jos yöt menevät valvoessa, niin silloin onkin varmasti helpotus ottaa päiväunet kotona lasten kanssa, mikä tietysti vähentää kotityöaikaa. Eikä töissäkään jaksa, jos yöt valvoo. Meillä on kaikki lapset perineet isän unenlahjat, eli kun sängyn illalla näkee, niin nukahtaa ja aamulla vasta heräävät. Toinen lapsista nukkui kaksiviikkoisesta ihan täysiä yöunia ja muut kolme noin kuukauden iästä. Täysillä yöunilla tarkoitan siis sellaisia 10-12-tuntisia unia. Kaikki ovat heti sairaalasta päästyä nukkunut sellaisia 7-tuntisia öitä. Sairaalassa vain määrättiin herättämään, joten siellä ei saatu niin pitkään nukkua.
Jos ei olisi rahasta kiinni, niin tokihan minä mieluummin aikaani viettäisin omien lapsieni kanssa kuin uraa luomassa. Rahaakin on kuitenkin jonkun tehtävä ja mieskin haluaa välillä olla kotona, joten ei auta muu kuin vaihdella työssäkävijää. Ja kun koulutustakin on tullut hankittua, niin ei sitä viitsisi ihan hukkaankaan laittaa...
Kotiäitiys taitaa pitkälti olla kulttuurikysymys.
Esim. Keski-Euroopassa on luonnollista, että
vaimo on kotona, on pieniä lapsia tai ei. Tosin verotuskin toisissa maissa suosii sitä.
Olin joskus töissä hotellissa Lontoossa ja työtoverini, parikymppinen tyttö, meni naimisiin.
Sen jälkeen hän useana päivänä pitkään ja laveasti
selitti, miksi hän vielä on työssä, vaikka
onkin naimisissa ja odottaa vauvaa. Hänellä oli kerta kaikkiaan paha omatunto siitä. Vastaavasti
tyttäreni anoppi ei ole naimisissaoloaikanaan
ollut töissä, vaikka nuorin lapsista taitaa olla 25.
Toisaalta, ehkä hän olisi onnellisempi, jos olisi töihin lähtenyt jossakin vaiheessa.
Mutta kultuurimme on tällainen, nuoruutta ihannoiva. Nelikymppisenkään ei ole enää niin helppoa päästä työelämään mukaan.
Eli asialla on puolensa ja toisensa.
Itse olen ollut töissä, mutta ihan reilusti myös
kotona enkä koe mistään paitsi jääneeni.
Onnellinen olen jälkeenpäin niistä vuosista,
jotka sain kotona lasten kanssa olla.
Kiitos siitä miehelle ja kiitos tälle yhteiskunnalle!
Aika vähän on sellaisia kotitöitä, joita ei vois tehdä työvuoron jälkeen.
Pyykit, tiskit, siivoaminen, ne menee ihan tuosta noin vaan, töiden jälkeen. On siis aika turhaa olla kotona ja yrittää kiillottaa omaa kruunuaan sillä, että uhrautuu olemaan lasten kanssa kotona ja että kotiäidin työ olisi rankkaa. ei se mielestäni ole työtä, koska ei siitä palkkaakaan kukaan maksa.
Lasten kannalta tietenkin hyvä juttu, jos äiti on vaikkapa sen ajan kotona, että lapsi täyttää 1,5 vuotta.
Mutta muuten ihan turhanpäiväinen juttu.
palataan töihin ja kaikki lapset ovat vuorotellen koko ajan sairaana :-)
Omaan pussiis puhut, että 1,5 vuoden jälkeen on HYVÄ mennä töihin. Taisit vaan itse mennä.
Lapshan on ihan puolivauva vielä tossa iässä, haloo. On todella itsekästä mennä töihin ennenkuin lapsi täyttää 3 vuotta. Tähän on olemassa tuet ja niitä on oikeus hyödyntää, lapsen parhaaksi. Oli se sun mielestäs loisimista tai ei, (sulta ei onneksi kysytä) lapsi on se tärkein, ei se firman bisnes tai muu "hyötyajattelu"!
meidän neiti on ollut tosi tyytyväinen päivähoitoon, viihtyy paljon paremmin siellä kuin kotona äidin kanssa (perhepäivähoito, jossa kavereita ja eläimiä, kotona ainoastaan äiti ja illalla isä kissa). Oikein innolla leikkii muiden kanssa ja osaa nyt myös rauhoittua iltaisin, kun on saanut purkaa energiansa jo hoidossa. Meni hoitoon reilun vuoden iässä ja tottui noin viikossa. Ei todellakaan huono vaihtoehto meidän tilanteessa! En todellakaan kadu töihin lähtöäni.
Vaikka äidille ei palkkaa makseta oman lapsensa hoidosta, kuinka sitten se sama homma luetaan kuitenkin työksi, jos joku muu hoitaisi täysipäiväisesti lapsesi ja kodin, ja ruoanlaitot vielä päälle. Siitähän jo maksetaanki palkkaa, eli kyllä lapsen kanssa 24/7 oleminen työstä käy. Lisänä vielä sekä fyysinen väsymys univelkoineen, henkinen uupumus ja turhautuminen ilman vapaa-aikaa tai mahdollisuutta tehdä edes joskus jotain ilman lasta...
Kyllä se minä ainakin isännän ollessa koko ajan (myös öisin) töissä koen tekeväni välillä raskastakin työtä lasten kanssa kotona, niin palkitsevaa (ei rahallisesti) kuin se sitten onkin... Normaalissa työssä sentään on tauot ja vapaapäivät.
no, ihan pikkulasten äidit voi olla kotona, vaikkapa 2 vuotiaaksi asti. Mutta jos joku sanoo olevansa esim 14 vuotiaan lapsen kotiäiti, väistämättä mieleen tulee sana loinen. Jos ei itse huvita mennä töihin, niin sanois sen reilusti, eikä menis kotiäitiyden taakse piiloon.
Kotiäiti jo sanana on aika vastenmielinen, eihän kodilla tarvitse olla äitiä.
Jos perheen kuopus on jo koulussa eikä perheessä ole täyspäiväisesti työllistävää erityislasta, ei voida puhua kotiäidistä vaan jos äiti on vielä siinäkin vaiheessa kotona, on hän kotirouva.
Itse olen kotona (työttömänä), ja kuopukseni täyttää kohta 3v. Kyllä mulla alkaa jo aika-ajoin tulemaan vähän "kotirouva-olo".
Mulla on esimerkiksi sekä 14v. ja alle 3v. ja 3 siltä väliltä.Ja kaikille mä olen kotiäiti.Ja olen ainakin siihen kun nuorin täyttää 3v.Ja toivottavasti sen jälkeenkin....mielestäni teen arvokasta työtä ja lapset pitävät ja haluavat mun olevan kotona.Kukin taaplaa tyylillään...=)
Aina se kotiäitiys ei ole oma valinta. Minä en olisi kotiäiti, jos olisin itse saanut päättää. Alunperin oli tarkoitus lähteä töihin tai ainakin alkaa etsimään töitä silloin kun kuopukselta äitiysloma loppuu, mutta vauvan terveydentila oli sellainen, ettei häntä olisi voinut ajatellakaan mihinkään hoitoon laittaa. Ja kun poika alkoi olla siinä kunnossa että voisi hoitoon laittaa, iski tämä lama, eikä töitä saa mistään.
Välttämättömiä kotitöitä on sen verran vähän, että laiskotteluun jää hyvin aikaa, mutta toisaalta nyt kerkeen myös harrastamaan. Ja kun en voi osallistuoa perheen elatuksen ansaitsemiseen, pitää tehdä kotona sellaista, millä saa miehen tienaamat rahat mahdollisimman hyvin riittämään.
Eli jos olen jonkun mielstä loinen kun ompelen lapsille vaatteita miehen hylkäämistä T-paidoista, niin sitten olen.
Sehän riippuu ihan kotiäidistä. Jos joku "hoitaa" lapsia kotona tyrkkäämällä heidät päiväksi dvdtä katsomaan, lämmittämällä vain einekset nenän eteen ja samalla itse vain laiskotellen eikä tekemällä mitään kotitöitä niin sitä kutsuisin jo loisimiseksi. Jos lapset ovat jo kouluikäisiä ja kotiäiti päivät katsoo vain ostos-tvtä ilman mitään halua tehdä mitään yhteiskunnan tai perheen hyväksi, sanoisin sitäkin loisimiseksi.
Itse hoitaisin mielelläni lapset kouluikäiseksi asti kotona, taloudellisista syistä kuitenkin joutuvat ainakin osapäivähoitoon kun kuopus täyttää 3v. Jos olisi niin paljon rahaa että voisin kotiäiteillä vielä kun lapset ovat kouluikäisiä, toki niin mielelläni tekisin mutta samalla tekisin ainakin osa-aikaisia töitä ja jotain muuta hyödyllistä. Loisiminen ja laiskottelu ei sovi luonteelleni eikä sellaiseen minulla ole kotona päivisin aikaa eikä intressejäkään, tekemistä kyllä riittää lasten ja kodinhoidon parissa.
On jo ihan kiva lisä!
Ja sitten vaan uutta muksua uudelle miehelle!
Kai siinä vaiheessa jo voikin funtsia.
Kuulut siihen kotiäitien ryhmään, joka on kaikkein ala-arvoisin. Olen seurannut kirjoituksiasi pitkään, ja tosiaan, aika nopsaan sullakin oli jo uusi mies entisen "kelvottoman" tilalle.
Kannattaisi olla ihan hiljaa vaan.
Itse exäsi varmaankin ajoit vieraisiin omalla käytökselläsi- et ole ollut mikään joustavuuden esimerkki tapaus. Sitten muistaakseni vielä jotain ikäviä huoltajuusriitojakin oli.
Sorry, kannattais katsoa peiliin. Olin aika kauhuissani aikanaan, ja valitettavasti myöskin oikeassa. Toivottavasti myöskin olet jotain oppinut, että et kohta taas samassa tilanteessa jälleen.
Täysin samat sanat. Mikäli rahaa olisi, hoitaisin minäkin lapset kotona vaikka kouluun asti. Kyllä meilläkin päivät kuluvat aikamas haipakkaan. Kun aamulla herää, niin kohta huomaa jo pesevänsä iltapuurokattiloita. Mutta hyvä niin, ei minunkaan aikani kulu määrättömiin television edessä.
Mielestäni kotiäitiys ei ole loisimista.Mutta ei se "täyttä työtäkään" ole.Minä olen valinnut että haluan olla kotona ainakin siihen asti kun nuorin täyttää 3v.Senkin jälkeen olisin mielelläni,tiedän että minua tarvitaan.Tykkään olla kotona kun koululaiset tulevat koulusta ja on hienoa kuunnella heidän juttujaan heti tuoreeltaan.Unelmaa olisi osa-aikainen työ jolloin olisi aikaa vielä lapsille paljon.Minulle lapset ja perhe kun ovat paljon tärkeämpiä kuin työ.Ainakin tällä hetkellä.
Arvostan ns."pesunkestäviä" kotiäitejä.He tekevät arvokasta työtä.Itsekin koen tekeväni huomattavasti arvokkaampaa työtä kuin "vieraan" palveluksessa.En ole "tehnyt" lapsiani täyttääkseni päiväkoteja.Toki,kun aika tulee niin päiväkoti on mielestäni hieno hoitomuoto yli 3v. lapselle.Kun nuorin lapsemme täyttää 3v. niin tuloni putoavat "vain" 300e...sen verran voin nipistää kaikesta että rahan puolesta voisin jäädä kotiin.Mutta kuten jo aiemmin totesin,aika näyttää.=)
Mutta kannatan myöskin lasten kotihoitoa. Ja vastustan kiivaasti nykymuotoista päivähoitoa. Ihmisten tulee löytää ne vaihtoehtoisetkin mallit, ja myöskin yhteiskunnan tulee tukea joustavasti molempien työssäkäyntiä.
Kyllä minua ärsyttää kovasti se, että joku ei kanna korttaan kekoon tässä yhteiskunnassa, On se vaan niin kiva olla kotona, kun joku muu sen kustantaa. Ja mielestäni yksinhuoltajissa tämä tiivistyy liian usein. Kun ei kannata lähteä töihin, kun saman saa kotiinkin. Samaan aikaan, kun niitä lasten isiä väkisin vieroitetaan lapsistaan.
Ja kyllä vaan, olen äiti, jopa aika monelle lapselle. Mutta varon visusti sitä, että kannustaisin heitä nykymuotoiseen elämänmenoon. Lapset voi hoitaa kotona, vaikka molemmat vanhemmat ovatkin työelämässä.
"On se vaan niin kiva olla kotona, kun joku muu sen kustantaa. Ja mielestäni yksinhuoltajissa tämä tiivistyy liian usein. "
Mistä näitä besserwisser yleistäjiä löytyy?
Takaisin voisi kärjistää: Yleensä ne yh:t tulee toimeen omillaan useammin kuin se miehen palkalla elelevä kotiäiti... :D
Lasten isiä ei voi väkisin vieroittaa lapsistaan ilman todella painavaa syytä. Voi vain katsoa peiliin sen asian kanssa, onko tehnyt tarpeeksi sen asian eteen, että saa tavata lapsiaan. Tällä tarkoitan sitä, että itse ainakin taistelisin viimeiseen asti lapseni huoltajuuudesta jos uhkana olisi hänen tapaamisensa menettäminen.
Sitten tuosta rahapuolesta..
Me pärjättiin sillä 735e/kk ihan hyvin sen kaksi ensimmäistä vuotta.Sitten olikin ihan hyvä, että perhepäivähoitajalle sain lapseni, koska olin hakenut paikkaa ajoissa. Nyt jää n.1100 vuokran jälkeen, eli tulot nousi 365 eurolla kuussa.
Jos olisi se toinen ollut maksamassa, niin olisin silti jäänyt kotiin kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi, sitten oltaisiin oltu aika samoilla tuloilla kuin yh:na.
Asiat kannattaa laittaa tärkeysjärjestykseen, ja käydä välillä katsomassa peilin edessä, minkälainen ihminen sieltä kurkistaa.
Sinun kirjoituksestasi paistaa läpi, että lähipiirissäsi ei ero ole sujunut kitkatta, mutta se ei oikeuta sinua tuomitsemaan kaikkia lähivanhempia.
Tuo vielä kiinnostaa, että kuinka lapset voi hoitaa kotona, vaikka kummatkin vanhemmat ovat työelämässä? (Siis ihan perustuloilla.)
Kun vain on oikeilla aloilla. Puoliso tekee virka-aikaa pienin joustoin, ja toinen ilta-, yö-, ja viikonloppupainotteista. Jos joskus on päällekkäisyyttä, voi palkata jonkun.
Yllättävän moni työantaja joustaa, kun tietää plussat. Suurena esimerkkinä mm se, että ei tarvitse sairaiden lasten hoitojen kanssa taistella. Vuorotyöpaikoissa on myös lukemattomia henkilöitä, jotka ovat kiljuen tekemässä vain arki-aamuja. Kaikki voittavat, eikö vaan.
Jos toinen on päivät ja toinen yöt töissä, missä vaiheessa pariskunta tapaa toisiaan?
KUN VAAN ON OIKEILLA ALOILLA. Mutta kun ei kaikki voi olla niillä oikeilla aloilla, kun silloin ei vääriä töitä tekisi kukaan. Aika harvassa hommassa on lopulta mahdollisuus valita työaikansa. Ja sekin on totta, että lapset tarvitsevat myös perheen yhteistä aikaa.
Huomautan vielä tässä yhteydessä, että minäkin työskentelen korkeasti koulutettuna puhelinmyyjänä, koska myyjänä voin valita työaikani lasten hoitojen mukaan. Akateemisesti koulutetuissa töissä ei juuri koskaan ole vapaita työaikoja, joten kouluttautuminen on turhaa, jos lapsia aikoo tuottaa. Jos siis heitä ei hoitoon halua laittaa.
tein ns. normaalia pidempää päivää, jolloin pääsääntöisesti oli vain neljä työpäivää. Turhista menoista karsittiin. Niistä, joita katsoimme itse turhiksi, säännölliset harrastukset, kauppareissut hoitui yöllä helposti jne...
Ja jos joskus tuntui raskaalta, pystyi työmäärää vähentämään. Noilla työajoilla kun jo aika pienelläkin määrällä pääsee ns. normaaliin palkkatasoon lisien avulla.
Puolisoiden keskinäistä aikaa ei ollut sen vähempää kuin aiemminkaan, mutta sen sijaan aika ja mahdollisuudet osallistua lasten elämään kasvoivat, ja tämä oli erityisesti myös puolison mieleen.
Sitä vierekkäin kuhertelua ei enää 12 yhteisen vuoden jälkeen osaa pitää tärkeänä samoissa määrin, kun suhteen alussa. Meillä kun on yhteiset asiat ja tavoitteet tällä hetkellä perheessä. lapset kasvavat koko ajan, jolloin voi taas palata ns. normaalimpaankin elämään. Oikeasti he ovat vain tosi vähän aikaa pieniä.
Itseasiassa, me olimme yhdessä enemmän kuin monet muut tuntemamme pariskunnat. Koska ei ollut kavereiden talotalkoita yms erilleen vieviä juttuja.
mitään koulutustakaan, vaikkakin se on eduksi. Samoin on muillakin aloilla. Nuo kun eivät yleisesti ole mitään halutuimpia aikoja.
Puhun mieluummin kotivanhemmuudesta, kotonahan voi olla myös isä (ja pitäisi muuten ehdottomasti olla enenevässä määrin!!!!).
Perheen työssäkäyvän vanhemman kannalta kotivanhemmuus on tasan varmasti loisimista. Työssäkäyvän pitää yksin kantaa vastuu perheen elannosta.
Yhteiskunnan kannalta en osaa sanoa, kyllähän päivähoitokin yhteiskunnalle maksaa eikä tuo kotihoidontuki käsittääkseni kovin iso ole. Toisaalta verotuloja jää saamatta kun toinen vanhemmista ei tienaa. No joo, mutu-tuntumalta sanoisin että kyllä kotivanhemmuus on loisimista myös yhteiskunnan kannalta.
KotiÄITIYDELLE hyväksyttävä raja on täysimetysaika; nykysuositusten mukaan muistaakseni puoli vuotta. Sen jälkeen tasapuolisuuden nimissä kotiin voisi jäädä isä puoleksi vuodeksi.
jo ihan valmis päiväkotiin, vieraan hoidettavaksi?
Tuon ikäinenhän on vielä täysin riippuvainen vanhemmistaan ja tarvitsee heidän rakkauttaan. N. 1-1,5 vuotiaalla tulee mm. tutkitusti pelkoja jätetyksitulemisesta ja hän usein tarrautuu entistä enemmän äitiin. Ei tee silloin hyvää sysätä vieraan hoitoon.
Töihin voi mennä se osapuoli, kumpi tienaa enemmän. Se on eduksi koko perheelle ja ennenkaikkea lapselle.
Koko perheen edun kannalta parasta on se että kumpikin vanehmmista kantaa vastuun perheen arjen pyörittämisestä. Kysehän ei saa olla vain rahasta, näinhän sitä äitien kotonapitämistä puolustellaan. Millä perusteella isän lasten kanssa viettämä aika ei olisi paljon arvokkaampaa sekä lapsille (että erityisesti isälle itselleen) kuin ne pari lisäeuroa jotka kovemmin palkatun (valitettavan usein isän) tuomat lisäeurot?
Perheen on rakennettava elämänsä niin että myös äidin palkalla voidan tulla toimeen samalla tavalla kuin isän palkalla. Ellei voida niin silloin äidin palkkauksessa on jotain todella pahasti vialla samoin kuin perheen kulutustottumuksissa.
Kun äiti pitää ensin neljän kuukauden äitiysloman ja lähestulkoon aina vielä vanehmpainvapaan (jonka voisi pitää myös isä!!!!) on vähintäänkin kohtuullista että isän annetaan tulla tasa-arvoisen tärkeäksi osaksi lasten elämää, lähivanhemmaksi. On pöyristysttävää ja kohtuutonta syyllistää äitejä, jos nämä menevät työelämään kun ovat jo kuukausitolkulla olleet kotona lasten kanssa. Isien tulee kantaa vastuunsa lasten arjesta ihan vastaavalla tavalla kuin äitien, oli palkka mikä tahansa.
Karseaa kaksinaismoralismia vedota rahaan silloin kun isien työssäoloa puolustellaan, ja päinvastoin vähätellä rahan merkitystä ("lasten kanssa vietetty aika on tärkeämpää kuin raha") silloin kun puhutaan äitien kotona olemisesta.
Kylläpäs olet olevinasi niin fiksu. Meillä ei isä halua jäädä YKSIN koti-isäksi, saati että sitä hänen töissään katsottaisiin kovin hyvällä. Hän kokee, että nainen on hyvä tähän hommaan. Se on ok, koska haluan sitä. Imetän, hoidan kotia, lapsia ja teen ruokaa.
Eikä se elämä mene aina niin, että molemmilla olisi tasavertaiset palkat. Ei sitä noin vaan "järjestetä". Itselläni ei ole ulkomaailmassa työtä odottamassa, joten tämä on luonnollinen jatkumo. Lasten perusturvallisuus säilyy, kun kotona hoidetaan, oli se hoitaja sitten äiti tai isä. Se on PÄÄasia. Sinänsä en ole tietenkään vastaan isien kotonaoloon. Mutta jokainen perhe järjestää asiat kuten parhaaksi näkee. Kaikkien kannalta.
Meillä ovat rahavarat yhteisiä. Niitä ei lasketa erikseen, koska toimimme perheenä.
Etkä vastannut alkuperäiseen kysymykseen, onko 1-vuotias jo mielestäsi kypsä ihminen?
Yrität vain tehdä lähes mahdottomaksi kotihoidon noilla vaatimuksillasi. Kompromissejä ei voi olla? Se on järjen köyhyyttä. Rahaa tarvitaan normaaliin elämiseen. Ja jos on mahdollista toisen vanhemman kohdalla kotiinjääminen, se kannattaa ehdottomasti, lapsen parhaaksi vaikkahan miten klishee olisi.
Taitaa olla kuitenkin huono omatunto?
En tiedä miten kypsä yksivuotias lapsi on. Sen tiedän että lasten hoito on molempien vanhempien asia; imetysvaihe kuuluu luontevasti äidille, siitä eteenpäin isä kykenee tasavertaisesti kantamaan vastuun lapsesta.
Eihän nainenkaan halua välttämättä jäädä YKSIN kotiäidiksi. Naisella ihan yhtäläinen oikeus haluta tehdä töitä kuin isälläkin, eikö vain? Ei se ole yhtään sen tuomittavampaa kuin isän halu ansaita rahaa perheelleen.
En yritä tehdä mitään mahdottomaksi, päinvastoin, haluan herätellä ihmisiä tajuamaan että isätkin ovat olemassa (ts. koti-isyyskin on mahdollista!!!!) ja lopettamaan äitien syyllistämisen asiassa joka koskee molempia vanhempia. Jos siis perheen lapsi on päiväkodissa ja siitä on pakko jotakuta syyllistää, niin muistuttaisin että isä on asiasta aivan yhtälailla vastuussa kuin äitikin, itseasiassa enemmänkin jos äiti on jo äitiysloman ja mahdollisesti vanhempainvapaan pitänyt.
Kompromisseja voi olla juuri sitä haen takaa. Meillä on valtava kotivahempien potentiaali isissä ja se pitää saada käyttöön.
Kyllä, rahaa tarvitaan normaaliin elämiseen ja palkan takia ne äiditkin töitä tekevät, eivät pelkästään siksi että se olisi hauskaa.
ihan vain PARISTA lisäeurosta? Voihan se olla, mutta kyllä naisten ja miesten, varsinkin eri koulutustasoisten, palkoissa on aika reilusti enemmän väliä. Vai tarkoititko paria euroa tunnissa? Sehän on kuukausitasolla jo lähempänä 350 euroa. Eikä sekään ole vielä kovin iso palkkaero, voidaan puhua ihan tonneistakin.
Siinä olen samaa mieltä, että isät ovat ihan varteenotettavia vaihtoehtoja kotivanhempina, meilläkin on tällä hetkellä, mutta ei sen järjestäminen mikään ihan itsestään selvyys ole.
Minä olin kotona siihen asti kun sain loistavan työtarjouksen määräaikaisena. Lapsi oli perhepäivähoitajalle mennessään 1v 2kk. Meidän taloudellinen tilanne muuttui 900e:sta 2400e:an. Olin töissä 7kk, jonka jälkeen määräaikaisuuteni loppui lapsen ollessa 1v 9kk ja tuloni tippuivat taas 900e:n.
Olin työttömänä sen jälkeen 6kk, jonka jälkeen sain uuden määräaikaisen työpaikan 6kk:ksi. Tulot nousivat 1700e:n. Jäin juuri tammikuussa työttömäksi laman takia (liiton rahoille 58e/pv). Tosin työnantaja lupasi ottaa takaisin kun lumet sulaa.
Lapsi on osapäivä hoidossa päiväkodissa yhden päivän viikossa, kuntaliitoksen vuoksi. Meidän entinen kunta liittyi isompaan kaupunkiin mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos olisin ottanut lapsen kokonaan pois päivähoidosta, lapsi olisi joutunut kaupungin puolelle hoitoon kun pääsen takaisin töihin. Tämä olisi tarkoittanut hirveän pitkiä hoitomatkoja (30km), jotka verottaisivat meidän yheistä aikaa ja voimia.
Nyt löhöän kotona vastoin tahtoani. Ei kolmivuotias lapsi paljon vaadi. Ruuan pöytään, siivotun kodin ja yhdessä oloa, ulkona ja sisällä. Ei ole niin vaativa kuin 1-2-vuotiaana, joten en todellakaan pidä tätä työnä. Ammattini on fyysinen.
Mulle on täysin sama mitä muut aattelee. Kaiken oon yrittäny lapsen parhaaks tehä ja kahtoa. Töihin menin rahan takia. On kiva ku lapselle voi ostaa uusiakin vaatteita eikä kaikki ole resuisia kymmenellä sukulaisella käytettyjä.
Puhun paljon naapurin 4-lapsen kotiäidin kanssa. Hän on valinnut kotiäitiyden lapsilähtöisistä syistä, mutta ymmärtää minun valintani yksinhuoltajana ja omana persoonanani. Hän myös tuntee lapseni, koska käytämme mukuloita yhdessä puistossa. Hän on aina sanonut ihailevansa sisuani pärjätä pakon edessä niinkuin parhaaksi katson. Minä taas ihailen miten hän jaksaa aina olla kotona. Me olemme täysin erillaiset. Hän 15-vuotta minua vanhempi ja kokeneempi kotiäiti. Minä 25-vuotias yksinhuoltaja, jonka elämäntilanne vaihtelee puolivuosittain työn takia. Onneksi minulla on hänet. Hänelle voi soittaa kun tulee kasvatuksellisia kysymyksiä tai epäilyksiä oman pärjäämisen kanssa.
Toivon muillekkin rohkeutta päättää itse oman elämänsä kulun. Meitä on monenlaista moneen junaan. Tärkeintä on että yritämme aina tehdä parhaaksi lapselle. Tärkeintä ei ole onko lapsi kotona tai päivähoidossa vaan että hänellä on maailman parhaat vanhemmat.
kirjoitettu ja hyvä asenne. olen samaa mieltä!