Masennus vie viimeisetkin voimanrippeet. Ajattelukin on kuin haudasta nostaisi päätään. Se painolasti jonka kantaa mukanaan. Painaa päässä, rinta täynnä ettei hengittämään pysty kunnolla. Pää halkeamaisillaan ja olo kuin olisit pakkauskoneessa.
Samat ajatukset vellovat vain mielessä. Surkuttelet itseäsi ja olotilaasi. Painaudut
omaan oloosi käpertyneenä ja laiskistut ettet jaksa itseäsi hilata sängystä ylös.
Makaat kuin puolikuollut vailla huomista. Suutut pienestäkin asiasta jos ei sinua huomioida. Hetken parempi olotila helpottaa. Mutta palaat taas entiselleen.
Näitä asioita voisi luetella monta arkkia. Jotka ovat tuttua tekstiä meille.
Itse olin kireä, jos jostain sanottiin, tee eläkä oo tuollee…… Hakeuduin hoitoon.
Tavallisella lekurilla. Mielentila ei kohentunut. Menin psykiatrian erikoislekurille.
Hän oli ihana auttavainen ammattilainen. Otti asiakseen jotta pääsisin tolalleen. Meni aikaa. Kävin monta kertaa hänen luona ja lääkityksiä vaihdettiin. Kävin samaa aikaa psykologilla…………
Katselin, ajattelin loppua. En jaksanut. Jokainen päivä oli liikaa. Raskasta, olla vaikka ei olekaan. Elää vaikka on jo kuollut. Nukkuu kun ottaa unilääkkeet. Herää puupäänä eikä tiedä onko aamu vai päivä.
Otin *lääkkeet*…………. yön olin vaeltanut metsässä. Enkä vieläkään tiedä missä olin. Pakkanen lunta maassa. Vähissä vaatteissa jne… Heräsin välillä,,,, sitten taas pimeni… Siniset pallot leijuivat silmissäni. Ne puhuivat minulle. Ohjasivat tielle.
Antoivat lämpöä. Pitivät hereillä. Leijuivat sankkana sinipallomerenä. Valaisivat maisemaa ja ohjasivat sinne minne minun piti mennä………
Heräsin sairaalasta. Sieltä mielisairaalaan vapaehtoisen pakolla.
Surin, itkin omaa minääni. Miksi, miksi ja minä. Olen vielä tässä.
Häpesin, kasvoissa ei ehjää paikka ollut, kun olin ryöheltänyt metsässä. Paikat kipeänä tuhansien kaatuneiden mukkelismakkelin takia. Häpesin siellä oloa. Itkin ja katsoin katolle. Tuonne kun vain jotenkin pääsisin.
3 päivän jälkeen suljetulta pääsin vapaalle osastolle. Ulkoilin ja kävin kävelemässä. Jaksoin tukeutua hoitajiin. Purin ja itkin. Huusin pahaa oloani pois. Psykologiukko oli ronskin kuuloinen ja puhui suoraan asioista.
Kun pääsin vapaalle osastolle. Näin siellä muita. Paljon huonommasta asemasta lähteneet kuin minä. Yksinkin oli menettänyt silmän tussarin kanssa leikkiessä.
Mielisairaalassa juttelimme toistemme kanssa, vertaistemme kanssa. Kerroimme itsestämme, kuuntelimme toisia. Miehiä ja naisia. Olihan mahtavaa kohdata vertainen henkilö, joka ymmärtää. Kävimme yhdessä syömässä. Kuuntelimme musiikkia terapiassa. Juttelimme hoitajien kanssa, Ja heillä oli aikaa meille.
Työtä,,, työtä pitää itse tehdä. Jotta pääsee jaloilleen. Se vie aikaa. Mutta oikotietä ei ole. Luin kirjoja, jotka käsittelivät masennusta, en muista enää niiden nimiä. Siltä löysin itseni ja osasin terapiassa puhua ongelmistani. Hitaasti toipuen olen tässä ja nautin elämästä. Olen minä, uusi ihminen.. eheytetty… eläkemies.. yli 50...
Antakaa itsellenne aikaa toipua. Muuttakaa elämäntapaa, muuttakaa ajatuksenne kulkua. Pakottakaa ajattelemaan toisin…………… voimaa tulevaan……..
Samat ajatukset vellovat vain mielessä. Surkuttelet itseäsi ja olotilaasi. Painaudut
omaan oloosi käpertyneenä ja laiskistut ettet jaksa itseäsi hilata sängystä ylös.
Makaat kuin puolikuollut vailla huomista. Suutut pienestäkin asiasta jos ei sinua huomioida. Hetken parempi olotila helpottaa. Mutta palaat taas entiselleen.
Näitä asioita voisi luetella monta arkkia. Jotka ovat tuttua tekstiä meille.
Itse olin kireä, jos jostain sanottiin, tee eläkä oo tuollee…… Hakeuduin hoitoon.
Tavallisella lekurilla. Mielentila ei kohentunut. Menin psykiatrian erikoislekurille.
Hän oli ihana auttavainen ammattilainen. Otti asiakseen jotta pääsisin tolalleen. Meni aikaa. Kävin monta kertaa hänen luona ja lääkityksiä vaihdettiin. Kävin samaa aikaa psykologilla…………
Katselin, ajattelin loppua. En jaksanut. Jokainen päivä oli liikaa. Raskasta, olla vaikka ei olekaan. Elää vaikka on jo kuollut. Nukkuu kun ottaa unilääkkeet. Herää puupäänä eikä tiedä onko aamu vai päivä.
Otin *lääkkeet*…………. yön olin vaeltanut metsässä. Enkä vieläkään tiedä missä olin. Pakkanen lunta maassa. Vähissä vaatteissa jne… Heräsin välillä,,,, sitten taas pimeni… Siniset pallot leijuivat silmissäni. Ne puhuivat minulle. Ohjasivat tielle.
Antoivat lämpöä. Pitivät hereillä. Leijuivat sankkana sinipallomerenä. Valaisivat maisemaa ja ohjasivat sinne minne minun piti mennä………
Heräsin sairaalasta. Sieltä mielisairaalaan vapaehtoisen pakolla.
Surin, itkin omaa minääni. Miksi, miksi ja minä. Olen vielä tässä.
Häpesin, kasvoissa ei ehjää paikka ollut, kun olin ryöheltänyt metsässä. Paikat kipeänä tuhansien kaatuneiden mukkelismakkelin takia. Häpesin siellä oloa. Itkin ja katsoin katolle. Tuonne kun vain jotenkin pääsisin.
3 päivän jälkeen suljetulta pääsin vapaalle osastolle. Ulkoilin ja kävin kävelemässä. Jaksoin tukeutua hoitajiin. Purin ja itkin. Huusin pahaa oloani pois. Psykologiukko oli ronskin kuuloinen ja puhui suoraan asioista.
Kun pääsin vapaalle osastolle. Näin siellä muita. Paljon huonommasta asemasta lähteneet kuin minä. Yksinkin oli menettänyt silmän tussarin kanssa leikkiessä.
Mielisairaalassa juttelimme toistemme kanssa, vertaistemme kanssa. Kerroimme itsestämme, kuuntelimme toisia. Miehiä ja naisia. Olihan mahtavaa kohdata vertainen henkilö, joka ymmärtää. Kävimme yhdessä syömässä. Kuuntelimme musiikkia terapiassa. Juttelimme hoitajien kanssa, Ja heillä oli aikaa meille.
Työtä,,, työtä pitää itse tehdä. Jotta pääsee jaloilleen. Se vie aikaa. Mutta oikotietä ei ole. Luin kirjoja, jotka käsittelivät masennusta, en muista enää niiden nimiä. Siltä löysin itseni ja osasin terapiassa puhua ongelmistani. Hitaasti toipuen olen tässä ja nautin elämästä. Olen minä, uusi ihminen.. eheytetty… eläkemies.. yli 50...
Antakaa itsellenne aikaa toipua. Muuttakaa elämäntapaa, muuttakaa ajatuksenne kulkua. Pakottakaa ajattelemaan toisin…………… voimaa tulevaan……..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiitos kirjoituksestasi. Oli todella valaiseva kuvaus sinun sielunmaisemaasi. Voimia sinulle ja hyvää vointia. Terveisin "toinen samanlainen"
rankka tie on itselläkin ollut kuljettavana, nyt muutaman kuukauden eläkkeellä olleena tuntuu vähän valoisammalta. Tsemppiä
minkä ikäinen olet nyt kun olet onnellisesti eläkkeellä?
Polvivamman, selkä kaksivälilevyä kulunut pois,
pikkunivelissä oli reumaa, ja depressio..
näillä perusteilla pääsin 2003 sairaseläk....
nyt tänävuonna 56 v..
anteeksi, ei kyylä,,,, vaan kyllä
ku ei suju, ku ei pysty ja osaa - istuu vaa ja kammoaa, mitä onkaan elämässäni tulossa, tällä menolla!? Kauhee jumi! Erakoittaa, ku 'en tykkää kestään'.
kuuntelemaan ajatuksianne mitä teijän pääs liikkuu, ja alkakaa muuttaa niitä hetki hetkelt, päivä päivält positiivisemmiks ja jatkakaa sitä samaa koko ajan, älkääkä lopettako. ajatelkaa hyviä asioita mitä teijän elämässä on, älkääkä päästäkö huonojen asioiden tulla päähän. tuntekaa hyviä tunteita mm.rakkautta, kiitollisuutta jokaisesta hetkestä mitä teillä on, olkaa rikkaita henkisesti. jokainen asia on kokemus.