Itse olen ollut ylipainoinen (tällä hetkellä 120 kiloa) koko elämäni ja taistellut 12-vuotiaasta asti kilojeni kanssa. Kotoa on lähtenyt hyvin epäterve suhtautuminen ruokaan. Ruoka on aina ollut lohtu, ilonaihe, palkinto. Tätä kaavaa olen yrittänyt muuttaa 20 vuotta ja epäonnistunut. Olen hyvin pettynyt itseeni ja varmasti siitä johtuen vaivun enemmän epätoivoon ja syön. Olen 2 kertaa onnistunut painoni pudottamaan, mutta aina se on palannut extran kanssa takaisin.
Kärsin myös painosta johtuen lapsettomuudesta. Olen 32v ja haluaisin kipeästi lasta. Haluaisin mös siksi olla hoikempi, että jaksisin olla täysipainoisesti lasteni kanssa ja näyttää heille esimerkkiä terveellisemmästä elämästä etteivät he joutuisi kärsiä samasta kuin minä lapsena. Ulkomaiseen adoptioon ylipaino on usein este. Joskus jopa 75 kiloinen on joutunut tekemään selvityksen terveydentilastaan. En haluaisi olla edes lihava äiti.
Äitini laihdutti aina ja oli jos millä dieetillä koko elämänsä ajan. Myös veljeni ja siskoni ovat ylipainoisia. Kuten myös tätini, mummoni oli, isäni puolen mummo ja pappa. Suvussamme on aina syöty hyvin, raskaasti ja herkutellen. Olen useasti mielessäni kironnut vanhempani, kun eivät opettaneet lapsesta asti minulle terveellistä tapaa suhtautua omaan kehooni, ruokailuun ja liikkumiseen terveesti. Meillä ei kannustettu liikkumaan. Minä kävin vain laulutunneilla, pianotunneilla, teoriatunneilla jne. Olen painoni vuoksi ollut todella pahasti koulukiusattu ja kärsin edelleen siitä johtuen erittäin huonosta itsetunnosta. En syytä lihavuudestani ketään ja välillä itsekin ajattelen olevani nolla, kuten valtaväestö minusta varmasti ajattelee. Epäonnistuja.
Aina hoetaan samaa asiaa lihavalle: liiku enemmän, syö vähemmän. Ihanko tosi??!! En ole aiemmin kuullutkaan tällaisesta keinosta! Miksi kukaan ei aiemmin ole kertonut!? Jos se olisi noin yksinkertaista niin olisin sen jo toteuttanut ja olisin hoikassa kunnossa. Nyt kuitenkin valitsen mielummin syömisen kuin sen, että saisin laihduttuani lapsettomuuteeni ja muihinkin vaivoihin, jotka minua uhkaa parannuksen. Sairasta. Miksi? Mikä päässäni on niin pahoin vialla, että valitsen hetken nautinnon kuin paremman elämän onnellisena, terveena ja tasapainoisempana ihmisenä. Miksi?
Lainattua tekstiä sydänliiton sivuilta:
"Lihomiseen monia syitä"
Lihavuus on krooninen sairaus, johon vaikuttaa sekä perimä että elinympäristö. Ylipaino kehittyy yleensä hitaasti ja huomaamatta ravinto- ja liikuntatottumusten muuttuessa hiljalleen epäedullisiksi.
Asiantuntijoiden mukaan puolet ylipainosta on perinnöllistä, mutta epäselvää on vielä, mihin tekijöihin kehossa perinnöllisyys vaikuttaa.
Geenien vaikutus saattaa aiheuttaa muutoksia rasvakudoksessa, lihaksistossa tai ruokahalua säännöstelevissä aivojen mekanismeissa.
Lääkitys on yksi yleinen ylipainon aiheuttaja, esimerkiksi monet kortisonit, epilepsialääkkeet ja psyykenlääkkeet lisäävät ruokahalua.
Lihavuus saattaa johtua myös psykologisista tekijöistä, jolloin ruokaa syödään mielialan kohottamiseksi tai vihan, huolestuneisuuden ja ahdistuksen helpottamiseksi.
Kärsin myös painosta johtuen lapsettomuudesta. Olen 32v ja haluaisin kipeästi lasta. Haluaisin mös siksi olla hoikempi, että jaksisin olla täysipainoisesti lasteni kanssa ja näyttää heille esimerkkiä terveellisemmästä elämästä etteivät he joutuisi kärsiä samasta kuin minä lapsena. Ulkomaiseen adoptioon ylipaino on usein este. Joskus jopa 75 kiloinen on joutunut tekemään selvityksen terveydentilastaan. En haluaisi olla edes lihava äiti.
Äitini laihdutti aina ja oli jos millä dieetillä koko elämänsä ajan. Myös veljeni ja siskoni ovat ylipainoisia. Kuten myös tätini, mummoni oli, isäni puolen mummo ja pappa. Suvussamme on aina syöty hyvin, raskaasti ja herkutellen. Olen useasti mielessäni kironnut vanhempani, kun eivät opettaneet lapsesta asti minulle terveellistä tapaa suhtautua omaan kehooni, ruokailuun ja liikkumiseen terveesti. Meillä ei kannustettu liikkumaan. Minä kävin vain laulutunneilla, pianotunneilla, teoriatunneilla jne. Olen painoni vuoksi ollut todella pahasti koulukiusattu ja kärsin edelleen siitä johtuen erittäin huonosta itsetunnosta. En syytä lihavuudestani ketään ja välillä itsekin ajattelen olevani nolla, kuten valtaväestö minusta varmasti ajattelee. Epäonnistuja.
Aina hoetaan samaa asiaa lihavalle: liiku enemmän, syö vähemmän. Ihanko tosi??!! En ole aiemmin kuullutkaan tällaisesta keinosta! Miksi kukaan ei aiemmin ole kertonut!? Jos se olisi noin yksinkertaista niin olisin sen jo toteuttanut ja olisin hoikassa kunnossa. Nyt kuitenkin valitsen mielummin syömisen kuin sen, että saisin laihduttuani lapsettomuuteeni ja muihinkin vaivoihin, jotka minua uhkaa parannuksen. Sairasta. Miksi? Mikä päässäni on niin pahoin vialla, että valitsen hetken nautinnon kuin paremman elämän onnellisena, terveena ja tasapainoisempana ihmisenä. Miksi?
Lainattua tekstiä sydänliiton sivuilta:
"Lihomiseen monia syitä"
Lihavuus on krooninen sairaus, johon vaikuttaa sekä perimä että elinympäristö. Ylipaino kehittyy yleensä hitaasti ja huomaamatta ravinto- ja liikuntatottumusten muuttuessa hiljalleen epäedullisiksi.
Asiantuntijoiden mukaan puolet ylipainosta on perinnöllistä, mutta epäselvää on vielä, mihin tekijöihin kehossa perinnöllisyys vaikuttaa.
Geenien vaikutus saattaa aiheuttaa muutoksia rasvakudoksessa, lihaksistossa tai ruokahalua säännöstelevissä aivojen mekanismeissa.
Lääkitys on yksi yleinen ylipainon aiheuttaja, esimerkiksi monet kortisonit, epilepsialääkkeet ja psyykenlääkkeet lisäävät ruokahalua.
Lihavuus saattaa johtua myös psykologisista tekijöistä, jolloin ruokaa syödään mielialan kohottamiseksi tai vihan, huolestuneisuuden ja ahdistuksen helpottamiseksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
että sinulla on samanlainen ongelma kuin minulla on ollut myös pienestä asti. Jo lapsena opin saamaan namuja tai muuta herkkua, jos jouduin olemaan kotona yksin tai oli muita ongelmia. Aina syötiin myös muuten mummolassa tms. hyvin. Koulussa kiusattiin, kotona sitten itkettiin ja päätettiin laihduttaa. Muutaman kerran niin teinkin. Mutta seuraavan kerran kilot tuli tuplaten takaisin. Tätä jatkui yli 20 vuotta. Alhainen itsetunto sekä hirveä tarve laihduttaa, kummiskaan sitä tekemättä, koska aina löytyi "hyviä syitä" miksi en aloita vasta kuin ensi maanantaina ( viikonloppuna hirveät ahmimiset kun piti hyvästellä hyvä ystävä ), miksi tämänkertainen dietti ei onnistunut, miksi juuri minä en voi laihtua vaikka kuinka yritän jne..Masennusta ja epätoivoa.
Kunnes menin lääkärille ja kerroin totuuden. En pysty laihduttamaan ilman apua.
KOkeilut painonvartioista, kaikki sadat dietit joita oli kokeiltu eivät auttaneet.
Psykiatrille ja sen jälkeen mahapanta leikkaukseen. Se oli minun pelastus. Ei ollut helppoa, ei todellakaan. Itse pitää kummiskin niitten ajatuksien ja mielitekojen kanssa taistella, mutta pannan avulla pystyin voittamaan nuo "demoonit". Se vei kylläkin yli vuoden ennenkuin elämä muuttui vähän helpommaksi kun ei voinut syödä suruunsa, kyllästymisen tunteeseen, itse inhoon tai iloon.
Täytyi löytää muu keino purkaa näitä tunteita.
Nyt tiedän ettei se syöminen ikinä niihin edes auttanut, pahensi vaan koska lihoin.
Luin yhden hyvän artikkelin jossa sanottiin jotakuinkin näin: Ihmisen pitäisi olla itselleen armollinen, olla vähän niin kuin navigaattori autossa..jos ajat väärin, ei se rupea sinua sättimään ja mollaamaan että teit saman virheen 5 vuotta sitten ja että olet tyhmä ja ruma koska teit virheen..Ei. Se kehoittaa sinua rauhallisesti kääntymään oikealle tielle kunhan mahdollisuus tulee ja yrittämään uudelleen.
Näin myös meidän pitäisi toimia itsemme kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja uskoa itseesi. Kukaan muu ei voi näitä asioita sinulle tehdä, vai sinä itse. Olet sen arvoinen. Muista se!
Enempiin yksityiskohtiin menemättä tarinasi on tuttua kamaa lapsettomuutta lukuunottamatta. Virheelliset elämäntavat on iskostettu selkäytimeen, toisaalta ympäristö muistaa kaikkialla toistuvasti moittia ulkomuodostasi ja sillä perusteella luokitella sinut kaikkine ominaisuuksinesi huonommaksi ihmiseksi. Toisaalta sen läskin sisällä on tavallaan myös turvallista tarkkailla maailmaa - eihän kukaan välitä lihavan olemassaolosta tai mielipiteistä - ja kun elämä kolhii, turvaa hakee ruuasta, tiedän.
Usko kuitenkin, että et ole tuomittu epäonnistujaksi, tai tuomari olet vain sinä itse, joten ihan itse voit itsesi myös vapauttaa. Minulla kesti kymmenen vuotta sinua enemmän tajuta asia ja kerätä painoakin vielä sinun kilojasi enemmän. Kolmen vuoden elämäntapamuutoksen - vaikka suurin muutos on tapahtunut korvien välissä - jälkeen kiloja on pois 40, vaatekoko oli aikaisemmin 60, nyt 48. Ystävät sanovat, että kilojen mukana on lähtenyt myös ikävuosia, mutta tullut huimasti lisää itseluottamusta. Entisenä liikunnanvihaajana löysin omat lajini, nykyään liikun viitisen kertaa viikossa ja nautin siitä. Ensimmäinen salille lähtö vaati rohkeutta, seuraava kerta enää ei.
En tiedä, osaanko antaa mitään neuvoja, ihan varmasti tiedät kaiken mitä tietää pitää, niin tiesin minäkin, monta vuotta sitten jo, käytännön toteutus oli sitten toinen juttu. Tärkein oivallus omalla kohdalla oli varmasti se, että kilot eivät tee minusta yhtään muita huonompaa (kiitos, ystäväni!), mutta ennen kaikkea se, että opettelin syömään tuntematta syyllisyyttä joka suupalasta. Ja ihmisen pää on siitä metka vekotin, että pikkuhiljaa sitä pääsee eroon ahmimisesta ja lohtusyömisestä, kun se ei enää olekaan kiellettyä ja hävettävää.
Sinä löydät sen voiman itsestäsi, ihan varmasti. Hyvää kevättä, aurinko paistaa jo! Aurinkolasit nenälle, lenkkari jalkaan ja ulos eikä yhtään ujostella, katso tarkkaan ympärillesi, ei siellä kaikki muutkaan ole mitään urheilijoita. :)
On mukava kuulla positiivisia ja ymmärtäviä sanoja myös niiden sanojen joukossa, jotka yleensä ovat enemmän parjaavia, halveksivia tai tietämättömiä. Viime aikoina on vain hyvin paljon nämä asiat olleet esillä ja jos nämä ihmiset luulevat että moralisointi auttaa niin se on juuri toisin päin.
Olen päätynyt radikaalimpaan hoitoon, vatsalaukun ohitusleikkaukseen, koska lasten saannin suhteen alkaa todellakin aika olla tiukalla. Minulle sitä omalääkärini suositteli ja, kun tätini on nyt ollut kyseisessä leikkauksessa hyvin tuloksin eli laihtunut jo 30 kiloa joulukuusta olen hänenkin kovasta rohkaisusta päätynyt tähän ratkaisuun. Minulla on aika varattuna 24.3. Se antaa minulle uutta toivoa elämään ja etenkin sen suhteen, että saisin vielä kokea ehkä joskus äitiyden ilon. Toivon vain, että pitkäaikainen hormonien epätasapaino ei ole vahingoittanut jotain elimistössäni niin etten koskaan saa lapsia. Mutta kiitos teille ;-). Ihanaista kevättä!
Kerrothan sitten miten leikkaus meni ja miten olet onnistunut tavoitteessasi? Lykkyä tykö :)
"Syö vähemmän, liiku enemmän"
Kyllä, se on niin yksinkertaista. Ei siihen mitään vippaskonsteja tarvita, vai mitenkäs muuten ajattelit laihduttaa?
Itse olen ollut jo pitkään ylipainoinen ja olen aina marissut, ettei se voi olla, että tuosta vaan liikkuu enemmän ja syö vähemmän. Mutta niin se vain menee.
Nykypäivänä ihmiset vain haluaisivat kaiken tapahtuvan hetkessä, niinpä kilojenkin olisi karistava viiden kilon viikkovauhtia. Ei se niin mene. Malttia siihen tarvitaan. Se on hidasta ja yksinkertaista puuhaa, ei mitään ydinfysiikkaa!
Ihan kuin et osaisi lukea.
Se on hyvä alku että kirjoittaja tiettää, missä vika mättää. Se on tapoja, tottumusta, jumiutuneita ajatuksia, lohtusyömistä, sitä kaikkea...mitä kaikilla muillakin.
Harvan ihmisen elämä on yksinkertaista. Laihdutus ei kuitenkaan ole rakettitiedettä. jos se on monimutkaista, sen tekee monimutkaiseksi ne asiat joita on korviemme välissä.
Pointti on siis se, että vaikka ihmisellä olisi taipumus geeneissä lihavuuteen, se ei tarkoita että ihminen olisi tuomittu lihavuuteen. Vaikka perintötekijät vaikuttaisivat rasvan kertymiseen, energiaa ei koskaan tyhjästä ilmesty eikä muodostu. Lihavuuden syy kuitenkin aina pohjimmiltaan on se ruoka. Vaikka olisi minkälaisia taipumuksia tahansa.
Sen kun tajuaa, on ehkä helpompi päästää irti niistä jumiutuneista ajatusmalleista...kun ymmärtää että tämä ei ole pakollista, minä en ole tuomittu lihavuuteen.
Mene välillä kertomaan päihteet ja riippuvuudet -palstalle, että kannattaa VAIN muuttaa ajatusmalleja. Ihan helppoa.
Pitemmän päälle ainoa joka voi auttaa olet sinä itse.
Olet ruokaholisti.
"Lihavuus on krooninen sairaus, johon vaikuttaa sekä perimä että elinympäristö."
Roskaa.
Hei Niina!
Itse en ole ylipainoinen, mutta tunnen suurta myötätuntoa lihavia kohtaan, koska tiedän kuinka vaikeaa ihmisen on päästä eroon jo pienenä opituista tavoista. Tämä raskas ruokavalio on tuttua omasta lapsuudesta, mutta luojan kiitos olen ollut aina vilkas, joka piti painoni kurissa. Kun ikävuosia karttuu, huomaamatta painokin karttuu. Ystävälläni oli ja on edelleen painoa sen n.100kg ja joutui hieman siitäkin puottamaan, että pääsi hedelmöitys hoitoon joka sitten onnistuikin. Tämän pitempiä puheita ja vakuutteluita siitä, että tahdon tukea sinua laihtumaan koko sydemmestäni, sinun terveytesi, itsetuntosi ja ennenkaikkea lapsen saanti mahdollisuuksien vuoksi. Iso hali ja todella paljon tsemppiä ja voimia sinulle.