että me lähes kaikki täällä olemme kokeneet vakavan sairauden,syövän.
Ja me tiedämme,mitä se on,mitä syöpähoidot on.
Vaikka se aika kohdallani on taakse jäänyttä elämää,onhan se jättänyt jälkensä minuunkin.
Eikä ainoastaan arpi rinnassani vaan jotain muuta.
Mietin joskus,että sehän olikin kuin pitkä ja ahdistava uni ,tai että olen vain lukenut kaiken kirjasta,jollekkin toiselle tapahtuneena,ei minulle..
Tuntuuko teistä toisista samalta joskus,että pysähdytte oikein miettimään,oliko se kaikki unta?
Että olenko tosiaan käynyt sen kaiken läpi ja että olen siitä selvinnyt ja parantunut.
Ne hoitoihin lähdöt,huonovointisuus,sekava olo,herkistynyt mieliala.
Tippaletkut,kipu,kun kanyyla ei meinattu enää saada suoneen,verikokeet,hiusten lähtö,peruukin osto.
Kortisoonin turvottama kuu-naama,aamuinen punoitus,valvotut yöt.
Ne jokapäiväiset säteet,lääkärit,sairaanhoitajat.
Sairaalan tunnelmat,pelko,itku ja toivo.
Ja me tiedämme,mitä se on,mitä syöpähoidot on.
Vaikka se aika kohdallani on taakse jäänyttä elämää,onhan se jättänyt jälkensä minuunkin.
Eikä ainoastaan arpi rinnassani vaan jotain muuta.
Mietin joskus,että sehän olikin kuin pitkä ja ahdistava uni ,tai että olen vain lukenut kaiken kirjasta,jollekkin toiselle tapahtuneena,ei minulle..
Tuntuuko teistä toisista samalta joskus,että pysähdytte oikein miettimään,oliko se kaikki unta?
Että olenko tosiaan käynyt sen kaiken läpi ja että olen siitä selvinnyt ja parantunut.
Ne hoitoihin lähdöt,huonovointisuus,sekava olo,herkistynyt mieliala.
Tippaletkut,kipu,kun kanyyla ei meinattu enää saada suoneen,verikokeet,hiusten lähtö,peruukin osto.
Kortisoonin turvottama kuu-naama,aamuinen punoitus,valvotut yöt.
Ne jokapäiväiset säteet,lääkärit,sairaanhoitajat.
Sairaalan tunnelmat,pelko,itku ja toivo.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Me on kohdattu, me on oltu silmätysten sen kanssa mitä useimmat ihmiset eniten pelkäävät elämässä ja sehän on syöpä.
tunne tuo sama mitä kirjoitit,välillä oikein havahdun vieläkin,vaikka syöpäni jälkitutkimukset on vielä kesken,jotta onko se todella totta omalla kohdallani ollut,kuin paha uni josta on pakko herätä.Tämä ilmenee etenkin silloin kun on ollut työntouhussa tai vaikka jotain tv ohjelmaa katsonut jossa ajatukset on olleet hetken poissa tästä syövästä tulee se epätodellinen olo,että onko se todellakin totisinta totta.
elämää ennen syöpää ja elämää syövän jälkeen.
Monet sanoo että pelkäävät elämässä eniten sitä,että sairastuvat syöpään.
Ja me on sairastuttu .
..ja kuuli sen hoitosuunnitelman,puoli vuotta eteenpäin hoidoissa käyntiä
Niin silloin tuli sellainen pakokauhu,en halua tätä,en halua hoitoihin,en uskalla.
Kun ei tiennyt mitä ne hoidot on ja pelotti ja aatteli,että en kyllä jaksa niitä.
Ja samoin aattelin,että onko tämä nyt totista totta,minullekko tämä tapahtuu.
heräsi niin ei heti muistanut tilannettaan,sitten havahtui todellisuuteen ,mutta ne muutamat minuutit ennen muistamista oli jotenkin autuaallista oloa.
En ole kuullut vastaavia kokemuksia joita itse olen kokenut, ja joskus hieman tulee sellainen syyllinen olo ta jotain.... en oikein tiedä....
Itse kun en ole tietääkseni missään hoidoissa ollut, tai ole mitään muutakaan 'normaaleja' syövän torjunta juttuja ollut; muutama "leikkaus" ja sil selvä... Ehkä siksi välillä tunnen itseni syylliseksi...(en nyt muista sitä oikeaa sanaa...niin tyypillistä minulta =)....)koska kuitenkn olen huomannut itsessäni masentumisen merkkejä.... ensimmäisen kerran sanon asian ääneen, vaikka sen olen tietänytkin jo aika kauan.... ja nyt musta on alkanut tuntua että haluan tietää kaikista syöpätaudeista kaiken! =D Luin tuossa alku viikosta SYLVA lehdestä juttua PTSD-stressistä, otin siitä lisää selvää netistä. Voisikohan minulla olla se?, oireet hyvin pitkälti sopivat minuun, ja se selittäisi senkin kun en muista sairaala olostani juuri mitään, siksi minusta varmaan välillä tuntuukin jotenkin vieraalta puhua sairaalan tapahtumista.
Mielestäni se on hieman hassua jos nyt minulla olis esim. toi PTSD, koska kuitenkin arvasin että mulla on joku syöpä (onneks ei kuitenkaan, vaikka en nyt tiedä onko kasvainkaan kovin hyvä asia?)
Me syövän kokeneet tiedämme mitä se on. Jonkunlaisen jälkensähän se on jättänyt meihin kaikkiin. Minullakin syöpä on taaksejäänyttä elämää, mutta siltikin on mielenkiintoista seurata ja kuulla muiden kohtalotovereiden kokemuksia syöpähoitojen aikana ja sen jälkeenkin.
Luen myös siksi, että paljon esiintyy tietämättömyyttä ja pelkoja. Itsellänikin niitä oli alkuaikoina.
Silloin tällöin kommentoinkin esillä olevia juttuja ja kirjoittelen omia kokemuksia. Toivon, että voisin omalta osaltani noilla kommenteilla auttaa jotakuta lukijaa.
sytohoidon jälkeen miten uupunut olin ja kaikki sivuvaikutukset tuntui iskeneen silloin
Ajattelin etten mene enää ikinä sinne myrkytettäväksi,ne kaksi viimeistä kertaa saavat jäädä.
Kuitenkin siitä tokeni ja jaksoi ne viimeisetkin hoidot.
Kaikenlaisia muistikuvia nyt tulee mieleen,ei niitä ole paljoa miettinyt,on vain rientänyt elämässä eteen päin.
Täällä näitä on hyvä käydä läpi joskus kun tietää että ymmärretään toisiamme.
Miten lie,onko hyvä vain antaa unohtua ja olla kuin mitään ei olisi ollutkaan.
Syöpä on niin iso juttu, ettei sitä noin vain voi unohtaa tai siirtää syrjään. Itselleni tämä sivusto on tavallaan terapiaa, ja sen tähden tarpeellista. Lueskellessani muiden juttuja pohdin myös omaakin tilannetta ja työstän asioita (niinkuin hienosti sanotaan) ja yllättäin asiat saattavat näyttääkin ihan toiselta kuin itsekseen asioita pohtiessa.
aiemmin.
..ihan hyvä palsta ja tuntee yhteisöllisyyden kuuluu samaan porukkaan...
joka päivä,samalla kun selailen kaikki muutkin syöpäpalstat:)
Tämä on ihan o.k.
Kieltämättä se on kova kokemus ja jokainen kokee sen eri tavalla.
Itsellä on kaksi kertaa ollut syöpä ja edellisessä selvisin leikkauksella, nyt oli säteet lisäksi.
Oli se tietysti melkoinen kokemus henkisesti, mutta ei aivan turha.
Ymmärtää paremmin niitä joilla on syöpä.
Ei mitään ymmärrä kunnolla mitä itse ei ole kokenut.
Elisaman kirjoitus,ja helu lukea mitä muilekuuluu.
.............................................
mikä mikä
:) Hyvää päivän jatkoa.
muiden tiedoista.
ketjussa vertaistuki on kyllä vastauksia useammaltakin ihmiseltä juuri tähän kysymykseen.
Tuki ja kaikki keskustelu arkipäivän tapahtumineen oli todella loistava apu omaan olemiseen!
Juuri se tavallinenkin jutustelu. Että on muutakin kuin se oma sairaus ja sen ajatteleminen. Sen sijaan mitään jeesussaarnoja en jaksanut lukea. Riitelystä saattoi todella pahoittaa mielensä pitkäksi aikaa.
Ylivoimainen palsta - 'ystäväpiiri' jollaista ei mistään muualta voi löytää! Kiitos!
hoitovaiheessa,jaoli helppoymmärtä toisiaan.