keinot

kestän oman elämä miten päin tahansa koska niin itsekäs en ole että tekisin pikkuveljelleni sitä että tappaisin itseni. Se olisi lapselle niin hirveä paikka koska olemme todella läheisiä.

Silloin kun vain ei jaksais kirjoitan, piirrän ja kävelen teen kaikenlaista mihin voin purkaa surua, olen syömättä koko ajan niin ei ole voimaa muuhun olemiseen ei jaksa niin enää ajatella.

...ajattele, että onhan samanlaista ennenkin ollut. Jotenkin on aina yli päästy, eikä koko elämä ihan aina ole yhtä hirveätä.

Mulla itselläni oli vuosia sitten äärimmäisiä tuskatiloja öisin valvoessani. Se tuska tiivistyi öisin äärimmäiseks kun oli hiljaista, tuntui että olen yksin koko maailmassa yms.

Joskus sitten sain päähäni pistää asioita järjestykseen about näin:
-kärsin tuskatiloista ja itsetuhoisista ajatuksista öisin. Minkä HELVETIN takia sitten valvon öisin ja nukun päivisin! Hommaanpa itselleni sellaset tropit, että nukun pimeässä ja saan edes hitusen valoa verkkokalvoille päivisin! Tulee tehtyäkin sit jotakin pikku hiljaa! Öisin voi ees kämppää siivota kerrostalossa!
-ja olikos taas lääkitys mahollisesti poikki kun pahin olo tuli? Minkä HELVETIN takia menen leikkimään terveydelläni ja lopettamaan lääkityksen! Eikö se P*****E ole jo tullut selväksi, että lopetan lääkkeiden syönnin just silloin, kun on parempi kausi, eli kun ne on tehonneet! Ja sitten en muka tartte tai halua niitä?! Ja siinä sitten taas ruikutetaan pohjalla! Eikö se heleVETTI ole jo selvää, mitä sairauteni vaatii, jotta voin edes jotenkuten elää, niin että turhaa taas kerran ruikutan!

Tällaisen asenteen otin elämääni. Ja lääkkeitä en jätä pois. Ikinä.