Saako pennun teljetä parvekkeelle?!?

Kaverini asuu kerrostalossa ja vietän paljon aikaa hänen luonaan. Hänen yläkerrassa asuu perhe joka hankki koiran pennun ja nyt tämä pentu(rotua en tiedä mutta todella suloinen karva pallo), joka on kuulemma vasta pari viikkoa sitten saanut ekat rokotukset on todella usein haukkumassa ja vinkumassa parvekkeella(ilmeisesti niin ettei pääse sisään)kuten juuri tälläkin hetkellä ja kello on sentään 21.20! Kertokaa nyt joku onko tälläinen lailista Suomessa? Itselläni on myös koira ja minun ei tulisi mieleenkään teljetä koiraani parvekkeelle saati noin pientä pentua joka on alle puolen vuoden reippaasti. Voiko tällaisessa asiassa ottaa yhteyttä poliisiin vai pitääkö soittaa suoraan eläinvalvojalle, koska minun tulee ainakin niin paha olo kun kuulee pienen koiran haukkuvan ja haukkuvan eikä kukaan ota pentua sisälle.
7754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä mene etukäteen puhelemaan niille asunnon ihmisille, miksi he koiraansa sillain parvekkeella pitävät. He saattavat arvata, että meinaat tehdä rikosilmoituksen ja keksiä jonkin puolustuskeinon, kuten teljetä koira siitä edespäin jonnekin muualle ahdistavaan paikkaan. Silloin he selviävät törkeästä eläinsuojelurikoksesta, jos onnistuvat kusettamaan poliiseja.

Soita pian poliisit paikalle kuuntelemaan koiran valitusta. He kyllä ottavat homman haltuun ja selvittävät syyn tapahtumaan.

Rikolliset usein selviävät teoistaan ja jatkavat paholaismaista käytöstään jollakin muulla tavalla, jos saavat vihjeen siitä, että heistä meinataan tehdä rikosilmoitus. Eli poliiseista selviytyessään he toimivat varovaisemmin, mutteivat välttämättä yhtään entistä eläinrakkaammin!

Anna nyt poliisien hoitaa tämä asia. Ei kun poliiseihin yhteyttä ja kertomaan omista havainnoistasi.

Koiralle ei saa tehdä sillain kuin nyt on aavistettavissa.

Koita nyt toimia mahdollisimman pian. Seuraavan kerran kun huomaat koiran olevan samassa paikassa valittamassa, soita poliisit paikalle kuuntelemaan ja tekemään omia tulkintojaan. He ottavat selvää, onko teko rikos vai onko siihen jokin hyvä syy.

Mutta on myös varottava, etteivät ne törkytyypit etukäteen huomaa poliisien paikalle saapumista. He eivät saa onnistua kusettamaan poliiseja, jos todella ovat toimineen törkeästi!

Nyt on pelattava varman päälle koiran parasta ajatellen!

Äänestä
  • kuuntele edellistä vastaajaa! ehdottomasti yhteyttä. ei noin saa koiraa kohdella!

    Äänestä

  • Kerrotko vielä mitä lakia rikotaan? Toimintaa ei tee laittomaksi se, ettei se ole sinun mielesi mukaista

    Äänestä

Itse telkesin koiranpentuni toiseen huoneeseen aina väliaikaisesti oppimaan yksinoloa. tietysti se kuullosti surkealta siellä vinkuessa ja nyyhkyttäessä, välillä luovutinkin vaikkei niin saisi tehä :D otin koiran syliin ja omaan huoneeseen leikkimään. Siksi se varmaan on hiukka liian kiintynyt minuun mutta nyt on turha surra.. Ihana ja fiksu koira siitä on tullut, oppi olemaan yksin.

Jos kyseinen pentu on oppimassa yksinoloa? Toisaalta parveke kuulostaa TOSI huonolta idealta sijoittaa pentu. kylpyhuonekkin kävisi, jos siellä on tilava käyskennellä. Jotkus jättävät pennun yöksi eri huoneeseen, kuten minä jätin. Mutta jos se koira vikisee siellä koko ajan ja on kylmä ja sillä ei ole mitään huopaa niin soita heti poliisit paikalle! Ja jos se on yöt parvekkeellä niin siellähän on kylma ja usein sementtilattia! sehän olisi jo koiran hylkäämistä!
En ikinä voisi kuvitella, vaikka turkkia löytyy, kerrostalossa koiranpennun telkeämistä parvekkeelle yöksi.

Äänestä

Soita ihmees eläinsuojeluu... ei kannata jäädä miettii oikeesti... tämä ferran tapaus todistaa että jos naapurit olis luottanu omaan kuvaansa koiran hoidosta ferra ei olis kärsiny turhaan liian pitkään. Parempi puuttuu kun antaa kärsii ja jos kaikki hyvin ni mielummin turha käynti eläinlääkäriltä kuin tarpeellinen...

Äänestä

Kiitos hyvistä vastauksista ja voin rehellisesti sanoa että kyse ei todellakaan ole mistään kiihkoilusta kuten joku mainitsi, en todellakaan helposti puutu vieraiden ihmisten asioihin mutta kun on kyse puolustuskyvyttömästä eläimestä niin siihen asiaan kyllä puutun piti ihmiset siitä tai ei!!Ja ymmärrän kyllä yksinolo koulutuksen ja on ihan hyvä että opetetaan koira olemaan myös yksin mutta en ymmärrä sitä että se tapahtuu iltaisin parvekkeella ja melkeinpä joka ilta sama juttu, ite sain kasvattajalta vähän erilaisen ohjeen tohon yksinolo koulutukseen ku teljetä koira parvekkeelle ja antaa huutaa sielä ilta illan perään. Mutta koirasta on soitettu ja nyt vaan odotamme mitä tulee tapahtumaan kyseisen asian suhteen. Kiitos kaikille jotka vaivautuivat vastaamaan :)

Äänestä
  • Kiits ittelles kaikkien eläinrakkaitten puolesta että puutit asiaan :) sun kaltaset ihmiset on todella tärkeitä :)
    Aivan mahtavaa kevättä sulle :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koiran omistaja kirjoitti:

Kaverini asuu kerrostalossa ja vietän paljon aikaa hänen luonaan. Hänen yläkerrassa asuu perhe joka hankki koiran pennun ja nyt tämä pentu(rotua en tiedä mutta todella suloinen karva pallo), joka on kuulemma vasta pari viikkoa sitten saanut ekat rokotukset on todella usein haukkumassa ja vinkumassa parvekkeella(ilmeisesti niin ettei pääse sisään)kuten juuri tälläkin hetkellä ja kello on sentään 21.20! Kertokaa nyt joku onko tälläinen lailista Suomessa? Itselläni on myös koira ja minun ei tulisi mieleenkään teljetä koiraani parvekkeelle saati noin pientä pentua joka on alle puolen vuoden reippaasti. Voiko tällaisessa asiassa ottaa yhteyttä poliisiin vai pitääkö soittaa suoraan eläinvalvojalle, koska minun tulee ainakin niin paha olo kun kuulee pienen koiran haukkuvan ja haukkuvan eikä kukaan ota pentua sisälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu