Omituista tosiaan

Minua on alkanut koko kummijupakka jo harmittamaan. Laskettuun aikaan on vielä puolikas jäljellä mutta mieheni on ottanut asiakseen intoilla jo kummeja ja pyytänytkin osaa siihen tehtävään, enkä ole pistänyt vastaan koska pidän siitä että tämä on yksi asia jonka hän on ihan oma-aloitteisesti oivaltanut enkä minä noista pippaloista sen kummemmin kirkkoon kuulumattomana perusta.

Itselläni ei ole kummeja koska minua ei ole kastettu enkä sen koommin ole käynyt rippikouluakaan. Minulle nämä kummiasiat ovat vaan siis turhauttavia koska mielestäni ne nyt vaan on niitä ihmisiä sitten kai kenen oletan pysyvän ensisijaisesti meidän ystävinä ja läheisinä ja samalla antaen jotain itsestään lapsillemme. Se on vähän niin kuin kunnianosoitus niille ihmisille joiden me vanhemmat toivomme olevan koko elämämme ajan rinnallamme.

Eräänä iltana jouduin sitten kiperään tilanteeseen kun tuttavapariskuntamme tuli kyläilemään, mieheni oli pyytänyt paria kaksostemme kummeiksi aiemmin koska ukkelit ovat olleet jo kauan todella hyviä ystäviä. Nainen on vähän tuoreempi tapaus meidän piireissämme mutta ihan mukava, ajattelin, kuitenkin puolitoista vuotta jo kuvioissa roikkunut joten kohteliaasti pyysimme häntä myöskin tehtävään. Niin kuinka ollakaan sain vastailla mitä ihmeempiin kysymyksiin joita sateli naiselta koko ajan puolen tunnin ajan jatkuvalla syötöllä.

Heidän (eli yksin hänen) mielestään kummius on niin vastuullinen tehtävä että he ovat jo pidempään pohtineet uskaltautuvatko he ottamaan haasteen vastaan. Mies istui aivan hiljaa ja kuunteli naisensa tykitystä emmekä siis vieläkään saaneet myöntävää vastausta koska minun kertomani perusteella he antavat päätöksensä sitten viikon kuluessa.

Mikä ei mennyt jakeluun kun kerroin että haluamme osoittaa kummiudella että ensisijaisesti haluamme näiden kahden aikuisen olevan elämässämme ja samalla näin he osallistuvat siinä sivussa lastemme arkeen. Emme vaadi heiltä mitään lahjuksia emmekä lapsenvahtikeikkoja, emme edes halua. Sanoin että he itse tietävät mikä on heidän tapansa olla kummeja ja osallistua lapsiemme elämään.

Nyt sitten vastausta odotellessa olen todellakin sitä mieltä että voisivat jättää leikin sikseen. Antoi kyllä vähän uutta ilmettä tälle pariskunnalle enkä enää tiedä haluanko heitä lapsiemme kummeiksi jos se on noin hankalaa. Miehessä ei ole mitään vikaa mutta nainen painii ihan omassa sarjassaan. Virhearviointeja sattuu joten parempi jos perääntyisivät tässä vaiheessa että voisimme pyytää lapsillemme normaalimmat kummit.