Sitones

Laitoitpa vaikean. Teorioita on useita. Heidät on sijoitettu milloin Keski-Ruotsiin, milloin Viroon tai Suomeen.
Kyösti Julkun mielestä he asuivat Suomessa ja olivat kveenien esi-isiä.
Mitä mieltä lienevät nuoret ja skarpit historiantutkijat?

Roope

Olisikohan kyse tästä kansasta:

http://www.tuglas.fi/artikkelit/setukaiset.html

Eiköhän ne ollu ruottalaisia.

Sitones kansa oli varhais germaaninen lähinnä ruotsissa asunut kansa eli Svänskit
Suomen rannikolla nämä alkusvänskit oli sekoittunut kantasuomalaisiin ja nämä Svänsfinskit laskettiin myös Sitones kansaan kuuluvaksi.
Svänsfinskeillä oli nainen johtajana kun miespuolet olivat kesäajat kauppa ja rosvoretkillä.
Lappalaiset, nämä oivat turkisten hankkijat ja kauppapaikolla laavuissa majailleet erämiehet, lajiteltiin pohjolan äärissä asuvaksi villikansaksi.

Tacitus tunsi svealaiset 'svioneina', joten sitonit (Linkomiehen käännöksessä 'sithonit') olivat jokin muu kansa. Kun heidät sijoitettiin saman (laiva-)matkan päähän Birkasta ja Revalasta (Tallinna), he ovat joko läntisessä Etelä-Suomessa tai Pohjanlahdella.

Siihen aikaan svealainen asutus ei ollut juurikaan edennyt keskistä Ruotsia pohjoisemmaksi, ja saamelaiset Tacitus tuntee fenneinä. Sitonien on pakko siis tarkoittaa länsisuomalaisia tai Perämeren varhaisia kainuulaisia.

Kantasuomessa nykyinen lapin "sida, siedde" (=siita, lapinkylä) ei ollut ääntämykseltään eronnut suomen/viron "hiisi, hiie, hid" -sanoista, joilla alunperin tarkoitettiin sekä samassa palvontapaikassa menojaan harjoittavien ihmisten yhteisöä että tätä paikkaa tai sen henkiolentoja.



"
"Svionien (=svealaisten) naapureina ovat sithonien heimot. Muissa suhteissa he muistuttavat svioneja paitsi yksistään siinä, että heitä hallitsee nainen. Siinä määrin he ovat alentuneet ei vain vapaudesta, vaan vieläpä orjuudestakin." (Tacitus: Germania, v. 98 jKr., Edwin Linkomiehen suomennos, Helsinki 1955 jKr., s.45)

"Sithonien maantieteellisestä sijainnista ei voi olla mitään epäselvyyttä. Tacitus sijoittaa heidät svionien avulla kuvattuaan sveebiläismeren oikealta rannalta (siis Itämeren itäpuolelta. K.Julku) aestien heimot. Jäljelle jää vain se mahdollisuus, että sithonit tarkoittavat jotakin Suomessa asunutta ryhmää." (Kyösti Julku: "Kvenland -Kainuunmaa", Pohjoinen, Oulu 1986 jKr., s.51)
....

Tacituksen tallentama tiedonjyvänen ei siis jää yksinään osoittamaan naisvaltaa Itämeren itäpuolelle, seudulle jonka kansallisuus tunnettiin 1000-luvulla jKr. kuningatarta tarkoittavan sanan synonyymillä, eikä Bremenin Adam ole ensimmäinen, joka "erehtyy" samaistamaan kveenit ja kvinnat.

Tacituksella esiintyvistä Fennoskandian heimonimistä fennit yhdistetään nykyisin joko saamelaisiin tai Sisä-Suomessa olleeseen asbestikeraamiseen väestöön, joka ei suoranaisesti ole nykyisten saamelaisten edeltäjiä, mutta joka poikkesi silloisista "lantalais"-suomalaisista pitäytymisellä metsästys-keräily -elinkeinoon maanviljelyn ollessa jo perustoimintona muulla Suomen väestöllä.

Svionit ovat saaneet nimensä siasta (ruotsi: svin, saksa: schwein), joka esiintyy skandinaavisessa mytologiassa mm. Freyan seuralaisena, ja arkeologisesti Wendellin kulttuurin kypäränkoristeissa. Sika näyttää esiintyvän kultti- ja toteemieläimenä myös Virossa, mutta svionien ja silloisten ruotsalaisten yhteyttä pidetään melko selvänä asiana.

Sithonit eivät olleet svioneja, kirjoittaa Tacitus, joka sijoittaa heidät näistä itään. Suomen hiisi -sanan taustalta löytyvä yhteys saameen siedde - siida - siita sanaan on ollut ongelmallinen hiiden merkityksen (kulttipaikka) ja siidan eli lapinkylä-sanan tarkoittaman käsitteen näennäisen yhteensovittamattomuuden takia. Valtiollisia rakenteita edeltäneenä aikana ihmiset organisoituivat "talousmaantieteellisten" eli käytännön elämästä seuraavien vaikuttimien määräämiin alueellisiin kokonaisuuksiin, joiden koossapitävänä tekijänä oli ko. yhteisön yhdessä järjestämät uskonnolliset menot. Ne, jotka olivat riippuvaisia toisistaan, käyttivät myös yhteistä kulttipaikkaa, hiittä. Näin sama sana saattoi tarkoittaa sekä yhteisöä (erottautuen muista) että tämän ihmisjoukon käyttämää lehtoa, pyhäkköä tms.. "Hiisi"-sanan Tacituksen aikainen asu lienee ollut hiito, shiito-kuuloinen, joten silloisia suomalaisia näyttää kutsutun siitä johdetulla nimellä. Olimme siis Tacituksen sithoneja.

Nais-hallitsijoista tai vallanperiytymisestä mahdollisessa dynastiassa äiti-linjaa pitkin, kuten esim. heettiläis-valtakunnassa sen alkuaikoina, ei voida tehdä johtopäätöksiä ilman arkeologisia todisteita. Olisi löydyttävä esim. runsain lahjoin haudatun naisen hauta, jonka varusteisiin sisältyisi miekka tai joku muu ase, tai esim. kauppiaana toimimisesta todistavat vaaka ja punnukset. Korut tms. voidaan tulkita vainajan aviomiehen varallisuuden ilmaisuiksi, mutta naisen itsenäinen taloudellinen toiminta ja asema riippumattomana arvostettuna yhteisön jäsenenä näkyisi em. tapaisista esineistä.

Naisen toimisesta jopa sotajoukon johtajana on kronikka-tieto Ruotsista. Erään jaarlin saatua surmansa virolaisten "merirosvojen" hyökätessä, jaarlin leski otti komennon ja johti vastatoimia. Hänen kerrotaan tavoittaneen hyökkääjät eräässä Mälarin saaressa jakamassa saalistaan. Tämän mukaan nais-johtoisuus ei olisi ollut aivan mahdoton ajatus ensimmäisen tuhat-luvun jKr. pohjolassa, mutta asia kaipaa lisätutkimuksia ennenkuin johtopäätöksiä voidaan tehdä.

Suomen kielen balttilaisissa lainasanoissa on perhesuhteita koskevaa sanastoa, joka on mietityttänyt tutkijoita: "Sukulaisten nimissä on erityisen huomionarvoista se, että yhtään nimenomaan miespuoliseen sukulaiseen viittaavaa nimitystä ei ole balttilaisten (eikä muidenkaan. U-M.K) lainojen joukossa, mutta sen sijaan balttilaiselta taholta on aivan selvästi lainattu varsin kiinteän aihepiirin, nimittäin naimakaupan "termit" sisar, tytär ja morsian. Sana äiti on jo pitkään tiedetty germaaniseksi lainaksi, ja hiljattain on myös uralilaisen kantakielen 'naista' merkitsevä sana selitetty lainaksi lähinnä indoeurooppalaisesta kantakielestä.

Tähän sanastoon on mielenkiintoista peilata vastaavia miespuolisia termejä: Suomalais-ugrilaisen kantakielen 'mies' on mitä ilmeisimmin omaa perua, samoin suomen poika etäsukukielten vastineineen. Sisaren pari suomen veli ja morsiamen pari sulhanen, samoin kuin suomen ovat kaikki levikiltään itämerensuomalaisia mutta muuten alkuperältään tuntemattomia sanoja. (Ulla-Maija Kulonen: Kulttuurisanat ja esihistoria, Pohjan poluilla s.242)

U-M.Kulonen yhdistää po. sanalainat suomalais-balttilaisiin seka-avioliittoihin, kuten loogista onkin: "Se, millaisessa kulttuurikonteksissa nämä balttilaisperäiset sanat ovat kieleen tulleet, ei kuitenkaan ole aivan selvää. Onko kyseessä ikäänkuin kauppatavara, jossa nimitys on tullut käsitteen myötä, eli balttilaisperäinen sana morsian balttilaisen morsiamen myötä (jolloin sulhanen ilmeisesti olisi puhunut kantasuomea. U-M.K), vai onko avioliitto ollut toisensuuntainen: Onko balttilaismies käynyt hakemassa itselleen morsianta, jolloin suomalaistyttö olisi omaksunut nimityksensä balteilta. Jompaan kumpaan suuntaan naimakauppoja on suomalaisten ja balttien välillä joka tapauksessa käyty, mutta sanaston yksipuolisuuden perusteella kuitenkin ilmeisesti vain yhteen suuntaan." (Ulla-Maija Kulonen: Kulttuurisanat ja esihistoria, Pohjan poluilla s.242) Linkki lisä-artikkeliin.

Ansioituneen tutkijattaren löytämää probleemaa voi tarkastella myös sitä tilannetta vasten, että balttilaisten tapakulttuuri oli jo patrilokaalinen, eli vaimo muutti miehen tai tämän suvun talouteen, mutta suomalaisten keskuudessa aviomies liittyi vaimon sukuun ja talouteen matrilokaalisesti. Hänen sosiaalista asemaansa kuvaava sana oli silloin kantasuomen sana. Jos miehen perheeseen muuttavan vaimon käsite oli suomalaisille uusi, sitä tarkoittava valmis sana omaksuttiin sulhasen kotikielestä, kantabaltista.

Yleistäen voidaan sanoa, että metsästäjä-keräilijöille oli edullista laskea sukulaisuus sekä isän että äidin puolelta, koska sukulaisverkko muodostui silloin mahdollisimman laajaksi. Jos käytämme viimeisen "lapinkylän", Suonjelin (Suonikylä) siidan, järjestystä 1900-luvulla mallina, kylä hajaantui pyyntikaudeksi ydinperheen kokoisina ryhminä kukin omalle alueelleen. Kysymyksellä, kumman talouteen nuoripari kuuluu, miehen vai vaimon suvun, ei niissä oloissa ollut merkitystä, mutta jos oletamme balttilainat vasarakirveskulttuuria myöhemmiksi, kuten kielentutkijat tekivät vielä ennen "Tvärminnejä", balttilainoja vastaanottaneeksi kantasuomalais-yhteisöksi voidaan olettaa paljon neoliittisempi ja paikallaan asuvampi yhteiskunta, jossa balttilaisen ja suomalaisen tapakulttuurin erot ovat voineet tulla näkyviin, ja jättää jälkensä puhuttuun kieleen.

Naiminen suomalaisten ja balttien välillä on voinut olla kaksisuuntaista, mutta em. yhteiskunnallisista syistä johtuen mahdollisista baltti-kotivävyistä ei ole jäänyt kielellisiä muistomerkkejä. Heidän statustaan tarkoittavat sanathan olivat jo olemassa. Suomalaisten tai Suomen asukkaiden maine "Naisten maana" on voinut saada alkunsa tämän saman matrilokaalisuus--patrilokaalisuus -kulttuurirajan muistona. Matrilokaalisuus ei kuitenkaan ole yleensä esiintynyt yksin, vaan samaan kompleksiin on liittynyt myös muita "matriarkaalisia" ilmiöitä, joita Tacitus luonnehtii sanoilla "heitä hallitsi nainen"."

http://jumalasuomi.tripod.com/terra_feminarum.htm

""Sii'dâ-sana olisi Nesheimin mukaan lainautunut lapista jo varhaiskantasuomeen (ennen sh > h -muutosta). Jos se tällöinkin on merkinnyt lappalaiskylää... siihen on voinut sisältyä ... merkityskomponentti 'suljettu alue'. ... Tämä vastaisi jotenkuten tabu-piirteeseen viittaavaa hiisi-sanan merkityskomponenttia. Jos sana todella olisi lappalainen laina, tuntuisi ihmeelliseltä, että itämerensuomalaiset olisivat ottaneet kalmistonsa tai ylipäätään sakraalisen paikkansa nimitykseksi sanan, jota alemmalla kehitysasteella (?) olevat naapurit käyttävät omasta kylästään." (M.Koski, s.245) Myös Nesheimia ovat häirinneet samantapaiset harhapolut, johtuen siita-käsitteen puutteellisesta ymmärtämisestä tuohon aikaan. Siita/siei'de/sii'dâ ei tarkoittanut kylä-asutusta, vaan lapinkylän hallintopiiriä, ikumuistoista itsehallinnollista yksikköä, jonka "nykyaikaiset" valtiot ottivat myös veronkantoyksiköksi Lapissa 1600-luvulla. Kielimiehille ylivoimainen arvoitus tarvitsee seuraavan tarkastelun:

"Pitäjä", alueellinen yksikkö, yhteisö    Niiden talojen ja kylien yhteenlliitymä, jotka osallistuivat uskonnollisten juhlien ja uhrien pitämiseen.

"Pogosta", pitäjä Venäjällä, sanasta Bog, jumala    Sama merkitys kuin pitäjällä. Yhteisissä jumalanpalveluksissa kokoontuva arkitoimissakin yhteenkuuluvien asutusten liittymä.

"Siita/siei'de/sii'dâ", lapinkylä    Samaan talvikylään kokoontuvien lappalaisten yhteisö, jonka piirissä hoidettiin uskonnolliset menot, riita- ja rikosasiat, kerättiin yhteinen kassa mm. sosiaalimenoja ja valtiolle tms. maksettavia veroja varten. Hallinnon esi-valtiollinen muoto.

Itämerensuomalaisilla hiisi oli kylän tai kylien keskeisellä paikalla sijaitseva uskonnollisten tapojen pyhittämä alue, johon samaan yhteisöön kuuluvat kokoontuivat säännöllisesti. Virossa vakka-piirien puitteissa järjestettiin Tõnnin vakat, ja saksalaisvallan aikana ne toimivat myös verotus-yksikköinä, -kuten siita/lapinkylä pohjoisessa. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että ennen nykyisiä valtioita saamelaiset olivat veronmaksu- ja liittolais-suhteissa itämerensuomalaisiin, joten saamenkielen sana oli siis tunnettu myös Suomenlahden ympäristössä.

Jos siis oletamme sii'dâ/hiisi -sanueen, se merkitsi saamelaisille yhteistä talvikylää ja ko. paikassa pidettyä kokousta ja siinä valittua hallintoa. Ajan tavan mukaan tämä kaikki oli kiinteässä yhteydessä uskonnolliseen toimintaan, sillä muinoin jumalat kuuluivat arkipäivään sen itsestäänselvänä osana.

Itämerensuomalaisille, jotka asuivat koko vuoden samoissa kylissä, hiisi oli yhteisön kulttipaikka, jota myös käytettiin tapahtumapaikkana, jos haluttiin suoritettavalle toimelle erityinen arvovalta. Tuomareihin ja oikeudenkäynteihin viittaavaa perimätietoa on ainakin eräistä Viron hiisistä. Hiisi sijaitsi mahdollisimman keskellä asutusta, Suomessa monasti nykyisten kirkkojen paikoilla, ja vasta kristinuskon lujittaessa otettaan, uhrit ym. palvontatoimet siirtyivät syrjäisiin saariin tai vuorille, joissa rovastin ja nimismiehen sana ei painanut. "

http://jumalasuomi.tripod.com/sieidde.htm

Asia on siis jo kauan sitten ratkaistu.

Mun mielestä Sithonet on joko sweduja (nyk. tukholman nurkilta) ja tää toinen kansa johon tää Tacitus niitä vertaa samanlaisen kulttuurin omaavina on oltava Göötanmaalla asuvat suebit? (Tais olla jotain gootti-kansaa alunperin nämä?)

Ainoo toinen (huonompi) vaihtoehto on eestiläiset ja suomalaiset!?

Joten: Rooman aikaan suomalaiset, joista hyvin vähän mitään tiedettiin, koska oltiin vähälukunen metsäläiskansa joka eli kaskeamalla, metsästelemällä ja keräilemällä täällä mettän keskellä, oli hyvin todennäkösesti täysin uppo-outo vielä roomalaisille? Todennäkösesti länsirannikolla eli siihenkin aikaan sveduja, ja tän johdosta suomalaiset varmaan laskettiin roomalaisten mielestä sitten KAIKKI Sithoneiks?

Lappalaiset sit oli asia, ja kansa erikseen, ja nehän roomalaiset tunsikin ja nimes ne Fenneiks. Myöhemmin sit tuli tunnetuks myös Kveenit, joita veikkaavat Kainuun tienoilla asuviks.

Tietää heidän asustaneen Kalmarissa.