Terapia

mulla on lääkitys ja pääsin kunnalliseen terapiaan. Mutta siellä ei saanut käydä kun 4 kertaa ja se loppui nyt sitten. näytän kuulemma paremmalta kuin silloin ekalla kerralla.
täytyykö viiltää ranteet auki, ennenkuin saa apua. Me päästiin terapiassa vasta siihen vaiheeseen, että kaikki haavat revittiin auki. Nyt olen ihan hajalla.
5379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että tarviit lisää terapiaa.
Eihän ne voi tietää, että milloin on oikeesti ok.
Sun pitää sanoa oma tuntemisesi rohkeasti.
Nehän vaan esittää ajatuksiaan ( kuten lopetus) ja jos et sano mitään vastaan, niin ne olettaa, että se on ok.

Äänestä

Hei,

Sinun kannattaisi ottaa vaan uudelleen yhteyttä sinne, missä sinua on hoidettu ja kertoa, millaiset ovat tuntemuksesi ja, että tarvitset vielä apua.

Tuo, että sanotaan, miten näyttää paremmalta on niin tuttua. Sain sitä itsekin kuulla ja monesti kun se juuri osalle masentuneista hyvin tyypillistä. Näyttää ulkoapäin olevan ihan ok, mutta sisällä myllertää. Ihminen voi helposti piiloutua kuoreensa ja näyttää muille, että kaikki on ok, koska ei vain osaa näyttää pahaa oloaan.

Tarvitset ehdottomasti enemmän apua kuin vain 4 kertaa! Kirjoita vaikka ylös kaikki ne ajatukset, mitä sinussa myllertävät ja vaivaavat ja ne oireet, mitä koet päivittäin paniikin ja masennuksen vuoksi. Yksi juttu, mitä voisit tehdä on pitää päiväkirjaa olotilastasi siihen asti, kunnes pääset tapaamaan lääkäriä.

Itse pidin tällaista kirjaa ja samoin teki avopuolisoni, joka kirjasi asioita ulkopuolisin silmin nähtynä. Näiden papereiden kanssa menimme lääkärille, joka sitten ymmärsi, että nyt pitää lähettää psykiatrian polille ja jatkohoitoon. Tätä ennen olimme siis saaneet tavata 2 muuta lääkäriä, jotka hoitivat minua ajatuksella "lääkkeillä tää paranee".

Samalla tavalla on kirjaa pidetty sitten psykiatrisen polin puolella ja se oli hyvä homma, koska sillä tavalla lääkärit ovat voineet huomata, että vaikka ulkopäiin näyttäisin hyvinvoivalta, olen sisältä aivan muuta. Sain käydä koko viime syksyn noin 1 kertaa viikossa puhumassa sairaanhoitajan kanssa ja sitten välillä oli lääkärin tapaaminen ja ns. hoitokokous.

Onko sinulle tehty minkälaista diagnoosia? Käytätkö, mitään lääkitystä, jolla paniikkisi helpottuu, kun se iskee tai masennuksesi pysyy jotenkin "kurissa".

Välillä olo on minulla sellainen, että ranteet auki, niin hoitoon pääsee, mutta koska itsetuhoisuudella pääsee vain suljetulle osastolle, eikä itse asiassa edistä terapiaan pääsyä, en halua tehdä sitä. (Kyllä se mielessä on käynyt.)

Kela esim. katsoo, että jos on itsetuhoinen ja liian sairas, ei voi päästä psykoterapiaan tms. Siellä katsotaan, että täytyy olla "tarpeeksi terve", sitten vasta saa terapiaa. Siten Kelan varat eivät mene ns. hukkaan.

Tää on hullua touhua, että ensin pitää olla tarpeeks sairas, että pääsee terveyskeskuspuolelta sinne psykiatrian puolelle ja sit tarpeeks terve, että saa terapiaa.

Voimia ja tsemppiä sulle, että jaksat vielä hakea apua!

Äänestä
  • Viestisi antoi minulle voimia ;)

    Äänestä

  • mulla on citalopram ja opamox

    Äänestä

  • Aloittaja.. kirjoitti:

    mulla on citalopram ja opamox

    mitään psykoterapiaa. Kuka sitä antoi, siis millä koulutuksella?
    Itse käyn psykoterapeutilla kognitiivisessa, auttaa ph:n

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paniikki/masennus kirjoitti:

mulla on lääkitys ja pääsin kunnalliseen terapiaan. Mutta siellä ei saanut käydä kun 4 kertaa ja se loppui nyt sitten. näytän kuulemma paremmalta kuin silloin ekalla kerralla.
täytyykö viiltää ranteet auki, ennenkuin saa apua. Me päästiin terapiassa vasta siihen vaiheeseen, että kaikki haavat revittiin auki. Nyt olen ihan hajalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu