Mistä ammentaa motivaatiota?

Yrittäen eteenpäin

Hei!

Tässä työstän korkeakoulun lopputyötä.
Kaikki on oikeastaan hyvin: on aihe ja ihmiset jotka ovat suostuneet tutkittavaksi. Olen lukenut hurjasti tutkimuksen tekemiseen liittyviä kirjoja ja kirjallisuutta aiheeseen on laajasti saatavilla.
Motivaatiotakin löytyy, mutta joskus se tyrehtyy, kun tuntuu että suurin osa tehdystä työstä ei saakaan niin hyvää palautetta. Aina on jotakin korjattavaa, ja olisi pitänyt hoksata sellaisia juttuja jotka ei ensimmäisenä ole käynyt mielessä. Sanamuodot pitäisi olla juuri oikeassa muodossa: asioita voi esittää monella tapaa, mutta vain yksi on se mahdollinen tutkimuksessa. Joskus tuntuu ettei oikein edes tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta yrittää silti. Onko tuttua?
Yrityksen ja erehdyksen kauttahan tässä opitaan, mutta joskus turhauttaa tuo epävarmuus ja se tekeekö turhaa työtä. Mutta jatketaan painiskelua, niin homma etenee.

2

618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Minun pitäisi myöskin aloittaa tekemään opinnäytetyötä.En vaan löydä motivaatiota sen tekemiseen.

      • quintus septimus

        jospa ajattelisit asiaa niin, että se on työtä jota sinun pitää tehdä, eikä se välttämättä motivaatiota vaadi, vaan työkuria.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1437
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      810
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe