Ensiksi haluan sanoa, että tämä ei ole mikään säälinkeräysviesti. Tahdon vain kertoa omasta tilanteestani ja ehkä saada kommentteja muilta ihmisiltä, jotta tietäisin, että mikä minussa on vikana.
Tämä on ehkä hieman väärä palsta tälle viestille, koska täytän tänä syksynä "jo" 22 vuotta eikä minua lueta enää nuorisoon kuuluvaksi vaan nuoreksi aikuiseksi, mutta mitä nyt olen lukenut noita "aikuisten" ihmissuhdepalstoja, niin tällä palstalla tuntuu olevan enemmän fiksuja ihmisiä.
Oma tilanteeni on se, etten ole vielä tähän ikään mennessä saanut minkäänlaista positiivista kontaktia vastakkaiselta sukupuolelta. Pojat ja miehet eivät juuri edes juttele minulle, saati sitten että joku huomioisi minua ja haluaisi tutustua minuun tarkemmin.
En ole koskaan käynyt treffeillä, enkä edes suudellut tai halannut ketään poikaa.
Surullista, eikö?
Olen ujo ja hiljainen enkä itse uskalla lähestyä vastakkaista sukupuolta. Kaikki nämä aiat ovat seurausta siitä, että minua syrjittiin ja kiusattiin peruskoulun aikana.
En ole mikään klassinen kaunotar, mutten myöskään kutsuisi itseäni rumaksi. Olen melko tavallisen näköinen tyttö, tosin eroan pukeutumiseni perusteella siitä niinsanotusta perusmassasta.
Saatan antaa itsestäni hyväitsetuntoisen ja ehkä hieman viileänkin kuvan, mutta todellisuudessa asia on täysin toisin. Vaikka olenkin pääosin positiivinen ihminen, niin itsetuntoni minun on vielä rakennettava uudelleen.
Kokeilin aikoinaan myös seuran löytämistä internetistä, mutta loppujenlopuksi siitäkään ei tullut yhtään mitään vaan toinen osapuoli on aina lopettanut yhteydenpidon minun kanssani.
En itse tiedä syytä tähän. Ehkä olen ollut liian tylsä tai ehkä mielenkiinnon loppuminen on johtunut siitä, että omat kiinnostuksenkohteeni poikkeavat aika rajusti muiden ikäisteni kiinnostuksenkohteista.
Tai sitten nämä kyseiset henkilöt eivät ole olleet alunperinkään kiinnostuneita löytämään itselleen seuraa. Mene ja tiedä.
Kuitenkin, olen viime aikoina alkanut miettimään, että tulenkohan olemaan tässä tilanteessa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Useilla ikäisilläni on ollut takana jo moniakin suhteita tai ainakin he ovat pidemmällä näissä asioissa, kuin mitä minä olen.
Jotkut vanhemmat henkilöt tulevat varmaan kirjoittamaan, ettei minulla ole vielä tässä iässä mitään hätää, mutta jotakinhan minussa on pakko olla pielessä, kun en tunnu kelpaavan kenellekään miespuoliselle edes kaveriksi.
Jos joku nyt jaksaa lukea tämän minun "yltiöpitkän" vuodatukseni ja kirjoittaa minulle jotain vastaukseksi, niin olen todella kiitollinen.
Tämä on ehkä hieman väärä palsta tälle viestille, koska täytän tänä syksynä "jo" 22 vuotta eikä minua lueta enää nuorisoon kuuluvaksi vaan nuoreksi aikuiseksi, mutta mitä nyt olen lukenut noita "aikuisten" ihmissuhdepalstoja, niin tällä palstalla tuntuu olevan enemmän fiksuja ihmisiä.
Oma tilanteeni on se, etten ole vielä tähän ikään mennessä saanut minkäänlaista positiivista kontaktia vastakkaiselta sukupuolelta. Pojat ja miehet eivät juuri edes juttele minulle, saati sitten että joku huomioisi minua ja haluaisi tutustua minuun tarkemmin.
En ole koskaan käynyt treffeillä, enkä edes suudellut tai halannut ketään poikaa.
Surullista, eikö?
Olen ujo ja hiljainen enkä itse uskalla lähestyä vastakkaista sukupuolta. Kaikki nämä aiat ovat seurausta siitä, että minua syrjittiin ja kiusattiin peruskoulun aikana.
En ole mikään klassinen kaunotar, mutten myöskään kutsuisi itseäni rumaksi. Olen melko tavallisen näköinen tyttö, tosin eroan pukeutumiseni perusteella siitä niinsanotusta perusmassasta.
Saatan antaa itsestäni hyväitsetuntoisen ja ehkä hieman viileänkin kuvan, mutta todellisuudessa asia on täysin toisin. Vaikka olenkin pääosin positiivinen ihminen, niin itsetuntoni minun on vielä rakennettava uudelleen.
Kokeilin aikoinaan myös seuran löytämistä internetistä, mutta loppujenlopuksi siitäkään ei tullut yhtään mitään vaan toinen osapuoli on aina lopettanut yhteydenpidon minun kanssani.
En itse tiedä syytä tähän. Ehkä olen ollut liian tylsä tai ehkä mielenkiinnon loppuminen on johtunut siitä, että omat kiinnostuksenkohteeni poikkeavat aika rajusti muiden ikäisteni kiinnostuksenkohteista.
Tai sitten nämä kyseiset henkilöt eivät ole olleet alunperinkään kiinnostuneita löytämään itselleen seuraa. Mene ja tiedä.
Kuitenkin, olen viime aikoina alkanut miettimään, että tulenkohan olemaan tässä tilanteessa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Useilla ikäisilläni on ollut takana jo moniakin suhteita tai ainakin he ovat pidemmällä näissä asioissa, kuin mitä minä olen.
Jotkut vanhemmat henkilöt tulevat varmaan kirjoittamaan, ettei minulla ole vielä tässä iässä mitään hätää, mutta jotakinhan minussa on pakko olla pielessä, kun en tunnu kelpaavan kenellekään miespuoliselle edes kaveriksi.
Jos joku nyt jaksaa lukea tämän minun "yltiöpitkän" vuodatukseni ja kirjoittaa minulle jotain vastaukseksi, niin olen todella kiitollinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
että omat kiinnostuksesi kohteet poikkeavat melkoisesti ikäistesi mielenkiinnon kohteista.
Mitähän ne mielenkiinnon kohteet ovat? Itse tunnen joitakin nuoria, jotka eivät pysty myöskään keskustelemaan ikäistensä kanssa, mutta tulevat hyvin juttuun vanhempien kanssa. Oletko sellaista ajatellut?
Miten ihmeellisesti sun pukeutumisesi eroaa perusmassasta? Sekin voi olla yks syy siihen, että muut karkaavat vaikka eivät vaatteet teekään ihmistä.
En ole ollenkaan kiinnostunut bilettämisestä, toisin kuin moni muu ikäiseni nuori. Oikeastaan inhoan alkoholia. En myöskään ole kiinnostunut muodista, koska se on mielestäni hyvin pinnallista.
Oli ehkä hieman kärjistettyä sanoa, että kaikki ikäiseni olisivat kiinnostuneita näistä asiaista, mutta suurinta osaa ne kuitenkin kiinnostavat.
Ulkoiselta olemukseltani olen hipin ja rokkarin sekoitus. Pukeudun pääasiassa mustaan mutten kavahda muitakaan värejä ja rakastan hippityylisiä vaatteita.
Niin, tuo bilettäminen tuntuu olevan sellainen "nuorten" juttu, että ilman sitä ei pääse porukoihin, mutta tiedän, että on myös monia, jotka eivät käytä alkoa yhtään ja sellaisia on tietenkin vähän vaikeampaa löytää ainakin baareista.
Urheilupiireistä tai joistakin nuoremmille suunnatuista yhdistyksistä... Onhan se kuitenkin niin, että yleensä jos ja kun itsellä on "haku" päällä, niin tuntuu, että kaikki potentiaaliset ehdokkaat katoavat kuin maan syöminä.
Tsemppiä!
Samassa jamassa oon. Paitti oon jätkä ja 1990 syntyny. Onneks näköjään on olemassa samanlaisia ^^
P.S. "pojat ja miehet eivät juuri edes juttele minulle" tyyliset kohdat tietenkin: "tytöt ja naset eivät juuri edes juttele minulle" ;D
Laita kuva. Haluan nähdä, miltä näytät. On tylsää :(
Täällä kans yksi, tosin olen lukiota päättämässä mutta tuskinta tämä tästä miksikään muuttuu koskaan. En ole ujo, mutta joidenkin elämä se on vaan on tällaista. Elämä jatkuu.
Joskus toivoin poikaystävää aivan kamalasti, mutta sitten sekin meni teini-iän myötä ohi kun mitään ei tapahtunut olin vain niin väsynyt toivomaan. Enää en tahdo, sillä mielin pitää oman elämäni. Kunhan pääsen kotoa omaan kämppään olen vihdoinkin vapaa. Minä en vain jaksa mitään juttuja enää aloittaakaan, myöhäistä se on nyt. Minun tapauksessani rautaa olisi kannattanut takoa silloin kun se oli kuumaa, nyt se ei ole enää. Jäljellä on enää muodoton rautamöhkäle. Okei, tuli hupsu kuvaus mutta muulla tapaa en osaa sitä kuvata että kun kasvaa yksin ja on itse oma turvansa niin ei sitä mielellään ala roikkua toisissa.
Eikä minulla ole poikaystäville sijaa elämässäni (enää), kun kaikki tärkeämmät jutut ovat päällimmäisenä. Määränpäät ja unelmat.
Kuitenkin, kerroit että itsetunnossasi on rakentamisen varaa. Siinä ehkä onkin suurin mutta, sillä jos et rakasta itseäsi niin ei kukaan muukaan. Niin sanoo sananlakukin.
Mutta usko tai älä, on monia päälle kaksikymppisiä ihmisiä samassa tilanteessa kuin sinä. Ja vanhempiakin. Ainakin minun tiedonlähteideni mukaan. Eihän se maailma siihen kaadu vaikka ketään ei tulisikaan, jokainen on oman onnensa seppä eikä kukaan toinen voi tehdä sinua onnelliseksi. Loppupeleissa se on sinusta itsestäsi kiinni kuinka onnellinen olet. :)
Samassa tilanteesa, mutta olen 18v poju. En ole kuitenkaan luopunut vielä, vaikka takana onkin parit pakit. En väittäisi itseäni rumaksi mutta porukka taitaa lähtee karkuun mun hiustyylin takia. Nimittäin irokeesi. muttamutta... ei se mitään eletään täysillä ja angstitaan sitten vasta haudassa ;)
on just hienoja (useimmiten). Miksi ihmiset niitä pakoilee?? o_O
Keesit on ihania. Mulle ainakin kelpais.
Sanotaan nyt niin että et ainakaan ole täysin yksin, on meitä muitakin :) Itse olen aikas vahvasti samassa tilanteessa, joskin jotain suhteita kuitenkin on ollut, mutta en voi sanoa että kokemusta siltä saralta hirveästi olisi, muuten kyllä elämänkokemusta on kaikinpuolin :)
Kysymykseesi mikä sinussa on vikana, vastaus on perin yksinkertainen: ei mikään. :)
Elämä kaikenkaikkiaan on vienyt sinua noin, tilanteita tulee, valintoja tulee, elämä menee omalla vakaalla painollaan.. Se on sinun elämääsi. Mihkään ei oikeasti ole kiire :)
Ja tuohon tilanteeseen en osaa antaa sen enempää neuvoa kuin että elämääsi, sekin tuo eteesi vielä paljon :)
Kuten moni tuosssa aikaisemminkin jo sanoi, et varmasti ole ainut tyttö/nuori nainen, joka on samassa tilanteessa. Itse olen miespuolinen, 20 vuotias, enkä ole myöskään ikinä seurustellut, suudellut, halannut ketään tyttöä. Samalla tavalla minusta aikaisemmin tuntui, että onko minussa jokin vikana, vai mikä on syynä tähän jatkuvaan sinkkuuteen.
Itse en kuitenkaan ole, enkä sinunakaan olisi, huolestunut vielä tuosta tilanteesta. Itsekkään en juo, mikä on yksi hyvin suuri syy siihen että en ole ollut kovin paljon tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Biletyksen kautta moni kuitenkin tutustuu uusiin ihmisiin helpommin. Itsekkin aluksin ajattelin että löytyisikö tuon biletyksen kautta se minulle oikea henkilö, mutta nopeasti kuitenkin tajusin karun totuuden; miten voin löytää biletyksen myötä sen oikean henkilön jos en itse pidä biletyksestä? Enhän kuitenkaan halua sellaista tyttöystävää, joka viihtyy viikottain baareissa tai muuten juomassa kerran itse en viihdy... En tiedä olenko miehenä outo, kun mitkään yhdenillan jutut, eivät todellakaan kiinnosta/ole koskaan kiinnostaneet...
Samalla tavalla itsekkin päätin sitten kokeilla tuota internettiä seuranhaussa. No löytyihän sieltä tyttöjä, joiden kanssa keskustelua riitti, mutta aina oli ongelmia vaikkapa juuri noissa kiinnostuksenkohteisas, ettei se sitten edennyt edes tapaamiseen asti.. Onhan internetissä sentään se hyvä puoli, että silloin tutustutaan enemmän itse ihmiseen, hänen olemukseensa, hänen arvoihinsa, eikä ainoastaan pintapuolisesti ulkonäköön... Ehkä sitten taas kerran oli vain huono tuuri...
Sanoit että olet "ujo ja hiljainen". Itsekkin olen aika ujo, mutta jotenkin en näe tuota pelkästään negatiivisena asiana. En tiedä kuvittelenko mahdottomia, mutta jotenkin olen aina ajatellut että silloin kun astetta ujommat ihmiset jotenkin saavat rohkeutta tutustua kiinnostavaan ihmiseen, "löytävät toisensa", niin nämä suhteet olisivatkin sitten pitkäaikaisempia, syvempiä, ehkä jopa ikuisia. Suhde on syvempi kun kumpikaan ei halua menettää toista kun kerran vihdoin on mukavan ihmisen löytänyt, kun taas hyvin sosiaaliselle ihmiselle suhteen purkautuminen ei ehkä olekkaan mikään iso asia. En tiedä onko tämä vain turhaa kuvitelmaa, jota on aika vaikea pukea sanoiksi, mutta ainakin itselle se on antanut uskoa.
Itse en todellakaan usko että ulkonäkö olisi syynä siihen ettet ole poikaystävää vielä löytänyt. Ulkonäöllö on ehkä merkitystä siihen ihastuuko toinen kuinka nopeasti, mutta todellinen rakastuminen tapahtuu kuitenkin aina siihen toisen ihmisen olemukseen eikä ulkonäköön; tai ainakin pitäisi tapahtua jotta suhde kestäisi. Älä siis lannista itseäsia ajattelemalla että ulkonäköni takia kukaan ei minusta kiinnostu! Tuo sinun mainitsemasi erilainen pukeutuminenkaan ei todennäköisesti ole syynä mihinkään, mutta jos se on hyvin erottuvaa (vaikka nyt goottityylinen) niin en kyllä ainakaan itse kovin helposti henkilöön ihastuisi.
Tsemppiä ja jaksamista!!
Hyvin kirjoitit! Monesta kohdasta voisin jopa tunnistaa itseni vaikka olenkin tyttö ja vasta kuudentoista.
"miten voin löytää biletyksen myötä sen oikean henkilön jos en itse pidä biletyksestä?"
Itsekin ajattelin jonkin aikaa sitten, että pitäisikö itsekin pyrkiä mukaan porukoihin jotka bilettävät ja juovat kun se nyt tuntuu vain olemaan sitä normaalia nuoruutta. Mutta sitten tajusin tuon saman asian kuin sinäkin: Miksi haluaisin poikakaverin joka juo ja bilettää kun itsekään en niin tee? Olen siis pysynyt täysin raittiilla tiellä ihan omasta vapaasta tahdostani.
Itsekin ajattelen juuri tuolla tavalla että hieman ujompien ihmisten suhde kestää luultavasti pidempään kuin sellaisten ylisosiaalisten teinien joilla seurustelukumppani vaihtuu viikon välein. Minulle ainakin tärkeämpää on oikean henkilön löytäminen eikä se, että pitää vain olla joku, ihan sama kuka...
Usein ajatellaan että "ulkonäköön ihastutaan..." Mutta voihan ihmiseen ihastua ilman että edes olisi nähnyt häntä koskaan? Tällä tarkoitan nyt netin välillä tutustumista. Vaikka ei olisi koskaan edes nähnyt toista, mutta on jutellut paljon vaikka mesessä ja kemiat ovat kohdanneet, voihan silti ihastua? No, eipä sillä että itselleni olisi käynyt niin. Ei siis oo mitään omakohtaista kokemusta, mutta luulisin että niin vois käydä...
Eiköhän tästä vielä jokainen löydetä se elämän rakkaus. :]