Elikkäs yksin kannoin lapseni koko raskausajan ja kahdestaan olemme asuneet lapsen syntymästä saakka. Lapsi nyt 9kk. Tyhmä ja naiivi kun olin, menin suostumaan yhteishuoltajuuteen isyydentunnustuksen ym. yhteydessä. Olin niin väsynyt etten jaksanut ajatella koko asiaa sen pidemmälle. Ja nyt ottaa nuppiin!
Jätkä melko lapsellinen, ei aina tule sovittuina aikoina. Viina ja kaverit menevät lapsen edelle. Tuntuu, että hän on lapsen kanssa vaan kertoakseen kavereilleen miten hieno isä on. Hyvä kun on puhumaan peetä.
Yksinhuoltajuuden haluaisin syystä että minusta tuntuu, että hän on vaan lapsenvahti, ei isä. Eli ei niinkään ole kiinnostunut lapsen asioista, kunhan käy pari kertaa viikossa (jos ei peru) tapaamassa lastaan. Pelkään ja tiedän, että hän käyttää valtaansa hyväksi myöhemmin elämässä. Siis asioissa, mihin tarvitsen hänen suostumuksen. Ihan vaan ollakseen veemäinen. Olemme nuoria, enkä jaksaisi "pilata" elämääni hänen takiaan. En jaksa enkä halua riitaa, siksi haluaisin yksinhuoltajuuden jo tässä vaiheessa, ettei myöhemmin tarvitse alkaa tapella. Enkä todellakaan halua estää häntä näkemästä lasta tms.
Ulkomaille muutto on varmasti jossain vaiheessa edessä työni vuoksi, ja sen suhteen hän pystyy tekemään elämämme vaikeaksi. Ymmärrän että tottakai hänellä ja lapsella on oikeus tavata toisiaan. Mutta minua raivostuttaa ajatus, että tosiasiassa hän ei ole kovinkaan läsnäoleva tai kummoinen isä, mutta hänellä on oikeus vaikuttaa mun päätöksiin.
Onko liian "laimea" tapaus yksinhuoltajuuden saamiseksi..? Onko kellään eronneella kokemuksia ulkomaille muutosta?
Asiallisia vastauksia viisaammilta, kiitos! :)
Jätkä melko lapsellinen, ei aina tule sovittuina aikoina. Viina ja kaverit menevät lapsen edelle. Tuntuu, että hän on lapsen kanssa vaan kertoakseen kavereilleen miten hieno isä on. Hyvä kun on puhumaan peetä.
Yksinhuoltajuuden haluaisin syystä että minusta tuntuu, että hän on vaan lapsenvahti, ei isä. Eli ei niinkään ole kiinnostunut lapsen asioista, kunhan käy pari kertaa viikossa (jos ei peru) tapaamassa lastaan. Pelkään ja tiedän, että hän käyttää valtaansa hyväksi myöhemmin elämässä. Siis asioissa, mihin tarvitsen hänen suostumuksen. Ihan vaan ollakseen veemäinen. Olemme nuoria, enkä jaksaisi "pilata" elämääni hänen takiaan. En jaksa enkä halua riitaa, siksi haluaisin yksinhuoltajuuden jo tässä vaiheessa, ettei myöhemmin tarvitse alkaa tapella. Enkä todellakaan halua estää häntä näkemästä lasta tms.
Ulkomaille muutto on varmasti jossain vaiheessa edessä työni vuoksi, ja sen suhteen hän pystyy tekemään elämämme vaikeaksi. Ymmärrän että tottakai hänellä ja lapsella on oikeus tavata toisiaan. Mutta minua raivostuttaa ajatus, että tosiasiassa hän ei ole kovinkaan läsnäoleva tai kummoinen isä, mutta hänellä on oikeus vaikuttaa mun päätöksiin.
Onko liian "laimea" tapaus yksinhuoltajuuden saamiseksi..? Onko kellään eronneella kokemuksia ulkomaille muutosta?
Asiallisia vastauksia viisaammilta, kiitos! :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä oikeudessa käydään läpi? Tongitaan sontaa..? Täytyykö olla todistajia tms.? Hirvittää koko ajatus, mutta näillä mennään..
Sulla ei ole esitää mitään pätevää syytä, että miksi pitäisi huoltajuusmuotoa muuttaa. Elatus ja tapaamiset eivät vaikuta huoltajuusmuotoon.
Ihan mielenkiinnosta, onko lapsella sinun vaiko isän sukunimi? Tätäkään et pysty yhteishuoltajuudesssa yksin vaihtamaan.
sukunimeni:)..
voivoivoi, kylläpä ottaa päähän...mitkähän näitä päteviä syitä sitten olisi?
...sopimusta jos isä ei ole tehnyt jotain mikä katsotaan lapsen edun vastaiseksi. Jos isä laiminlyö lasta tai pahoinpitelee, sitten vasta pätevä syy yksinhuoltajuuden hakemiseen.
Oon ite taistellu ex:n kanssa jo pitkään ja nyt vasta alkaa olla jotain todisteita, kun pojan henkinen tasapaino järkkyy, eikä halua isällään olla. Mutta nytkään ei voi hakea muuta kuin tapaamisoikeuden rajoittamista näillä perusteilla.
Lastenvalvojan luona voitte tehdä sopimuksen uudestaan jos isä siihen suostuu, eikä siihen tarvitse oikeuden päätöstä.
pillerit jäi syömättä, elämä on rankka. Ehkä sulla on edessä 20 vuoden sota, joka pilaa suuren osan sun elämästä.
Mulla se on pian takana. Ex. vaimo viennyt käräjälle kahdesti, yritti viedä lapset, voitin molemmat. Se on nimmittäin silleen että: EI ÄITI NOIN VAAN PYSTY LAPSIA VIEDÄ.
Kävikö silloin ehkäisy mielessä, kun oli kikun tarvetta? Olisi ehkä kannattanut...
Sää sitte vaan oletat että kyseinen henkilö tuli vahingossa raskaaks! Siis eihän lapsi juu mitenkään ole voinut olla toivottu... Prkl!
jokainen raskaus on sattuman kauppa.