hei!minä olen 26 vuotias nainen pohjois-pohjanmaalta...olen sairastanu vauvasta lähtien epilepsiaa...vaikka olen sairastanu kauan en ole vieläkään hyväksyny sitä...olen syöny mm. deprakinea mutta se jouduttiin lopettamaan kun tuli kuukautiskiertoon häiriöitä..aloitin syömään lamictalia...sain kohtauksen kun deprakinea poistettiin...nyt lamictalia on nostettu...minua pelottaa että joudunko antamaan ajokortin pois!edellisestä kohtauksesta oli muutama vuosi...ajokortti on mulle kaikki kaikessa!siitä olen unelmoinu lapsesta asti,mutta meneekö sekin...onko jollain tuo sama lääke?miten on kohtaukset pysyny pois?minua hävettää nuo kohtaukset!ne tulee silloinkun ei olisi tarvis..esim. toisten nähden!!!
miksi minä?
tansku1982
7830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
pian n. 20vuotta epiä. olen asian kanssa sujut vaikka kohtauksia välillä tuleekin. Mulla oli myös aikoinaan depra joka vaihdettiin myös lamiin kuukautisten ja lihoamisen takia . Lami oli alussa annoksella 25mg*2 ja nyt 5vuotta syöneenä täysi annos eli 400mg päivässä. teho on hiipunut pikkuhiljaa ja rinnalle sain keppran. keppra on turvottanut minua tosi paljon vaikka ruokahalu on ihan nollissa.tällä hetkellä myös keppra menee täysillä ja siitäkin on alkanut teho hiipumaan..ajattelen aina näin että maailmassa on pahempiakin sairauksia kuin epi , vaikka se elämistä vähän rajoittaakin.
jaksuja sinulle!!
minulla menee lamictalia 100mg 150mg...pelottaa että jos se ei riitä!minulla myös lopetettiin deprakine kuukautisten ja lihomisen takia...
kiitos kun vastasit!kyllä minäkin tiedän ihmisiä joilla on pahakin epilepsia!mutta se on siinä se mutta...tosiaan vaikka luulisi koko elämän sairastaneena jo osaavan suhtautua siihen...minulle on tullut monta muutakin sairautta..mutta niitä en häpeä niinkuin epilepsiaa...sekin varmaan on tuonu häpeän,kun kohtuakset tulevat aina toisten nähden...siitä on jääny trauma...minulla on todettu grandmal kohtauksia...
löytää syy, miksi häpeät? Itse näkisin sen jotenkin oleellisena. Itseni on vaikea suhtautua, koska en osaa hävetä hävetä tätä tautia lainkaan (pelätä kyllä).
olen sairastanut epilepsiaa 3 vuotta ja kohtaukset ovat pysyneet kurissa..olen huono puhumaan teille,jotka ovat sairastaneet kauan, mutta yhdyn siihen,että en häpeä sairauttani..vaan pelkään sitä..Saan välillä paniikkikohtauksia, koska muistini yhdistää huonon olon kohtauksiin..Se ei ole laisinkaan hyvä tunne... :(
Mutta ajatelkaamme positiivisesti, että onneksi kohtaus tulee silloin kun joku on läsnä, huonompi juttu olisi se silloin kun voimakas kohtaus tulee ja ketn ei olisi paikalla..
Mutta nämähän ovat vain minun mielipiteitäni..
ehkä minullakin enemmän pelottaa...jos on vähänkään huono olo,niin alan pelätä kohtausta...tuntuu että tekee mieli jäädä kotiin ja toivoa ettei kohtausta tuu...minua pelottaa se että se tulee toisten nähden..kyllä tiedän että on hyvä että on apua tarvittaessa,mutta............
Minulla se kävi tehottomaksi. Se ei aiheuttanut kuukautiskiertoon häiriöitä. Deprakine vaihdettiin Barbiphenyliin tuolloin. Siitäkään ei silti ollut apua, vaan Rivatril tuotti oikean tuloksen.
Kohtaukset ovat pysyneet poissa stressin ennaltaehkäisyllä: Ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Jos joku näistä tarpeista on vajaa, stressin todennäköisyys kasvaa.