Kuulema petti Tuulia Mian kanssa, milloin tämä tapahtui?
Mia ja Tero
uusi pari?
674041
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Ei Tero halua parisuhdetta. Tero haluaa vain irtopanoja.
Joulukuussa tapahtui. Tästähän huhuttiin jo silloin.
Tästähän oli jo juttua Hymy-lehdessä. Teron ystävä oli kertonut, että Mia oli viettänyt yön Teron luona joulukuussa, sen jälkeen, kun Tuuli ja Tero olivat jo suunnitelleet yhteistä seurustelua ja tulevaisuutta. Ja mitä kaikkea on tapahtunut sen ajan jälkeen näiden viime kuukausien aikana, kuka tietää.
Tuulihan muten mainitsi haastattelussa, että uskottomuus ei ollut varsinaisesti eroon johtava syy (olivat sen siis sopineet), mutta se oli todennäköisesti yksi tekijä, joka johti eroon (eli luottamuksen menetys)
Tämä on totta, valitettavasti. Hymylle joku juorunnut asiasta tuolloin, ihme ettei tullut totuus ilmi silloin. Teko annettu anteeksi, mutta ehkä tämäkin vaikuttanut siihen että suhde ei teron mukaan "ollut tarpeeksi vahva". Ei mikään ihme, jos luottamus viedään heti. Nyt ei enää tarvitse suojella teroa tältä asialta.
tiedetä onko tuo täysin totta ja mitä siellä edes on oikeasti tapahtunut.
Jos tuo juttu oli jo ennen kuin Tero ja Tuuli päättivät ruveta seukkaan, niin se on vähän kiikun kaakun onko edes pettämistä. Varmaan siks unohdettu ja anteex annettu. Kävihän Tuulikin Kotkassa suutelemas jotain miestä kiihkeesti.
Tuo mia-juttu on totta, sanokaa mitä sanotte. Ja tuuli ei tosiaan oo käyny suutelemassa mitään miestä, sehän oli keksitty juttu minkä tuuli kumosi. Mutta onkos kukaan kysellyt tähän asiaan kommenttia terolta tai mialta, syytä nyt olis. joten joku voi taas soittaa median edustajille!
luulet saavasi vastauksenkin?
Tuo juttuhan oli tapahtunut jo ennen kun T&T päättivät virallisesti ruveta suhteeseen ulkopuolella.Hymy-lehtihän siitä kertoi. Ja sitäpaitsi tarkottaako se että joku on yötä jonkun luona sitä että siellä nusnus????
Ja onko se Tuulin sana aina se laki? Jos Tuuli sanoo ettei ole suudellut ja Tuuli sanoo jotta Tero petti, niin sekö on absoluuttinen totuus?
totta, mutta montako"miiaa" on sen jälkeen ollut, kuka tietää, eipä ole väliä:)
Kyllä media muokkaa julkimoiden lausuntoja. Näin ollen en myöskään usko tuohon epämääräiseen uskottomuusväitteeseen. Jos tässä nyt viitataan siihen Hymy-lehden pikku-uutiseen siitä että jotkut kaverit olivat vihjanneet BB-Mian viettäneen yön Teron luona, niin pitäneekö sekään edes paikkaansa vai oliko tarkoitus vain saada herkku-uutinen. Vai oliko kavereilla jotka vihjasivat kenties oma lehmä ojassa? Vihjeistähän maksetaan ja lisäksi jos haluaa aiheuttaa eripuraa BB-parin välille, niin mikäs sen oivallisempaa kuin vihjailla tuollaista.
Voihan olla että Mia onkin yöpynyt Terolla, mutta olen antanut itseni käsittää että Tero ei muutenkaan asunut tuolloin yksin vaan kämppiksen kanssa, joka muuten hänkin oli nainen.
Terohan ei missään vaiheessa ole salannut sitä että hänen kämpässään voi olla porukkaa yötä ja että he voivat olla myös naisia. Tero ei silti sanonut automaattisesti p...vansa niitä.
Jos on ollut bileet niin kyllähän sitä porukkaa tuppaa jäämään nurkkiin nukkumaan.
Tuulillehan ei paljon tarvi vihjata kun se saa kohtauksen ja siinä ei enää selittelyt auta. "anteeksi antaminen" Tuulin kohdalla voi tarkoittaa sitä että asia ehkä saatiin selvitettyä, mutta Tuulin epäilys on aina silti se oikea. Tero parka, koita jaksaa tätä paskan määrää täällä, kyllä kai se päivä paistaa vielä risukasaankin.
onko totta vai ei, pitäs olla faktaa näyttää jos on totta.
Ei tässä mistään yöpymisestä ole kyse. Tiedän, että tero itse kertoi asiasta tuulille tapahtuneen jälkeen. Tätä ennen olivat sopineet, että eivät ole muiden kanssa, tero itse tätä ehdottanut. Ja taas kohta epäillään tätäkin, mutta onkos käynyt mielessä että t&t:n lähipiiri ja kaverit saattavat täällä vierailla myös. Ja heillä kenties on vähän oikeampaa tietoa kuin spekulaatiota.
Lopettakaa jo se tuulin valehtelusta puhuminen, totta se on. Lisäks naurettavaa syyttää tuulia kohtauksista yms., mielestäni on päinvastoin, kun on anteeksi antanut tuollaisen. Moni olisi saanut tuosta kohtauksen.
rakastaa Teroa kun tuollaisen asian antoi anteeksi, ei halunnut antaa periksi liian helpolla,
halpamaista kohtelua Terolta todella:(
Fiksuna ihmisenä häntä pidin.
Mutta jos on tottunut pettämään, sille ei taida se pettäminen olla suuri kynnys, irtosuhteita kun on tottunut pitämään, kertakäyttökamaa ihmiset tuollaiselle.
Tais Tuuli haluta vaan julkisuutta Teron siivellä kun tuollaisen asian antoi anteeksi. Oikeista tunteista jos on kyse niin tuollaista ei voi sivuuttaa ihan vaan pikku anteeksannolla.
Jos olet niin varma että tuo on totta, miksi et itse ota yhteyttä mediaan.
missä olivat sopineet noista jutuista kun täähän oli joskus joulukuun 2-3päivän tienoilla. Noihan alko seukkaan vasta virallisesti 9 päivä.???
Ja voihan sitä päättää et ei mitään tapahdu, mutta joskus voi silti tapahtua. Uskon että jos on tapahtunut, on siitä kyllä ollut paha olo myös Terolla.
julkisuuden takia, vaan hän oli innokas BB-fani, joka halusi kokea tuon talon. Hänen tuleva työnsäkään ei ole mitenkään julkisuudessa olevan ihmisen työ, joten mitä hyötyä hänellä olisi ollut turhasta julkisuudesta, kuten hän sanoi itse päiväkirjahuoneessa, että he siellä talossa ovat ns. turhia ihmisiä, BB kysyi, tunteeko hän itsensä turhaksi ihmiseksi, Tuuli vastasi, että kaikki he ovat tavallaan turhia, niinkauan kuin ohjelma kestää ihmiset muistaa, mutta hetken päästä ihmiset unohtaa. Harmi, että täällä ihmiset vatvovat tuota ohjelmaa vielä kuukausia jälkeenpäin.
Sellaset asukkaat onkin huonoja, jotka on hirveitä faneja ja opetellu kaikki aikasemmat kaudet ulkoa. Tietävät jo ennalta mitä hömppäkansa haluaa ja toimivat sen mukaan. Ei ole aidon ihmiskokeen edellytyksiä silloin.
Tuulihan jo taloon menessään sanoi haastatteluissa johdonmukaisesti, ettei hän hae julkisuutta "minusta ei tule laulajaa eikä juontajaa", joten mistään tuonkaltaisesta julkisuuteen hakeutumisesta Teron siivellä ei voida puhua.
että muitten kanssa ei olla, vaan tutkaillaan mahdollisuuksia sitoutumiseen ja seurusteluun.
Tero sitten lankesi Miaan ja sen takia seurustelun aloittaminen venähti, koska Tero joutui tekemään suuren työn ja vakuuttelun, että Tuuli uskaltaisi luottaa ja haluaisi aloittaa seurustelun. Ja näin jälkiviisaasti ajatellen, olis kannattanut Tuulin olla antamatta anteeksi.
Niin eihän hän laulajaksi eikä juontajaksi hakenutkaan vaan muuten vaan hömppäjulkisuuteen. Ja samanlaiset hömpät kotikatsomoissa vastasivat huutoon. No nyt on Tulilla onneksi edessä katoaminen julkisuudesta,
kaipaa:)
mutta ehkä se oli kuitenkin hyväkin asia, että tietää nyt kokemusta viisaampana ettei lankea samaan ansaan toisella kertaa. Rakkaus on kuitenkin sokea, sanotaan, ja vielä isossa kirjassa sanotaan, kaiken se kestää, kaiken se kärsii jne, pitkä psalmi, en kaikkea kirjoita, ihmiset tietävät kyllä mistä psalmista on kysymys.
tuo että Tero itse kertoi asiasta vaikka tiesi että se voi johtaa eroon jo siinä, on minusta kuitenkin rehti teko. Annan siitä pojoja kyllä. Tuuli olisi siis voinut katkaista suhteen jo silloin jos olisi halunnut.
Se että Tero halusi vakuutella ja sopia kertoo nyt myös siitä että kyllä on ollut rakkautta ihan oikeastikin toista kohtaa, ja on osattu puhua asioista eli se siitä tunnekylmyydestä.
Ehkä tuo oli myös Terolle kasvun paikka ja metodilla -apinakin oppii- uskon myös Teron oppineen jotain.
Anteeksi antaminen oli ehkä Tuulille kova paikka, mutta jos hän aiemmin on nostanut tyyppien kamat ulos tälläsissa tapauksissa, niin nyt ainakin Tuulikin oppi ettei kaikki olekaan niin mustavalkoista.......elämä on harmaan eri sävyjä.
Ei sitten T&T-fanit turhaan sitä kiintymystä nähnyt, mutta se vaan ei aina riitä. Eiväthän he luvanneet rakastaa hamaan hautaan saakka toisiaan.
Varmasti on myös onnellisia asioita ollut heidän suhteessa. Yhtäkaikki elämä opettaa ja kaikki kokemukset ovat tarpeen jossain matkan varrella.
Nyt tuntuu ehkä pahalta kummastakin, mutta kyllä he sen kestää kun mekään täällä emme tuomitse kovin jyrkästi kumpaakaan.
Muista Tuuli, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita!
että sinun mielestäsi ei Tuuli ole hyvä ihminen?
koska hän on saanut kokea niin paljon pahaa viime aikoina. Minun mielipiteeni on aivan päinvastainen, Tuuli on oikeudenmukainen ja hyvä ihminen, enkä voi käsittää, että hän todella sai kokea paljon pahaa BB:ssä ollessaan BB:n taholta, näiden keskustelupalstojen kirjoittajien taholta arvostelua sun muuta. Menkää itseenne!
tunnet Teron niin mua häiritsee se et jos Tero on ollu Mian kanssa, niin asiahan oli sit sovittu ja vanhoja ei pitäs muistella, se pilaa suhteen jos mikä. Jotkut täällä kirjottaa ihan niinkun Tero ois sellanen jolla on jatkuvasti ollut jotkin orgiat päällä ja naisia on ollu virtanaan. Jotenkin se ei mun päähän mahdu, ei sovi kuvaan jonka sain Terosta.
Jos kerta kerto tosta pettämisestä itse heti Tuulille niin mustahan hän teki oikein sillon ja anto Tuulille mahdollisuuden perääntyä. Ei oikein kuulosta miltään paatuneelta naistenmieheltä.
tosiasioita.
taas tiedetään kaikki asiat. Ja kinataan jostain vanhasta asiasta. Tero Terotin toivon että löydät sen oikean rakkauden vielä joskus. Olet zöpö!
löytää uskon ainakin. Tero on vaan niin söpis ukko ettei mitään rajaa. Tollasen kun sais, muttei taija olla mulla mahkuja:)
Muakin täällä ärsyttää että Terosta yritetään tehdä jotain roistoa täällä. Vanha uskottomuusjuttu, unohdettu ja anteex annettu ja tääl tyypit haukkuu Teroa jos miksi. Ei se yksi erehdys tee kenestäkään mitään niljaista paskiaista.
juttu on voinut tapahtua joskus sen Tren meetingin jälkeen eli tammikuussa luulisin
Ensinnäkin tottakait puolustat kaveriasi Teroa. Tero on kuitenkin kohta kolmekymppinen eli aikalailla aikuinen, joten ottaa kaiketi vastuun tekemisistään ja sanomisistaan. Vai?
Terohan itse sanoi lehtien palstoilla, että eroon ei liity kolmatta osapuolta. Tuulilla oli asiasta toinen käsitys. Eli oliko Teron lausunto virheellinen sittenkin??
Sitten pettämiselle ei ole mitään oikeutusta, ei ole mitään harmaata. Se on väärin toista kohtaan, jos on sovittu, että ei olla toisten kanssa. Ei pettämistä tarvitse hyväksyä ja sen saa tuomita. Suhteen voi lopettaa ennen pettämistä.
Erikoista lähteä arvioimaan, mitä kukakin oppii pettämisen anteeksiantamisesta.
No joka tapauksessa tsemppiä molemmille! Siinä olen samaa mieltä, että elämä opettaa ja kokemukset ovat tärkeitä Eivät kuitenkaan kaikki. En usko että petetyksi tulemisen kokemus olisi millään tavalla tärkeä ja tarpeellinen.
no sanoinhan jo et uskon, mutta et täällä on kirjotuksia joissa tuntuu et Terolla ois liuta naisia kokoajan. Siis se on nyt epäselvää et onko toi Tero sit sellane playeri?
bb -talossa ettei oo pelimies. Mutta mutta hmm... mitä mieltä muut on?
lukea? Tossa viestis selvästi sanotaan että siinä enneku alottivat seukkamisen, eli joskus joulukuun alkupäivinä.
ja kuinka faktaa se nyt onkaan sitten?
ketjutusta niin näet. Kirjoittaja ainakin vakuutti tietävänsä faktat:)
yhtään mitään :) Vaikutti eli siis sun mielestä :)
tervepä terve tälle touhulle :)
Tapahtui mitä tapahtui, mitä se meille muille kuuluu, testatkaa vaikka välillä itteänne kun aikaa on.
http://xestia.net/testit/persoonallisuus.php
se Mia törkee kun meni siihen väliin, mut sillähän ei olekaan mitään käytöstapoja. Ihmettelen et miten Tero siihen haksahti vai lie se Mia vokotellut.
Terohan kyllä sano talossa et Mia sen mielestä on vetävä ja panis, mut niinhän oli Tuulikin. Ainut mitä ei valinnu noissa jutuissa oli Marianne ja sitäkin se veti kuitenki viikseen. On se melkonen sonni. Liekö suomen bb:ssä kukaan asukas saanu noin paljon pimp.... Ei etes limaTimo...vaikka itteään naistenmiehenä pitääki.
en mä usko että on pelimies, kyl se varmaan pesää saa kun haluaa mut ei se ole ehkä kuitenkaan mikään iskijä. Rauhallisesta lapinmiehestä voi vaan sanoa että pisti aika härdellin näköjään noitten bb-eukkojen kans pystyyn;D No komee kundi, pilkettä silmäkulmassa ja karismaa, kyl sillä jo naiset lakoo.
Mamma Mia! on saman nimiseen musikaaliin perustuva elokuva vuodelta 2008.
katsotaan monenko kanssa Tero on ehtinyt heilua 'parisuhteensa' aikana.
Kuka vielä viitsii puolustella tuota valtakunnan ykköspettäjää.
tuolla asialla enää on, T ja T on eronneet, juttu on loppu, pitääkö vielä rautalangasta vääntää.
Olkoon Tero kenen kanssa hyvänsä, hällä väliä!!
vapaita ihmisiähän kun ovat, olkoon kenen kanssa vaan. Eihän he tainneet edes kunnolla vielä seurustella joten Terohan voi mennä ihan kenen kanssa vaan kehen tykästyy ja hyvä niin. Ei ole pakko ainakaan kenenkään käskytyksessä olla.
Kaikkihan on täysin vapaaehtoista, onneksi!
itseään ja aktin kesto?
mutta tiedän yhden pariskunnan (muuten Suomi on nykyään täynnä samanlaisia tapauksia) jossa mies petti vaimoaan, heillä neljä lasta. Ero oli erittäin riitaisa, siinä oli asianajajia selvittelemässä perheen rahasotkuja että saatiin pesä jaettua. Tämä mies on nykyään uuden naisensa kanssa (hän erosi myös perheestään) ja ex-vaimo lasten kanssa eikä lapset ole missään väleissä isänsä kanssa, he vihaavat isää. Tää T&T on pientä tällasten juttujen kanssa, jossa lapset ovat mukana kärsimässä.
joissa vaimo on pettänyt miestään, lähtenyt vierasmaalaisen mukaan, jakanut mittarinlukijalle, alakerran Ramille, pikkujoulussa työkavereille ja kenelle vaan. Kyllä näitä juttuja riittää.
Minäkin tiedän monta vastaavaa tapausta. Itekin oon eronnut ja ei ollu helppoo. Kaikenlaista sotkua on selvitetty raastuvassa asti. Jatkuvaa riitaa vaan en kestänyt itsekään, oli pakko lähteä.
Kyllähän tää Teron ja Tuulin juttu on kevyttä kamaa näihin verrattuna. Jos Tero ennen kun oli etes seurustelu alkanut petti Tuulia, (petti ja petti, en tiijä oliko hän tuossa vaiheessa vielä edes sitoutunut Tuuliin), niin antoi kuitenki Tuulille mahdollisuuden perääntyä. Se oli musta reilua jos mikä. Tuuli päätti alkaa seukkaamaan ja sen jälkeen yritettiin, mutta ei vaan tullu mitään. Ei ollu mun mielestä reilua Tuulilta nyt vetää tuota juttua tähän eron yhteyteen, vaikka kuin olisi ottanut päähän tuo ero. (vanhat asiat jotka on anteeksi annettu, pitäs myös unohtaa. Nyt vain sai aikaa Teron joukkolynkkaamisen täällä). Joku tässä suhteessa rassasi ainakin Teroa ja sillon on parempi pistää kantapäät vastakkain. Ei se että nainen on kaunis aina riitä. Kyllä ne muutkin asiat on tärkeitä.
Millään muotoa en halua pahaa kellekään ja edelleen tykkään molemmista paljon. Tsemppiä heille!
ja jos ollaan suhteessa silloin ei petetä.
Jos pettää kerran pettää toisenkin kerran, ei ole uskollista sorttia. Siinä vinkki Terosta, ei ole uskollista sorttia tämä herra.
Ja täällä sitä sitten ollaan toisten asioihin puuttuuvaa läyhääjä sorttia, että sellasta sorttia.
Kun tuol jossain oli kirjotus siitä että koska tää Mia-juttu "mahdollisesti" tapahtui, niin se ajankohta oli ennenku T&T alkoivat virallisen seurustelun. Koskapa Tero oli kertonut heti ja sen jälkeen kumpikin kuitenkin halusi alkaa suhteeseen.....no onko se siis pettämistä varsinaisesti? Ehkä jossain määrin voi olla, vaik tuo seukkaus alkoi vasta ton jälkeen virallisesti.
Suhteiden alkumetrit on kuulkaa monella parilla samanlaisia, epäselvää rimpuilua, kunnes kuviot selkiää.
Kännissä voi monikin tolskata ja säätää ja jälkeenpäin katua hyvinkin raskaasti.
En itse ainakaan Teroa mihinkään uskottomuus-kastiin tästä laita, muuten tuntuu olevan jämytyyppi. Kaikille voi sattua arviointivirheitä ja ne on vaan otettava opiksi.
No aikamoinen arviointivirhe sattuikin, jos haluaa sopia että ei olla muiden kanssa, ja sitten itse menee tekemään niin. pettäminen on sitä, että rikotaan sovittuja sääntöjä toisen selän takana, joten pettäjäkastiin menee kevyesti. Mistä sitäpaitsi tiedätte milloin tämä on tapahtunut ja milloin seurustelu alkoi?
Toisaalta onko se edes pettämistä, jos se tapahtuu pari viikkoa ennen eroa ja jos itse tuntee jo silloin, että suhde ei kauaa jatku?
Pitäisikö uuden kumppanin luota soittaa yöllä ennen kuin hyppää sänkyyn ja sanoa, että enää ei seurustella? Sittenhän ei olisi uskoton, kun on eronnut ennen uutta suhdetta.
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/televisio.shtml/761530?big_brother
9.12 alkoi seukkaus tai ainakin se julkistettiin sillon. Tuo Mia-juttu sattu heti kun Tero tuli ulos talosta eli 1-2.12 Että repikää nyt siitä.
Ja juuri sinä päivänä kun seurustelu on alkanut, niin on se julkisuuteen tullut vai? Me emme tiedä mitä sitä ennen ovat sopineet ja puhuneet. Siitä huolimatta vaikka eivät olisi sopineet mitään, olen sitä mieltä, että on törkeää mennä tekemään tuollainen teko vielä toisen asukkaan kanssa. Selvästi t ja t:llä oli kuitenkin läheinen suhde talossa. Kumma jos heti pitää toisen kimppuun päästä. Säälittävää, eikä todellakaan anna hyvää kuvaa ihmisestä.
Meistä jokainen voi sanoa että emme pidä uskottomista pettureista naisista/miehistä, mutta ei se tee sinusta tai minusta pettäjää, vai?
hetken miettiä tuota asiaa, jotkut asiat vaan tapahtuu hetkessä ja sitten on liian myöhäistä. Mistä sä voit tietää miltä se esim. Terosta on tuntunut kun meni tekeen sen. Voipi olla että hän syyllistää itseään tosi rankasti tuosta. En mä ainakaan oo sen jälkeen kuullu mitään ns. epämääräsiä juttuja Terosta, et ois jossain vehtaillu naisten kans. Kertasekoilut riittää joillekin ja ne osaa kattoa sen jälkeen eteensä eri tavoin. Toiki homma ilmeisesti ollu bilehuumassa sattunut ja siinä on tietysti Miallakin vastuunsa.
Tiijän ihmisiä jotka tykkää että pettämistä ei missään olosuhteissa voi hyväksyä ja ovat ns. kerrasta poikki- tyyppejä. Yhelle kaverille sit sattu itselleen moka ja sen jälkeen oli toinen ääni kellossa. Myönsi että liian mustavalkoinen ajattelu ollu hälläkin.
Itse en hyväksy pettämistä parisuhteessa eli ainakin luottamukseen se tekee pysyvän särön, vaikka päätyisinkin jatkamaan suhdetta. Näin lienee Teron ja Tuulinkin tapauksessa käynyt.
Toki tajuan senkin, että kaikki naiset eivät välitä , että vaikka mies on varattu ja se on tiedossa, niin menevät sekstailemaan tieten tahtoen. Näin Mia oli tehnyt jo ennen tätäkin tapausta, seurustellut naimisissa olevan miehen kanssa. Tuulista jäi kyllä sellainen kuva, että hän on ehdottomasti rehellinen, Terosta valitettavasti jäi hieman toisenlainen kuva. Toivotaan kuitenkin, että jokainen osapuoli on oppinut jotakin tulevaisuutta varten.
Tuli tässä mieleen selatessani vanhoja sivuja
että BB:n tuotannolla oli jotakin hampaankolossa Tuulia vastaan, sen huomasi talossa koko ajan.
Vieläpä tämä mielestäni oli jonkinlaista kiusantekoa/yritystä:
http://subject.sub.fi/forum/bb-2008-yleinen-2/loppuiko- tuotannolta-rahat/?entryid=1004697#1004697
Miten tollanen saattoi olla mahdollista;P
http://subject.sub.fi/forum/bb-2008-yleinen-2/loppuiko-tuotannolta-rahat/?entryid=1004697#1004697
tuolla nyt sitten oli, ei niin mitään.
koko ajan niin ettei siinä ollut mitään rajaa. Vaikea ymmärtää mistä johtui moinen kiusanteko.
Lisäksi koosteet vääristeltiin niin, että niistä syntyi aivan toinen käsitys kuin mitä oli todellisuudessa tapahtunut.
tuotanto ketään kiusaa, ihan puppua, ei varmasti ole tarvetta.
Kyllä tuotanto selvästi Tuulia kiusasi enemmän kuin monia muita, mutta sehän kuuluu pelin henkeen; niitä koetellaan, jotka asioihin reagoivat. Mutta Tuuli selvisi kyllä hyvin kaikesta, en usko, että mitään traumoja siitä ajasta on jäänyt.
Bile-Mia nyt Teroon sekos? Tais ollaki lapinmies sitä sorttia joka pisti naisten hormoonit hyrrään.
Sinänsä huvittavaa kun kaikki sitä talossa vähän kohteli kaltoin paitsi Tuuli.