Runo masentuneille

Runodepis

Aika on edennyt ongelmat eivät ole muuttuneet,
Kauan on elämästä tarkoitukset puuttuneet.
Mielialalääkkeillä yritän huomiseen jaksaa,
Niidenkin voimalla elämä on pelkkää paskaa.
Viimeviikolla taas kontrollin menetin ja hajotin,
Itseni kaiken arvokkaan turmelemaan pakotin.
Epätoivoisesti yritän aktiviteetteja keksiä,
Tyttöystäväkin taitaa pettää kun ei anna enää seksiä,
Tyydyn muistelemaan meidän yhteisiä hetkiä,
Viimekesän pervoja metsäretkiä.
Pitäisikö ulkoilu lopettaa ja täysin erakoitua,
Ei siitä mitään pahempaakaan voisi koitua.
Vuosiin en ole mitään aikaiseksi saanut,
Vuosia olen tuskani kanssa sohvalla maannut.
Itsekkään en tarkkaan ymmärrä mistä kaikki johtuu,
Tahtoisin kutistua ja kaivautua takaisin lämpöiseen kohtuun.
En tosin ole ainoa jolle tämä kaikki on vaikeaa,
Suomalaiseen kulttuuriin taitaa kuulua että kaiken pitää
olla masentavaa ja haikeaa.
Untakaan en saa ja sekös vituttaa,
Serotoonipitoisuudet mielenterveyttäni tahallaan kiduttaa.
Ihmiset jotka ei näitä ymmärrä yrittävät töihin minut saada,
Eihän tällä psyykkeellä pirukaan töitä raada.
Aikoinaan kävin sisällä miettimään mitä tehdä vai tekisikö mitään,
Siksi varmaan ajatus itsemurhasta alkoi takaraivossani itämään.
Onko näillä perusteilla pokkaa edes itsemurhaa tehdä,
Hyppäämisen jälkeen voisin olla lähes ehjä.
Tekemistä kun ei ole tuollaisia asioita vain miettii,
Päätyykö rumanaamani taivaaseen vai helvettiin?
Antaako masennukselle ja ahdistukselle vallan ja luovuttaa,
Siinä sitten suoli tyhjänä ruumisauton kuljettajaa tuohduttaa.
Ulkomaille olen harkinnut katoavani ja siellä suunnitelmia tehdä,
Beachilla juodessa voisi valita rakennuksen mehvän.
Mutta saamattomuus ja mielikuvituksen puute tulee taas eteen,
Itsemurhaa en haluaisi tehdä suomen kylmään avantoveteen.
Siis kesää kohti pitää suunnistaa ja katsoa mitä siellä odottaa,
Päätös tuo jo tässä vaiheessa armottomasti kaduttaa...

Tälläisiä mietteitä siis näin lauantaiaamuna valvotun yön jälkeen. Suomessa taitaa näillä näkymin olla enemmän lievästi tai vaikeasti masentuneita ihmisiä kun niitä niin sanotusti "normaaleja" mutta yrittäkää te kohtalontoverit jaksaa TSEMPPIÄ ja parempaa tulevaisuutta :)

6

5879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suvituuli61

      Jopa sulla oli hyvä runo. Tuommoistahan se on se masentuneen elämä. Tiedän mistä puhut.

      • se on

        Olipas tosiaan hyvä runo. Olet saanut ainakin aikaiseksi jotain luovaa masennuksesi keskellä. Ehkä voisitkin keräillä kirjoittamiasi runoja ylös ja harkita jopa niiden julkaisua, tiedä vaikka sitä kautta mielikin taas virkistyisi ja eheytyisi. Joskus kaikki lähtee eteenpäin niin pienestä ja yllättävästäkin.

        Älä koskaan luovuta, äläkä suostu itsesi satuttamiseen. Jatka vaikka pelkällä sisulla tai tyhjäkäynnillä, mutta älä tee sitä virhettä. Ihan oikeasti saattaisit sitä joskus syvästi katua, jo yritystäkin. Olen nähnyt jotain kauheaa, kun yritys epäonnistui.

        Vielä tämä ajatus lopuksi; ihmisen mieli on niin kauan levoton, kunnes se löytää levon Luojasta. Mitä etääpänä Luojaa, sen pahempi olla. En halua tuputtaa, mutta kokeilisitkos tarttua tuohonkin?

        Valoa tulevaisuuteesi ja yritähän nukkua paremmin jatkossa!

      • Runodepis
        se on kirjoitti:

        Ennen nuita runoja ylös keräilinkin sen vajaan vuodet mitä olen satunnaisesti kirjotellut mutta formatoinnin myötä kaikki kadonnut. Epäonnistunut yritys myös takana jonka ansioista paskoin verta nelisen kuukautta ;) Luojasta en tule apua löytämään tähän.

      • se on
        Runodepis kirjoitti:

        Ennen nuita runoja ylös keräilinkin sen vajaan vuodet mitä olen satunnaisesti kirjotellut mutta formatoinnin myötä kaikki kadonnut. Epäonnistunut yritys myös takana jonka ansioista paskoin verta nelisen kuukautta ;) Luojasta en tule apua löytämään tähän.

        Ystävä hyvä, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan ;) Kaikkia oljenkorsia voi ainakin kopaista.Mutta kuten totesin, en tuputa, valintasi on täysin omissa käsissäsi uskon asioiden suhteen.

        Mutta, haluan vielä sanoa sinulle, Runodepis, että yritä pitää näistä kolmesta asiasta huolta eli makoisista ja pitkistä unista, herkullisista ja monipuolisista ateriosta sekä edes jonkin sortin liikkumisesta (ihan mitä vain). Noilla on ihmeen hyvä vaikutus. Tiedän, ettei niistä huolehtiminen ole aina helppoa, mutta pyrkiähän aina voi. Oman paremman vointisi vuoksi.Tee myös niitä juttuja, mitkä kiinnostavat sinua esim. leffan katsominen.

        Vinkkinä myös luettavaksesi esim.sota-ajan elämää Suomessa. Elämä on ollut yhtä painajaista monillakin tuolloin, mutta sieltä sitä vaan on noustu. Eli toisten selviytymistarinoihin peilaten voi löytää jotain omaankin jaksamiseen.

        Keräähän runot jatkossa talteen ja katso mitä saat kasaan. Lupaathan, ettet ikinä satuta enää itseäsi. Sain elämäni painajaisen läheisen tehtyä niin; menin rikki itsekin ja olen pohjattoman murheellinen ja järkyttynyt. Koin jotain niin kauhistuttavaa.

        Toivon elämääsi kaikkea hyvää jatkossa; hymyä, iloa, elämyksiä, tunteiden kirjoa ja eteenpäin menoa. Uskon näin myös kohdallasi käyvän, koska vain herkät sielut kykenevät runoiluun ja sielun syvyys altistaa valitettavasti masennustaipumukselle, mutta antaa myös kyvyn tuntea syvemmin muitakin tunteita ja elää täydesti!

        Tarpeeksi pohjalle kun menee, niin suunta sieltä ei ole kuin ylöspäin!

      • joka on ahdistunut

        Näitä ystäviä tarvitsee tämä mailma tänäpäivänä.

        Luotan itse Luojan antamaan Uskoon ja tiedän, että kaikki on minulle ollut parhaaksi, vaikka ei aina juuri silloin, kun on ollut vaikeinta ja sairastunut.
        Itse olen joutunut seuraamaan miniäni masennusta ja huomannut, miten lääkkeet milloinkin ovat vaikuttaneet häneen. Milloin hyvään ja taasen huonoon suuntaan.

        ROHKAISUN SANOJA TARVITAAN TÄSSÄ ALASPAINETTUJEN MAASSA.

        jUMALA TEITÄ RAKKAAT KAIKKIA SIUNATKOON, JOTKA OLETTE APUNA TOISILLE PIENILLÄKIN ELEILLÄ.

      • Runodepis
        joka on ahdistunut kirjoitti:

        Hmm nuo uskonasiat ovat itselleen valehtelemista, käytännössähän se on sama uskooko että kaukosäädin on luonut maailman vai se paljon puhuttu jumala. Itse kuitenkin yritän ajatella terveellä järjellä elämää enkä sorru huumeisiin enkä uskontohihhulointiin. kiitos kuitenkin vaivannäöistä vaikka runoaiheen ei pitänyt uskontopalstaksi muuttuakkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      106
      6782
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      88
      5072
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3329
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3212
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      27
      2368
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1726
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1371
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1312
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1226
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      994
    Aihe