Omistusasumisen arvostus

nostaa asuntojen hintoja

Hintoja nostavia tekijöitä on paitsi korkea vuokrataso ja se, että omistusasumista arvostetaan Suomessa huomattavasti enemmän kuin vuokra-asumista.

Suomessa vuokralla asuminen mielletään kaikkein köyhimpien ja aivan nuorten aikuisten, esimerkiksi opiskelijoiden asumismuodoksi. Vuokra-asumisen arvostus on pitkään ollut Suomessa alhainen. Helsingissä kuitenkin käytännön syistä moni asuu vuokralla. Erityisesti nopeasti muuttuvat työmarkkinat, saattavat vaatia nopeasti muuttamista. Vuokra-asuminen antaakin monelle sopivan joustavuuden asumismuotoon.


Kuitenkin esimerkiksi Helsingissä vuokralla asuminen on jopa hieman yleisempää (noin 47 prosenttia) kuin omistusasuminen.
Kun suuri osa hyväkin tuloisista asukkaista joutuu asumaan vuokralla, niin se on nostanut omistusasuntojen hinnat käsittämättömän korkealle. Kuitenkin poliittisista syistä päättäjät ovat halunneet luoda ennemmin vuokra- kuin omistusasuntoja.

Vuokra-asuminen puolestaan vähentyi 60-luvulla kun kaupunkeihin rakennettiin lähiöitä, joista maalta kaupunkiin töihin tulleet ostivat itselleen asuntoja. Ruotsissa ja Tanskassa vuokra-asuminen on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa.

2

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tai on vähän

      mutta kyllä hinnat nousee ihmisten eli sopulilauman tyhmyyden tuloksena.

      se on fakta.

      vain tyhmä ei vertaa mitä pks-neliön hinnalla jo saa 50-100km alueelta....hinnat pks alueella kaksin kolmin jopa nelin kertaisia muuhun maahan verrattuna...kuitenkin ihan samoista paskoista materiaaleista nämä kuutiot on tehty...

      olen itse rakennusalalla ja ihmetellyt jo vuosia miten tyhmiä suomalaiset ovat...no olihan ne tuossa naapurissakin ihan yhtä tyhmiä.

      mutta mitä voit sopulilta odottaa?....TYHMYYTTÄ!

    • Glompperi

      Omistusasumisen arvostukselle on ihan pätevät syyt.

      1. Vuokralla asuminen on pitkän päälle kalliimpaa. Jokainen kykenevä ihminen pyrkii siksi omistusasuntoon ja vuokralaisuus on normaalisti osoitus ihmisen heikosta tilanteesta. Niin kuin sekin, että joutuu jatkuvasti vaihtamaan työpaikkaa.

      2. Vuokralaisen asuminen riippuu vuokraisännän oikuista. Yksityisillä markkinoilla lähtö tulee, kun isännän serkkupoika tarvitsee asuntoa. Huutolaiset eivät ole kovin arvostettuja missään.

      3. Kunnalliset vuokra-asunnot ovat tietysti halvempia ja turvallisempia. Niihin vain on niin tiukat tulorajat ja jonot, ettei sinne pääse kuin köyhät. Siis edullisesti asuva vuokralainen on köyhä.

      4. Helsinki on poikkeustapaus. Kuten esim. Taloussanomien tämänpäiväisestä vertailusta näkyy, yksiön hinta on kaksinkertainen vaikkapa Ouluun tai Kuopioon verrattuna. Vuokrassa eroa on tuskin lainkaan. Mutta tietysti sielläkin on pakko asua, jos ei kykene löytämään työtä mistään muualta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      88
      4209
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe