On uskomatonta, joidenkin yltiöpäistä kiehumista paikkakunnan päättäjiä vastaa. Kaupunkilaiset ovat viime vaaleilla valinneet edustajansa ja antaneet heille äänellään valtakirjan. Antakaa nyt heidän tehdä viisaita päätöksiä. Ovat samalla viivalla kuin entisetkin hyviä päätöksiä tehneet. tätä kirjoittaa juttuihin kyllästynyt pyhäjärvinen.
kaupunginvaltuusto
vaaleilla valittu
7489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Valtuutettujen päätökset perustuvat kyllä vallan muuhun kuin Suoli24:n höpinöihin.
Palautetta valtuutetuille voi antaa suoraan, jos tietään jonkin asian paremmin. Muuten voi asioita kommentoida vain lämpimikseen ja huvin vuoksi.
Valtuusto on vaaleilla valittu ja tekee päätökset parhaan tietonsa ja taitonsa mukaan. Enempää emme voi vaatia.
Ei ole sellaista ennustajaeukkoa, joka eurolleen sanoisi, mitkä ovat kustannukset kussakin yhteistyövaihtoehdossa vuosien mittaan. Yksin oleminen ei ole mikään vaihtoehtoa kun esim. terveydenhoitoa ei moneen kymmeneen vuoteen ole voitu yksin hoiaa. On tarvittu aluesairaaloita ja keskussairaaloita ja niitä tarvitaan vieläkin.
Selänne voi parantaa erikoislääkäripalveluja toimialuueellaan muissakin kuin Haapajärven terveyskeskuksessa.
Kun yritetään tarkastella valtuutettujen toimintaa, koettakaa nyt unohtaa tuo Selänne. Valtuusto tekee siitä maaliskuussa oman ratkaisunsa edetäänkö, vai keskeytetäänkä taantuman ja lain puitteissa aina vuoteen 2012.
Valtuuston ja kaupunginhallituksen pitää päästä jo muihin toimiin, keksimään sitä viisasten kiveä siihen, että saisimme työpaikkoja syntymään. Pienikin alku on suuren alku.
tää Haapajärvipeikko?
Rinnasta joitakin tosissaan,kyllä se sopimus aikanaan syntyy,elekää hättäilkö..
ja lainvoimainen. jotkut haluaa repiä sen paperin.
huonon sopimuksen auki. >Pyyhepaperia, jos suoraan sanon
uskaltavatko repiä sopimusta. jos repivät niin sitten se vasta alasajo alkaakin.