Voi tuota

Jyrki-Boita

minkä teki matti-Boille. Astutti Matin liukumiinaan.


Lehti:

Katainen junaili Vanhasen eläkepäätöksen taakse
Lauantai 14.3.2009 klo 09.36
Ilta-Sanomien tietojen mukaan valtiovarainministeri Jyrki Katainen olisi houkutellut pääministeri Matti Vanhasen eläkeiän korotusehdotuksen taakse.

Katainen tapasi työmarkkinajärjestöjä torstaina 19.2., joka oli Vanhasen hiihtoretkeä edeltänyt päivä.

Ilta-Sanomien mukaan Katainen nosti tapaamisessa esille talouden rakenteellisia ongelmia, mutta ei maininnut eläkkeitä, vaan jätti aiheen avaamisen Vanhaselle. Katainen ja Vanhanen siis innostuivat eläkeasiasta yhdessä, eivät erikseen, IS kirjoittaa.

Lehden tietojen mukaan Vanhasta olisi myös varoitettu eläkeasiasta hallituksen ohjelmariihessä, mutta turhaan.

4

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lebow

      Jyrki on oikein hieno mies. Jos ollaan tekemässä automainosta.

    • ronski Gorshakow

      siunattu tyhymällä päällysministerillä. Ja ylpeällä.

    • aina ja kokoomus

      fiksumpana on vielä ovelampi, kun pettää kepun. Lopputulos; työtätekevä kansa maksaa nahoissaan, kokkarit ja kepulit nauraa ja käärii rahat liiveihinsä

    • sen sitten

      näki. Tyhmä yritti omia toisen idean itselleen kun luuli, että sillä saa kunniaa ja mainetta. Kunnia meni, mutta "maine?" jäi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5020
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1580
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1159
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1073
    5. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1069
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      959
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      759
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      723
    Aihe