Onko tuollaista olemassakaan? Mulla on jotenkin kaikki asiat huonosti nyt kun olen raskaana. Iloa en tunne missään, enkä usko kenenkään välittävän. Vauva on erittäin toivottu, mutta en ymmärrä mistä tämä kaikki johtuu.
En jaksaisi enää itkeä ja tuntea valtavaa vihaa ja epäluuloa kaikkea ja kaikkia kohtaan. Tuntuu kuin sisällä vain kasvaisi iso ahdistus, mikä kasvaa päivä päivältä suuremmaksi.
Mikä voisi auttaa? Onko olemassa tuon nimistä "raskausmasennusta" ja pääseekö siitä mitenkään eroon? Luulin, että olo olisi ihana ja kaikki upeaa, mutta mitenkä kävikään..?
En jaksaisi enää itkeä ja tuntea valtavaa vihaa ja epäluuloa kaikkea ja kaikkia kohtaan. Tuntuu kuin sisällä vain kasvaisi iso ahdistus, mikä kasvaa päivä päivältä suuremmaksi.
Mikä voisi auttaa? Onko olemassa tuon nimistä "raskausmasennusta" ja pääseekö siitä mitenkään eroon? Luulin, että olo olisi ihana ja kaikki upeaa, mutta mitenkä kävikään..?
Vastaukset 10
Vanhimmat
kyllä on olemassa raskausmasennusta. puhu asiasta neuvolassa ja kerro rehellisesti mitä tunnet ja että haluat oikeesti apua. halua nauttia raskaudestasi ja vauvastasi. jos ihminen kärsii raskausasennuksesta siihen tarvitaan apua se johtaa usein masennukseen synnytyksen jälkeen jos et asiasta ole puhunut ja käsitellyt. ei se ole mikää vitsi tai naurun asia.
ja ei se tarkoita että se vauva ahdistaa tai masentaa se on vaan oma mieli.
soita maanantaina neuvolaa ja kerro huolesi, kaikki järjestyy :) ja saat alkaa nauttimaan raskaudesta ja tulevasta vauvasta kunnolla.
Mulla ihan huono omatunto, kun en edes tiedä mistä johtuu. Vauvaa odotan ja toivon kovin. Omassa mielessä tämä kaikki todella tapahtuu, mutta ilo ja nauru on täysin hävinnyt jonnekin. En tunne mitään hyvää missään.
Täytyy ottaa asia esille ja hankkia apua. Hyvä kuitenkin tietää, että tuollaista on olemassa. Ihmettelin jo kovin, että olenko mä täysin sekoamassa.
Iloista odotusaikaa kaikille! Yritän itsekin päästä mukaan iloitsemaan.
moi, mä podin ja poden välillä kanssa tollasta, lapsi on todella toivottu mutta välillä tuntuu ettei mikään ole hyvin ja pitäis iloita lapsesta mutta kun ei vaan ole iloinen..en tiedä mikä lie, miehenikin ihmetteli että miks näin tunnen kun kaikki on hyvin..ri oikeen ymmärää, sitten..olen kanssa epäluuloinen kaikesta ja kaikista..milläs viikoilla sä oot menossa?
Ihan alussa siis vasta. Ihan käsittämätöntä tuo olo. Siinä tulee ihan tyhmä olo, kun mieskin sanoo, että nythän pitäisi kaiken olla hyvin. Iloitse ja keskity tuohon ihanaan asiaan!... Joo, niin haluaisinkin. Ei vaan kiinnosta mikään, eikä ketään. Apua täytynee pyytää, ettei tämä pahene.
sulla raskaus vielä aika alussa ja sekin tekee sitä ihmeellistä oloa. kunhan raskaus etenee ja käytte ultrassa, maha alkaa kasvamaan ja tuntee vauvan liikkeitä , niin se olokin usein paranee. mutta kannattaa kuitenkin hankkia apua ajoissa eikä vaan odottaa, että kyllä tämä tästä. :)
Voi todellakin olla joo raskaushormoneista johtuvaa. Odotan nyt pikkukakkosta ja tämä raskaus on ollut ekaan verrattuna aivan kamala. Ensinnäkin sairastuin raskauden alussa paniikkihäiriöön mistä tuli lievää masennusta ja sitten vielä aivan kauhea ahdistuneisuus, raskauspahoinvointi tuntui vielä pahentavan sitä kaikkea ja oksensinkin viikoille 20 asti. Öisin oli vaikea saada nukutuksi ja vauvan potkutkin ahdistivat. Itse hain ja sain apua - tosin en lääkkeellisessä muodossa, ihmismieli on kummallinen kun se voi kohentua jo pelkästä juttelusta asiantuntijan kanssa.. joten suosittelen lämpimästi sinullekin että etsit tuota ihan ammatikseen jutustelevaa henkilöä kenelle avautua. Mua auttoi ehkä myös sekin että tietoisesti aloin ajatella niin että tämä kaikki johtuu "vain" tästä raskaudesta ja kun se ja pahimmat hormonimyrskyt ovat ohi, sitten tasaantuu. On itseasiassa tasaantunut jo sitä ennen aika reilusti vaikken ole vielä synnyttänyt.
Mutta siis tämän oli tarkoitus olla kannustuspuhe, että jaksaisit olotilasi kanssa, uskon, että kyllä se siitä vielä hyväksi muuttuu sullekin! :)
Mulla on raskausmasennus, johtuu siitä kun pitkäaikassairauden tasapaino on päin persettä. Pelkäänpä etten saa tervettä vauvaa syliin. Jos on ees elossa. Rv 19 nyt :S
pelkäämään että tämä oma paha oloni vielä "tappaa" lapseni. Supistukset alkoivat pari viikkoa sitten, nyt vko 20. Pelkään että lapsi syntyy keskosena, jos ollenkaan hengissä. On järkyttävää että toinen neuvolakäynti on vasta vkolla 22. Siis vielä pari viikkoa odotettava. Toivottavasti uskallan ottaa asian puheeksi, en haluaisi puhelimessa alkaa selvittelemään.
Ennen raskautta kaikki oli hyvin. Kun sain raskaudesta tietää en olisi voinut olla yhtään onnellisempi! Mutta väsymyksen ja pahoinvointien ilmaantumisen aikoihin kaikki muuttui, kadotin mielenkiinnon kaikkeen. Olen normaalisti aktiivinen, puuhastelen kotonakin koko ajan kaikenlaista. Aluksi laitoin raskausväsymisen piikkiin, alkuhan on aina aika uuvuttavaa. Nyt raskaus on puolessa välissä ja edelleenkään mikään ei kiinnosta. Itken usein ja olen alakuloinen. Epäilen ihmisiä ympärilläni, motiiveja olla kanssani tekemisissä. Minusta on tullut ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Yritin vaikuttaa muuttamalla ruokatottumuksia, jotka eivät ennestäänkään ole kovin huonot, ja ulkoilemalla enemmän. Matkat ulkona tuntuivat loputtoman pitkiltä, yksitoikkoisilta ja pitkästyttäviltä. Nyt ainut mistä saan on voimia on kolmevuotias esikoisena joka todella on mahtava tyyppi ja joka auttaa minua eteenpäin. On vain pakko jaksaa.
Edellisestä raskaudestani nautin, nyt toivon vain että pääsisin pian näkemään lapseni ja saisin takaisin intoni elää.
Voimia meille ja parempaa huomista!
Ennen raskautta kaikki oli hyvin. Kun sain raskaudesta tietää en olisi voinut olla yhtään onnellisempi! Mutta väsymyksen ja pahoinvointien ilmaantumisen aikoihin kaikki muuttui, kadotin mielenkiinnon kaikkeen. Olen normaalisti aktiivinen, puuhastelen kotonakin koko ajan kaikenlaista. Aluksi laitoin raskausväsymisen piikkiin, alkuhan on aina aika uuvuttavaa. Nyt raskaus on puolessa välissä ja edelleenkään mikään ei kiinnosta. Itken usein ja olen alakuloinen. Epäilen ihmisiä ympärilläni, motiiveja olla kanssani tekemisissä. Minusta on tullut ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Yritin vaikuttaa muuttamalla ruokatottumuksia, jotka eivät ennestäänkään ole kovin huonot, ja ulkoilemalla enemmän. Matkat ulkona tuntuivat loputtoman pitkiltä, yksitoikkoisilta ja pitkästyttäviltä.
TÄYSIn kuin minun elämästäni, olen puolessa välin raskautta mutta tuntuu että en jaksaisi enää edes loppusuoraa.. Mistä apua? Odotan soittoa lääkäristä, saisi vaikka jonkun puhumaan kanssani kun mieheni ei todellakaan kuuntele vaan huutaa ettei häntä kiinnosta moinen turhanpäiväinen valitus.. Tuntuu että olen vain odottanut että joku huomaisi hätäni, mutta eilen tajusin että minun se pitää apua hakea, ei sitä kukaan muu puolestani tee. Liekkö psykologit sun muut kalliitakin? :/