Kannabiksen myyntiin pitää ensi kuusta lähtien hakea lupaa kunnan ympäristövalvojalta. Uudella lailla pyritään estämään alaikäisten kannabiksen käyttö ja uusien kannabiksen käyttäjien syntyminen.
Kannabista voi uuden lain mukaan ostaa vain virallisen luvan saaneista kaupoista, kioskeista tai ravintoloista. Asiasta kertoo Yle.
Lakiin tulee uutena asiana se, että kunnan ympäristövalvojalla pitää olla tiedossaan kaupan pohjapiirros ja tieto siitä, missä kannanbistuotteet siellä sijaitsevat.
Yksi uudistus on myös niin sanottu omavalvontatodistus, jossa kerrotaan miten kauppias toimii varmistaakseen, ettei kannabista pääse alaikäisten käsiin.
Lupa maksaa noin 200 euroa ja sen on oltava kunnossa ensi kesästä lähtien. Kannabistukkurit eivät välitä kannabista luvattomille kauppiaille.
Jos myyjä jää toistuvasti kiinni alaikäisille myynnistä, myyntilupa voidaan perua. Tällä hetkellä kannabistuotteita saa Ylen mukaan 30 000–40 000 myyntipaikasta Suomessa.
Helsingissä myyntipaikkoja arvioidaan olevan 4 000–5 000.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan uudet järjestelyt aiheuttavat Helsingille vuodessa noin 180 000 euron kulut, jotka syntyvät muun muassa lupakäsittelijöiden palkkaamisesta.
Kulut on tarkoitus kattaa myyjiltä perittävillä lupamaksuilla ja vuosittaisilla valvontamaksuilla.
-------------------
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Huhtikuun alusta tupakkaa saa myydä vain ympäristövalvojan luvalla/1135244311448

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.