miten kaninne ovat toipuneet leikkauksista? mitä toimenpiteitä ovat tarvinneet toipuakseen? vuosia sitten eräs kanini meni leikkaukseen ja ongelmia ei ollut ollenkaan. alkoi syödä heti ja käyttäytyi niin normaalisti kuin yleensä voi odottaa kastraation jälkeen. viime kesänä leikattiin nytkin minulla oleva naaraskani. painajaista kesti viikko. Kani ei syönyt mitään itse viikkoon. nousin yölläkin useaan otteeseen juottamaan ja syöttämään sitä. Kerran käytiin eläinlääkärillä ja silloin laitettiin nahan alle nestettä, vitamiineja ja kahta lääkettä. muuten olin yhteydessä eläinlääkäriin kunnes kani alkoi viikko leikkauksesta syömään itse. onneksi. Nyt toissapäivänä leikattiin nuorimmainen, hyvin vilkas ja rohkea-luonteinen nuoriherra. syömättömyyttä kesti alle vuorokausi leikkauksesta, ekana yönä heräsin muutaman kerran syöttämään ja alkoi seuraavana päivänä syömään itse. Soitin eläinlääkäriin koska ei papanoinut ja sai primperania siis eilen ja nyt on kaikki ok. kunhan ei nyt tule mitään tulehdusta tai muuta niin toipuu kyllä hyvin. näistä elossa ovat siis kaksi jälkimmäistä ja kunhan herran tikit "sulaa" pois niin yritän totuttaa heidät varovasti toisiinsa. näillä näkymin menee hyvin. Syy miksi leikkautin myös naaraan oli se että ensimmäinen kanini kuoli kohtuongelmiin. Kohdussa oli verenvuotoa (kasvain tai falskaava verisuoni) jonka takia kani kuoli vain pari tuntia sen jälkeen kun huomasin että kaikki ei ole ok. Ehdittiin juuri lekuriin kun kani kuoli käsiin. mitään ei ollut tehtävissä. kun katsoin kania aiemmin samana päivänä, kaikki oli vielä ok. hänen menetyksensä oli niin kova isku etten sitä halua enää kokea. hän oli vain kuusi ja puoli kuollessaan. kiitos jos joku jaksoi lukea ja jaksaa vielä vastatakin!=)
leikkauksen jälkeen
7
6244
Vastaukset
- tania78
Usein naaraiden leikkauttaminen on riskialttiimpaa isomman operaation vuoksi.
Itse en ole leikkauttanut kuin yhden uroksen, joka oli jalkeille päästyään täysin oma itsensä...- ap...
on totta että naaraan leikkaus on isompi juttu. klinikalla jossa itse käyn on kuollut leikkaukseen vain muutama kani ja nekin ovat jo valmiiksi kuuluneet riskiryhmään (ikä yms.) ja kyse on kumminkin eläinlääkäristä jonka luona käy todella paljon kaneja (erikoistunut eksoottisiin eläimiin). hän sanoi että isompi riski on kuolla noihin kohtuongelmiin. nyt ei ole ainakaan enää sitä riskiä...
- nyt 1v uros kääpiöluppa
Miun kani, joka kävi 8kk:n iässä kastraatiossa, pärjäili ihan hyvin, ja edelleen. Tosin lääkäri sanoi, että seuraava viikko on edelleen kiinnostunut tytöistä poikaset mielessä, mutta tekee sitä edelleen. Mutta muuten ihan terve, sillä on toinen kääpiökani tyttö, leijonaharjas kaverina ollut leikkauksesta alkaen. Viikko leikkauksen jälkeen totutin ne siis toisiinsa. Tyttö tuli meille ennen pojan kasturointia, mutteivät päässet yhteen, onneksi. :)
- ELÄIN K
Mun kääpiöluppa uros Sakke oli 3 tuntia sitten leikkauksessa, kaikki meni hyvin pupu söi kurkkua ja nukkui. Pari päivää levolla-kyllä se siitä, mutta tosin toi sterilisaatio tai mikä onkaan, naarailla on riskialttiimpaaa:-(( Varoaika on hyvä pitää 1kk ettei vahingossa saa astutettua. Kyselkää eri eläinkliniikoilta miten on., suosittelen erikoistunutta eksoottisiin- tai/ja pieneläimiin.! kiitos jos otatte avumme vastaan!
- Hoikkala
Meillä (eläinlääkäriasema Kauris) 100e, kokeneita hyvä leikkaus tai kastraatio. Pupu söi js joi... liimsivat haavan ja kaikki ok
- Huolestunut_pupunen
Tänään pupu herrani kastroitiin. Kotiin palatessa hän maistoi vähän banaania(herkkuaan) muuten vain nukkunut. Vähän käännellyt kylkeä ja sammunut taas. Ruoka ei oikeen maistu. Onkohan tuo unisuus vain tämän päivän vaiva ja huomenna pupu OKvai mites?? :/// Tietty onhan eläinlääkäri antanut sille tujut ryynit, mutta silti huoli painaa mieltä. Kanini on koko maailmani!!KÄÄÄK!!
- lissuputti
Minä leikkautin vuoden ikäisen uroskanini noin 3 kuukautta sitten. En voinut olla nilkat paljaana hetkeäkään kun se oli vapaana ku sillä heti himot vielä 10 kertaistu :D ja oli muutenkin hyvin halukas jynkyttämään kaikkea, merkkaili joka paikkaan. Leikkauksesta parani hyvin, mutta onko vinkkejä miten saisin sen lopettamaan sen kusemisen ja papanoinnin? Ei enää niin paljon ole onneksi kun ennen, eli edistymistä tapahtunut, mutta silti joka kerta kun on vapaana kusee johonkin. Olen lukenut, ettei sitä oikein voi opettaa, muutenku laittaa joka paikkaan kämppää laatikoita sille, tai vaihtaa sen asuin paikkaa ja pitää sitä häkissä siellä niin tajuais ettei koko kämppä ole sen vessa. Nyt olen vain aina kusemisen jälkeen laittanut sen aina suoraan häkkiin. Papanoinnista en oo mitenkään rangaissut. Ja kun se ei pissaa sillee normaalia läikkää niin kuin häkkiinsä vaan ruiskii pitkin poikin kunnon kuset, kun ennen vähän joka paikkaan. Onko mitään muita keinoja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760