Meneitä muistellen

Mukaviahan nekin olivat. Oli vaan niin, että ensin soitettiin "fiinimmän väen" toivomukset ja vasta sitten ns. iskelmät, joita minäkin odotin.

Ruuneperi kirjoitti:

Mukaviahan nekin olivat. Oli vaan niin, että ensin soitettiin "fiinimmän väen" toivomukset ja vasta sitten ns. iskelmät, joita minäkin odotin.

Keskipäivällä ruokailin yhteydessä kuunneltiin uutiset ja säätiedot.

Niiden jälkeen tuli kotimainen puolituntinen, se oli tärkeää, kirjoiteltiin sisareni kanssa laulun sanoja kilpaa, pääsimme yhdessä laulelemaan.

Ruuneperi kirjoitti:

Mukaviahan nekin olivat. Oli vaan niin, että ensin soitettiin "fiinimmän väen" toivomukset ja vasta sitten ns. iskelmät, joita minäkin odotin.

Eipä ollut radiota kotimökillä sinä aikana kun siellä asustin. Lähin sähköpistoke oli 15 km. päässä, autokelpoiselle tielle lähes 10 km.

Naapurissa, parin kilometrin päässä oli akulla toimiva radio, siihen oli pitkät lankaviritykset kuuluvuuden saamiseksi. Sinne minutkin joskus komennettiin kuulemaan säätiedot, sehän naapureillakin oli tärkein ja vähän uutisia lisäksi. Jälkeen päin ajattelin, että isä-ukko ei kehdannut yhtenään kylään mennä; pantiin poika asialle ja olihan siellä ikäistäni seuraakin. Rutisihan se heidän radionsa, mutta selvän sai ja isäntä nappasi radion kiinni ja aina sama lause:" Akkuu pittää siästee."

Polkupöyrä ehti olla. Se piti jättää muutaman kilometrin päähän kotoa. Eihän se pitkospuilla ja louhikossa olisi ollut kuin raahattavana.

Aika nuorena tuli päätös, että lähden, kunhan "kynnelle kykenen." Kyllä siinä naarurin pojan kanssa haaveiltiin, että olisihan se mukava nappaskengässä ulos lähteä ja kylille lähteä.

Seitsemäntoista oli ikää, kun ripustin pokasahan kuusen oksaan ja ajattelin, että tätä en enää tarvitse. Katajannokalle asuntolaan tuli eka kortteeri muutamaksi kuukaudeksi ja sopeutuminen alkoi. Ja sitähän tämä on vieläkin, tosin nyt eläkkeellä olen palannut kesäksi lapsuusaikojen tapaisiin ympyröihin, tosin eri paikkaan.'
Ne kotiseutuni mökit ovat kaikki tyhjiä, osa myyty ostajina kiertäneille "huijareille" alihintaan.

oli ILKAN etusivulla.
Katselin niitä ja ihmettelin, miten tunnelma
kotonani muuttui kokonaan ilosta surulliseksi,

sitten melkein epätoivoiseksi raadannaksi
päivästä päivään,jatkuvasti, moniksi vuosiksi.

En tainnut toipua koskaan.

kissankokoisia kirjaimia kirjoitti:

oli ILKAN etusivulla.
Katselin niitä ja ihmettelin, miten tunnelma
kotonani muuttui kokonaan ilosta surulliseksi,

sitten melkein epätoivoiseksi raadannaksi
päivästä päivään,jatkuvasti, moniksi vuosiksi.

En tainnut toipua koskaan.

Lue lisää

Vaikeaa on ollut vanhemmalla ikäluokalla, eikä meitä lapsiakaan ole pumpulissa pidetty.
Töihin komennettiin heti kun kävelemään opittiin, ja se on varmaan monen perheen pelastus, ei jääty surkuttelemaan.
Olin perheen nuorin ja minun työni oli puiden kuljetus liiteristä rapulle, siitä sitten joku *voimakas* ne kantoi sisälle.
Koulusta tultua oli joka päivä tämä homma, oli hellapuut ja uunihalot.
Astioiden kuivaus oli toinen päivittäinen työ, eihän ne raskaita ollut, ja mielelläni ne tein ne oli minulle nimetty.
Kesähommat olivat juttu erikseen.

Radio piti kotirintamaa ajan tasalla. Lapsi ei paljon tietysti jaksanut kuunnella eikä ymmärtänyt, mutta silloin tällöin oli hyvinkin mielenkiintoisia tietoja. Kuuluttaja luetteli vastasyntyneitä vauvoja, tiedoksi rintamalla taisteleville isukeille.

Suurella jännityksellä kuuntelimme, sillä olisihan ollut hauskaa jos meidänkin suvussa olisi vauva syntynyt jollekin sukulaismiehelle. Ei onnestanut kuitenkan koskaan pettymykseksemme. Tai olihan se tietysti onni, sillä olisi vauvalla ollut ikävä siellä korsussa, ajattelimme.

Sodan aikana kaikki oli niin mullin mallin, joten ei meitä ihmetyttänyt ollenkaan, että rintamamiehet saivat vauvoja sodan kurimuksessa.
Eihän mikään ollut kuin ennen.

Makriina kirjoitti:

Radio piti kotirintamaa ajan tasalla. Lapsi ei paljon tietysti jaksanut kuunnella eikä ymmärtänyt, mutta silloin tällöin oli hyvinkin mielenkiintoisia tietoja. Kuuluttaja luetteli vastasyntyneitä vauvoja, tiedoksi rintamalla taisteleville isukeille.

Suurella jännityksellä kuuntelimme, sillä olisihan ollut hauskaa jos meidänkin suvussa olisi vauva syntynyt jollekin sukulaismiehelle. Ei onnestanut kuitenkan koskaan pettymykseksemme. Tai olihan se tietysti onni, sillä olisi vauvalla ollut ikävä siellä korsussa, ajattelimme.

Sodan aikana kaikki oli niin mullin mallin, joten ei meitä ihmetyttänyt ollenkaan, että rintamamiehet saivat vauvoja sodan kurimuksessa.
Eihän mikään ollut kuin ennen.

Lue lisää

mutta en muista edes kuulleeni,että miehet siellä rintamalla,eikä kotirintamallakaan olisi lapsia saaneet. Muistaakseni se lasten saanti oli silloin,kuten nytkin naisten hommaa.
Enhän minä kaikkea niin varmaksi tiedä.

Sota-ajan lapsia, kirjoitti:

mutta en muista edes kuulleeni,että miehet siellä rintamalla,eikä kotirintamallakaan olisi lapsia saaneet. Muistaakseni se lasten saanti oli silloin,kuten nytkin naisten hommaa.
Enhän minä kaikkea niin varmaksi tiedä.

Lue lisää

Siellä rintamamiehet kuuntelivat radiota korsussaan ja kyllähän se nosti tunnelman korsuhirsien alla, kun radiosta kuulutettiin että sotamies Möttöselle on syntynyt poika "onnea isälle".

Katleija3 kirjoitti:

Siellä rintamamiehet kuuntelivat radiota korsussaan ja kyllähän se nosti tunnelman korsuhirsien alla, kun radiosta kuulutettiin että sotamies Möttöselle on syntynyt poika "onnea isälle".

Lue lisää

Tuollaiset uutiset nostattivat ankeissa rintama oloissa kovasti toiveita ja taas jaksettiin.

Siellähän oli myöskin esiintyjiä, Georg Malmsten oli yksi, muitakin paljon tämän minä vaan tiedän.
Voi niitä evakkoaikoja, kunpa niitä ei enää täällä ikinä tarvitsisi elää.

Makriina kirjoitti:

Radio piti kotirintamaa ajan tasalla. Lapsi ei paljon tietysti jaksanut kuunnella eikä ymmärtänyt, mutta silloin tällöin oli hyvinkin mielenkiintoisia tietoja. Kuuluttaja luetteli vastasyntyneitä vauvoja, tiedoksi rintamalla taisteleville isukeille.

Suurella jännityksellä kuuntelimme, sillä olisihan ollut hauskaa jos meidänkin suvussa olisi vauva syntynyt jollekin sukulaismiehelle. Ei onnestanut kuitenkan koskaan pettymykseksemme. Tai olihan se tietysti onni, sillä olisi vauvalla ollut ikävä siellä korsussa, ajattelimme.

Sodan aikana kaikki oli niin mullin mallin, joten ei meitä ihmetyttänyt ollenkaan, että rintamamiehet saivat vauvoja sodan kurimuksessa.
Eihän mikään ollut kuin ennen.

Lue lisää

Kaikki tämänikäiset ja nuoremmatkin tietävät, että mies ei synnytä. Mies voi kuitenkin, vaimonsa synnyttämänä, saada oman lapsen.

Evakko-nainen kirjoitti:

Vaikeaa on ollut vanhemmalla ikäluokalla, eikä meitä lapsiakaan ole pumpulissa pidetty.
Töihin komennettiin heti kun kävelemään opittiin, ja se on varmaan monen perheen pelastus, ei jääty surkuttelemaan.
Olin perheen nuorin ja minun työni oli puiden kuljetus liiteristä rapulle, siitä sitten joku *voimakas* ne kantoi sisälle.
Koulusta tultua oli joka päivä tämä homma, oli hellapuut ja uunihalot.
Astioiden kuivaus oli toinen päivittäinen työ, eihän ne raskaita ollut, ja mielelläni ne tein ne oli minulle nimetty.
Kesähommat olivat juttu erikseen.

Lue lisää

Olin vasta vajaa 3v, kun sota syttyi ja evakoksi päädyimme. Paikasta toiseen kuljetettiin ennen oman kodin rakentamista, meni siihen monta vuotta. Ei koskaan ahdistanut, sillä äiti oli aina läsnä, vaikka isä olikin sodassa.
Kertoivat, että jos kauemmin oltiin yhdessä paikassa, minä jo kysymään että koska taas lähdetään.

Töitä opittiin tekemään jo pienestä pitäen. Minä pidin kaurapellon niittämisestä viikatteella ja risujen keräämisestä kasoihin metsähakkuiden jäljiltä.

Hellapuista huolehtiminen kuului lapsille. Kirvestä ja sahaa opittiin jo pienenä käyttämään.
Oman mansikkamaan hoito ja marjojen myynti torilla oli myös kivaa, sai rahaa. Hauskaa oli Omena-lehmän juottaminen metsälammella. Sinne perä perää vaelsimme joka ilta.

Sokerijuurikkaan harventaminen kuumalla pellolla oli raskasta, mutta illalla uinti meressä poisti väsymyksen. Viljojen puinti talkoot talosta taloon olivat myös keskenkasvuisille pölystä hommaa. Me kun jouduttiin niitä olkia ja ruumenia korjailemaan. Kuitenkin se oli hauskaa, kun oli paljon väkeä ja sai hyvää rauokaa taloista.

Käteviksi kasvettiin, kun monenlaista jouduimme tekemään. Ei oltu avuttomia. Yksi tärkeä taito jonka jokainen siihen aikaan oppi oli tulen käsittelemisen taito. Puuhellat ja puulämmitys olivat yleiset siihen aikaan. Myös sähköä ei kaikkiin talouksiin tullut.

Kyllä maailma on muuttunut, täsätä olemme yhtä mieltä. Mukava on muistella entisiä aikoja, joita kaikki olemme eläneet ja kokeneet.

Ruuneperi kirjoitti:

Kaikki tämänikäiset ja nuoremmatkin tietävät, että mies ei synnytä. Mies voi kuitenkin, vaimonsa synnyttämänä, saada oman lapsen.

Olenhan v 1937 syntynyt,joten muistissa on..
Asuin Vaasankadulla..lähiympäristöä pommitettiin kovasti.Meidän kadulle putosi myös yksi ja oli suutari..ikkunat menivät rikki ja monttu tuli katuun,mutta ei muuta,joten tässä on köpötelty edelleenkin..Vastapäätä putosi ja talo meni tuusannuuskaksi..ym..Niin,piti sanoa,että ei oikeastaan pelottanut.Lapsena suhtautuu asioihin eritavalla,oli vain jännää.Joskus olin yksin kotona ja asuin 5:ssä kerroksessa,koko talo huojui pommituksista.Minua kummastutti ne nimitykset,millä nimiteltiin tyttöjä,jotka olivat saksalais-sotilaiden kanssa..Olin vielä niin ymmärtämätön,etten tiennyt,mitä niillä sanoilla tarkoitettiin.Junaradalta löysimme lentolehtisiä,joissa kehoitettiin suomalaisia antautumaan..Kai oli venäläisten propakandaa..
Tämmöisiä tuli mieleeni..Hei taas.t.Irkku

Sota-ajan lapsia, kirjoitti:

mutta en muista edes kuulleeni,että miehet siellä rintamalla,eikä kotirintamallakaan olisi lapsia saaneet. Muistaakseni se lasten saanti oli silloin,kuten nytkin naisten hommaa.
Enhän minä kaikkea niin varmaksi tiedä.

Lue lisää

Olet ollut valistuneen kodin lapsi. Minulle kerrottiin haikaratarinat, ja onhan selvää, että haikarakin voi erehtyä. Lapsi ei ihmettele mitään. Aikuiset kertovat asiat, ja pikkulapsi ottaa ne vastaan.
Myöhemmin voi tietysti ruveta ajattelemaan toisin, mutta pikkulapsi uskoo mitä sanotaan. (Tai uskoi ennen.)
Pitää muista, että niistä ajoista on jo 70 v. Maailma oli toinen.
Oli mm. sota!

Minulle tämä vauvojen luetteleminen radiossa on jäänyt mieleen, koska se oli aina hyvä uutinen.
Postin kulku oli hidasta. Kyllä varmasti monelle rintamamiehelle oli suuri ilo ja helpotus kuulla miten perheenlisäys onnistui. Ei sotatoimista saatu isyyslomaa.

Ei nyt pidä hermostua tällaisesta muistosta!

silloin siellä muistavat itse jotakin,mutta minä olen kymmenkunta vuotta nuoirempi,muistan vain hajanaisia kertomuksia.Asuimme välirauhan aikaan ihan rannalla olevassa puutalossa,jossa meilläkin oli venäläisiä sotavankeja töissä.Eräs heistä teki minulle hienon puisen rasian,joka on kulkenut mukanani siis noin 70 vuotta.Jostain syystä se on minulle rakas.Sotilaalla oli kotona samanikäinen pikkutyttö ja hän kaipasi tätä kovin tietysti.Sitten asuimme myös Viipurin linnassa jonkin aikaa ennen poislähtöä,siitä on muistona taulu,joka on maalattu minusta ja veljestäni,kun istumme linnan ikkunalla.
Käydessäni sitten ensimmäisen kerran Viipurissa 1970-luvulla tiesin äitini kertoman mukaan,missä huoneessa olimme asuneet,vaikka korjauksen jälkeen huoneet olivat kyllä muuttuneet kuulemma.
Varsinaisia evakkoja emme olleet,isäni työn takia vain asuuimme siellä sen välirauhan ajan.
Viipuri oli ilmeisesti sireenien,syreenien kaupunki.

susmorsian kirjoitti:

silloin siellä muistavat itse jotakin,mutta minä olen kymmenkunta vuotta nuoirempi,muistan vain hajanaisia kertomuksia.Asuimme välirauhan aikaan ihan rannalla olevassa puutalossa,jossa meilläkin oli venäläisiä sotavankeja töissä.Eräs heistä teki minulle hienon puisen rasian,joka on kulkenut mukanani siis noin 70 vuotta.Jostain syystä se on minulle rakas.Sotilaalla oli kotona samanikäinen pikkutyttö ja hän kaipasi tätä kovin tietysti.Sitten asuimme myös Viipurin linnassa jonkin aikaa ennen poislähtöä,siitä on muistona taulu,joka on maalattu minusta ja veljestäni,kun istumme linnan ikkunalla.
Käydessäni sitten ensimmäisen kerran Viipurissa 1970-luvulla tiesin äitini kertoman mukaan,missä huoneessa olimme asuneet,vaikka korjauksen jälkeen huoneet olivat kyllä muuttuneet kuulemma.
Varsinaisia evakkoja emme olleet,isäni työn takia vain asuuimme siellä sen välirauhan ajan.
Viipuri oli ilmeisesti sireenien,syreenien kaupunki.

Lue lisää

vasta nyt ja huomasin vanhentaneeni itseäni 3-4 vuotta,siis sen rasian iän mainitessani..heh.Vasta ensi vuonna täytän 70.Monta kertaa ennenkin on ollut naurun aiheena tämä itseni "vanhentaminen" iästä puhuttaessa.Ilmeisesti ikä on minulle merkityksetön asia.
Mutta tässä yhteydessä asia täytyy korjata...eihän nainen saisi sanoa itseään vanhemmaksi kuin onkaan.Mutta näin ollen olen sentään vanhempi kuin se rasia!

susmorsian kirjoitti:

vasta nyt ja huomasin vanhentaneeni itseäni 3-4 vuotta,siis sen rasian iän mainitessani..heh.Vasta ensi vuonna täytän 70.Monta kertaa ennenkin on ollut naurun aiheena tämä itseni "vanhentaminen" iästä puhuttaessa.Ilmeisesti ikä on minulle merkityksetön asia.
Mutta tässä yhteydessä asia täytyy korjata...eihän nainen saisi sanoa itseään vanhemmaksi kuin onkaan.Mutta näin ollen olen sentään vanhempi kuin se rasia!

Lue lisää

Eihän nuo sotaajan muistot niitä parhaita ole kenellekkään meille 70 ikäisille. Varmaan jokaisella on paljon ikimuistoisempia asioita elämän varrelta.
Kun nyt kuitenkin sota aika on päälimmäisenä niin minäkin siitä vähän, asuin noin 35km Helsinkistä pohjoiseen omistamassamme mökissä, jossa oli sähkö ja meillä radio, kuulimme kyllä Tiltun uutiset ja Suomenkin pärjäämisistä miten milloinkin.
Olin lapsilauman nuorin vanhimmat veljet rintamalla 6 yhtä aikaa, heistä vanhin oli jo naimisissa 5 lasta nuorin 6 syntyi isänsä kaatumisen jälkeen meidän kamarissamme. Hyvin muistan sota ajan, odotin aina veljiäni lomalle, isäni oli kuollut kun olin 3v.
Olisi mukavampi muistella omaa nuoruuttamme, ja parempia aikoja.
T.Late

LateVaan kirjoitti:

Eihän nuo sotaajan muistot niitä parhaita ole kenellekkään meille 70 ikäisille. Varmaan jokaisella on paljon ikimuistoisempia asioita elämän varrelta.
Kun nyt kuitenkin sota aika on päälimmäisenä niin minäkin siitä vähän, asuin noin 35km Helsinkistä pohjoiseen omistamassamme mökissä, jossa oli sähkö ja meillä radio, kuulimme kyllä Tiltun uutiset ja Suomenkin pärjäämisistä miten milloinkin.
Olin lapsilauman nuorin vanhimmat veljet rintamalla 6 yhtä aikaa, heistä vanhin oli jo naimisissa 5 lasta nuorin 6 syntyi isänsä kaatumisen jälkeen meidän kamarissamme. Hyvin muistan sota ajan, odotin aina veljiäni lomalle, isäni oli kuollut kun olin 3v.
Olisi mukavampi muistella omaa nuoruuttamme, ja parempia aikoja.
T.Late

Lue lisää

olin oikein innoissani Ruotsiin lähdöstä. Olin tietämätön pitkästä junamatkasta Lapin kautta.
Ei silloin nuo Venäjän pommikoneetkaan pelottaneet. Äiti antoi valkoisen pyyheliinan ja menin hankeen makaamaan ja tirkestelemään pommikoneita.
Kyllä sitten pitkällä neljän päivän junamatkalla kadutti että halusin Ruotsiin lähteä. Onneksi en tiennyt että Venäjän koneet olivat pommittaneet lapsia kuljettavia junia.

sotalapsi kirjoitti:

olin oikein innoissani Ruotsiin lähdöstä. Olin tietämätön pitkästä junamatkasta Lapin kautta.
Ei silloin nuo Venäjän pommikoneetkaan pelottaneet. Äiti antoi valkoisen pyyheliinan ja menin hankeen makaamaan ja tirkestelemään pommikoneita.
Kyllä sitten pitkällä neljän päivän junamatkalla kadutti että halusin Ruotsiin lähteä. Onneksi en tiennyt että Venäjän koneet olivat pommittaneet lapsia kuljettavia junia.

Lue lisää

Oletko kenties mies? Joka lähti velvollisuuksiaan pakoon?

maatas pois. kirjoitti:

Oletko kenties mies? Joka lähti velvollisuuksiaan pakoon?

seikkailunhaluinen tyttölapsi, mutta enhän silloin tajunnut miten se muuttaisi turvallisen tunteen. Palasin takaisin Suomeen parin vuoden kuluttua mutta mikään ei ollut enää entistä.
En koskaan ole voinut luottaa ihmisiin Ruotsin matkan jälkeen koska siellä tapahtui ikäviä asioita.

LateVaan kirjoitti:

Eihän nuo sotaajan muistot niitä parhaita ole kenellekkään meille 70 ikäisille. Varmaan jokaisella on paljon ikimuistoisempia asioita elämän varrelta.
Kun nyt kuitenkin sota aika on päälimmäisenä niin minäkin siitä vähän, asuin noin 35km Helsinkistä pohjoiseen omistamassamme mökissä, jossa oli sähkö ja meillä radio, kuulimme kyllä Tiltun uutiset ja Suomenkin pärjäämisistä miten milloinkin.
Olin lapsilauman nuorin vanhimmat veljet rintamalla 6 yhtä aikaa, heistä vanhin oli jo naimisissa 5 lasta nuorin 6 syntyi isänsä kaatumisen jälkeen meidän kamarissamme. Hyvin muistan sota ajan, odotin aina veljiäni lomalle, isäni oli kuollut kun olin 3v.
Olisi mukavampi muistella omaa nuoruuttamme, ja parempia aikoja.
T.Late

Lue lisää

Varmaan aika vähän niitä on.
Muistan sen, että elimme korttiannoksilla koko pula-ajan. Loppuaikoina äiti suostui ostamaan kerran viikossa 2 l maitoa suoraan eräästä talosta, mutta mitään muuta mustan pörssin kauppaa hän ei suostunut tekemään.
Elimme paljon sienillä ja perunalla. Perunaa sai ostaa ilman säännöstelyä, ja meillä oli iso kellari.
Luulen, että lapset olivat aika lailla vitamiininpuutostaudeissa. Aina joku koulussakin oli kipenä, eikä ollut ollenkaan harvinaista, että pienetkin naarmut alkoivat märkiä eivätkä parantuneet.

Muistan, että leipä oli tietysti kortilla, painon mukaan. Niinpä leipä usein oli raakaa ja likilaskuista, koska se painoi silloin enemmän. Vatsanväänteitä oli joka päivä.

Kuorittua maitoa sai ostaa ilman korttia, ja sitä pantiin ruokaan. Nykyisinhän sitä juotetaan pikkulapsillekin, mutta ei aikaisempina aikoina, ainakaan meillä. Maitoa sai aikuinen 2 dl ja lapsi 5 dl päivässä. Itse asiassa ihan hyvin, juodaanko sitä nykyisinkään enempää?

Mutta kun ei paljon muuta saatu, niin vähältähän se silloin tuntui. Voita sai ehkä 250 g kuussa, lihaakin niin vähän, että koko joulukuu säästettiin lihakupongit, että saatiin paisti joulupöytään.

Kuulemma koko Suomen kansa oli hyväkuntoista, eikä ollut liikalihavuusongelmia. Kaikki kulkivat jalan tai polkupyörällä pitkät matkat, kunto säilyi, talvella potkukelkka, ja sukset lapsilla.

Kansanhuolto koettiin kamalana peikkona, jolle piti luovuttaa kaikki ylimääräinen tuotto tiloilta, ja joka nuuski matkatavaratkin junissa.
Ilman kansanhuoltoa olisi kyllä kuitenkin moni kuollut nälkään. Nyt edes jokaiselle-jotakin periaate auttavasti toimi.

maatas pois. kirjoitti:

Oletko kenties mies? Joka lähti velvollisuuksiaan pakoon?

Kyllä Suomessa alkoivat loppuaikoina miehet loppua, niin että jo 16-17-vuotiaat koulupojatkin kutsuttiin palvelukseen suoraan koulunpenkiltä, mutta ei nyt aivan sentään 7-vuotiaat, joten kysymyksesi on aika hapan.
Ilmeisesti et ymmärrä, mitä sotatilassa olevan maan pitää kestää.

Suomesta ei velvollisuuksiaan pystynyt pakenemaan kukaan, koska meri oli lännessä ja vihollinen idässä. Minne he olisivat edes paenneet, koska kaikki maat olivat julistaneet Suomelle sodan. Jotkut karkasivat Haaparannan puolelle, mutta ei heilläkään herkkua ollut, kuten eräs dokumenttikin kuukausi-pari sitten kertoi erään Kertun suulla.

Suomalaisethan olivat vihollisia kaikkialla Euroopassa, joten mihin ihmeeseen olisi suomalainen paennut?

Makriina kirjoitti:

Kyllä Suomessa alkoivat loppuaikoina miehet loppua, niin että jo 16-17-vuotiaat koulupojatkin kutsuttiin palvelukseen suoraan koulunpenkiltä, mutta ei nyt aivan sentään 7-vuotiaat, joten kysymyksesi on aika hapan.
Ilmeisesti et ymmärrä, mitä sotatilassa olevan maan pitää kestää.

Suomesta ei velvollisuuksiaan pystynyt pakenemaan kukaan, koska meri oli lännessä ja vihollinen idässä. Minne he olisivat edes paenneet, koska kaikki maat olivat julistaneet Suomelle sodan. Jotkut karkasivat Haaparannan puolelle, mutta ei heilläkään herkkua ollut, kuten eräs dokumenttikin kuukausi-pari sitten kertoi erään Kertun suulla.

Suomalaisethan olivat vihollisia kaikkialla Euroopassa, joten mihin ihmeeseen olisi suomalainen paennut?

Lue lisää

jotain muistan Suomen laista,jossa sanottiin,että.
Jokainen 17v täyttänyt miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen.
Että tälläperuusteella.

minäkin haluan sanoa kirjoitti:

jotain muistan Suomen laista,jossa sanottiin,että.
Jokainen 17v täyttänyt miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen.
Että tälläperuusteella.

Oliskohan piän väärinkäsitys asiassa. Nääsku kysymys tais olla seittemänvanhasta. Eikä seittentoista vanhasta. Ei seittemänvanha viä sentää sottaa menny vaa sotalapseks. Nii se tais olla.

minäkin haluan sanoa kirjoitti:

jotain muistan Suomen laista,jossa sanottiin,että.
Jokainen 17v täyttänyt miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen.
Että tälläperuusteella.

Sanopas nyt, mitä sinä meuhaat?
Onko hoksottimissa jokin kallellaan?

Jos lapsi lähetetään 7-vuotiaana Ruotsiin, niin mihin lakiin tässä oikein vedotaan? Et kai häntä olis rintamlle mennyt lähettämään?

minäkin haluan sanoa kirjoitti:

jotain muistan Suomen laista,jossa sanottiin,että.
Jokainen 17v täyttänyt miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen.
Että tälläperuusteella.

Asevelvollisuusikä on Suomessa 18-43 vuotta. Lapsilisät loppuvat kun henkilö täyttää 17.

Varmaan sotatilan vallitessa kelpaava 17 vuotiaatkin, ainakin vapaaehtoisina

Tällä perusteella? kirjoitti:

Sanopas nyt, mitä sinä meuhaat?
Onko hoksottimissa jokin kallellaan?

Jos lapsi lähetetään 7-vuotiaana Ruotsiin, niin mihin lakiin tässä oikein vedotaan? Et kai häntä olis rintamlle mennyt lähettämään?

Lue lisää

Sota-aikana paljonkin eri-ikäisiä lapsia. Sotaa ja kurjuutta pakoon. Myös Tanska otti suomesta lapsia, jotka sijoitettiin perheisiin . Sodan ajaksi. Osa palautettiin kotimaahan osa jäi sinne elämään omaa elämäänsä.
Ei se äideilläkään ollut mikään helppo ratkaisu.
Hädän hetkellä päätetty, lapsen parasta ajatellen.
Tiedän koska oma anoppini joutui tuon päätöksen tekemään, ja on siitä puhunut.
Toinen hänen sotalapsista palasi suomeen ,toinen elää yhä ruotsissa.
Olisivat halunneet pitää tämänkin kotiin tulleen koska siinä perheessä ei vielä ollut omia lapsia.
Mutta suomen vanhemmat vaativat takaisin lähettämistä.

Välit "ruotsin vanhempiin" ovat olleet hyvin lämpimät ja läheiset.
Yhteyttä on pidetty ja kylässä käyty puolin ja toisin. Muutenkin todella hyvän kohtelun lapset saivat.
Tiedän kyllä että kaikilla ei ole ollut niin hyvä onni.Riipui siitä millaiseen perheeseen sattui joutumaan.
Heikki Hietamies on myös ollut sotalapsena ruotsissa.
Kirjoittanut kirjan omista tunnoistaan. Elokuvakin on siitä tehty, kävin katsomassa sen.

meri-kukka98 kirjoitti:

Sota-aikana paljonkin eri-ikäisiä lapsia. Sotaa ja kurjuutta pakoon. Myös Tanska otti suomesta lapsia, jotka sijoitettiin perheisiin . Sodan ajaksi. Osa palautettiin kotimaahan osa jäi sinne elämään omaa elämäänsä.
Ei se äideilläkään ollut mikään helppo ratkaisu.
Hädän hetkellä päätetty, lapsen parasta ajatellen.
Tiedän koska oma anoppini joutui tuon päätöksen tekemään, ja on siitä puhunut.
Toinen hänen sotalapsista palasi suomeen ,toinen elää yhä ruotsissa.
Olisivat halunneet pitää tämänkin kotiin tulleen koska siinä perheessä ei vielä ollut omia lapsia.
Mutta suomen vanhemmat vaativat takaisin lähettämistä.

Välit "ruotsin vanhempiin" ovat olleet hyvin lämpimät ja läheiset.
Yhteyttä on pidetty ja kylässä käyty puolin ja toisin. Muutenkin todella hyvän kohtelun lapset saivat.
Tiedän kyllä että kaikilla ei ole ollut niin hyvä onni.Riipui siitä millaiseen perheeseen sattui joutumaan.
Heikki Hietamies on myös ollut sotalapsena ruotsissa.
Kirjoittanut kirjan omista tunnoistaan. Elokuvakin on siitä tehty, kävin katsomassa sen.

Lue lisää

minäkin isosiskoni kanssa.Junamatkasta en paljoakaan muista.Meidät sijoitettiin Visbyn kaupungissa eri perheisiin.Olin 6v ja siskoni 8v.

Minun ensimmäinen Ruotsin kotini oli armeijan upseerin perhe,jossa kaksi suunnilleen ikäistäni lasta.
Muistan ensimmäisen yön,jolloin vedin peiton pääni yli ja itkin koti-ikävää. Täysin ummikkona
jouduin tietenkin perheen lasten huvittelun kohteeksi.Olin ymmälläni,mutten saanut traumoja.
Radio oli sielläkin jatkuvasti auki ja kyllä heitä nauratti kun ensimmäiseksi opin matkimaan
toistuvasti kuulemaani Sveriges Rundradio.
En kuitenkaan viihtynyt perheessä,jonka asunto oli Kasarmin yhteydessä.Opin Visbyn kaupungin parissa viikossa, ja isosiskoni oli kiintopiste minulle.

Ilmeisesti olin herkkä lapsi joka reagoi ihottumalla tilanteeseen,joten lääkäri määräsi meidät maaseudulle. Paikka oli nimeltään Gotlands Karlby,nykyään Roma Kloster.

Jo ensimmäinen muistikuvani oli ystävällinen maalaisisäntä jonka jaloissa pyöri ajokoira.
Olin jo oppinut kielen puolen vuoden aikana,joten kysyin heti koiran nimeä. Bessihän
se oli. Vieläkin tuolla uskollisella eläimellä on paikkansa sydämessäni.Meistä tuli eroittamattomat kaverit,sain istua selässä ja Bessi nukkui huoneessani jalkopäässä,eikä kukaan kieltänyt.Ihottumat hävisivät ja alkoi uusi onnellinen kausi.
Pariskunta oli lapseton vaimo 40vuotias,mies nuorempi mutta jo ensimmäisen vuoden aikana olessani siellä syntyi taloon poikalapsi.

Olin ylpeä ja iloinen kun Tohtorisetä pörrötti tukkaani ja sanoi sen olevan minun ansiotani!
Lämmöllä muistan Ruotsin vanhempiani ,eritoten
Yngve isää joka otti syliinsä ja heitti ilmaan ja sanoi nauraen " lilla tutteluttan!"

Niinpä jäi minulle hyvät muistot,osin myös isosiskon turvan vuoksi.Siskoni valitettavasti vieraantui omasta äidistään,eikä sopeutunut Helsinkiin,vaikkakin joutui jatkamaan koulunkäyntiään kotoa käsin. Mutta se on taas toinen tarina. Nämä muistot ovat vieläkin minulle rakkaat. terveisin sinisirkku

susmorsian kirjoitti:

silloin siellä muistavat itse jotakin,mutta minä olen kymmenkunta vuotta nuoirempi,muistan vain hajanaisia kertomuksia.Asuimme välirauhan aikaan ihan rannalla olevassa puutalossa,jossa meilläkin oli venäläisiä sotavankeja töissä.Eräs heistä teki minulle hienon puisen rasian,joka on kulkenut mukanani siis noin 70 vuotta.Jostain syystä se on minulle rakas.Sotilaalla oli kotona samanikäinen pikkutyttö ja hän kaipasi tätä kovin tietysti.Sitten asuimme myös Viipurin linnassa jonkin aikaa ennen poislähtöä,siitä on muistona taulu,joka on maalattu minusta ja veljestäni,kun istumme linnan ikkunalla.
Käydessäni sitten ensimmäisen kerran Viipurissa 1970-luvulla tiesin äitini kertoman mukaan,missä huoneessa olimme asuneet,vaikka korjauksen jälkeen huoneet olivat kyllä muuttuneet kuulemma.
Varsinaisia evakkoja emme olleet,isäni työn takia vain asuuimme siellä sen välirauhan ajan.
Viipuri oli ilmeisesti sireenien,syreenien kaupunki.

Lue lisää

Kun syreenit ja kaikki kukivat puut ja pensaat puhkeavat kukkaan, Viipuri muuttuu eksoottiseksi kesäkaupungiksi. Minulla oli työnantajani tomesta tilaisuus solmia uudet suhteet lapsuuteni kaupunkiin kohta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Kaupungissa oli turvallista liikkua yksinkin, sillä Neuvostoliiton aikainen tiukka kuri ja järjestys vallitsi vielä jonkin aikaa romahtamisen jälkeen. Niinpä juoksentelin verkkareissa pitkin ja poikin vanhaa Viipuria kuten lapsena ennen sotia.

Tykästyin kaupunkiin niin, että täyttäessäni helmikuussa 1991 60-vuotta pakenin (vaimoni luvalla) synttäreitäni loskaiseen Viipuriin. Vaimoni oli kerran ollut mukanani eikä halunnut toista kertaa. Elin lapsuuteni uudelleen unohtaen samalla sodan aiheuttamat traumat. Iltaisin nukahdin hotelli Druzbassa Moskovan radion hienoon yömusiikkiin. Olin suuren karhun syleilyssä.

Kerran syreenien kukkiessa lauantai-iltana näin hiprakassa lauleskelevan miekkkosen valtava syyreenipuska sylissään rientävän armaansa luo. Rauniot peittyivät tuuheaan kukkaloistoon. Olin onnellinen.

Makriina kirjoitti:

Varmaan aika vähän niitä on.
Muistan sen, että elimme korttiannoksilla koko pula-ajan. Loppuaikoina äiti suostui ostamaan kerran viikossa 2 l maitoa suoraan eräästä talosta, mutta mitään muuta mustan pörssin kauppaa hän ei suostunut tekemään.
Elimme paljon sienillä ja perunalla. Perunaa sai ostaa ilman säännöstelyä, ja meillä oli iso kellari.
Luulen, että lapset olivat aika lailla vitamiininpuutostaudeissa. Aina joku koulussakin oli kipenä, eikä ollut ollenkaan harvinaista, että pienetkin naarmut alkoivat märkiä eivätkä parantuneet.

Muistan, että leipä oli tietysti kortilla, painon mukaan. Niinpä leipä usein oli raakaa ja likilaskuista, koska se painoi silloin enemmän. Vatsanväänteitä oli joka päivä.

Kuorittua maitoa sai ostaa ilman korttia, ja sitä pantiin ruokaan. Nykyisinhän sitä juotetaan pikkulapsillekin, mutta ei aikaisempina aikoina, ainakaan meillä. Maitoa sai aikuinen 2 dl ja lapsi 5 dl päivässä. Itse asiassa ihan hyvin, juodaanko sitä nykyisinkään enempää?

Mutta kun ei paljon muuta saatu, niin vähältähän se silloin tuntui. Voita sai ehkä 250 g kuussa, lihaakin niin vähän, että koko joulukuu säästettiin lihakupongit, että saatiin paisti joulupöytään.

Kuulemma koko Suomen kansa oli hyväkuntoista, eikä ollut liikalihavuusongelmia. Kaikki kulkivat jalan tai polkupyörällä pitkät matkat, kunto säilyi, talvella potkukelkka, ja sukset lapsilla.

Kansanhuolto koettiin kamalana peikkona, jolle piti luovuttaa kaikki ylimääräinen tuotto tiloilta, ja joka nuuski matkatavaratkin junissa.
Ilman kansanhuoltoa olisi kyllä kuitenkin moni kuollut nälkään. Nyt edes jokaiselle-jotakin periaate auttavasti toimi.

Lue lisää

sota aikana kouluni meni kahteen vuoroon koska evakkolapsia tuli kouluun,karjalaiset lapset olivat iloisa ja hyvia laulamaan.
Ihmettelin miksi oetteja oli niin surullinen kun omainen oli "kaatunut",kaaduin usein eika se niin surullista ollut.
Meidan piti alaluokalla oppia katekismuksesta kymmenet kaskyt ulkoa ,kouluun oli tulossa lukukinkerit,muistan kysyneeni mita on huorin tekeminen ja himoitseminen, mutta eihan sellaista saanut kysya ja jouduin seisomaan nurkkaan.

jouduin kirjoitti:

minäkin isosiskoni kanssa.Junamatkasta en paljoakaan muista.Meidät sijoitettiin Visbyn kaupungissa eri perheisiin.Olin 6v ja siskoni 8v.

Minun ensimmäinen Ruotsin kotini oli armeijan upseerin perhe,jossa kaksi suunnilleen ikäistäni lasta.
Muistan ensimmäisen yön,jolloin vedin peiton pääni yli ja itkin koti-ikävää. Täysin ummikkona
jouduin tietenkin perheen lasten huvittelun kohteeksi.Olin ymmälläni,mutten saanut traumoja.
Radio oli sielläkin jatkuvasti auki ja kyllä heitä nauratti kun ensimmäiseksi opin matkimaan
toistuvasti kuulemaani Sveriges Rundradio.
En kuitenkaan viihtynyt perheessä,jonka asunto oli Kasarmin yhteydessä.Opin Visbyn kaupungin parissa viikossa, ja isosiskoni oli kiintopiste minulle.

Ilmeisesti olin herkkä lapsi joka reagoi ihottumalla tilanteeseen,joten lääkäri määräsi meidät maaseudulle. Paikka oli nimeltään Gotlands Karlby,nykyään Roma Kloster.

Jo ensimmäinen muistikuvani oli ystävällinen maalaisisäntä jonka jaloissa pyöri ajokoira.
Olin jo oppinut kielen puolen vuoden aikana,joten kysyin heti koiran nimeä. Bessihän
se oli. Vieläkin tuolla uskollisella eläimellä on paikkansa sydämessäni.Meistä tuli eroittamattomat kaverit,sain istua selässä ja Bessi nukkui huoneessani jalkopäässä,eikä kukaan kieltänyt.Ihottumat hävisivät ja alkoi uusi onnellinen kausi.
Pariskunta oli lapseton vaimo 40vuotias,mies nuorempi mutta jo ensimmäisen vuoden aikana olessani siellä syntyi taloon poikalapsi.

Olin ylpeä ja iloinen kun Tohtorisetä pörrötti tukkaani ja sanoi sen olevan minun ansiotani!
Lämmöllä muistan Ruotsin vanhempiani ,eritoten
Yngve isää joka otti syliinsä ja heitti ilmaan ja sanoi nauraen " lilla tutteluttan!"

Niinpä jäi minulle hyvät muistot,osin myös isosiskon turvan vuoksi.Siskoni valitettavasti vieraantui omasta äidistään,eikä sopeutunut Helsinkiin,vaikkakin joutui jatkamaan koulunkäyntiään kotoa käsin. Mutta se on taas toinen tarina. Nämä muistot ovat vieläkin minulle rakkaat. terveisin sinisirkku

Lue lisää

kirjoituksesi kannattaa aina löytää ja lukea.

Laita nikkisi sinisirkku kirjoitti:

kirjoituksesi kannattaa aina löytää ja lukea.

Kaipasiko joku minua? Täälläähän minäkin kirjoittelin. Minkä ehdin maalaamiseltani!

susmorsian kirjoitti:

silloin siellä muistavat itse jotakin,mutta minä olen kymmenkunta vuotta nuoirempi,muistan vain hajanaisia kertomuksia.Asuimme välirauhan aikaan ihan rannalla olevassa puutalossa,jossa meilläkin oli venäläisiä sotavankeja töissä.Eräs heistä teki minulle hienon puisen rasian,joka on kulkenut mukanani siis noin 70 vuotta.Jostain syystä se on minulle rakas.Sotilaalla oli kotona samanikäinen pikkutyttö ja hän kaipasi tätä kovin tietysti.Sitten asuimme myös Viipurin linnassa jonkin aikaa ennen poislähtöä,siitä on muistona taulu,joka on maalattu minusta ja veljestäni,kun istumme linnan ikkunalla.
Käydessäni sitten ensimmäisen kerran Viipurissa 1970-luvulla tiesin äitini kertoman mukaan,missä huoneessa olimme asuneet,vaikka korjauksen jälkeen huoneet olivat kyllä muuttuneet kuulemma.
Varsinaisia evakkoja emme olleet,isäni työn takia vain asuuimme siellä sen välirauhan ajan.
Viipuri oli ilmeisesti sireenien,syreenien kaupunki.

Lue lisää

Kotini oli Keski-Suomessa, kylässämme kunnan metsässä oli sotavankeja metsätöissä. Vankien selässä oli iso valkoinen v-kirjain. Tätini asui muutama sata metriä meiltä. Muistan kuinka pelkäsin mennä yksin tädin luo, kun ne pelottavat sotavangit työskentelivät aivan tien vieressä. Olin silloin noin 5-vuotias.

Muita muistikuvia tuolta ajalta:lentokoneita lenteli, ikkunat pimennettiin illalla, evakkoperhe Karjalasta, äiti ja kaksi lasta, asustivat jonkun aikaa meidänkin pienessä mökissä, voita ja lihaa haettiin sukulaistalosta Pohjanmaalta, junassa piti pelätä "matkatavarantarkastajia".

Isäni kaatui talvisodassa 15.12.1939, hänestä en muista mitään, kun olen syntynyt tammikuussa 1938.

sota-ajalta kirjoitti:

Kotini oli Keski-Suomessa, kylässämme kunnan metsässä oli sotavankeja metsätöissä. Vankien selässä oli iso valkoinen v-kirjain. Tätini asui muutama sata metriä meiltä. Muistan kuinka pelkäsin mennä yksin tädin luo, kun ne pelottavat sotavangit työskentelivät aivan tien vieressä. Olin silloin noin 5-vuotias.

Muita muistikuvia tuolta ajalta:lentokoneita lenteli, ikkunat pimennettiin illalla, evakkoperhe Karjalasta, äiti ja kaksi lasta, asustivat jonkun aikaa meidänkin pienessä mökissä, voita ja lihaa haettiin sukulaistalosta Pohjanmaalta, junassa piti pelätä "matkatavarantarkastajia".

Isäni kaatui talvisodassa 15.12.1939, hänestä en muista mitään, kun olen syntynyt tammikuussa 1938.

Lue lisää

Me olimme niin isänmaallisia kuin olla voi,
otimme vastaan evakot, sotavankienkin kanssa yritimme jutella ja hämmästyimme sitä,
miten kilttejä ja rauhallisia nuoria miehiä heissäkin oli.
Minullakin on rakkaita, lujia sukujuuria noilla seuduilla.

MeikäMummeli kirjoitti:

Me olimme niin isänmaallisia kuin olla voi,
otimme vastaan evakot, sotavankienkin kanssa yritimme jutella ja hämmästyimme sitä,
miten kilttejä ja rauhallisia nuoria miehiä heissäkin oli.
Minullakin on rakkaita, lujia sukujuuria noilla seuduilla.

Lue lisää

Minun ja vanhempieni "evakko-vastaanott0" oli hankalan tien takana.
Tuntui siltä niinkuin olisimme kaikkea muuta kuin vastaanoton tarpeessa.
Talvisodan alkaessa tosin pääsimme rauhalliseen paikkaan, yhteismajotukseen huittisten koululle.
Olimme kaikki karjalaisia pakolaisia ja meillä oli toinen toistemme tuki sodanjaloista paettuamme.Olin 9:n vuotias.

Mutta jatkosodan alkaessa jouduimme erääseen pieneen mökkiin Joutsaan josta paikalliset isännät hakivat meidät kuin huutolaiset konsanaan'
Talo jonne jouduimme oli täynnänsä torakoita, jopa tuvassa olevan pöydänraotkin kuhisivat niitä. Ei tarjottu mitään , ja siinä me istua töllötimme toisiamme joka ilta.

Minä olin silloin 14.ta siskoni 16:ta.

En halua kertoa enempää sillä yritän saada muistoistani pois koko sot-ajan ja siihen liittyvät tapaukset.

fiiuliN kirjoitti:

Minun ja vanhempieni "evakko-vastaanott0" oli hankalan tien takana.
Tuntui siltä niinkuin olisimme kaikkea muuta kuin vastaanoton tarpeessa.
Talvisodan alkaessa tosin pääsimme rauhalliseen paikkaan, yhteismajotukseen huittisten koululle.
Olimme kaikki karjalaisia pakolaisia ja meillä oli toinen toistemme tuki sodanjaloista paettuamme.Olin 9:n vuotias.

Mutta jatkosodan alkaessa jouduimme erääseen pieneen mökkiin Joutsaan josta paikalliset isännät hakivat meidät kuin huutolaiset konsanaan'
Talo jonne jouduimme oli täynnänsä torakoita, jopa tuvassa olevan pöydänraotkin kuhisivat niitä. Ei tarjottu mitään , ja siinä me istua töllötimme toisiamme joka ilta.

Minä olin silloin 14.ta siskoni 16:ta.

En halua kertoa enempää sillä yritän saada muistoistani pois koko sot-ajan ja siihen liittyvät tapaukset.

Lue lisää

on pitkiä matkoja eikös nuo ole lounas.Suomesta
SAVOON.

Suomessa kirjoitti:

on pitkiä matkoja eikös nuo ole lounas.Suomesta
SAVOON.

nämä.

minulla on pari radiota 1920- ja 1930-luvuilta.

kuin sota-ajat.Esim. alettiin rakentaa Linnanmäkeä.
Olipa kivaa seurattavaa..asuimme lähellä,joten ahkerasti kävimme katsomassa,mitä oli tekeillä.
Siinä mäellä, toimi ennen Vesilinnan kesäteatteri,
jossa tuli usein käytyä.Muistan,että siellä mäellä oli semmoinen punainen talo ja pässi pihalla..
Luokan kanssa menimme välillä sinne kalliolle,
piirustustunnilla.(nykyaikana lie Kuvamataitoa)
Yritetään muistella hauskoja asioita,niitäkin tapahtui...Mukavaa viikonalkua t.Irkku

Terve Hintriikka.

No on sulla tallalla vanhoja lehtiä!Varmaan on kiva joskus katsella niitä.Tyyli on varmaan muuttunut tämän päivä tiedotteista. Kyselit muuttuuko ihminen.

Sisimmässään en usko ihmisen muuttuneen.
Arvomaailmani on sama kuin parikymppisenä.
Aatesuuntausta en ollut vielä nimeksikään tuossa iässä,sekehittyi,mikäli on vieläkään ollenkaan valmis.Tällä hetkellä koen itseni lähinnä sitoutumattomaksi.

Muuttuuko ihminen? Maailma kyllä muuttaa nuoriamme,meitäkin osittain.Ainakin tekniikan hyödyntäjiksi,kaikkine kototalous vempaimineen!
Josta suurkiitos kehittäjille.Enpä haluaisi enää pestä pyykkilaudalla niinkui äidin opetuksessa.

Kesällä saatan kyllä keittää mökillä valkopyykkiä pienen määrän,koska se on aika hauskaa,ja tulos on niin hohtavan valkoista.

Kyllä Hintriikka valtaosa ajattelee huomispäivää!
Kun katselen lastenlapsiani 17-19-20 vuotiaita,niin opiskelevat,käyvät työssä,ja harrastavat vielä!

Kaikki tämä,että saisivat sijansa yhteiskunnassamme. Joskus kyllä ymmärrän Hippikansaa,jotka halusivat pois oravanpyörästä.

Enkä ole ihan varma etteikö oikein pitkälle opiskelleet,tule hiemän käytännön elämälle vieraiksi.Yhdelle ystävättärelleni jouduin sanomaan,että terve järki taisi jäädä kirjan väliin!No heräshän tuo huomaamaan teorisoitinsa.

Kiva nähdä jos elää saa mihin suuntaaan kehitys kulkee.Nythän nuoret monet ovat valinneet ammattikoulutuksen,mikä ymmärtääkseni on ihan järkevää. Voidaan hyvin ja ihmetellään. Moi då