Uusimmassa Helsingin sanomissa 15.3.2009 on luomuviljelijä ja kuvataiteilija Osmo Rauhalan näkemyksiä suomalaisesta maatalouspolitiikasta.
Siinä kirjoitetaan mm:
"Luomuviljatilojen katteet ovat jo parempia kuin tavanomaisilla tiloilla." - Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus
"Suomen elintarviketuotanto, jalostus ja kauppa eivät toimi tavallisen kysynnän ja tarjonnan lain mukaan, kun toimijoita on niin vähän."
"Luotiin järjestelmä, jota valtio keskitetysti johtaa."
Paljon mielenkiintoisia seikkoja viime vuosikymmenen maatalouspolitiikastamme ja näkemyksiä tulevaisuuteen.
Lue itse:
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomesta voisi tulla luomuviljelyn mallimaa/1135244321688
Paremmat katteet
1
234
Vastaukset
- Criticist
Osmon luvut olivat hieman liikaa yksinkertaistettuja, jotta niistä voisi vetää tarkan katevertailun (tai ehkä toimittaja oli niitä yksinkertaistanut).
1. Luomuviljan myyntikate ei KASVINVILJELYTILALLA välttämättä ylitä lainkaan tavanomaisen vastaavaa. Siksi, että satotaso laskee ilman lannoitusta tai puna-apilakesantokikkailuin joka tapuksessa alle 3 tonnin/ha. Samoin leipäviljakelpoisuuden todennäköisyys putoaa huomattavan alas. Eli ha -sato saattaa jopa puolittua, mutta tonnilta saa tuplahinnan, siis yksi yhteen.
Edelleen kasvinviljelytilan on pidettävä 40-60% viljelypinta-alasta "kikkailuilla" rikkaruohojen, lepuutuksen ja typenkeruun takia. Tästä seuraa vielä noin puolen alenema tilan kokonaishehtaarikohtaiseen myyntituottoon; kikkailupelloiltahan ei käytännössä saada mitään myyntituottoa.
2. Luomun tuotantokustannukset laskevat lähinnä lannoitteiden ja myrkkyjen osalta eli noin 200-250 €/ha. Konekustannukset eivät juurikaan laske, koska kikkailupelloillakin on ajeltava muutama kerta kesässä, kaikki viljelyyn otettavat pellot on aina kynnettävä sekä rikkaruohoharauksia joutuu tekemään ainakin pari kertaa kesässä. Kuivauskustannukset alenevat hieman öljyn osalta kun viljaa on vähemmän, mutta sähköä palaa viljan enempään pyörittämiseen esipuhdistin-/seulasysteemien läpi holtittoman ohdakkeen-valvatintupsujen määrän takia.
Jos kasvinviljelytila haluaa päästä normisadon puolikkaan yli, on sen ostettava rakeistettuja luomulannoitteita. Niiltä osin kuin olen ymmärtänyt, niiden tonnihinta on sellainen, että riittävä määrä pellolle levitettynä tuo ainakin lähes keinolannoitusta vastaavat kustannukset. Vain jättämällä "muualta kuin ilmasta" hankitun biolannoitteen hankkimatta voi kulusäästöillä kompensoida kikkailupeltojen aiheuttaman tuotosvähennyksen.
Tukierosta ( 140) leikkautuu poisjääneet mahdolliset muokkaamattomuudet, joten paljon ei jää tukipuoleltakaan nettoa, noin satanen ehkä. Suotuisissa olosuhteissa voi karkeasti arvioida, että tuo satasen tukiero jää kate-eroksi. Tällöin ollaan melko kaukana Osmon tonnista.
Hesarin jutussa ei myöskään kerrottu Osmon tilan kokoa, tai muutoinkaan spekuloitu luomulle kannattavasta vähimmäispinta-alasta. Kun huomioidaan, että alle 15-20 hehtaarin viljelypinta-alojen touhottaminen on vain kerta kaikkiaan de facto mieletöntä (eli kone- ja laitekannan ylläpitäminen ja huoltaminen tuota pienemmän vilja-alan hoitamiseen ei ole missään olosuhteissa enää järkevää), voidaan todeta, että keskimääräiset kasvinviljelytilat jäävät juuri tähän haaarukkaan - peltoa 30-40 ha. Josta siis luomussa olisi vuosittain tuotantoviljeltyinä 12-24 ha. Jolla peltoa on yli sata hehtaaria, tilanne on täysin toinen.
Kotieläintiloilla luomuun siirtymisen kannattavuus ja katteet ovat aivan toisella mallilla. Siellä voidaan varmasti saada ha-katteisiin erittäin huomattava lisä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481