tuskin otan omaishoituripestiä

miettinyt tämän asian tarkkaan läpi ja päätynyt tähän ratkaisuun, jota mielestäni on jokaisen muun kunnioitettava. Tein itse samanlaisen ratkaisun aikoinaan, hoidin omaistani sen ajan minkä jaksoin, mutta en alkanut omaishoitajaksi.Nyt hän on palvelutalossa hyvässä hoidossa ja itselläni on myös oma perhe ja elämä, ja käymme häntä tervehtimässä melkein päivittäin, enkä kanna tästä huonoa omatuntoa.

Olen menettänyt terveyteni ja työkykyni toimiessani virallisessa hoitotyössä, enkä suostu lopusta terveydestäni luopumaan minkään painostuksen alla minkään hoitotyön toimesta, vaikka kuinka läheinen ihminen sairastuisi. Olen jo kaikkeni antanut, hoitakoot toiset. Ja onko se kenenkään etu, jos heikkokuntoinen omainen uupuu ja hajoaa (sekä henkisesti että fyysisesti), ja sen jälkeen on kaksi ihmistä mahdollisesti laitoshoidon tarpeessa?

Pidä pääsi, älä anna painostaa itseäsi. Iso apu on sellaisestakin omaisesta, joka käy laitoksessa tai hoitokodissa tapaamassa ja virkistämässä omaistaan, vaikka varsinaisen hoitotyön tekisi ammattilaiset. Tietysti omaishoitoon voidaan yrittää painostaa, onhan se erittäin halpa yhteiskunnalle laitoshoitoon verrattuna. Mutta pidä pääsi.

Hei,

sellainen kuin Sairaan hyvä potilas -kirja, jonka tekijänä on Satu Salonen. Hän muistaaksni kertoi byrokratiasta, myös tähän liittyen.
Kannattaa lukea, vaikkei omaishoitajaksi alkaisikaan ja vaikkei itse ole sairas.

Jossain lausessa oli karrikoidusti, että kriisitilanteessa kannattaa omainen kärrätä terveyskeskukseen ja sanoa, että otan loparit.
Ainutlaatuista omaa elämää ei kannata menettää
toisen takia, vaikka kyse on äidistä tai muusta suvusta. Kriisitilanteissa sama asia kuin muualla turvaohjeissa: ensin itselle happinaamari, sen jälkeen muille.

Kunnan kanssa kannattaa puhua, onko heillä jotain tukitoimia teidän tapaukseenne. Esim. toimintaterapeuttia muutamaksi tunniksi per viikko, sekä fysioterapeuttia muutamaksi tunniksi per viikko. Kotisairaanhoitaja-palvelua jne. Tavoittena jos vastuuta pelkäät, voisi sinulla olla asioiden hoito ja saattajana toimiminen. Mikäli omaisesi pystyy kulkemaan.
Asioiden hoidossakin on paljon tekemistä.

omaishoitajana.
Kunnioitan päätöstäsi.
Noin minunkin olisi pitänyt tehdä.
Tähän hommaan nimittäin jumiutuu, ei osaa enää irroittautua kun on tarpeeksi kauan ollut häkissä.
Ikää on jo 65-vuotta, osaisinkohan enää olla vapaasti?
Kaikki uusi ja muutokset peloittavat.
Alkuun kapinoin, sanoin että hoidan vähän aikaa, aika on vain kulunut.

itse miten tekee, minä oli n. 10v. äitini om.hoit. sairauden takia itsekki työelämästä poissa.
Minun kohdallani tuo hoitaminen vaan luonnostaan "jäi" minulle, toiset sisaret olivat toisilla paikkakunnilla.
Kuitenkin koen asian niin, että minulle se oli tilaisuus / onni, minulla oli niinsanotusti päivärytmi, kun aamu 7.00 menin, kävin päivällä ja illalla, loppuajasta mukaan kuvioihin tuli kotihoito.
Oma perhe minullakin on ja hoidin kahta taloutta kokoajan, kyllähän se oli sitovaa, loppu ajasta pidin kyllä vapaita joka kuukausi.

Kun äiti sai viimein paikan palvelutalosta, reilun kolmen vuoden jonottamisen jälkeen, olen nyt vapaa omaan elämään ja nautin tästä vapaudesta.

Käyn äitini luona kuitenkin lähes joka päivä, ulkoilutan yms.
Siinä samalla kun ruoka-aikaan satun paikalle syötän huonompikuntoisia vanhuksia, saan näistä käynneistä samaa hyvää oloa kuin silloin kun hoidin äitiäni kotona.

Ei meistä kaikista ole omaishoitajaksi, jos saat omaisesi vaan hoitolaitokseen voit ihan hyvillä mielin käydä hänen luonaan ja voithan aina välillä ottaa vaikka kotiinkin käymään, jos mahdollista. Tsemppiä sinulle!

Pesti olisi kestänyt menneet 10 vuoden ja tulevien vuosien ajan. Aina vaan henkisesti rankempana. Nyt olisi tilanne se, että omaiseni pitäisi saada laitokseen. Hän ei itse halua, koska ei ole sairauden tuntoa. Kaikille hän valittaa huonoa oloaan ja vaikeita sairauksiaan ja sillä pyörittää samanikäisiä naapureitaa. Mutta kotihoidosta ei voi ottaa apua vastaan, he eivät ole luotettavia ja vievät hoitolaitokseen. Miksi tämä sitten jatkuu? Yksi sisarruksista ei näe asiaa ja hyppää joka inahdukseen. On itsekin väsynyt, mutta ei raaski tuottaa pettymystä vanhukselle. Ja me muut sisarrukset olemme sitten kylmiä ja välinpitämättömiä.

Tämä varmaan riippuu hirveästi asuinkunnasta. Mutta minkään lain nojalla ketään ei voida velvoittaa jatkamaan omaishoitajana olemista ikuisuuksia. Kyllä hoitajankin elämäntilanne ja fyysinen ja psyykkinen terveys voivat muuttua.

Minulla on varmaan aika hyvä tilanne. Aloin omaishoitajuuden 1/09 ja sanoin ensin että hoidan toukokuun loppuun. Nyt olen ilmoittanut että palaan töihin vasta 1.9. ja hoidan siihen asti. Lisäksi olen saanut intervallijaksot hoitolaitoksessa räätälöityä omien opiskelupäivieni mukaan, mikä on ollut todella hienoa ja joustavaa toimintaa. Mutta ei tätä kaikkea kukaan ole ensimmäisenä ehdottanut, minä otin ensin omaiseni pois hoitokodista jossa hoidettiin huonosti ja olen sitten neuvotellut jatkot. Monet asiat tuntuvat kuitenkin olevan neuvottelukysymyksiä. Ja tuleehan tämä kunnalle paljon halvemmaksi kuin kokoaikainen laitoshoito.

Haluaisinkin rohkaista ihmisiä kokeilemaan omaishoitajuutta, vaikka ensin lupauksella hoitaa kaksi kuukautta ja arvioida sitten uudelleen. Minullekin suunnilleen sanottiin että olen ihan hullu kun alan hoitamaan noin sairasta ihmistä, erityisesti lääkärit olivat vastaan. Nyt tuntuu että jollain tavalla menee yhä paremmin eikä potilaani kunto ole ainakaan huonontunut.

Toisaalta tämä on sitovaa ja vaatii tiettyä asennetta ja sitä, että joskus joku tulee ja päästää hoitajan asioille ja rentoutumaan. Mutta se ainainen huoli hoitokotihoidosta on pois, ei tarvitse miettiä että onkohan nyt tänä iltana muistettu hoitaa vai ei. Jos itseltä jää joku juttu illalla tekemättä niin voin tehdä aamulla. Totta kai hoidan perusasiat ajallaan.

Kiitos vinkeistä.Noista saankin osviittaa miten hoitoasiaa voisi soveltaa omaiseni kohdalla.Luultavasti tilanteet muuttuvat,eikä kaikki mene niinkuin muilla.Hoitovastuun jakaminen olisi mielestäni tärkein asia.Siitä kärsii kaikki,jos omaishoitaja ei pääse lataamaan akkujaan.Itse olin sekoamisen partaalla,kun viimeviikolla paljastui sairastuneen yllättävä lääkejupakka.Lääkkeiden otoista on monenlaisia tarinoita.Eräs oli sellainen,kun dementoitunut käsitti,että täytyy ottaa dosetista VAAKATASOSSA olevat lääkkeet.Siitä seurasi pitkään aikamoinen lääketokkura,ennenkuin asia paljastui.Toinen yhtäsuuri ongelma on lääkkeiden ottamattomuus.Sairas onnistuu huijaamaan lääkkeitä irrottamalla ja piilottelemalla.Että ompa vaikeaa nakata helttaansa pikkuriikkistä tablettia.Samalla kertaa niiden tuhottoman kalliiden luontaistuotelääkkeiden kanssa.Voi voi sentään...