Kertokaahan vastaukset seuraaviin kysymyksiin:
Onko mahdollista saada aselupa ennen metsästäjäntutkinnon suorittamista? Pääsisi harjoittelemaan aseella ampumista.
Onko pakko liittyä metsästysseuraan, jos ei niin saako metsästää samoilla alueilla?
Saako tutkinnon suorittaa toisella paikkakunnalla, missä itse ei asu?
Aselupa ja metsästysseura
5
2297
Vastaukset
- olisi jutut
On mahdollista saada, eri asia saako.
Riippuu aikaisemmasta ammuntaharrastuksesta
ja luvan myöntäjästä. Tässä ei vielä ole yhtäläisyyttä, vaikka pitäisi.
Jollet kuulu metsästysseuraan et pääse samoille alueille metsästämään. Vieraskortilla tietysti.
Miksi et liittyisi seuraan?
Kortin voi suorittaa missä haluaa. - the man, the badge, the gun
Ei ole pakko liittyä mihinkään seuraan. Eräisiin metsästysseuroihin liittyminen saattaa myös olla vaikeaa ellei ole merkittäviä taloudellisia resursseja tai merkittävää maaomaisuutta.
Erillisen metsästysluvanhan voi aina saada esim. valtion maille, joten metsästäminen on mahdollista vaikka ei kuulu mihinkään seuraan eikä omista omaa metsästykseen soveltuvaa maa-aluetta. Hankalampaahan se näin on, mutta täysin mahdollista.
Metsästysaseelle taitaa olla aika vaikea saada lupaa ennen metsästyskorttia. Mutta jos harrastaa jo ampumaseurassa niin luvan ehkä voisi saada sillä perusteella?- tarkentelen
Yllä oleva viesti on kaikin puolin asiaa täynnä,
mutta kannattaa tutustua missä sijaitsee valtion
metsästysmaat. Jos itse olisin niistä riippuvainen en ampuisi ainuttakaan riistalaukausta. Täällä päin suomea näitä maita ei ole hehtaariakaan. Kysele alueesi metsästysseuroilta liittymis mahdollisuuksia ensin. Ei ne aina vaadi suuria taloudellisia uhrauksia. Pitää kuitenkin muistaa. Jos pitää omistaa maata, ei se raha ole hukkaan heitettyä.
Raha on vaan maassa kiinni. Rahoille saa tällöin jotain vastinetta. No ei se aina ole näin yksinkertaista. Mutta aloita kysely seuroista.
Valtion maat on hyvä vaihtoehto, jos on mahdollista niillä käydä.
- Luvan ...
Hakemuksessa on kohta "Aiotteko hankkia metsästyskortin, milloin?"
Onko pakko liittyä on väärä kysymys, jos asut kaupungissa,etkä omista maata et pääse mihinkään seuraan mukaan. Joudut metsästämään vieraskortilla tai valtion mailla, eikä se ole halpaa. Lähimmät valtion metsästysalueet voivat olla satojen kilometrien päässä, kuten minulla.
Metsästäjätutkinnon voit suorittaa missä vain. Seurathan vain ovat iloisia rahoistasi.- voi metsästää
merialueilla kylänrajojen ulkopuolella! Tietenkin tuo metsästyskortti, voimassa oleva tulee olla. Ja toisaalta voit hankkia lisesnsin metsästäliitolta (yksityisjäsen) metsästysammunnan kilpailuja varten mikäli perusteluja tarvitaan ilman metsästyskorttia metsästysaseen hankkimista varten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770