mitä mieltä hikipedian

mikkeli kuvauksesta?

http://hikipedia.info/wiki/Mikkeli

Mikkeli on umpisavolainen kyläntapainen keskellä ei mitään eli eteläisessä Savossa liki Saimaa-nimistä järveä. Kaupunki ei näy tutkassa eikä satelliitissa, joten toisen maailmansodan aikaan armeijan pääesikunta jakoi tulikomentonsa Mikkelistä käsin. Kaupungissa majaili tuolloin mm. Carl Gustav Erich Mannerheim, jonka on tiedetty johtavan sodankäyntiä Suomen osalta. Sota päättyi vuonna 1945 Lapissa, mutta Mikkeliin jäi vielä noin 60 vuodeksi armeijan varuskunta pitämään kuria ja järjestystä. Mikkeli demilitarisoitiin vuonna 2006. Mikkeli on ahdistava ja hikinen tuppukylä ja sen asukkaat ovat ilottomia valehtelijoita. Mikkeli rimmaa kivasti sanan kikkeli kanssa. Siivouspopkien piisissä Pentti Hirvonen joutui vankilaan ja menetti siellä kykynsä. Impotentti-Pentin viimeinen toivo oli muuttaa Mikkeliin. Mutta jostain syystä sekään ei vaikuttanut Pentin kikkeliin.

Nykyajan mukavuudet

Mikkeli lienee nykyisin jo sähköistetty, mutta lämmintä vettä kaupunkiin saadaan edelleen odottaa. Kaupungissa odotetaankin innolla ilmaston lämpenemistä, jotta uimakelit Saimaalla kävisivät edes vähän pidemmiksi. Mikkeli pinnistelee kohti nykyaikaa linja-autoaseman nakkikioskilla. Asiakkaita sinne tosin vielä ei ole eksynyt.

8

919

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JUVAN KINGI

      JOKA SANA TOTTA!!

      • tenk.anen

        muodostavat yhdessä paikkakunnan jonka nimeksi sopisi syvä joki.

        siellä kyläläiset hässivät toisiaan ja sisäsiittoisuus kukoistaa, kuten juvallakin.

        niin pieniä paikkoja mikkeli ja varsinkin juva, joten sisäsiittoisuus on varsin korkealla tasolla ja se näkyy mm. vähäjärkisyytenä jne..
        pienillä paikkakunnilla veret alkavat väkisin sekaantua liian lähelle omaa sukua ja sitten voidaankin kutsua ihmistä juvalaiseksi tai mikkeliläiseksi.


      • mikkelinmies1
        tenk.anen kirjoitti:

        muodostavat yhdessä paikkakunnan jonka nimeksi sopisi syvä joki.

        siellä kyläläiset hässivät toisiaan ja sisäsiittoisuus kukoistaa, kuten juvallakin.

        niin pieniä paikkoja mikkeli ja varsinkin juva, joten sisäsiittoisuus on varsin korkealla tasolla ja se näkyy mm. vähäjärkisyytenä jne..
        pienillä paikkakunnilla veret alkavat väkisin sekaantua liian lähelle omaa sukua ja sitten voidaankin kutsua ihmistä juvalaiseksi tai mikkeliläiseksi.

        Hauskaa tekstiä. Ai sulle pitäis olla vähintään 100 000 asukkaan kaupunki jossa voisit asua? Tietääkseni Mikkeli ei ole sen sisäsiittoisempi kuin muukaan samankokoinen kaupunki. Oikeastaan aika hullua edes puhua mistään sisäsiittoisuudesta, jos on kaupunki kyseessä.

        Tiedoksi vielä, että Suomessa on noin 340 paikkakuntaa, jotka ovat pienempiä kuin Mikkeli. Ja 200 pienempää kuntaa kuin Juva. Onkohan noissa ees mitään elämää? Ei varmasti.


      • syvä joki3
        mikkelinmies1 kirjoitti:

        Hauskaa tekstiä. Ai sulle pitäis olla vähintään 100 000 asukkaan kaupunki jossa voisit asua? Tietääkseni Mikkeli ei ole sen sisäsiittoisempi kuin muukaan samankokoinen kaupunki. Oikeastaan aika hullua edes puhua mistään sisäsiittoisuudesta, jos on kaupunki kyseessä.

        Tiedoksi vielä, että Suomessa on noin 340 paikkakuntaa, jotka ovat pienempiä kuin Mikkeli. Ja 200 pienempää kuntaa kuin Juva. Onkohan noissa ees mitään elämää? Ei varmasti.

        tämän sisäsiittoisuuden takia itä-suomessa ja savossa tilastoidaan suomen korkeimmat mielenterveyshäiriö-lukemat (mm.skitsofrenia).

        itä-suomen ja savon alueella väki tunnetusti on vaihtunut vuosien saatossa niin hitaasti ja pääosin saman alueen sisällä, joten sisäsiittoisuuden aiheuttamat korkeat lukemat mielenterveyshäiriöissä ovat varsin poikkeuksellisia.

        hyvää jatkoa syvä joki tai siis syvä savo.


    • kaipaa....

      - Linja-autoaseman nakkikioskia ei enää ole, koska linja-autoasema löytyy nykyisin Matkakeskuksesta.
      - Mikkeli rimmaa myös sanan nikkeli-kanssa, mutta sehän on useimmille täysin tuntematon käsite.
      - Pesin muuten juuri kikkelini lämpimällä vedellä - tosin tietokoneeni toimii vielä vaimoni polkemalla varageneraattorilla ja TV täällä on ollut pimeänä toisesta maailmansodasta lähtien.

      Asiantuntemattomuudesta johtuen tekijät lienevät ulkopaikkakuntalaisia tai katkeroituneita kaupunkilaisia. Potosoppaustaitojakin löytyy hassuista kuvista päätellen, joten ilmeisesti siellä amistunneilla jotain sentään oppii...

    • mikkeeeelii

      Muuten hyvää kuvausta Mikkelistä, mutta tämä kikkeli-juttu menee vähän överiksi.

      • idia

        ottakaa nyt ihteenne toki.

        jos selaatte muita artikkeleja läpi, huomaatte ettei mikään ole pyhää ja kaikesta v******n.

        ööveri huumoria


    • Anonyymi

      Up.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe