Korvaavaa toimintaa

Hei!

Olen tunnesyöppö, eli syön jokaiseen mahdolliseen tunteeseen. Kaiken lisäksi olen vieläpä kovin tunteellinen ihminen, joten syön siis paljon!!! Syön kiukkuun, väsymykseen, yksinäisyyteen, iloon, suruun ja palkinnoksi. Kuulostaa varmaankin tutulta. Nyt kaipaisinkin ehdotuksia millä voisi korvata suklaapatukat ja popcornipussit? Työkaverini, tupakoitsija kun on, ojensi syöpäkääryleen esitettyäni tämän kysymyksen. En kuitenkaan halua tuhlata rahojani, pilata terveydenrippeitäni ja vieläpä haista pahalle. Korvaavan toiminnon pitäisi olla sen verran yksinkertainen että myöhästynyttä junaa odotellessa ei enää tekisi mieli hakea lohtua herkkuautomaatilta tai R-kioskilta.
3457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Xylitol-jenkki on hyvä vaihtoehto jos sun tarttee saada jauhaa leukaperillä koko ajan jotain. Toinen hyvä ajantappaja (jos siis liikunta ei tule sulle kyseeseen) on että soittelet kavereille maratonpuheluita, siinä se aika rientää ihan huomaamatta!

Äänestä

Kirjoja lukiessa ei saa syödä ja jos on kirjastonkirja, pitää oikein varoa, ettei sitä tahrisi, joten ota hyviä kirjoja ja lue niitä. Hyvään teokseen jää niin koukkuun, että hädin tuskin malttaa vessassa käydä. :)

Äänestä

Mä teen niin että korvaan epäterveellisten herkkujen mättämisen terveellisten herkkujen mättämisellä. Mä olen sellainen että esim. leffailta ei ole mitään jos ei ole jotain mussutettavaa siinä edessä, se KUULUU leffan katsomiseen...ja mä rakastan elokuvia ja katson niitä harvasen ilta. Noh, nykyään olen sitten korvannut karkit ja herkut hedelmillä, kasviksilla ja marjoilla. Voi vetää paljon enemmän niitä, eikä siltikään kaloreita tule läheskään yhtä paljon kuin karkeista ja pullista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunnesyöppö kirjoitti:

Hei!

Olen tunnesyöppö, eli syön jokaiseen mahdolliseen tunteeseen. Kaiken lisäksi olen vieläpä kovin tunteellinen ihminen, joten syön siis paljon!!! Syön kiukkuun, väsymykseen, yksinäisyyteen, iloon, suruun ja palkinnoksi. Kuulostaa varmaankin tutulta. Nyt kaipaisinkin ehdotuksia millä voisi korvata suklaapatukat ja popcornipussit? Työkaverini, tupakoitsija kun on, ojensi syöpäkääryleen esitettyäni tämän kysymyksen. En kuitenkaan halua tuhlata rahojani, pilata terveydenrippeitäni ja vieläpä haista pahalle. Korvaavan toiminnon pitäisi olla sen verran yksinkertainen että myöhästynyttä junaa odotellessa ei enää tekisi mieli hakea lohtua herkkuautomaatilta tai R-kioskilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu