jotka pitää pohtia
Serghät eli varkaus
Rauha Teille,
Islamilainen yhteiskunta eroaa monissa suhteissa muihin yhteiskuntiin esim. imperialismiin, sosialismiin jne. moraalin, lainsäädännön jne. kohdalla. Tämän lisäksi Islamilainen yhteiskunta - vaikka koostuukin eri ihmisistä - on yhteinäinen rakenne. Koraani ilmoittaa, että uskovaiset ovat veljiä ja sisarruksia keskenään ja vaikka heitä on miljoonia ja he asuvat eri paikoissa, he ovat silti yhtä perhettä. Samaa pätee kaikkia Islamilaisia maita. Profeetan (SAAS) aikana Islamilaista yhteiskuntaa ei oltu rajoitettu eri valtiohin - kaikki olivat vain Muslimeita. Näin pystymme ymmärtämään, että kun Muslimi missä tahansa päin maailmaa tarvitsee apua, muut Muslimit eli hänen veljensä ja sisarensa auttavat häntä. Toivomme että palaamme joskus entiseen aikaan siinä suhteessa, että kaikki Muslimit asuisivat yhdessä Muslimimaassa. Jumala on säätänyt että Islamissa Hän antaa palkinnon hyvistä teoista ja rankaisee vääristä teoista. Jotkut Hänen rangaistuksistaan ja palkintonnoistaan koskevat vain tätä maailmaa tai Seuraavaa Maailmaa. Tämän lyhyen artikkelin tarkoitus on määritellä varkaus, tuoda Koraanin jakeita ja Haditheja perusteiksi ja lisäksi antaa muutama Raamatun jae vertailun vuoksi. Ihmiset myös hyökkäävät paljon Islamia vastaan, koska tähän syntiin syyllistyneiltä katkaistaan käsi. Jos Jumala suo, tulen käsittelemään tätä asiaa tarkkaan ja vastaamaan näihin kysymyksiin. Yksimielisesti Shiian keskuudessa varastaminen on suuri synti, ja tämä artikkeli käsittelee tätä syntiä.
Suomen Shiiamuslimit
uskonnollinen yhdyskunta
sheikh Vakili
puheenjohtaja
http://suomenshiiamuslimit.us/suuretsynnit-1/23.php
synti ja muu
3
54
Vastaukset
- jatkaa ja jatka kunnes
Jumala on suuri, Jumala on suuri,
Jumala on suuri, Jumala on suuri,
Jumala on suuri, Jumala on suuri,
Jumala on suuri, Jumala on suuri,
Jumala on suuri, Jumala on suuri,
Jumala on suuri, Jumala on suuri,
Jumala on suuri, Jumala on suuri,
Jumala on suuri, Jumala on suuri, - onko siis vakhili uusi prof...
Vai Tammi tai Ingman?
Tiedamme eta jeesus (Yahshua) ja mooses ei ole saman Jumalan profeetta kuin muhamed !- on sama ja me olemme Hänell...
(Koraani 29:46 Väittele siivosti niiden kanssa, joilla on Kirjoitus, mutta vastusta niitä, jotka vääryyttä tekevät, ja lausu: »Me uskomme siihen, mikä on meille ylhäältä lähetetty ja mikä myös teille on lähetetty, ja meidän Jumalamme ja teidän Jumalanne on sama ja me olemme Hänelle alamaisia.»
http://suomenshiiamuslimit.us/phpBB2/viewtopic.php?t=5289&highlight=sama jumala
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1137792
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1275339Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303576Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1223563Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352594Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376