Montako vanhempaa on auttanut?

Kun sosiaalityöntekijä vaikka aiheettakin epäilee vanhemman jaksamista, niin moniko on karistanut arvailut tälläisella toteamuksella, kuten joku sijaishuollon isä Laituri-projektin yhteydessä pidetyssä ls-seminaarissa näyttää tehneen:

”No jaksamisesta minä huolehin
siten, että pistän lavittalle maata ja poltan tupakin ja se on siinä se.”

Ovatko sossun epäilyt ja tivaaminen loppuneet tuollaiseen toteamukseen? Ei tietysti, koska kyse on lapsen edusta ja sossun tehtävänä on epäillä silloinkin kun mitään näkyvää syytä ei epäilylle olisi olemassakaan.

Monet sijaisvanhemmatkin valittavat väsymistä, neuvottomuutta ja omaa jaksamista, mutta heihin ei kuitenkaan ilmeisesti lapsen edun nimissä suunnata mitään vuosia kestävää vainoa, kyttäämistä ja seurantaa. Auttaahan se jaksamisessa jo pelkästään sekin, että väsymyksen myöntämisestä ei seuraa syyttelyä ja pitkään jatkuvaa toisen kykyjen aliarviointia!

Monilapsisen perheen tai esim. koliikkivauvan itkusta krooniseen väsymykseen sairastunut äiti voi olla täysin kykenevä lasten ja kodinhoitoon, kun on saanut levättyä itsensä kuntoon. Apua kotiin ei kuienkaan ole viime vuosina juuri saanut.

Kyllä minua ihmetyttää, jos sijaishuolto vähättelee omaa tuen ja avun tarvettaan. Vai pelkoko vähättelyn taustalla on?

Luulisin, ettei kenelläkään todella lapsen etua ajattelevalla ole mitään sitä vastaan, että sijaisvanhempien jaksaminen turvataan, mutta tietysti tällä periaatteella pitäisi biologisten vanhempien jaksamisen turvaaminen olla etusijalla. Kuitenkin noita tutkimuksia katsellessa törmää aina huostaanottoperusteissa mainintaan "vanhemman väsymys".

On hyvin perusteltua kysyä, miksi s-vanhempi saa olla väsynyt, mutta oma vanhempi ei. Vai onko sijaishuollon väsymisensä vähättelyn taustalla pelko siitä, että väsyminen ei ole hyväksyttyä ls:n silmissä heilläkään?

Nämä ajatukset perustuvat alempaa löytyvään ketjuun, joka alkaa sanoilla "Sijaishuollon laadun ulkoisen arvioinnin kokeilu- ja kehittämishanke ".

16

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ranttalikka

      "Sijaishuollon laadun ulkoisen arvioinnin kokeilu- ja kehittämishanke ". Siis mitä tuossa oikeastaan edes sanotaan? Paljon puhetta, vähän villoja.

      Itse olen sitä mieltä, että nämä puhtaasti väsymyksestä johtuvat tapaukset, esimerkiksi se koliikkivauvan äiti, pitäisi hoitaa neuvolan kautta eikä sossun. Neuvolan täti osaa kyllä tehdä pintapuolisen arvion, tarvitaanko tässä lepoa vai sossua. Sieltä voisivat antaa jonkun terkkaharjoittelijan kotiin kärräilemään koliikkista jälkikasvua sillä välin kun äiti ottaa äkkilähdön höyhensaarille. Harjoittelijalle olisi hyvää treeniä hoitaa ja käsitellä pientä vauvaa. Molemminpuolinen hyöty. Eikä siinä sossua tarvittaisi mihinkään ellei olisi laiminlyöntiepäilyjä.

      Tai sitten pitäisi olla joku vauvala niin kuin synnytyslaitoksellakin, mihin saisi nuppusensa jättää esim. yöksi jos on ihan lopussa. Isien vastuuta kyllä peräänkuuluttaisin ensisijaisesti, mutta aina eivät hekään ole maisemissa. Joskus naurahdin omassa neuvolassa kun poika valvoi koko edellisen yön, että saanko jättää tämän tänne ja tulla hakemaan muutaman tunnin päästä. Täti heitti ilmaan ajatuksen tällaisesta "vauvalasta", kyllä hän näitä työpäivänsä ratoksi vahtisi, mutta pitäisi olla tilat ja vauvansänkyjä.

      Vanhemman väsymys ei ole mikään huostaperuste. Vanhemman pitäisi antaa nukkua väsymyksensä pois. Jos se ei nukkumalla poistu, niin sitten voi olla muutakin pielessä.

      • Horse66

        kodinhoitajia kun ei ole ollut saatavilla sitten vuosiin joka kunnalla...ja perhetyöntekijästä ei apua tuhon tilanteeseen heru....niin mistä sitten vanhemmalle apu väsymiseen??

      • se nyt
        Horse66 kirjoitti:

        kodinhoitajia kun ei ole ollut saatavilla sitten vuosiin joka kunnalla...ja perhetyöntekijästä ei apua tuhon tilanteeseen heru....niin mistä sitten vanhemmalle apu väsymiseen??

        tällä palstalla ole jo tullut selväksi? HUOSTAANOTOLLA! siinä väsymykseen apu sossuilta.

      • tehty huostaanotto

        on törkeydessään jo niin laiton kuin vain huostaanotto laiton voi olla!

        Kuntien sosiaalihuollolla on lain mukainen velvollisuus kysyttäessä järjestää kotipalvelua laissa mainittujen syiden vuoksi.
        Kaikille lapsiperheille kotipalvelua ei tarvitse järjestää, se ei siis ole subjetiivinen oikeus,
        vaan kotipalvelua on kysyttäessä ja laissa mainittujen syiden vuoksi kunnassa ja tarvittavassa laajuudessa
        esimerkiksi LAPSIPERHEILLE järjestettävä.

        ____________

        Sosiaalihuoltolaki
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820710
        ..............
        20 §
        Kotipalveluilla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista.
        21 §
        Kotipalveluja annetaan alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille, jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista.
        --------------------------

        Ja jos tätä kodinhoitajaa kunnan sosiaalihuolto ei järjestä perheelle, esimerkiksi laisssa mainittujen syidenkään jälkeen,
        niin kunnan on tehtävä asiasta valituskelpoinen päätös kotipalvelua anoneelle perheelle.
        Perhe tekee sen jälkeen kantelun asiasta lääniin ja jos sittenkään ei sitä tarvittavaa kotipalvelua perheelle järjesty
        niin läänillä on järeämmät keinot asiassa.
        Kyllä tällä menettelyllä ainakin lapsensa huostaanoton estää ja kunta joutuu edesvastuuseen tästä laittomasta toiminnastaan tässä lapsiperheiden kotipalveluun liittyvässä asiassa.

        Mutta siis yhtäkään lasta ei pitäisi olla sijoitettuna eikä huostaanotettuna esimerkiksi vanhemman uupumisen vuoksi.

        Kunnista sanotaan ja kerrotaan ja laittomasti !!! ettei kodinhoitajaa eikä mitään kotipalvelua ole lapsiperheelle tarjota.
        Mutta jos näin toimitaan ja asiakkaalla on siitä vielä erikseen kunnalta annettu kielteinen päätös (vaikka asiakkaalla on sosiaalihuoltolaissa mainitut syyt kodinhoitajatarpeeseen)
        niin huostaanottoon asti ei tälläinen kuntaviranomaisten eioo -pelleily saa missään nimessä mennä!

        _______________

        http://www.laaninhallitus.fi/lh/etela/bulletin.nsf/MainArticlesPublicFin/1C8FF701D7B478D0C22574C8003B2F85
        18.09.2008
        .............
        Lääninhallitus tehostaa valvontaa ja ohjausta

        Etelä-Suomen lääninhallitus seuraa, miten kunnat parantavat lapsiperheiden kotipalveluiden saatavuutta.
        Lääninhallitus on antanut 51 kunnalle kehotuksen antaa ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä selvitys toimenpiteistä, joihin kunta on ryhtynyt puutteellisuuksien korjaamiseksi.
        Lisäksi kuntien tulee ensi vuoden loppuun mennessä antaa selvitys toteutetuista toimenpiteistä......

      • Vanamo10

        ja väsyminen johda "burn outiin"? Miten tuo sitten määritellään on eri asia. Muistaakseni, että lopulta ei jaksa tehdä enää yhtään mitään. Hoitokeinoina lepo ja terapia.

      • Vanamo10 kirjoitti:

        ja väsyminen johda "burn outiin"? Miten tuo sitten määritellään on eri asia. Muistaakseni, että lopulta ei jaksa tehdä enää yhtään mitään. Hoitokeinoina lepo ja terapia.

        Sitä ne pitkälle ovat monesti. Sitä ne ovat asiakasperheenkin kohdalla varsinkin viime vuosina, kun lainmukaisia tukia ei ole ollut järjestää. Loputtomiin palaveerataan, pohditaan ja puntaroidaan, ja kun oikeaa apua ei ole, tehdään huostaanotto.

        Näin on päästy kärjistyneeseen tilanteeseen, että tukien puutteesta tehdään sijoituksia ja sijaisvanhempien on kyllä jaksettava aivan samassa tilanteessa, vaikka oma vanhempi olisi jo kokenut burn outin samassa tilanteessa.

        Pahimmillaan tilanne saa juuri tuollaisia lieveilmiöitä, että koska sijaishoitajat ovat alkaneet tiedostaa tukien puutteen, alkavat hekin pelätä oman väsymisen myöntämistä. Lapsen etuko?

        Nyt kun tästäkin on ollut jo suoraa kirjoittelua nettipalstoilla, on pahimmillaan seuraava vaihe se, että kuntapoliitikot, sosiaalivirastojen asianajajat ja ls-työntekijöiden esimiehet antavat uudet ohjeet, että esim. juuri vanhemman väsymystä ei saa kirjata huostaanottoperusteeksi ollenkaan, kuten ei muutakaan syytä, joka kuntien oikealla rahankäytöllä olisi ollut korjattavissa.

      • Vanamo10
        rivera kirjoitti:

        kirjoitellaan kyllä muistakin kuin sijaishuollon töistä, paitsi sijarithan eivät saa väsyä. Miksi?

        Näkisin mielelläni jonkun asiantuntijalääkärin mielipidekirjoituksen, jossa selostettaisiin lääkkeet uupumukseen. Huostiahan tehdään erittäin usein vanhemman uupumuksen vuoksi. Vanhempi ei jaksa enää tehdä päivittäisiä askareita ja saattaa hukuttaa väsymystään alkoholiin.

        Uskoisin, että uupunut vanhempi ei kovin kauan ole uupunut asianmukaisin toimin. Näin maallikosta ne asianmukaiset toimet olisivat juuri kotiapu, lastenhoitoapua, tukiperhe, jolloin vanhemmalla on mahdollisuus käyttää aikaansa lepoon ja omaan itseensä.

        Muistelen lukeneeni, että "burn outiin" sairastuvat juuri ne työntekijät, jotka ovat työtehtävissään liian tunnollisia. Sama kai pätenee lastensa hoitoon. Miksi tästä rangaistaan huostalla?

      • ihmettelen sitä

        eikö näillä väsyneillä vanhemmilla ole ketään sukulaisia, kummeja, isovanhempia, setiä, tätejä, ystäviä, jotka voisi tilapäisesti auttaa...aina vingutaan yhteiskuntaa apuun joka asiaan.

      • paikasta toiseen
        ihmettelen sitä kirjoitti:

        eikö näillä väsyneillä vanhemmilla ole ketään sukulaisia, kummeja, isovanhempia, setiä, tätejä, ystäviä, jotka voisi tilapäisesti auttaa...aina vingutaan yhteiskuntaa apuun joka asiaan.

        ja mikä on paljolti työstä johtuvaa sukulaiset jäävät. Etkö tosiaan ole sellaisesta tietoinen, olet itse elänyt koko elämäsi kotikulmillasi niinkö? Sinulla on ollut helppo elämä, suku on tullut apuun tarvittaessa. Nauti siitä. Ja autat vuorostasi sitten vanhenevia sukulaisiasi, ettei heidän tarvitse huutaa yhteiskuntaa apuun. Teidänlaisia sukuja on paljon muitakin, mistähän ne yhteiskuntaa apuun huutavat vanhusten omaiset oikein tulevat?

      • Vanamo10
        ihmettelen sitä kirjoitti:

        eikö näillä väsyneillä vanhemmilla ole ketään sukulaisia, kummeja, isovanhempia, setiä, tätejä, ystäviä, jotka voisi tilapäisesti auttaa...aina vingutaan yhteiskuntaa apuun joka asiaan.

        lähin sukulainen 500 km pässä, ei sitä apua hevin saa. Varsinkin kun heilläkin on myös oma elämänsä elettävänään. Tuo kummi kyllä matkusti meille kerran, kun minun ol pakko tehdä ylitöitä. Oli lapseni hoitajana ne illat.

      • ihmisiä, nuoria niin kuin v...
        ihmettelen sitä kirjoitti:

        eikö näillä väsyneillä vanhemmilla ole ketään sukulaisia, kummeja, isovanhempia, setiä, tätejä, ystäviä, jotka voisi tilapäisesti auttaa...aina vingutaan yhteiskuntaa apuun joka asiaan.

        muuttamaan työn perässä ja ties minne toiselle puolelle suomeakin ja kauaksi omista juurista; suvuistaan, läheisistään ja ystävistään.

        Monen monta tehdasta, työpaikkaa on laittanut tässä muutaman vuoden sisälläkin lapun luukulle väen pihalle ja jos tuollaisella paikkakunnalla on tuhat muuta työtöntä niin kauemmashan se on monesti perheellisenkin leipää saadakseen lähdettävä.
        Sinne jäävät suvut ja avut, tuet tuhannenkin kilometrin päähän.
        Ja jos vielä kerran yhteiskuntakin kannustaa omilla rahallisilla muuttotuillaan
        tälläiseen toiselle puolelle suomea muuttamiseen
        niin kyllä se on yhteiskunnan velvollisuus auttaa juurettomia ja apuverkottomia lapsiperheitäkin!

        Vai eikö sinun mielestäsi ole?

      • ihmisiä, nuoria niin kuin v... kirjoitti:

        Milloin minkäkin perheen ongelman takia käsketään vain muuttamaan, ihan kuin se niin vain olisi yksinkertainen asia.

        Ja muuten, jos olette tarkemmin lukeneet noita täälläkin esillä olleita tutkimuksia huostien syistä, niin yhtenä syynä mainitaan myös perheen muuttaminen. Miten monta kertaa voi muuttaa milloin minkäkin asian takia, ettei sitä katsota huostaanottosyyksi?

        Voin hyvin kuvitella sen kierteen, mikä yliväsymisestä alkaa, kun unenpuutetta on riittävän pitkältä ajalta, on viimein niin väsynyt, että ei saa unta, sitten alkaa ilmeisesti vähittäinen lamaantumisvaihe, joka johtaa pahimmillaan masennukseen. Ja siihenhän ei muuta hoitoa saa kuin huostaanoton ja niitä äitejä, jotka yleensä ls:n asiakkuuteen joutuvat, syyllistetään turhillakin epäilyillä ihan suotta. Ei se ainakaan paranna tilannetta ollenkaan, että syyllistetään vielä muutenkin huonossa tilanteessa.

        Vauvalat olisi ihan hyvä idea, eikä niin kalliskaan. Pienilläkin ratkaisuilla olisi ollut jo vuosia sitten suuri merkitys, jos huostaanottoja olisi todella haluttu rajoittaa. Mutta sehän ei ole ollut keskeinen tavoite kuntapoliitikoille ollenkaan.

      • Mutta perinteinen kodinhoitaja

        -malli, joka siis aiemmin antoi lapsiperheen äideille jopa näille tuetuille lomille lähtöön mahdollisuuden,
        nämä lainmukaisest kodinhoitaja-palvelut kuntiin takaisin!
        Mitä pikemmin sen parempi ihan jo kaikkien lapsiperheidenkin vuoksi.

        Jos kunnissa oikeastikin pinnisteltäisiin peruspalveluiden ajantasalle saattamiseksi
        ei huostaanottoja tarvittaisi eikä edes koko lastensuojelun asiakkuuttakaan
        kuin vain murto-osalle nykyisestä määrästä.

        Mutta sieltä mennään kuntatasolla missä aitaa ei ole enää näkynyt ollenkaan ja lujaa
        ja vielä kaiken lisäksi lain rajojen ulkopuolella...
        jos eivät kiinni jää eivätkä tuomioita saa kuntaviranomaiset ja -päättäjät mistään rikollisesta toiminnastaan
        niin kriminaalin tiellä kunnissa jatkossakin mennään
        ja meno senkin kovenee kuntatasolla lapsiperheiden parissa .....

      • touhu jo ollutkin
        Mutta perinteinen kodinhoitaja kirjoitti:

        Ainakin minulle on lapsesta asti opetettu, että lakien rikkominen on rikos. Pitkään vielä nuorena aikuisenakin luulin, että jos Suomessa tapahtuu viranomaisten tekemiä rikoksia ja kun ne paljastuvat, niin niistä nousisi kamala meteli.

        Mutta viranomaisilla ja jopa poliitikoilla on laaja turva takanaan, että heitä saataisiin todelliseen vastuuseen tekemisistään.

        Ihan kuin silmänlumeeksi tehdään iso numero jostain naurettavasta jutusta, kuten jonkun ministerin lähettämistä tekstiviesteistä, mutta viranomaisten tekemiin ihmisoikeusrikoksiin eivät puutu kuitenkaan. Ja valtiovarainministeri itki kun joutui ilmoittamaan hyvän ystävänsä ministerierosta tekstiviestien yhteydessä...

        Lasten kohtalo ei sen sijaan näytä itkettävän ollenkaan.

      • lastenkohtelusta
        touhu jo ollutkin kirjoitti:

        eikä tallaista palstaa varmaan kovin moni viitsi lukea. Ei täällä tosin muuta luettavaa olekaan yleensä kuin tappelua.

      • lasten kohtalosta
        touhu jo ollutkin kirjoitti:

        Ainakin minulle on lapsesta asti opetettu, että lakien rikkominen on rikos. Pitkään vielä nuorena aikuisenakin luulin, että jos Suomessa tapahtuu viranomaisten tekemiä rikoksia ja kun ne paljastuvat, niin niistä nousisi kamala meteli.

        Mutta viranomaisilla ja jopa poliitikoilla on laaja turva takanaan, että heitä saataisiin todelliseen vastuuseen tekemisistään.

        Ihan kuin silmänlumeeksi tehdään iso numero jostain naurettavasta jutusta, kuten jonkun ministerin lähettämistä tekstiviesteistä, mutta viranomaisten tekemiin ihmisoikeusrikoksiin eivät puutu kuitenkaan. Ja valtiovarainministeri itki kun joutui ilmoittamaan hyvän ystävänsä ministerierosta tekstiviestien yhteydessä...

        Lasten kohtalo ei sen sijaan näytä itkettävän ollenkaan.

        ja viimeistään esimerkiksi tätä palstaa lukiessa varmaan huostaanotot tuntuvat aiheellisilta, kun täällä on niin epämääräisiä juttuja ja tappelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe