Olen 26-vuotias nainen ja ihan perusterve. Olen ylipainoinen mutta paino ei ole heitellyt suuntaan tai toiseen pitkään aikaan. Minulla ei myöskään ole mitään suurempaa stressiä tai muutekaan elämäntilanteeni ei ole muuttunut tai mitään. Kuitenkin kuukautiset on viimeksi olleet joulukuussa ja nyt siis 2 kiertoa jäänyt alkamatta. Yhtäkkiä. Raskaustestejä olen tehnyt mutta en nyt vähään aikaan, viimeksi joskus helmikuun lopussa ja kävin terveyskeskuksen labran virtsatestissä joka vissiin kuitenkin on sama kuin kotona tehty mutta ne kaikki negatiivisia. Kysyin lääkäriltä pääsenkö verkokeisiin mutta sanoi ettei raskautta todeta verikokeesta tai että hän ei tee lähetettä koska ei ole mitään panavaa syytä olla uskomatta virtsatestiin. En tajua mikä voisi olla. Onko teitä muita?
Missä kuukautiset?
3
335
Vastaukset
- syyllinen...
Käytätkö e-pillereitä tai muuta hormonaalista ehkäisyä?
- ihmettejä::
en ole käyttänyt ehkäisyä tämän vuoden puolella ollenkaan. ja hormonaalista esim. pillerit tai muut niin en ole käyttänyt. aiemmin käytössä vaan kondomi.
- aikaa..
Todennäköisesti joku hormonihäiriö. Sinuna varaisin aikaa ihan yksityiselle gynelle, joka tekee sisätutkimuksen ja ultraa kohdun sekä munasarjat, ja todennäköisesti kirjoittaa sitten jonkun lääkityksen.
Maksaa jonkun verran, mutta kela-kortilla saa korvausta.
Itse en ainakaan enää koskaan asioi terveyskeskuksessa jos on jotain alapään vaivoja. Eivät tiedä mistään mitään ja vaivat jää hoitamatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760