hakkaa päätään seinään. Yrittää saada jotain tunnetta yhteenkuuluvuudesta aikaan esimerkiksi muuttamalla toista tai muuttamalla itseään. Kemiat eivät kohtaa, kaikki tökkii. On ehkä ihastunut toisen ulkonäköön, mutta siinä kaikki. Ehkä paperilla kaikki kuulostaisi niin hienolta, mutta todellisuudessa on vain pelkkiä ongelmia: . Tai biologinen kello tikittää, ei enää jaksaisi etsiä uutta kumppania. Mikään ei suju, ahdistaa.
Ja sitten on niitä ihmisiä, joiden kanssa kaikki loksahtaa vain paikalleen. Ei edes tarvita sanoja kun ymmärtää toista niin hyvin. On riitoja, mutta ei jatkuvasti. Ei ole kireätä ilmapiiriä koko ajan, ei hampaat irvessä tarvitse yrittää rakastaa toista. Saa olla ihan oma itsensä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
kukaan ei voi valita rakkautta toiseen, rakkaus valitsee toisen.
Joskus voi luovuttaa taistelun ja antaa virran viedä. Ei tarvitse yliyrittää, vaan jättäytyä elämän vietäväksi.
hirveä ikävä sitä ihmistä, jonka kanssa kaikki tuntuu oikealta. Sen jokainen lovi sopii omiini. Miksi on vain tyhjä sänky ja kylmä yö.
Se joka tuottaa taivaallisen olotilan läsnäolollaan tuottaa poissaolollaan helvetillisen ikävän.
tuntuisi pelottavalta. En varmaan koskaan kestäisi sellaista ilman häneltä tuoksuvia vaatteita ja hänen tavaroitaan, joita saisin pitää lähellä.
ahdistus on kuin supistus synnytyskanavassa. Ratkaisevia muutoksia ei synny ilman sitä.
Tunteet ovat elämän suurin liikkeellepaneva voima. Ne joko tuottavat mielihyvää tai kertovat muutoksen tarpeesta.