Haluan kertoa teille kiusaajat, että kiusaaminen voi aiheuttaa mielenterveys ongelmia, jotka voivat kulkea mukana aikuisikään saakka. Masennus on hyvin yleistä kiusattujen keskuudessa. Pahimmillaan olette vastuussa kiusatun kuolemasta.
Haluatteko tosiaan kantaa vastuun siitä, että mahdollisesti pilaatte jonkun loppu elämän? Ylä-aste iässä ajattelee, että no entä sitten. Joudutte kuitenkin kestämään seuraukset myös vanhempana, kun (tai jos...) teille tulee järkeä päähän.
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Ala-asteella se ei ollut niin kamalaa, mutta kun siirryin ylä-asteelle, tilanne repesi käsistä. Minua kiusattiin käytännössä koko ajan heti 7. luokan alusta lähtien. Kamppailin samaan aikaan melko hankalan murrosiän kanssa, joten murruin jo muutaman kuukauden jälkeen. En jaksanut enää ja yritin itsemurhaa hyppäämällä sillalta alas. Jouduin sairaalaan, mutta selvisin (voitte vain kuvitella miten masentunut olin sen jälkeen, kun en onnistunut edes itseäni tappamaan).
Jaksoin jotenkin sinnitellä 7. ja 8. luokan, itkien yksin ja välillä ystävälleni. Hän ei osannut auttaa, vaikka olisi halunnut. Minua nimiteltiin vaikka miksi ja läimäyteltiin perseelle. Pahin kiusaajani keksi minulle lempinimen Miss Baltic sea (yhtä leveä kuin Itämeri), vaikka en edes ollut kuin jonkin verran pyöreä.
Minua nöyryytettiin joka päivä ja 9. luokalla aloin kanavoida itseeni sen vihan, mitä tunsin kiusaajia kohtaan. Aloin siis viillellä itseäni. Käytin koruja ranteiden täydeltä, ettei kukaan nähnyt haavojani. Välillä haavoista tuli (joskus tahallaan, joskus puoliksi vahingossa) niin syviä, että jouduin kierämään sideharsoa korujen alle. En välittänyt enää juuri mistään. Lintsasin koulustakin, ettei tarvitse kuunnella. Olin todella helpottunut, kun koulu vihdoin loppui.
Opettajat eivätkä vanhempani tienneet kiusaamisestani. Äitini yritti kovasti selvittää mikä minulla oli, mutta hän uskoi sen olevan pelkästään teini-iän masennusta. Nyt hiukan harmittaa, etten kertonut mitään, koska äiti olisi saanut kiusaamisen ainakin vähenemään.
Täytän tänä vuonna 23, eli kiusaamisen alkamisesta ja itsemurhan yrityksestä tulee 10 vuotta. Painoni on noussut ylä-asteesta lähemmäs 30kg (tästäkin voin kiittää kiusaajia, sillä söin jatkuvasti herkkuja ja muuta, koska ajattelin olevani niin järjettömän lihava, ettei lihomisella ollut enää väliä), mutta silti olen tyytyväisempi itseeni kuin silloin. Minulta revittiin itseluottamus niin riekaleiksi kuin mahdollista ja pikku hiljaa olen sitä takaisin saanut. Nyt minulla on ihan mukava elämä. Silti muistelen ylä-aste aikaa edelleen kyynelsilmin. Se jätti minuun ikuiset arvet.
En toivu kiusaamisesta kokonaan koskaan, enkä pysty täysin antamaan anteeksi. Nuoret osaavat olla todella julmia toisilleen. Älkää siis kiusatko, vaan jättäkää rauhaan sellaiset, joiden kanssa ette halua olla. Loppuun haluaisin vielä heittää kysymyksen, joka minua mietityttää vieläkin eniten: Miksi? Miksi juuri minut piti valita kiusauksen kohteeksi? Ja ei ollut vain yhtä kiusaajaa, vaan niitä oli useampia. Jos joku kiusaajistani lukee tämän, niin voisi kirjoittaa minulle ja kertoa syyn. Ehkä voisi myös pyytää anteeksi, jos on sen verran tullut järkeä päähän.
Pmk:n ylä-asteen entinen oppilas
Haluatteko tosiaan kantaa vastuun siitä, että mahdollisesti pilaatte jonkun loppu elämän? Ylä-aste iässä ajattelee, että no entä sitten. Joudutte kuitenkin kestämään seuraukset myös vanhempana, kun (tai jos...) teille tulee järkeä päähän.
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Ala-asteella se ei ollut niin kamalaa, mutta kun siirryin ylä-asteelle, tilanne repesi käsistä. Minua kiusattiin käytännössä koko ajan heti 7. luokan alusta lähtien. Kamppailin samaan aikaan melko hankalan murrosiän kanssa, joten murruin jo muutaman kuukauden jälkeen. En jaksanut enää ja yritin itsemurhaa hyppäämällä sillalta alas. Jouduin sairaalaan, mutta selvisin (voitte vain kuvitella miten masentunut olin sen jälkeen, kun en onnistunut edes itseäni tappamaan).
Jaksoin jotenkin sinnitellä 7. ja 8. luokan, itkien yksin ja välillä ystävälleni. Hän ei osannut auttaa, vaikka olisi halunnut. Minua nimiteltiin vaikka miksi ja läimäyteltiin perseelle. Pahin kiusaajani keksi minulle lempinimen Miss Baltic sea (yhtä leveä kuin Itämeri), vaikka en edes ollut kuin jonkin verran pyöreä.
Minua nöyryytettiin joka päivä ja 9. luokalla aloin kanavoida itseeni sen vihan, mitä tunsin kiusaajia kohtaan. Aloin siis viillellä itseäni. Käytin koruja ranteiden täydeltä, ettei kukaan nähnyt haavojani. Välillä haavoista tuli (joskus tahallaan, joskus puoliksi vahingossa) niin syviä, että jouduin kierämään sideharsoa korujen alle. En välittänyt enää juuri mistään. Lintsasin koulustakin, ettei tarvitse kuunnella. Olin todella helpottunut, kun koulu vihdoin loppui.
Opettajat eivätkä vanhempani tienneet kiusaamisestani. Äitini yritti kovasti selvittää mikä minulla oli, mutta hän uskoi sen olevan pelkästään teini-iän masennusta. Nyt hiukan harmittaa, etten kertonut mitään, koska äiti olisi saanut kiusaamisen ainakin vähenemään.
Täytän tänä vuonna 23, eli kiusaamisen alkamisesta ja itsemurhan yrityksestä tulee 10 vuotta. Painoni on noussut ylä-asteesta lähemmäs 30kg (tästäkin voin kiittää kiusaajia, sillä söin jatkuvasti herkkuja ja muuta, koska ajattelin olevani niin järjettömän lihava, ettei lihomisella ollut enää väliä), mutta silti olen tyytyväisempi itseeni kuin silloin. Minulta revittiin itseluottamus niin riekaleiksi kuin mahdollista ja pikku hiljaa olen sitä takaisin saanut. Nyt minulla on ihan mukava elämä. Silti muistelen ylä-aste aikaa edelleen kyynelsilmin. Se jätti minuun ikuiset arvet.
En toivu kiusaamisesta kokonaan koskaan, enkä pysty täysin antamaan anteeksi. Nuoret osaavat olla todella julmia toisilleen. Älkää siis kiusatko, vaan jättäkää rauhaan sellaiset, joiden kanssa ette halua olla. Loppuun haluaisin vielä heittää kysymyksen, joka minua mietityttää vieläkin eniten: Miksi? Miksi juuri minut piti valita kiusauksen kohteeksi? Ja ei ollut vain yhtä kiusaajaa, vaan niitä oli useampia. Jos joku kiusaajistani lukee tämän, niin voisi kirjoittaa minulle ja kertoa syyn. Ehkä voisi myös pyytää anteeksi, jos on sen verran tullut järkeä päähän.
Pmk:n ylä-asteen entinen oppilas
Vastaukset 10
Vanhimmat
on totta että kiusaajat pilaavat kiusatun mahdollisuudet jaksaa käydä/lukea koulussa ja sitä kautta tuho on suurta. Siitä seuraa iso motiivi kostaa koko loppuelämän.
On helpompi tajuta miksi Auvinen ajatteli niin kuin ajatteli kun lukee muiden kiusattujen ajatuksia/kokemuksia.
Onneksi selvisit. Kiitos kun kirjoitit ja kerroit että sinulla on nyt mukava elämä. Toivottavasti muutkin kiusatut jaksavat sinnitellä aikuisikään asti.
jatkuvaa väkivaltaa, uhkailua,
seuraavaksi "sainkin" eläkkeen. Nyt muutama kymmenen vuotta jälkeenpäin voin todeta päässeeni elämässä helpolla=ei työntekoa,
mutta mieluummin olisin sen työnteon valinnut, jos olisin itse saanut päättää.
Hyvä, että kirjoitit. Se vaan on niin, että nämä sinun kiusaajasi tuskin lukevat näitä juttuja. Ei heille sitä järkeä tule, he ovat ikuisia häviäjiä. Mietippäs sitä, että todennäköisesti heillä on paska elämä ja senhän he ovat ansainneet.
Myös minua kiusattiin, uhkailtiin lapsena ja nuorena. Olen huomannut, kun olen nähnyt nyt näitä kusipää kiusaajia, että osa heistä ovat ihan pohjalla ja muutkin menestyneet huonommin kuin minä. Se on antanut sitä nautintoa, jonka elämä oli mulle velkaa. Eihän sitä tarvitse muille toitottaa mutta itseksen voi auttia näiden luusereiden paskasta elämästä.
Parasta on vielä kun ei itse heitä tuomitse ääneen, vaan ei ole huomaavinaakaan heitä. Kyllä se elämä "kostaa" Se pitää vain uskoa ja ymmärtää. Kaikkea hyvää sulle.
muistan kun minua kiusattiin koulussa ja en voinut edes kotona kertoa siitä, koska tuntui että se on minun omaa syytäni...voisin melkein sanoa että koko ala-aste meni pipariks sen takia kun piti pelätä kouluun menoa. Vasta kun menin yläluokille eri kouluun elämä oli ihan toista! Ajatelkaa että minun koulunkäynnistäni on jo n. 50 vuotta.. täytän nyt 60..aina se on ollut tällaista ja on se ihme ettei asialle voi tehdä mitään!!!! Niinpä kun tytärtäni alettiin kiusata tiesin miltä se tuntuu ja kannustin puhumaan siitä ja hassua koulussa tentattiin tätä kiusattua, mutta kiusaajille ei puhuttu mitään...
minunkin kiusaamiseeni opettaja puuttui vasta sitten kun alempiluokkalaiset kantelivat että kiusaajat kivillä heittelivät minua...yritä Sinä selvitä jotenkin, vaikka niin että voisit kääntää kaiken sen inhottavan voimavaraksi itsellesi...
...monesti ovat itse masentuneita ja huonon kotiolojen tuotosta ja yrittävät saada pönkitettyä omaa huonouden tunnettaan kiusaamalla meitä muita.
Itse olen ollut koulukiusattu 7. luokalta Amiskan 1. vuodelle ja vielä nykyäänkin, toisella vuodella, luokalla katsotaan kieroon sen takia että näyttelen typerää ja riehun itsekseni.
Vitsini pää-asiassa eivät edes koske ketään, joko itseäni tai sitten muuta typerää läpän heittoa.
Olen aina ollut se jota pilkataan tai käydään koululla käsiksi, joko pilkataan sanallisesti, tai sitten on käyty välitunnilla kuristamassa tai muuten uhkailtu...
Ikää tällä hetkellä 18, male, ja diagnosoitu keskivaikea masennus.
Opettajille on koulukiusaamisesta puhuttu mutta kerran ottavat asian puheeksi ja jos ei auta niin he menevät sitten muun luokan mukaan, eli eivät välitä.
Amiskan ensimmäisenä vuonna otin eräästä tytöstä, joka nälvi joka päivä jostain asiasta kun vain istuin välitunnilla itekseni kuuntelemassa musiikkia ilman että sanoin edes mitään, asian luokanvalvojalle puheeksi ja opettaja totesi ihmeissään että eihän hän nyt sellaista tee, että on niin hyvä oppilas.
Mieleni tekisi tässä haukkua kaikki mahdolliset koulukiusaajat niin syvälle suohon kuin olla voi, mutta en ala alentua samanlaiseen mitä minulle on tehty. Sanon vain sen että koulukiusaajat ovat pelkkiä idiootteja ilman tulevaisuutta, tai tulevaisuus on joko vankila tai hautakuoppa oman käden kautta.
Yksi positiivinen asia teistä kiusaajista kuitenkin löytyy: ei tarvitse teidän elämäänne elää.
Voitte kestää oman idioottimaisuutenne keskenänne ja huomata kuinka yksinäisiä todella olettekaan. Luulette olevanne koviakin sen 'ystävä' piirin keskellä mutta kun koulupäivä loppuu niin joudutte ypöyksin kylmään maailmaan.
Minua ei todellakaan käy kateeksi teitä siinä vaiheessa kun joku joko hakkaa teidät, kypsyttyään teidän idiotismiinne tai saa teidät itkemään sanomalla takaisin jotain joka puskee teidän 'kovan' kuorenne läpi.
Vihaan kaikkia koulukiusaajia ja koulua yleensä.
Mukavaa loppu päivää muille paitsi koulukiusaajille.
P.S.
Jos viestini tuntuu negatiiviselta, se on sitä. Mutta ainoastaan koulukiusaajille.
katsotaan miten tehoo kiusatun kiusaajien lapsiin!
Tämänhän sanoo jo Raamattu!
Meitä on kasassa vasta noin 600 hengen porukka....
velanmaksajia.
Seuraavakasi julkistan netissä velallallisten naamat, mahdolliset vaimot ja lapset.
eli kiusaajia on paljon, kun joku juoppohulluksitullut kiusattu tekee jotain hölmöä, kyseessä on vain velan maksu. Joskus korkoineen.
PISTE.
aina, 17 kiusaajaa, yksinhän ne ei uskalla edes paskalle. Velat on kiusatunkin hoidettava, mieluummin vanhemmille.
Olen sinun ikäisesi tyttö ja kanssa entinen koulukiusattu. Sen sijaan, että minua olisi haukuttu yläasteella lihavaksi (ainakaan mitenkään merkittävän paljoa), minua keksittiin sanoa "kehitysvammaiseksi". Kuten tekstissäsi totesit, traumat elävät vielä yläastevuosienkin jälkeen. Kun menin lukioon, minulla oli moneilla tunneilla aivan mieletön pelko siitä, puhuisinko kuin normaaliälyinen. En myöskään uskaltanut ängetä välitunneilla isoon tyttöporukkaan, koska ajattelin että minut syrjittäisiin pois, aivan kuten ala- ja yläasteella tehtiin.
Nyt on kulunut peruskoulun päättymisestä seitsemän vuotta, joten sananlasku "aika parantaa haavat" kuulostaa korviini jo jotenkin järkevältä lausahdukselta. Lukion alussa en tosin olisi sitä vielä uskonut.
En ymmärrä, miksi jotkut ihmiset päätyvät kiusaamaan toisia. Kyllä on paljon ihmisiä jotka ovat huonoista kotioloista, mutta silti heistä läheskään kaikki eivät ole koulukiusaajia. Kai se on sitten ihmisen ikioma valinta!
Kaikkea hyvää Sinulle sekä kaikille muille entisille/nykyisille kiusatuille. Kohta on kesä ja ihana auringonpaiste lämmittää :)