Yksi kerta riittää!

Osittain pettynyt

Tulimme 4 päivää sitten Phuketista eikä sinne toista kertaa tarvitse lähteä!

Odotukset olivat ensimmäistä Thaimaan reissua kohtaan turhankin suuret ja olimme jonkin verran naiiveja kun luulimme, että saisimme erikoisen ja eksoottisen loman Phuketissa. Mutta minkäs teet kun reissu jo ohi..

Keleissä oli äärettömän huono tuuri. 15 päivän reissun aikana oli ainoastaan neljä "kokonaan aurinkoista" päivää, muuten oli puolipilvistä/pilvistä/ukkosmyrskyä. Vettä tuli 9 päivänä eikä olleet mitään ½ tai 1 tunnin sateita vaan kestivät kyllä paljon pidempään. Ja kosteuprosentti noiden sateiden takia kohosi todella korkealle eikä silloln kellään ole kivaa, kun liian kosteaa ja kuumaa. Jotkin harvat englantia taitavat paikalliset eivät olleet vastaavaa sademäärää nähneet ko. vuodenaikana ja puhuivat nekin ilmaston muutoksen vaikutuksista Thaimaahan.
Lämpöä siellä kyllä piisaa, mutta kuka helvetti pelkkää lämpöä haluaa, kun Suomessa pilvistä taivasta katseltu yli puoli vuotta. Jonkin verran ruskettuneina sieltä lähdettiin sateista ja pilvistä huolimatta..

Phuketin rannat olivat yleisesti ottaen melko siistejä, jokaisessa pystyi kyllä uimaan. Paljon puhuttuja meduusoja emme nähneet laisinkaan, johtuu varmaan huonosta näöstä:).

Rauhallisimpia rantoja joissa vietimme aikaa olivat Kata Noi isoineen aaltoineen, Bangtao, ja Surin.
Katan, Karonin ja varsinkin Patongin rannat kuin Kanarialla. Täyteen ahdettuja, meluisia vesiskoottereita, kaupustelijoita joka suunnassa kusettamassa turisteja jne.
Ruoka-/juomapalveluita ei kylläkään puuttunut miltään rannalta, mikä sinänsä hyvä juttu.
2 rantatuolia aurinkovarjo kustansi joka biitsillä 200 bahtia eli 4,5€.

Retket ostimme paikallisilta, jotka maksoivat korkeintaan puolet matkanjärjestäjän hintoihin nähden. Omat mielipiteet muutamasta retkestä:

Similan Islands (50€);
Todella kaunis, mutta ylibuukattu isoilla turisteilla. Snorklattavaa ja sukellettavaa riittää. Matkustettava ensin yli 3 tuntia että pääsee paikan päälle, joka rasittavaa lapsiperheiden kannalta.

Coral Island(15€);
Lasinsiruja ja paljon roskaa rannalla, tsunami tuhonnut korallia ainakin 40-50 metriä rannasta merelle, joten näkemistä ei ollut lainkaan. Luonnonvaraisia isoja varaaneja kyllä nähtiin, muuten Korallisaari täysi pettymys.

Phi Phi(30€);
Mielettömän hienoa ja kaunista maisemaa, todella paljon näkemistä meren alla sekä päällä. Ikävä kyllä, TODELLA paljon turisteja. Paikka jonne voidaan lähteä silti uudestaan..

Pitkähäntäveneellä pääsee sitten omiin oloihin, jos on valmis maksamaan 4000 bahtia eli 90€/päivä. Itse saimme parhaan paikan Bon Islandilta, jossa olimme ainoat turistit ja tämä tuntui eksoottiselta Thaimaalta jota haimme. Pieni saari jossa ei sähköjä, hotellia, aurinkovarjoja tai muita nykyajan mukavuuksia. "Ravintola" sieltäkin kyllä löytyi, mutta todella vaatimaton sellainen. ja sieltä sai hyvää thairuokaa.

Taksi kannattaa vuokrata päiväksi. Meillä maksoi 30€ ja siihen hintaan nähtiin todella hyvin Phuketin saarta etelästä pohjoiseen norsuineen ja temppeleineen. Jos uskaltaa niin sitten ilman muuta mopo vaikka pariksi päiväksi, niin saa käydä missä huvittaa eikä maksa paljon.

Räätäli-, optikko-, rättiliikkeitä sekä ravintoloita oli niin paljon ettei loppuvaiheessa kiinnostanut enää lähteä iltaisin ulos "vesisateen" sekaan, kun joka suunnasta vedettiin eri liikkeisiin. Kuuluisa thaimaalainen ystävällisyys ja hymy loppuivat siihen paikkaan, jos oli jo kaupat tehnyt jonkun toisen kanssa tai oli rahat loppu. Pitää olla sokea jos tätä ei siellä huomaa! Ja ei ole mikään halpa paikka tämä Phuket turisteille vaikkei rahoja pihtailtu reissulla.

Liikenne on melko sekasortoinen eikä kävelykatuja ole joka puolella, joten lapsiperheille turvaton ja ikävämpi juttu. Kunnollisia jätejärjestelmiä siellä ei ole, paska haisee aika ajoin siellä täällä ja jätteet tyrkätään iltaisin kadun varsille joissa ihmiset kulkevat (ainakin Kata beachin eteläosassa).

Jokainen haluaa tiettyjä juttuja lomaltaan, mutta
omasta puolesta en suosittele Phuketia sellaiselle ekakertalaiselle joka hakee rauhaa ja eksotiikkaa Thaimaan matkastaan. Parempi suunnata suoraan vaikkapa Krabille, Rayongiin, Koh Lantalle jne. ne ovat varmasti kauniita ja suht rauhallisia paikkoja, luulisin näin jos Phuketiin vertaa.

19

3700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinun retket

      Pääsin puoleen hintaan, mitä sinä olit maksanut. Olin omatoimimatkalla. En minäkään sinne kaipaa, siksi valitsin Pattayan. Puolet halvempi ja löytyy kaikille joka menoon, mitä lomaltaan haluaa. Aurinkotuolipaikat 30 batia kappale..

      • kalliita

        omastakin mielestä jos vertaa Pattayan hintoihin, mitä olen sen hintatasosta kuullut. Mutta matkanjärjestäjä kuten Finnmatkat rahastaa muistaakseni 120€/perse Similanin retkestä, joten ei 50€ ole kauhea summa siihen nähden, ymmärrät sen varmasti... Pattayalta saa varmasti kaiken paljon halvemmalla kuin Phuketissa. Vaatteista yrittivät Phuketissa kiskoa ihan helvetisti, mutta kun sanoi että Suomesta saa saman paskan samaan hintaan mitä Phuketissa, niin jo rupes hinta tippumaan. Mutta kertaakaan ei hinnat tippuneet Thaimaan normihintoihin vaikka miten tinki..


    • Sakari Puttemans

      Noin tarkasti selostaa. tuskin viitsii edes
      lukea tuota lässytystä.
      Mitä helkuttia se ruskettuminen ja auringonotto
      oikeastaan merkitsee.Taidatte olla niin kokemattomia matkailijoita, että odotatte, että
      ystävänne sanoisivat näin:
      VOI missä sä oot ollu kun noin ruskee?
      Kai teillä oli katto pään päällä , jos ei viitsi
      30 asteisessa sateessa dallata !
      Minä olen ollut pitkiäkin aikoja Taikkulassa
      ja muuallakin.Minulla on sadepäivinä siistit
      sisähommat :esim ding dong , pumpsing,jetkhun
      ymt .alan hommat.

      • matkailuun tulee,

        niin onhan nuo Välimeren maat käyty läpi ja Afrikan maissakin on tullut oltua sekä muuta Eurooppaa kokeiltua, kun sulle pitää kerran perustella. Enemmän iloa niistä on ollut kuin Phuketista. Ikävä juttu, jos tuo lässytys sua noin paljon vituttaa, kun kerran niin pidät Phuketista/Thaimaasta. Meille ei vaan tuo Aasian kohde kolahtanu kunnolla...


    • ja ihmisiä

      Niin, itse olen ollut jo 5 krt Phuketissa ja tykännyt kyllä, tosin myönnän että se on nykyisin melkein pelkkä turistikeidas, mutta jos hakee löhöämistä, lomaa, merta, aurinkoa, lämpöä, hyvää ruokaa, hierontaa, edullista elämää, hyvää palvelua ym. niin kyllä Phuket kirkkaasti Kanarian voittaa. Ikävä että matkallasi satoi melkein koko ajan. Olin itse 2 vk nyt helmikuun alussa ja satoi rajusti (ilman ukkosta) vain yhtenä päivänä yhteensä 3 t. Muuten oli puolipilvistä ja aurinkoista. Ihmisiä ja mielipiteitä on aina tasan yhtä monta kuin heitäkin.

      • Jarmoparmo

        Jos taivasta maan päällä odottaa ja odotukset on täysin ylimitoitettu niin hyväkin paikka voi tuntua huonolta.

        Sen voin sanoa, että ylihintaa olette maksaneet taksista lähtien kaikesta. Jos eksotiikkaa haluaa niin miksi alunperin lähteäkään yhteen Kaakkois-Aasia suurimmista turistikeskuksista? Thaimaa on täynnä keskiverto Eurooppalaisen kokematonta eksotiikkaa kun vaihtaa pois turistialueilta. Ja jos eksotiikkaa hakee niin silloin on turha valittaa liikenteessä ja kävelyteiden puutteesta. Sehän on juuri yhden laista erilaisuutta Suomeen verrattuna.?

        Myös runsaista turisteista valittiminen on turhaa jos kiertää vakio retke Phuketista lähipaikkoihin. Edelleenkään en suosittele Phuketia jos joku haluaa rauhaa ja eksotiikkaa. Eikö tämän pitäisi olla selvää jo etukäteen! Matkatoimistojen sivuilla kyllä selitetään paikan meno melko hyvin.

        Minusta te olette kertakaikkiaan vaan valinneet paikan täysin väärin.

        Itse pidän kyllä Phuketista. Hinnat kuitenkin meille edulliset vaikka kyse onkin Thaimaan kalleimmasta paikasta. Sopivasti vilkkaita ja hiljaisia paikkoja ja kauniita maisemia. Sukeltamaan pääsee lyhyellä lauttamatkalla. Bileitä löytyy tarpeeksi. Kaikki palvelut tarjolla. Hyvä sekoitus turismia ja Thaimaata. Seuraavan kerran vaihtakaa vaikka Phuketin toiselle puolen niin turistit vähenee rajusti ja rauhassa saa olla. Tai menkää jonnekkin paikallisempaan paikkaan. Keleille ei kukaan voi mitään, mutta lämmintä on aina ollut ja sateen aikaan on voinut pelata bilistä ja ottaa olutta tai mennä vaikka keilaamaan ja/tai syömään. Ei ongelmaa.


    • Ellimaaria

      nähdä vähän vaivaa etsiessään matkakohdetta. Jos luet minkä vaan matkatoimiston esittelyä Phuketista, se ei ole sinun toiveitasi vastaava paikka. Kaikkea ei voi saada, odotat kuitenkin että palvelu pelaa on juoma ja ruokapalvelut lähellä ja heti saatavilla, mutta muita turisteja ei saa näkyä mailla halmeilla. Sitten kun lähdet ei turistipaikoille katsomaan sitä aitoa Thaimaata, niin varaudu siihen että siellä sitä vasta jätteissä löytyy ja paska haisee...

      • myöntää,

        että oikeassa olet kyllä siinä ettei tullut tarpeeksi tarkkaan katseltua ja etsittyä oikeata Thaimaan kohdetta mihin mennä. Mutta se tulikin täytenä yllätyksenä minkälainen paikka Phuket olikaan. Valitusvirsi puhukoon puolestaan sen asian suhteen.

        Seuraavalla kerralla yhtä kokemusta viisaampana Aasian/Thaimaan kohteiden suhteen


      • Jarmoparmo
        myöntää, kirjoitti:

        että oikeassa olet kyllä siinä ettei tullut tarpeeksi tarkkaan katseltua ja etsittyä oikeata Thaimaan kohdetta mihin mennä. Mutta se tulikin täytenä yllätyksenä minkälainen paikka Phuket olikaan. Valitusvirsi puhukoon puolestaan sen asian suhteen.

        Seuraavalla kerralla yhtä kokemusta viisaampana Aasian/Thaimaan kohteiden suhteen

        Ei nyt ollut itsellänikään tarkoitus keljuilla tai. Olen vain sitä mieltä, että paikan valinta oli väärä. En itsekään eka reissulla mitenkään rakastunut Thaimaahan, mutta sen jälkeen on tullut useamman siellä käytyä ja joka kerta on haikeampi mieli ollut tullessa pois. Nyt rakasta sitä maata.

        Ottakaapa vaikka seuraavan kerran suunnaksi Samui ja joku sen pienemmistä rannoista. Sielläkin turisteja näkee, mutta aika rauhallista on. Lamai ja varsinkin Chaweng on täynnä turisteja. Tai menkääpä vaikka Koh Lantalle. Rauhallista on rantoja ilman aurinkotuoleja. Ja perus sääntö on, että ihmisetkin ovat sen mukavampia mitä pienemmässä turistikeskuksessa on. Kuitenkin väittäisin, että jos vertaa Phuketin kauppiaita ja esim. Play del inglesin basaari/elektroniikka kauppiaita niin eroa on kuin yöllä päivällä.

        Toivon, että kuitenkaan tyrmää Thaimaa yhden kokemuksen perusteella. Varmasti jotain positiivistäkäin jäi mieleen ja paremmalla paikan valinnalla saatatte päästä elämänne lomalle rauhalliseen paratiisiin:)


      • todellakaan
        Jarmoparmo kirjoitti:

        Ei nyt ollut itsellänikään tarkoitus keljuilla tai. Olen vain sitä mieltä, että paikan valinta oli väärä. En itsekään eka reissulla mitenkään rakastunut Thaimaahan, mutta sen jälkeen on tullut useamman siellä käytyä ja joka kerta on haikeampi mieli ollut tullessa pois. Nyt rakasta sitä maata.

        Ottakaapa vaikka seuraavan kerran suunnaksi Samui ja joku sen pienemmistä rannoista. Sielläkin turisteja näkee, mutta aika rauhallista on. Lamai ja varsinkin Chaweng on täynnä turisteja. Tai menkääpä vaikka Koh Lantalle. Rauhallista on rantoja ilman aurinkotuoleja. Ja perus sääntö on, että ihmisetkin ovat sen mukavampia mitä pienemmässä turistikeskuksessa on. Kuitenkin väittäisin, että jos vertaa Phuketin kauppiaita ja esim. Play del inglesin basaari/elektroniikka kauppiaita niin eroa on kuin yöllä päivällä.

        Toivon, että kuitenkaan tyrmää Thaimaa yhden kokemuksen perusteella. Varmasti jotain positiivistäkäin jäi mieleen ja paremmalla paikan valinnalla saatatte päästä elämänne lomalle rauhalliseen paratiisiin:)

        tyrmää kokonaan. Lähdemme varmasti uudelleen Thaimaahan, Phuket ei vaan ollut meitä varten. Kauniita paikkoja ja mukaviakin ihmisiä siellä tavattiin kyllä ja oli hauskaakin . Mutta kuten kirjoitinkin, että olemme osittain pettyneitä Phuketiin, emme kokonaan.

        Oikeassa olet kyllä kauppiaista, jos Kanariaan vertaa! Meille vaan sattui joitain ikävämpiä tapauksia vastaan kaupanteossa, taisivat olla pakistanilaisia tai intialaisia räätäleitä, jotka eivät laskeneet kädestä irti silloin kun pitäisi.

        Uskon kyllä, että saamme seuraavasta Thaimaan matkasta sen mitä haluamme, kunhan selvitämme kohteen/paikan valinnan perusteellisesti.


    • jussi 69

      katselin huvikseni sää historiaa phuketilta 1.3-17.3 niin 10 päivää oli sateetonta.pahin sade sattui 2.3-9.3 jona aikana oli 2 sateetonta päivää. sellaista se vain on!

      • mista saahistoriaa

        olet katsonut..
        Weather undergroundin saahistoria esim. ei todellakaan ole historia vaan vanhat ennustukset,jotka ovat yleensa perseellaan kun phuketista on kyse.

        Tallakin hetkella luvataan accuweather.com:lta
        to-ma pelkkaa sadetta phukettiin.
        Palataanpa maanantaina asiaan ja kerron milta naytti.


    • heti ensimmaiseen

      Asustelen Phuketissa.
      Taalla ei todellakaan ole tullut vetta 9 paivaa 15:sta kuvaamanasi aikana!!!

      • jussi69

        oot oikeassa,koska löysin paikallisen säää aseman !lupaa aivan toista ku nää muut world system wheater.nää accu weather luupaaa nyt pelkkää ukkos sadetta mut paikallinen kenttä profeetta lupaa puolipilvistä kuten siellä usei on!ja20.03 jälkeen lupaa jopa kunnon keliä 35 ja sillei .ehkä joku lyhyt shower?


      • muuttuu...
        jussi69 kirjoitti:

        oot oikeassa,koska löysin paikallisen säää aseman !lupaa aivan toista ku nää muut world system wheater.nää accu weather luupaaa nyt pelkkää ukkos sadetta mut paikallinen kenttä profeetta lupaa puolipilvistä kuten siellä usei on!ja20.03 jälkeen lupaa jopa kunnon keliä 35 ja sillei .ehkä joku lyhyt shower?

        Sateet ovat taalla hyvin paikallisia.
        Yleistaen, joka ei aina tietenkaan pida paikkaansa ranta-alueet ovat sateen ulkopuolella ja vahan sisempana sade tulee alas.
        Eli mita nama accut jne lupaavat tarkoittavat minun mielesta, etta jossain paata saarta saattaa tulla vetta alas.

        On tietenkin totta, etta yleisesti tahan vuodenaikaan ei ole odotettu minkaanlaisia sateita vaan KUIVUUTTA. Mutta kaverit jotka
        selittavat 9:sta rankkasadepaivasta kahden viikon sisalla tahan vuoden aikaan eivat koskaan ole olleet edes paikan paalla...

        Itse toivotan sateet tervetulleiksi, siis nama kuurot. Muussa tapauksessa taytyy ruoho ja puskat kastella jokam aamu/ilta tai muuten karvistyvat..


    • samaan aikaan

      Phuketissa.Patongilla ei ainakaan satanut 9 päivää.Ehkä 5:nä päivänä oli muutamia sadekuuroja ja ilma muuttui kosteaksi mutta ketä haittaa lämmin sade.Myrskyjä ei ainakaan päiväsaikaan ollut.Iltayöstä ja yöllä satoi muutamina päivinä.Puolipilvisiä hetkiä oli päivittäin mutta se vain vain hieman viilensi ilmaa koska hetken päästä aurinko taas paistoi.

      • hyvät

        ihmiset tarkemmin nämä keskustelut ennen kuin alkaa itkeminen ja tuo saatanan vinkuminen. Kun kirjoitin, että 9 päivänä tuli vettä, en todellakaan väitä, että vettä tuli koko päivän. Yhtenä päivänä tuli 4-5 tuntia vettä niskaan ja oli samalla raju ukkosmyrsky, mutta se olikin Khao Lakin puolella. Parilla muulla omatoimiretkellä Phuketin lähisaarilla sattui tulemaan vettä niskaan, mutta ei niinkään rankasti. Loput sadepäivät sattuivat Kata beachin lähettyvillä.

        Saatte keskenään väitellä yleisistä sademääristä ja niiden kestoista, mutta sitä perkeleen vettä tuli joskus päivällä, joskus yöllä 9 eri päivänä. Meillä oli vaan väärä paikka ja aika moneen otteeseen tuon kelin suhteen...


      • Lämpö ja sadetta?
        hyvät kirjoitti:

        ihmiset tarkemmin nämä keskustelut ennen kuin alkaa itkeminen ja tuo saatanan vinkuminen. Kun kirjoitin, että 9 päivänä tuli vettä, en todellakaan väitä, että vettä tuli koko päivän. Yhtenä päivänä tuli 4-5 tuntia vettä niskaan ja oli samalla raju ukkosmyrsky, mutta se olikin Khao Lakin puolella. Parilla muulla omatoimiretkellä Phuketin lähisaarilla sattui tulemaan vettä niskaan, mutta ei niinkään rankasti. Loput sadepäivät sattuivat Kata beachin lähettyvillä.

        Saatte keskenään väitellä yleisistä sademääristä ja niiden kestoista, mutta sitä perkeleen vettä tuli joskus päivällä, joskus yöllä 9 eri päivänä. Meillä oli vaan väärä paikka ja aika moneen otteeseen tuon kelin suhteen...

        Samaan aikaan Katalla olleena alkulomasta satoi illalla muutamana päivänä ja salamoi melkein joka ilta,mutta kunnon sadetta tuli parina iltana noin tunnin verran. Salamointi oli yleensä siellä lentokentällä päin. Lämpömittari mukana olleena kylmin yö oli 23.7 sekin sateen jälkeen ja lämpö päivällä 32-38,5 välillä. Rantahiekka oli mitatessa 56.5 astetta noin puolen päivän aikaan. Rannalla ripsautti yhden kerran kun olimme Kata noilla. Kyllä siellä päivä ihoon jotain väriä jätti vaikka vähän pilvistä olikin,hyvä niin että jaksoi olla paremmin beachillä. Phi Phille pääsimme 1100 batilla mikä oli noin puolet esitteen hinnasta. Phuket Twonissa tuk tukin olisi saanut halvimmillaan 5 batilla(kahdelta eri kuskilta)jos olisi suostunut lähtemään kolmeen leimapaikkaan , mutta me vain kävelimme ja katsoimme vähän paikallisten tohuja torilla, mikä oli todella kiinnostavaa. Seuraavaa lomaa odotellessa kevät terveiset.


    • etsiskelemässä

      Teillä tais olla väärä kohde ja nousitte väärällä jalalla lentokoneesta.
      Mikäli etsit eksotiikkaa älä mene paikkaan johon kaikki matkatoimistot järjestävät matkoja.
      Kun löydät jotain todella eksoottista siellä ei luultavasti ole jalkakäytäviä eikä toimivaa jätteiden kierrätys järjestelmää.
      Mutta niinkuin itse sanoitkin mikäli varustautuu liian suurin odotuksin yleensä pettyy. Minä olin varma että inhoan Phukettia kun ekaa kertaa sinne matkustin, koska kaikki olivat sitä niiiin hehkuttaneet ja yllätyin ihan positiivisesi odotukset oli 0 ja arvosanaksi antaisin 8-.
      Mutta etsikää sitä erilaisuutta ja eksotiikkaa karttakirjan ja hankalien lento taipaleiden päästä suorilla lannoilla ei taida eksotiikkaa löytyä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe