SCANNAUSPALVELUT

HALLINTOOIKEUS

Sosiaaliviraston allekirjoitus osasto.
=======================================


HALLINTOOIKEUS ON
LASTEN SOSIAALITOIMEN PÄÄKONTTORI
Lähetetty: 16.3.2009 11:00 Vastaa


Oikea nimi hallintooikeudelle on SCANNAUS JA ALLEKIRJOITUS PALVELUT.

Keskenään sopimillaan aikatauluilla.

Lasten sosiaalityöntekijä puoli sanelee hallintooikeudelle ,kenelle ja kuinka nopesti lapset annetaan.
Hallinto oikeus on samaa firmaa kuin sosiaalitoimi,ei voi siis kutsua eikä terveelle aikuiselle väittää heidän olevan puolueettomia!
PÄÄTÖKSET OVAT SOSIAALIVIRANOMAISTEN SANELEMIA kenelle lapset annetaan... skannaus ja sosiaalivirkailijan muokkaama teksti siiryy hallintooikeudelle allekirjoitettavaksi. "KORRUPTIO" kieroilu.
Känniset ja mielenterveydellisesti ailahtelevat saavat
lapsensa sosiaalitoimi voi sanoa huostaanoton olleen jo 2-nen tai kolmas.Näin saadaan syy lisätä huostaanottoja.
Toiminta on organisoitua alusta loppuun. Nyt mukana on myös Mannerheimin lastensuojeluliitto.
Raittiista ja tiedostavista vanhemmista pyritään antamaan lausunto vanhemmuuteen kykenemätön .
Samaan aikaan ammatti..taidoton äiti on kykenevä
==================================================
huoltaja! Äiti on ollut antabuskuurilla 2-kuukautta.
=====================================================
ja tottelee sosiaaliviranomaista! On siis lapsi jälleen
========================================================
hengellisessä mielessä.
=======================
Siis sosiaalityöntekijä saadessaan omanarvon tunteensa nostettua alistamalla ja lyömällä pähde riippuvaista vanhenpaa kirjoittaa hallintooikeuteen puoltavan lausunnon ja HALLINTOOSASTO VAHVISTAA JA HYVÄKSYY LAPSEN KOTIIN PÄÄSYN TUTKINTAVANKEUDESTA!!!!
========================


Toiminta on läpinäkyvää !!!!!

HYSSÄLÄLLE POTKUT!!!!!!
===========================

9

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Horse66

      Linkki?

      "HALLINTOOIKEUS ON
      LASTEN SOSIAALITOIMEN PÄÄKONTTORI"

      "Hallinto oikeus on samaa firmaa kuin sosiaalitoimi"

      • Vanamo10

        ei linkki jonkun kirjoittamaan juttuun.


      • Horse66
        Vanamo10 kirjoitti:

        ei linkki jonkun kirjoittamaan juttuun.

        luulin vain tuon tiedon tulleen jostain...oli kirjoitettu niinkuin jossin olisi näin mainittu...

        Mutta asiaahan tuossa kyllä on niinkuin alla mainitsit kuinka sossu toimii omavaltaisena ns.tuomarina "oikeuden" käsittelijänä ensinmäisenä ja sen jälkeen on hallinto-oikeus...joka tosiaankin pitää sosiaaliviran omaisten sanaa kuin jumalan sanana..ja tämä taas johtuu siitä kun hallinto-oikeudessa olevat päättäjät eivät niin ikään tunne lastensuojelu lakia siinä missä oikein muitakaan.. niin tuolloin he uskovat sossujen niin toimineen lainmukaan ja niin ovat muka sossut asita tarkkaan tutkineet...ym. Vaikka näi ei todellisuudessa olekkaan...


      • hallinto-oikeudessa
        Horse66 kirjoitti:

        luulin vain tuon tiedon tulleen jostain...oli kirjoitettu niinkuin jossin olisi näin mainittu...

        Mutta asiaahan tuossa kyllä on niinkuin alla mainitsit kuinka sossu toimii omavaltaisena ns.tuomarina "oikeuden" käsittelijänä ensinmäisenä ja sen jälkeen on hallinto-oikeus...joka tosiaankin pitää sosiaaliviran omaisten sanaa kuin jumalan sanana..ja tämä taas johtuu siitä kun hallinto-oikeudessa olevat päättäjät eivät niin ikään tunne lastensuojelu lakia siinä missä oikein muitakaan.. niin tuolloin he uskovat sossujen niin toimineen lainmukaan ja niin ovat muka sossut asita tarkkaan tutkineet...ym. Vaikka näi ei todellisuudessa olekkaan...

        Sossujen kanssa meni ihan hyvin, heillä ei ollut juuri mitään sanottavaa, koska eivät tunteneet minua ja olivat sijaisia.

        Sitten tuli sossujen todistajana mukaan sijaishuollon edustaja. Juuri koulusta valmistunut nuori nainen. Kysyinkin häneltä, onko hän keskustellut kanssani ja hän sanoi ei.

        Sitten alkoi tulla haukkumista tämän naisen suusta. Menin ihan ällikölle, enkä juuri osannut puolustautua. Päätös sitten tehtiin tämän yllätystodistajan kertoman perusteella. Kertomassa ei ollut mitään totuuden hiventäkään.


      • Horse66
        hallinto-oikeudessa kirjoitti:

        Sossujen kanssa meni ihan hyvin, heillä ei ollut juuri mitään sanottavaa, koska eivät tunteneet minua ja olivat sijaisia.

        Sitten tuli sossujen todistajana mukaan sijaishuollon edustaja. Juuri koulusta valmistunut nuori nainen. Kysyinkin häneltä, onko hän keskustellut kanssani ja hän sanoi ei.

        Sitten alkoi tulla haukkumista tämän naisen suusta. Menin ihan ällikölle, enkä juuri osannut puolustautua. Päätös sitten tehtiin tämän yllätystodistajan kertoman perusteella. Kertomassa ei ollut mitään totuuden hiventäkään.

        meillä kävi hiukan samallalailla... mutta sossu on jotenkin yli ihminen lain yläpuolella ja sen moni on huomannut...


      • Vanamo10
        Horse66 kirjoitti:

        meillä kävi hiukan samallalailla... mutta sossu on jotenkin yli ihminen lain yläpuolella ja sen moni on huomannut...

        mitään, vaan laittoivat juuri sosionomiksi valmistuneen pikkutytön haukkumaan ja mollaamaan minua oikeudessa. Jopa tämä pikkutytön sanoma oli painavampaa kuin minun. Hallinto-oikeus ratkaisi jutun tämän pikkutytön lausnnon perusteella.

        On muuten veemäinen pikkutyttö muutoinkin. Minä ja lapsi emme halua olla sen kanssa tekemissä kun äärimmäisessä pakossa.

        Jos joskus satutaan istumaan samassa pöydässä, olen ihan kuin sitä pikkutyttöä ei olisikaan. Juttelen muiden ihmisten kanssa.


    • Vanamo10

      vaikka olisi kyseessä ensimmäinen huosta(hakemus), niin jos sossu päättää sanoa sen olleen kolmas, hallinto-oikeus uskoo tätä, eikä sossun tarvitse asiaa mitenkään edes todistaa.

    • Ja katseiilla

      Tuskin olette kuulleet rikollisista jotka tunnustaisi ilman pidättämistä.
      Nytpä et voi pidättää kun konnat istuu lain sisällä .Kuten Jeesuksen aikana ja sitä ennen Sodomassa ja Gomorrassa.
      Samoin pinocet lattarimaissa koko ajan . Afrikka koko ajan. Intia..INDONESIA..Mellakat on italiassa..Kreikassa oli viikko sitten vielä täydet hulinat. Tavallinen kansa on siellä kyllästynyt kuuntelemaan kusetusta mitä viranomaiset syöttää tv-n ja lehdistön kautta.
      Yritin saada lehteen juttua ,sanoivat ,että nyt tullaan sinne välittömästi ja keksitään jotain syytteitä.
      SANOKAAPA MISSÄ MAASSA EI OLISI VAIENNETTU KANSALAISIA JA JUURI POLIISIT JA SOSIAALI HUOLTO OVAT TOIMEEN PANEVAT ELIMET.
      Avatkaapa nyt ovi ulkoilmaan ja pois suppeasta setien ja tätien opetuksesta. OMILLA AIVOILLA ON HYVÄ JOSKUS KATSELLA MITÄ TAPAHTUU YMPÄRILLÄ.

      Kai te nyt tajuatte ,nuoriso mellakoi jo kouluissa ,Niitä vi...taa IHMISET JOTKA PAKOTTAVAT SIIHEN PAHAAN OLOON MISSÄ ITSE OVAT!!!

      Oppettajista ,sosiaalityntekijöistä suurin osa vetää ROOLIA . NIILLÄ ON TODELLISUUDESSA NIIN HUONO OLO ,ETTÄ HYVÄ ETTEIVÄT ALA TOISIAAN TEILAAMAAN. NAAMIOLEIKKI KÄYNNISSÄ.

      Niissä oikeuden käynneissä on äänettömät sopimukset. Siellä jokainen tietää mitä toinen ajattelee. Te Nuijat luulette että JUMALA ON SIELLÄ. EI OLE:: SIELLÄ ON JUOPPOJA JA APTEEKIN PILLEREITÄ POPSIVIA KIRJANOPPINEITA.

      Ne on samanlaisia kuin kaikki muutkin ihmiset.

      Kyse on nyt siintä saadaanko se niiden lakia rikkova toiminta loppumaan.

      • Vanamo10

        hallinto-oikeuden tuomareista:

        "SIELLÄ ON JUOPPOJA JA APTEEKIN PILLEREITÄ POPSIVIA KIRJANOPPINEITA.
        "

        Tosin en pidä siitä, että meitä haukutaan nuijiksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5150
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1519
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1436
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1215
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      19
      906
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    Aihe