Häkki

Vereen kastetusta tapposyötistä tutkintapyyntö
16.03.2009 11:41   Ilta-sanomat

Luonto-Liitto on jättänyt poliisille tutkintapyynnön Mynämäeltä Varsinais-Suomesta löydetystä syötistä, jonka uskotaan olevan suden tapposyötti. Syötti löytyi viime viikolla Laajoen kylästä.

Syöttinä käytettiin vereen kastettua, pakastettua vaahtomuovipalaa, joka oli jätetty haaskan viereen. Se turpoaa eläimen suolistossa ja aiheuttaa suolitukoksen. Samanlaisia syöttejä on löydetty aiemmin Itä-Suomen susialueilta, kertoo Luonto-Liiton susiryhmän hallituksen jäsen Marija Wallden.

Hänen mukaansa haaska ei vaikuttanut minkään eläimen tappamalta, ja kaiken lisäksi haaskan viereltä löytyi tuoreita traktorin jälkiä. Paikka on Varsinais-Suomen pohjoisosissa elävän susilauman reviiriä.

Luonto-Liiton mukaan Laajoen tapaus osoittaa, että salametsästystä tapahtuu myös Länsi-Suomessa asutuksen keskellä. Viime vuoden helmikuussa syötin löytöpaikan lähistöllä ammuttiin poliisin luvalla huonokuntoinen susi, jota oli aiemmin ammuttu laittomasti haulikolla.

Liitto pyytää poliisia selvittämään, miksi haaska on toimitettu maastoon ja liittyykö tapahtumaan rikosta.

------

Rikolliset satimeen ja tuomiot käytäntöön. Punaniskalta myös haaskan kuljetukseen käytetty traktori rikoksentekovälineenä valtiolle. Korottaisi huomattavasti kynnystä vastaaiin rikoksiin tulevaisuudessa.
19826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tuo röyhkeä viinan kyllästämä paskahousuhan jää kiinni alta aikayksikön, kun ei liiemmin älynnyt jälkiäänkään peitellä. Eipä juuri järki jyllää sudenpelkääjän kupolissa.

Äänestä

maksetaan hukasta taas tapporahaa. Ei kovinkaan moni naapurissa vieraileva harmaaturkki tule takas. Ja kaikella mahdollisella keinolla saavat pyytää. Kasvatetaan me vain ja rahoitetaan venäjän karjalaisia.

Äänestä

yritys jälleen mustamaalata maaseudun asukas.
Eikai se susikaan nyt styroxia syö?
Yrittäkää nyt tyhjää naureskellessanne jotakin parempaa!
Kuten mainitsitkin,olette tosiaankin heilutelleet häkkejä turkistarhaiskuissanne.Katsele välillä omiakin aikaansaannoksiasi!

Äänestä
  • vaan vaahtomuovipala, juuri metsästäjät yllyttävät käyttämään tätä sadistista suden hidasta tappotapaa näilläkin palstoilla.

    Äänestä



  • ituhipit on traktoreilla ajelleet? Traktori on punaniskan vakiovaruste...

    Äänestä

  • okkoonäälukihäiriöinen?? kirjoitti:

    vaan vaahtomuovipala, juuri metsästäjät yllyttävät käyttämään tätä sadistista suden hidasta tappotapaa näilläkin palstoilla.

    Lukihäiriö lähtee olettamukssta, että on lukutaito.

    Se, ettei ymmärrä eroa vaahtomuoville ja styoriksille, viittaa älylliseen vajaatoimintaan. Lukihäiriö ei korreloi älykkyyden kanssa edes negatiivisesti.

    Äänestä

pääsääntöisesti kolme vaihtoehtoa, miten hysteerisesti jotain pelkäävä vajakki toimii hädissään:

1)Käytetään kaikkia mahdollisia keinoja pelon lievittämiseen ja torjumiseen, myös laittomia, typeriä ja raukkamaisia keinoja. Hysteerikko ei osaa ajatella järkevästi, vaan paskoo ensimmäisenä housuunsa ja sitten tekee mitä tahansa tyhmän apinan tekosia.

2)Juodaan viinaa niin paljon, jotta pelkotilat hetkellisesti hellittävät. Tässä on se huono puoli, jotta rapulassa pelot tulevat entistä voimakkaammin esille.

3)Toimitaan molempien kohtien (1,2) mukaisesti.

Nythän on selvää, että maaseudulla asustelevat einarit toimivat mitä suuremmissa määrin kohdan 3 mukaisesti.

Äänestä


  • "teillä"? kirjoitti:

    Mistä olet saanut tietosi, että ampujat olivat eläinrääkkäyksen ja salametsästyksen vastustajia?

    kaupunki einari, joka suden ystävän mukaan toimii kohdan 3 mukaisesti. Erona maaseutu einariin on että kaupunki einarit ampuu kaikkea mikä liikku, maaseutu einarit katsoo ja ampuu sitten kaikkea hyödyntä kuten susia.

    Äänestä

luontoon,hamppuhatut pössytelleet telttaillessaan kasvattamiaan ruohoja.

Äänestä

kannattaa pakastaa se paketti puristettuna pieneksi ennenkuin tiputtelee niitä harmi kunnuo kelit rupee lämee

Äänestä

"Viime vuoden helmikuussa syötin löytöpaikan lähistöllä ammuttiin poliisin luvalla huonokuntoinen susi, jota oli aiemmin ammuttu laittomasti haulikolla."

tämä ei liity noihin syötteihin/suden tappamisyrityksiin mitenkään, susi on tutkittu ja kyllä sitä oli joskus haulikolla ammuttu, muttei lähelläkään tuota paikkaa, johon susi lopetettiin poliisin luvalla. se oli saanut ampumiset niskaansa monta vuotta sitten, VENÄJÄLLÄ. ammukset olivat nimittäin venäläisiä.

Äänestä
  • " se oli saanut ampumiset niskaansa monta vuotta sitten, VENÄJÄLLÄ. ammukset olivat nimittäin venäläisiä."

    Ystäväni joutui auton töytäisemksi. Auto oli japanilainen, mutta töytäisy taphtui Suomessa. Tuo globalisaatio on johtanut siihen, että myös tavara kulkee maasta toiseen...

    Äänestä

  • epäilemättä on... kirjoitti:

    " se oli saanut ampumiset niskaansa monta vuotta sitten, VENÄJÄLLÄ. ammukset olivat nimittäin venäläisiä."

    Ystäväni joutui auton töytäisemksi. Auto oli japanilainen, mutta töytäisy taphtui Suomessa. Tuo globalisaatio on johtanut siihen, että myös tavara kulkee maasta toiseen...

    suteen koteloituneet haulit olivat myös monta vuotta vanhoja. eli siis Venäjältä. ja koska ampuminen oli tapahtunut Venäjällä, se ei siis ollut laitonta.

    "Tuo globalisaatio on johtanut siihen, että myös tavara kulkee maasta toiseen..."

    Siitä olen kanssasi samaa mieltä. tulee mieleen että kuka sen suden toi Laitilaan sieltä Venäjältä? vaikka susi vaeltaa monta sataa kilometriä niin miksi se juuri Venäjältä tulisi vapaaehtoisesti kaupunkiin, joka on tiuhaan asutettu, kun erämaitakin olisi tarjolla????? kyllähän susi ihmisiä välttelee jne.. tässä se taas nähtiin...

    Äänestä

Haistakaa vittu saatanan sudensuojeliat!!!!! Ei toi oo ihan tervettä et suojellaan jotain saatanan susia!!! ne tappaa koht teijän kotikissat ni mitäs sit tehään? ainiin te ootte jotain vitun kaupunkilaisia ni sinne mitää vitun susia tuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • vanhoja ketjuja kannata tänne enää nostaa, vaikka olenkin sitä mieltä, että sudennussijat saisivat lähteä Venäjälle susiaan suojelemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heilumaan: kirjoitti:

Vereen kastetusta tapposyötistä tutkintapyyntö
16.03.2009 11:41   Ilta-sanomat

Luonto-Liitto on jättänyt poliisille tutkintapyynnön Mynämäeltä Varsinais-Suomesta löydetystä syötistä, jonka uskotaan olevan suden tapposyötti. Syötti löytyi viime viikolla Laajoen kylästä.

Syöttinä käytettiin vereen kastettua, pakastettua vaahtomuovipalaa, joka oli jätetty haaskan viereen. Se turpoaa eläimen suolistossa ja aiheuttaa suolitukoksen. Samanlaisia syöttejä on löydetty aiemmin Itä-Suomen susialueilta, kertoo Luonto-Liiton susiryhmän hallituksen jäsen Marija Wallden.

Hänen mukaansa haaska ei vaikuttanut minkään eläimen tappamalta, ja kaiken lisäksi haaskan viereltä löytyi tuoreita traktorin jälkiä. Paikka on Varsinais-Suomen pohjoisosissa elävän susilauman reviiriä.

Luonto-Liiton mukaan Laajoen tapaus osoittaa, että salametsästystä tapahtuu myös Länsi-Suomessa asutuksen keskellä. Viime vuoden helmikuussa syötin löytöpaikan lähistöllä ammuttiin poliisin luvalla huonokuntoinen susi, jota oli aiemmin ammuttu laittomasti haulikolla.

Liitto pyytää poliisia selvittämään, miksi haaska on toimitettu maastoon ja liittyykö tapahtumaan rikosta.

------

Rikolliset satimeen ja tuomiot käytäntöön. Punaniskalta myös haaskan kuljetukseen käytetty traktori rikoksentekovälineenä valtiolle. Korottaisi huomattavasti kynnystä vastaaiin rikoksiin tulevaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu