Tässäpä sitä sit oltiin. Juttelin yhdelle tyypille netissä yhdellä ulkomaalaisella nettisivustolla. Kyselin yhdessä vaiheessa, että sovittaisko treffit. Varatuksi oli merkannut ittensä, mutta aattelin kokeilla kepillä jäätä näin kaverimielessä.
Sille passasi ja sovittiin, että tulen pohjoissuomeen eteläsuomesta vartavasten tapaamaan. Annoin numeronikin ja hän ei halunnut antaa omaansa ikävien tapauksien johdosta. Lupasi soitella kunhan työpäivänsä loppuu. Noh saavuin perille ja eipä siellä ketään ollut oottamassa/ottamassa yhteyttä. Eikä pitänyt mitään yhteyttä edes sivustollakaan. Mitä hittoa voisin tehdä? Kannattaako tehdä rikosilmoitus huijauksesta? Hän ei ole kyllä saanut mitään rahallista/taloudellista hyötyä tästä tempusta. Näemmä ilkeyttään teki.
Liput maksoivat kuiteski ja aikaa meni hukkaan.
Turhaan matkustus/kusetus rikos?
10
593
Vastaukset
- juristin...
Sinulla on näköjään juristin tutkinto, kun osasit kertoa juuri tuosta hyödystä. Petos ei nimittäin ole kyseessä, jos siitä ei kukaan saa hyötyä.
Petoksen tunnusmerkit:
- erehdyttäminen (toteutui)
- erehyminen (toteutui)
- omaisuuden disponointi (ei toteutunut)
- omaisuusvahinko (toteutui)- Ärsyttää.
..sitten ihan omin sanoin mikä tapaus kyseessä sitten oli? Pakko pistää tyypille takaisin tuosta idioottimaisesta tempusta.
- sanoin
Ärsyttää. kirjoitti:
..sitten ihan omin sanoin mikä tapaus kyseessä sitten oli? Pakko pistää tyypille takaisin tuosta idioottimaisesta tempusta.
Omin sanoin kerrottuna kyseessä oli ns. ´ohari´.
Ei ole muuta tehtävissä, kuin otat siitä opiksesi. - Ärsyttää.
sanoin kirjoitti:
Omin sanoin kerrottuna kyseessä oli ns. ´ohari´.
Ei ole muuta tehtävissä, kuin otat siitä opiksesi....jos siitä ei rankaisua pysty saamaan/antamaan muuta kuin vihanen viesti tyypille niin JOKAINEN voi alkaa tekemään noin ilman mitään vastuuta teoistaan! Pakkohan tuossa jokin keino on olla millä tyypin saisi vastuuseen tempustaan.
- eikö s niin?
Eihän kukaan OIKEASTI ole noin tyhmä, eihän?
Eihän?- Ärsyttää.
No näemmä olen niin tyhmä ja siksi ajattelin maksaa potut pottuina kyseiselle tyypille. Epäilen, että tyyppi oli joku teini-ikäinen pojan nulikka.
Siksi kyselinkin, että mitäpä poliisit tästä tapauksesta sanoisivat? Menihän siinä rahaa ja aikaa aivan turhaan. Varmaan tyyppi naureskelee kavereiden kesken mitä onnistui tekemään. - naurattaa
Ärsyttää. kirjoitti:
No näemmä olen niin tyhmä ja siksi ajattelin maksaa potut pottuina kyseiselle tyypille. Epäilen, että tyyppi oli joku teini-ikäinen pojan nulikka.
Siksi kyselinkin, että mitäpä poliisit tästä tapauksesta sanoisivat? Menihän siinä rahaa ja aikaa aivan turhaan. Varmaan tyyppi naureskelee kavereiden kesken mitä onnistui tekemään.Jos menet asiasta poliiseille kertomaan, niin niitä myös naurattaa. Eivät kuitenkaan uskalla nauraa sinun läsnä ollessa, mutta kun pitävät kahvitaukoa, niin silloin ne päivän parhaat naurut nauretaankin.
- Ärsyttää.
naurattaa kirjoitti:
Jos menet asiasta poliiseille kertomaan, niin niitä myös naurattaa. Eivät kuitenkaan uskalla nauraa sinun läsnä ollessa, mutta kun pitävät kahvitaukoa, niin silloin ne päivän parhaat naurut nauretaankin.
..on ottaa tämä tapaus todesta. Tuskin ne vain sanovat luukulla, että:"Voi voi. Ei voida tehdä mitään." Ei edes pientä ilmoitustakaan voi tehdä?
- ...ethän...
Ärsyttää. kirjoitti:
..on ottaa tämä tapaus todesta. Tuskin ne vain sanovat luukulla, että:"Voi voi. Ei voida tehdä mitään." Ei edes pientä ilmoitustakaan voi tehdä?
...nyt vain ole ihan "aikuisten oikeesti" ole tosissasi tässä?
Ei tuossa mitään rikosta ole tapahtunut. Varmasti on mielipahaa, kun olet matkustellut omaan piikkiin, eikä ole asiassa tullut toivottua tulosta, mutta ei se vielä tee asiasta rikollista.
Kyllä tämä menee omaan piikkiin ja ehdota ensi kerralla, että sinulle maksetaan matkat etukäteen ennen kuin lähdet reissuun.
Voithan mennä poliisille itkemään asiaa, mutta ei tuota asiaa siellä mitenkään tutkita, koska asia ei kuulu poliisille.
Jos ihan pakko on kiusata itseäsi, niin lähdepä ajamaan korvausvaatimuksia siviilikanteena eteenpäin. - .....
...ethän... kirjoitti:
...nyt vain ole ihan "aikuisten oikeesti" ole tosissasi tässä?
Ei tuossa mitään rikosta ole tapahtunut. Varmasti on mielipahaa, kun olet matkustellut omaan piikkiin, eikä ole asiassa tullut toivottua tulosta, mutta ei se vielä tee asiasta rikollista.
Kyllä tämä menee omaan piikkiin ja ehdota ensi kerralla, että sinulle maksetaan matkat etukäteen ennen kuin lähdet reissuun.
Voithan mennä poliisille itkemään asiaa, mutta ei tuota asiaa siellä mitenkään tutkita, koska asia ei kuulu poliisille.
Jos ihan pakko on kiusata itseäsi, niin lähdepä ajamaan korvausvaatimuksia siviilikanteena eteenpäin.itsehän niitä treffejä ehdotit ja lähdit matkustamaan...ei kukaan pakottanu..luulempa että kun koitit kepillä jäätä niin mahdoit tippua jorpakkoon:DDDD parempi onni ensi kerralla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862