Kaarinan poliisi oliiltapäivälehtien mukaan hakenut Emennänkadulta ilmakiväärillä heiluneelta ilmakiväärin pois aikomuksenaan hävittää sen muiden aseiden ohella. Kaarinan poliisi sai siis tasoisensa vastustaja. Poliisi oli nähtävästi myös pukeutunut luotiliiveihin ja saanut Karhu-Ryhnältä ohjeita matkapuhelimeensa. Tarvittaessa olisi tilattu paikalle puolustusvoimien Pasi, eli panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo ja Kaarinasta onneksi poistuneen syyttäjä Lehtisen syytesuojan. Kyllä nyt on Kaarinan poliisi pätevä Taaperon suojissa.
Poliisi
Loistaa
101023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuolla kirjoitusvirhemäärällä en tohtisi kovasti muita arvostella. Parempi kuitenkin, että osoittelet tylsällä kritiikillä kuin terävällä teräaseella.
Kaarinan juutalaisopettajatkin totesivat jo, että Taaperoilla ei poliisiksi pääse vaikka pituuttakaan ei ole kuin 10cm liian vähän. Onneksi älykkyyttä riittää reilu kolmannes keskivertoa enemmän.
Poliisi tekee hyvää työtä.
Poliisit enemmän näkyviin Hovirinnassa.
Muista sinäkin voit tarvita poliisin apua.
Järjestys on paikallaan.Ajattele mitä kirjoitat.
t: olen saannut paljon nuorena miehenä sakkoja.
Minä en ole koskaan saanut paljon sakkoja ja tämäkös joitain piirejä harmittaakin ja poliisinkin toimista huomaa, että toimitaan muiden syiden kuin varsinaisen poliisityön nimissä.
Vajaa kymmenen vuotta sitten silloinen avokkini keksi vieraista käryttyään ilmiantaa minut siitä, että olisin ampunut häntä parvekkelta Hovirinnassa. Yhtäkkiä asuntoon tuli oven täydeltä poliiseja ja sekä minua että jo silloin eläkeikäisiä seinällä roikkuneita keräilypyssyjä vietiin näyttävästi Turkuun. Itse pääsin seuraavana päivänä pois mutta pössyköillä kesti puolisen vuotta karenssia ennen kuin poliisi huomasi, että piipuissa oleva varastorasva olikin koskematonta. Avokki sai tempullaan vuorokauden aikaa siivota asuntoa ja mukaan tarttui kaikkea mukavaa ja rahanarvoistakin, mutta eihän sitä kukaan vahtinut kun syyllisenä itse seurasin keltaisen betoniseinän vanhenemista Eerikinkadulla.
Poliisin toiminta oli sinällään naurettavaa, aseeni olivat sotilaskiväärejä ja niistä lähtee sellainen köhä, että vähintään 5 mummoa soittaa heti poliisille, mutta väitetyltä osumakohdalta ei löytynyt jälkiä, aseilla ei oltu ammuttu viiteen vuoteen eikä hylsyjä ollut, mutta oven läpi tultiin eikä edes pyynnöstäni nuuhkaistu aseita vaikka ruudinkäryn eroittaa jopa poliisikin sillä päällä ollessaan.
Kyselin jälkikäteen oikeuksieni perään mutta syylliseksi epäiltynä en mukamas ollut oikeutettu korvauksiin koska minut oli otettu kiinni eikä pidätetty eli poliisi voi talloa kenet tahansa varpaisiinsa jos epäily on riittävä...
Koska en ollut kuulemma 10-vuotta aijemmin hakeutunut keskiasteen koulutuksen ( kekistty juttu) ja että olisin irtisanoutunut työstä, joka mystisesti oli lopettanut toimintansa ja koska entinen naapurini vaati vuotta aijemmin oikeudessa nimettömän lakimiehen ja syyttäjä Lehtisen avustuksella perättömiä korvausvaatimuksia vahingoista joita ei ollut olemassakaan. Perästä kuulemma kuuluu.
Sinunhan pitäisi olla käytännössä jokin videotallenteita säilyttävä Keskinen, jotta poliisi löytäisi potaskaa puhuvan naisen esitutkinnassa. Mielestäni poliisi ottaa siis näillä toimillaan pikemminkin kantaa siihen, että minkälaisten ihmisten kanssa he halauvat olla väleissä. Sillehän ei voi mitään jos poliisi haluaa potaskanpuhumisen ja ihan oikean rikollisuuden kukkivan.
Ilmakiväärillä tai muilla "leluaseilla" saa helposti puhkaistua mm. ihmisen silmän, kohteen ikään tai sukupuoleen katsomatta.
Mikä kirjoittajaa häiritsi siinä, että poliisi puuttui ilmakiiväärillä häiriköineen toimiin?
No, helppo arvata. Häirikkö lukeutuu nimimerkin "Loistaa" lähiomaisiin, joille viranomaiset alkavat olla perhetuttuja, vai?
Mikäli hullujenhuoneelle toimittaja Tuomolta kysyy, niin on oltava vähintäänkin liikenteelle vaarallinen mikäli on liikenteessä pimeän tultua ja vakavasti mielenterveysongelmainen mikäli viesti pujahtaa keskustelupalstalle 03.00 yöllä.
No joo. Tappaa voi autollakin ja keittiöveitsikin on vaarallinen. Käsitykseni mukaan iso osa Suomalaisista miehistä on asevelvollisuuden suorittanut. Asevelvollisuuden aikana on käsitelty hieman järeimpiäkin aseita kuin ilmakivääri. Ilmakiväärin tarkkuusammuntapituus on jotain 10-metrin luokkaa, joten se ase on vaarallisempi mikäli se tiputetaan parvekkeelta toisen päähän.
Koska me saadaan haarniskat suojatien ylitystä varten?
Tappaa voi tietysti monella tavalla, jos siihen on taipumusta. Autollakin, jos rahat eivät ole riittäneet kunnolliseen ajo-opetukseen.
käänteisvaihtoehtona voisi olla tappamisen ja kaikenlaisen vahingoittamisen välttäminen.