En käsitä miksi Linnaan kutsutaan edelleen itsenäisyyden vastustajia. Jotkut kansanedustajat ja europarlaamentikot (ainakin Heidi Hautala ja Ari Vatanen) ovat julkisesti ilmoittaneet kannattavansa EU-liittovaltiota.
EU-liittovaltio tarkoittaa Suomen valtiollisen itsenäisyyden ja suvereenisuden loppumista. Miten tällaiset ihmiset voivat juhlia maamme itsenäisyyspäivää? Eihän syntymäpäivillekään kutsuta ihmisiä jotka toivovat päivänsankarin kuolemaa?
Jokaisen linnaan kutsutun tulisi allekirjoittaa paperi että hän vastustaa EU:n muuttamista liittovaltioksi.
Miksi federalisteja linnaan?
1
243
Vastaukset
- Paul S.
Uskallan taas toivoa, että ihmiset jotka tuntevat tosiasioita, eivät pitäisi kynttilää vakan alla vaan tekisivät jotakin.
Valtaeliitti sumuttaa kansalaisia. Juhlapuheet jatkuvat vielä sittenkin, kun asiamme ovat sata prosenttisesti EU:n hoteissa, elleivät ole jo.
Mikä ihme siinä on, että päättäjät ajavat jääräpäisesti ja hartiavoimin huhkien ulkomaiden etuja sekä Suomen sitomista yhä lujemmin suurvaltojen alaisuuden hirsipuuhun? Ja mikähän siinä on, että kansalaiset eivät tätä tajua tai eivät välitä?
Federalistit, globalistit ja quislingit. Ellei Neuvostoliiton aikaan ollut vieraan vallan hyväksi toimivaa porukkaa, niin nyt on!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492013Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051717- 931557
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois771185- 671150
- 241052
- 481007
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73956- 45937