Tiedätteko miten käy jos joku vanki erehtyy tekemään valituksen esim hallinto-oikeuteen tai eduskunnan oikeusasiamiehelle?Miten kuvittelisitte vartijoiden toimivan jos yhtä tai kahta heidän kolleekaansa syytettäisiin jostakin asiasta?Mikä on siinä tapauksessa vangin kohtalo vankilan sisällä?Mitä luulet?Ottaako vartijat tehtäväkseen vaikeuttaa ko vangin elämää vai osaako vartijat tehdä työnsä yhä virkamiesmäisesti?Uskot aivan oikein!Vanki siinä on se joka kärsii ja pitkään, tämä valitus seuraa vankia päivästä toiseen ja vielä vankilastakin toiseen. Tämä valitus seuraa vankia myös seuraavalla tuomilla. Tämä on suomalaisen vangin kohtalo suomen vankilassa jos vanki yrittää kannella tai valittaa jostakin vartijasta. Tämä on tosi!
Vangin kantelu/valitus
15
2760
Vastaukset
- juuri sinä
Paljon kysymyksiä.
Vangit valittavat,valittavat,valittavat.
Kaikkiin mahdoliisiin instansseihin kaiken aikaa ja joka hetki.
Valittavan vangin käy juuri niinkuin sille juuri kävi eilen,tänään,huomenna.
Linnassa nyt vaan on sellaista.- Ongelman vähättely
vaihe kaksi taitaa olla jo vastuun siirtäminen. Tämä juuri on sitä miten vartijat yrittävät saada huomion pois itsestään. Tämä on juuri se syy miksi emme saa jättää tällaista vainoamista huomioimatta. Vankila on sitä varten, että rikoksesta tuomitut kärsivät siellä vapausrangaistustaan. Vankila ei ole paikka jossa virkamiehet lisäävät omilla toimillaan vangin rangaistuksia. Toivoisin, että suomalainen sivistysvaltio omistaisi myös suomalaisen sivistyksellisen rangaistuslaitoksen. Tämä tavoite kai on mahdoton, sillä kidutuksenvastainen toimikunta antaa joka vuosi huomautuksia suomalaisesta vankeinhoidosta. Se ei varmaan luo tervettä pohjaa myöskään suomalaiselle virkamiehelle toimia jo valmiiksi mädänneessä organisaatiossa.
- kidutuksen vastainen komedia
Ongelman vähättely kirjoitti:

ei ole tehnyt huomautuksia niinkään virkamiehen toimista vaan fasiliteeteista. Mikäli vankilan tehtävänä olisi vain vapauden menettäminen, haluaisin itsekkin sinne. Täysi ylläpito ja ilmainen terveydenhuolto. Niitä ei ole edes siviilissä!
Suomessa asit ovat kuitenkin aika hyvin verrattuna muihin EU-maihin. Niin no, odotetaan Turkin liittymistä eurooppaan. Ei taida saada luovuttaa sinnekkään.... Ongelmahan on siinä ettei huonompiin olosuhteisiin saisi luovuttaa ulkolaisia jotka ovat rikoksen täällä tehneet. Joten liikenne on aikas vähäistä.
Veikkaan että mikäli tämä keskustelun avaus ole provo, niin sitten täällä itkee joku rotan puoliso kun ukko ei ole kotona. Vankilaan joutuminen on aika paljon kiinni yksilön vapaudesta valita ratkaisuja elämässään. Harvassa ovat ne tuomitut jotka pakon edessä ovat tehneet ehdottomaan vankeusrangaistukseen oikeuttavan rikoksen. Vankilan kuuluukin olla paikka jota kartetaan. Sehän on vankilan yksi yhteiskunnallinen tehtävä. Ennalta ehkäiseminen.
Yksilön kuuluu punnita tekemisiään ja ratkaisujaan. Kukaan ei pakota vetämään päivät pitkät piriä ja rosvoamaan rahat sen käyttöön. Ei sen puoleen kannata kilokaupalla kaupatakkaan vaikka tosi hyvä kate siinä onkin... Eikä ketään saisi hengiltäkään ottaa, sehän opetetaan jo peruskoulussa (mikäli se on käyty)
Jos luulet että tässä vastuuta yritetään siirtää/pakoilla, niin erehdyt. Se vankilassa istuva lusmu voisi ottaa reilusti vastuun teoistaan ja lopettaa poraamisen. Uhrin asemaa kun ei kukaan paremmaksi aja! - A--nusmies
kidutuksen vastainen komedia kirjoitti:
ei ole tehnyt huomautuksia niinkään virkamiehen toimista vaan fasiliteeteista. Mikäli vankilan tehtävänä olisi vain vapauden menettäminen, haluaisin itsekkin sinne. Täysi ylläpito ja ilmainen terveydenhuolto. Niitä ei ole edes siviilissä!
Suomessa asit ovat kuitenkin aika hyvin verrattuna muihin EU-maihin. Niin no, odotetaan Turkin liittymistä eurooppaan. Ei taida saada luovuttaa sinnekkään.... Ongelmahan on siinä ettei huonompiin olosuhteisiin saisi luovuttaa ulkolaisia jotka ovat rikoksen täällä tehneet. Joten liikenne on aikas vähäistä.
Veikkaan että mikäli tämä keskustelun avaus ole provo, niin sitten täällä itkee joku rotan puoliso kun ukko ei ole kotona. Vankilaan joutuminen on aika paljon kiinni yksilön vapaudesta valita ratkaisuja elämässään. Harvassa ovat ne tuomitut jotka pakon edessä ovat tehneet ehdottomaan vankeusrangaistukseen oikeuttavan rikoksen. Vankilan kuuluukin olla paikka jota kartetaan. Sehän on vankilan yksi yhteiskunnallinen tehtävä. Ennalta ehkäiseminen.
Yksilön kuuluu punnita tekemisiään ja ratkaisujaan. Kukaan ei pakota vetämään päivät pitkät piriä ja rosvoamaan rahat sen käyttöön. Ei sen puoleen kannata kilokaupalla kaupatakkaan vaikka tosi hyvä kate siinä onkin... Eikä ketään saisi hengiltäkään ottaa, sehän opetetaan jo peruskoulussa (mikäli se on käyty)
Jos luulet että tässä vastuuta yritetään siirtää/pakoilla, niin erehdyt. Se vankilassa istuva lusmu voisi ottaa reilusti vastuun teoistaan ja lopettaa poraamisen. Uhrin asemaa kun ei kukaan paremmaksi aja!Entäs jos tekee valituksen siellä vankilassa siitä, että joutuu vartijan vainon kohteeksi?
Onko jossakin sallittu, että vartija(t) vainoavat yhtä tiettyä vankia aivan suotta?
Jos tönitään portaissa alas, ei toimiteta postia, ei anneta soittaa yms. sillä perusteella, että vanki on "kuulemma" jonkun iljettävän pedofiilin tuttava vaikka ei olekaan, onko silloin oikein vainota?
eikö vanki saa tehdä valitusta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta?
MIksi kaikki "rehelliset" ihmiset tahtovat vankiloista kovempia paikkoja? - että...
A--nusmies kirjoitti:
Entäs jos tekee valituksen siellä vankilassa siitä, että joutuu vartijan vainon kohteeksi?
Onko jossakin sallittu, että vartija(t) vainoavat yhtä tiettyä vankia aivan suotta?
Jos tönitään portaissa alas, ei toimiteta postia, ei anneta soittaa yms. sillä perusteella, että vanki on "kuulemma" jonkun iljettävän pedofiilin tuttava vaikka ei olekaan, onko silloin oikein vainota?
eikö vanki saa tehdä valitusta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta?
MIksi kaikki "rehelliset" ihmiset tahtovat vankiloista kovempia paikkoja?vankila Suomessa ei ole tarpeeksi kova rangaistus. Vali vali, mä haluun ton. Ja heti. Ja kun sitä nyt ei ihan heti saa, tehdään valitus. Mut hei! sehän on vangin tehtävä, valittaa...
- hiljentää totuuden
että... kirjoitti:
vankila Suomessa ei ole tarpeeksi kova rangaistus. Vali vali, mä haluun ton. Ja heti. Ja kun sitä nyt ei ihan heti saa, tehdään valitus. Mut hei! sehän on vangin tehtävä, valittaa...
Tämä on tuttua, vartijat yrittävät kaikin tavoin hiljentää totuuden puhujan. Ei suomalaisessa vankilassa saa puhua myönteiseen sävyyn vangista, vaan täytyy muistaa käyttää sanoja "rotta", "venkula" tai vastaavia. Tämä on sitä vartijakulttuuria suoraan suomivankilasta. Jos vartijana puhut jotain myönteiseen sävyyn vangista sinut leimataan heti näihin vartijoiden mielestä vähämmän tärkeisiin ammatteihin kuin päihdeohjaajat, sosiaaliohjaajat...Vanki on vanki, mutta hänkin on ihminen. Tämä on kirjojen opetus jo vankeinhoidon perustutkinnolla, mutta jo koulussa osa opettajista jotka voivat olla esim vanhoja linnan työntekijöitä antavat sen kuvan, että vangit ovat alinta kastia joissa on kuin jokin tauti joka täytyy estää tarttumasta. Nyt sinulla uusi vankilan ammattilainen on mahdollisuus muuttaa vankeinhoidon suuntaa! Ole sinä mies tai nainen, joka uskaltaa käydä tuulimyllyjä ja vanhoja perinteitä vastaan ja pidä sinä vankejamme ihmisinä! Muistan itse miten vartijakurssilla kuulin miten vankeinhoidon ammattilaiset olivat nostaneet maljaa kuolleelle vangille. Onko tämä se suunta mitä rise haluaa?Tähänkö suuntaan rise vielä antaa koulutuksen mennä tai pysyä?
- on, että
hiljentää totuuden kirjoitti:

metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Eli asiallisesta käytöksestä saa asiallista kohtelua. Näin on (melkein) aina ollut ja näin tulee myös tänä päivänä olemaan. Se on sitä siviiliin valmentautumista....
- tuttua huttua
on, että kirjoitti:
metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Eli asiallisesta käytöksestä saa asiallista kohtelua. Näin on (melkein) aina ollut ja näin tulee myös tänä päivänä olemaan. Se on sitä siviiliin valmentautumista....
asiallisesta käytöksestä ei saa huomiota?vanki tekee asiallisesti työnsä, on asiallinen osastolla, asiallinen virkailijoissa. Mutta saa esim tyssit perhetapaamisesta, niin jos tyssit ón annettu väärin perustein ja vanki valittaa ylempään instanssiin. Silloin tämä asiallinen vanki muuttuu häirikkö vangiksi joka saa sitä epäasiallista kohtelua. Yksi kantelu/valitus muuttuu koko vangin persoonaksi. Tai jos tämä vanki saa epäasiallista kohtelua vartijalta ja tekee kantelun ko asiasta. Silloin kohtelu on kaikilta vartijoilta sama, kaikki evätään selliä ratsataan muita enemmän, munaratsioita sattuu yhtä äkkiä enemmän kohdalle. Kaikkea rupeaa sattumaan sen kantelun /valituksen jälkeen. Niin en ole nykyinen vanki, en ole entinen vanki. Olen tainut käydä se koulun siinä tikkurilan aseman vieressä, istuen siellä neljännessä kerroksessa ja hikoillen ylimmässä. Katsellen erinäisten aineiden väärin käyttöä alakerrassa. Elikkä se siitä vangin valituksesta.
- asdgadfhagdf
tuttua huttua kirjoitti:

Mikä tässä nyt mättää, vai onko kouke kenties vielä kesken. Kerro nyt vielä kerran, mikä on mennyt väärin vaikka siinä pt:n eväyksessä. Suuntaisit nämä narinasi edes sinne, missä näitä päätöksiä tehdään. Eivät vartijat niistä päätä. Jos päätös on väärä, miksi tehdä siitä vartijoiden vika. Mutta vartijat kuitenkin kaiken paskan silmilleen saavat ensikädessä. Nykypäivän nuori vankeinhoitoesimies kun istuu päivät pääksytysten konttorissa ja komentelee vartijoita. Niitä harvoja joita pystyy. Vangin silmissä auktoriteetti puuttuukin sitten ihan kokonaan. kyllähän nuori esimies toki vangista saa ymmärtäjän itselleen, vaikka monta sataa. Mutta silloin kun täytyy sanoa jyrkkä ei tarvitaan vartijaa. Myönteisen mukavan päätöksen ilmoittaminen sitten kuuluukin isommalle viskaalille. Onhan toki tästä onneksi paljon poikkeuksiakin, mutta niiden määrä vähenee uhkaavasti koko ajan. Kuuleman mukaan kun joissakin linnoissa hakevat jo esimiehiäkin suoraan perustutkinnon kursseilta. Onneksi pääsee kohta pois siitä humanistisesta paskaläjästä enkä tällä nyt tarkoita vankeja ollenkaan. Vankien kanssa on kyllä aina tullut toimeen, mutta jotkut vankeinhoidolliset einsteinit ovatkin sitten jo juttu erikseen.
Mutta kun kerran otit asian puheeksi, ja huomioiden poikkeuksellisen laajan ja edistyksellisen näkemyksesi lahjakkuuksista puhumattakaan, etkö voisi keskittyä vaihteeksi vaikka esimiestason taikka peräti johdon tekemiin virheisiin. Sillä on maailmassa aika vähän nostetta kun joku esimiesuransa alkajaisiksi alkaa tutkimaan alaistensa virheitä, mutta kyllä kun oikein haluaa mielellään, saa nuolla perseitä kielellään. Luoja meitä kaikkia varjelkoon ettet sinä vaan olisi meidän onnettomien vartijoiden esimies. - Vartijan suppea näkemys
asdgadfhagdf kirjoitti:
Mikä tässä nyt mättää, vai onko kouke kenties vielä kesken. Kerro nyt vielä kerran, mikä on mennyt väärin vaikka siinä pt:n eväyksessä. Suuntaisit nämä narinasi edes sinne, missä näitä päätöksiä tehdään. Eivät vartijat niistä päätä. Jos päätös on väärä, miksi tehdä siitä vartijoiden vika. Mutta vartijat kuitenkin kaiken paskan silmilleen saavat ensikädessä. Nykypäivän nuori vankeinhoitoesimies kun istuu päivät pääksytysten konttorissa ja komentelee vartijoita. Niitä harvoja joita pystyy. Vangin silmissä auktoriteetti puuttuukin sitten ihan kokonaan. kyllähän nuori esimies toki vangista saa ymmärtäjän itselleen, vaikka monta sataa. Mutta silloin kun täytyy sanoa jyrkkä ei tarvitaan vartijaa. Myönteisen mukavan päätöksen ilmoittaminen sitten kuuluukin isommalle viskaalille. Onhan toki tästä onneksi paljon poikkeuksiakin, mutta niiden määrä vähenee uhkaavasti koko ajan. Kuuleman mukaan kun joissakin linnoissa hakevat jo esimiehiäkin suoraan perustutkinnon kursseilta. Onneksi pääsee kohta pois siitä humanistisesta paskaläjästä enkä tällä nyt tarkoita vankeja ollenkaan. Vankien kanssa on kyllä aina tullut toimeen, mutta jotkut vankeinhoidolliset einsteinit ovatkin sitten jo juttu erikseen.
Mutta kun kerran otit asian puheeksi, ja huomioiden poikkeuksellisen laajan ja edistyksellisen näkemyksesi lahjakkuuksista puhumattakaan, etkö voisi keskittyä vaihteeksi vaikka esimiestason taikka peräti johdon tekemiin virheisiin. Sillä on maailmassa aika vähän nostetta kun joku esimiesuransa alkajaisiksi alkaa tutkimaan alaistensa virheitä, mutta kyllä kun oikein haluaa mielellään, saa nuolla perseitä kielellään. Luoja meitä kaikkia varjelkoon ettet sinä vaan olisi meidän onnettomien vartijoiden esimies.Tämäkin on käynyt tutuksi vuosien varrella. Jos oma työ ei tyydytä tai jossakin on vikaa, löytyy yleensä se vika esimiehestä. Tämä on tuttua juttua. Kun kyvyt ei riitä ja harmittaa istua yötä töissä, löytyy taas pienen mielen sopukoista syyllinen kaikkeen. Lähin ja nähtävästi päivää tekevä vankeinhoitoesimies kaivetaan taas sylkykupiksi, kun yötä istuvan vartijan mieli ei kauemmaksikaan kanna. Ei osata tehdä päätöksiä, tai tehdään taas vääriä päätöksiä. Esimies joka on erimies ei kysele viimekädessä tämän pienen mielen ajatuksia tai sen päivän tunnelmia kun joutuu tekemään jonkin päätöksen ja sekös tätä pientä mieltä harmittaa. Sinä joka olet sen suppean ajatuksen omaaja, yritä kehittää itseäsi vaikka sitten sillä tieteen kuvalehdellä jos et kykene koulua käymään ja sitä kautta ammattiarvostusta saamaan. Pienet erityiset tietolahjat jopa edellä mainitusta lehdestä saa sinut näyttämään ajattelevalta yksilöltä ja siinä samalla unohtuu sinussa oleva leima että olisivat vain suppea punttisalin koriste. Hyvää päivää sinne peiton alle, kun me muut tehdään sitä vankeinhoitotyötä täällä päivässä. Risellä on oikea linja, kun ajatellaan työn kohdentamista päiviin. Päivisin vangit ovat virkeimmillään, päivisin tarvitaan sitä henkilötyötä jota joskus öisin elokuvia katselemalla kulutetaan. Mutta niin kuin sanoin, toivottavasti saat hyvät unet sinä pieni suppea mieli.
- on valittanut
tuttua huttua kirjoitti:
asiallisesta käytöksestä ei saa huomiota?vanki tekee asiallisesti työnsä, on asiallinen osastolla, asiallinen virkailijoissa. Mutta saa esim tyssit perhetapaamisesta, niin jos tyssit ón annettu väärin perustein ja vanki valittaa ylempään instanssiin. Silloin tämä asiallinen vanki muuttuu häirikkö vangiksi joka saa sitä epäasiallista kohtelua. Yksi kantelu/valitus muuttuu koko vangin persoonaksi. Tai jos tämä vanki saa epäasiallista kohtelua vartijalta ja tekee kantelun ko asiasta. Silloin kohtelu on kaikilta vartijoilta sama, kaikki evätään selliä ratsataan muita enemmän, munaratsioita sattuu yhtä äkkiä enemmän kohdalle. Kaikkea rupeaa sattumaan sen kantelun /valituksen jälkeen. Niin en ole nykyinen vanki, en ole entinen vanki. Olen tainut käydä se koulun siinä tikkurilan aseman vieressä, istuen siellä neljännessä kerroksessa ja hikoillen ylimmässä. Katsellen erinäisten aineiden väärin käyttöä alakerrassa. Elikkä se siitä vangin valituksesta.
Vanki on valittanut monesti toimistani. Kirjallisesti ja suullisesti. Olen vastannut heidän tekemiin moniin valituksiin yleensä kirjallisesti. Käytökseni häntä kohtaan ei ole muuttunut tahi en ole käskenyt häntä muita huonommin kohtelemaan. Vielä tähän mennessä omassa tai muun henkilökunnan toiminnassa ei ole havaittu olevan väärinkäytöksiä. Yleensä valitukset ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteen, vangin ymmärtämättömyyteen laitoksen toiminnasta tahi muuhun ns nalli juttuun. Tämä on vain omassa isossa suljetussa laitoksessa tapahtunutta. Koko Suomesta ei ole kokemusta. Mutta kuten yllä on kirjoitettu, metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Kuten virkamiehelle (henkilölle) sopii....
- fong
on valittanut kirjoitti:

Suomessa on kahdessa vankilassa ja kahdella osastolla sellaisia vankeja jotka tekevät tutkintapyyntöjä ja selvityspyyntöjä 3500 vangin edestä. Kokemusta on
- Valitettava vartija
Terve! Mitäs mieltä olette sellaisesta valituksesta, kun n.2 vuotta sitten Murhasta tuomittu vanki valittaa, ettei häntä päästetä lomille! Hän vaatii valtiolta 166 666 566 euroa korvauksia(aivan oikein, 166 miljoonaa ja risat)
Tätä asiaa oikein vieläpä tosissaan käsitellään oikeudessa,koska tokihan vangilla on oikeus valittaa, kun häntä näin väärin kohdellaan!! Käräjä/Hovioikeudet in mielestäni ihan tarpeeksi ruuhkautuneita ilman tuollaisia typeriä valituksia! Vartijalla pitäisi olla oikeus repiä tuollainen valitus,koska siinä ei ole mitään järkeä! Tämä oli yksi esimerkki, mutta lähes vastaavia valituksia on vankilat pullollaan!- valittaa, se on
ihan kansalaisen perusoikeus. Se siitä
T. vankilan vartija
- sit varmaan
pysyä poissa vankilasta jos siellä pitää valittamaan ruveta. valita ensin hoviin, niin ehkä ei joudu linnaan mutta jos silti joutuu niin pidä turpas kiinni ja lusi kakkus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027