Ikuinen viha

kiusaajiani kohtaan

Olen jo aikuinen nainen. Minua kiusattiin usean vuoden ajan koulussa n.15-20 vuotta sitten. Yksi hyvä ystäväni tuolloin alkoi kääntyä minua vastaan ilmeisesti siksi koska aloin jännittämään koulussa. Hän veti ison porukan minua vastaan. Kiusaaminen oli henkistä, keskustelujen ja tapahtumien ym. ulkopuolelle jättämistä. Esim. kun menin välitunnilla ystävieni luokse, niin kaikki käänsivät selkänsä ja lähtivät pois, vaikka kesken kun olin kertomassa jotain. Tapaamisiin illalla tai viikonloppuisin minua ei enää kutsuttu ja jäin ihan yksin. Aloin lintsata koulusta ja olin yksikseni. Alkoi ahdistaa. Olin kuitenkin hyvä koulussa ja tuo viimeinen puoli vuotta vaikka lintsasinkin, niin numeroni eivät laskeneet. Lukioon hain ja pääsin, mutta en pystynyt menemään. Kiusaaminen pilasi koko ajatusmaailmani ja eristäydyin. Sain kamalan koulukammon. Töihin sentään menin, mutta työ oli yksinäistä laatua. Jokainen teki omat hommansa ja siinä se. Ei ollut juttukaveria sielläkään. Harrastin urheilua ja se kai piti minut ainakin suunnilleen järjissäni. Siinä olin hyvä.
Sitten pari kuukautta sitten kiusaajani otti minuun yhteyttä facebookissa. Olin aivan järkyttynyt. Tämä ääliö kyseli mitä kuuluu ja oli hyvinkin ystävällinen ja kertoi elämästään. Olen ollut toistaiseksi hyvin neutraali häntä kohtaan. Kaiken lisäksi hän oli valmistunut opettajaksi. Miten ihmisiä kategorioiva ihminen on yleensä päässyt opettajakoulutukseen? Tunnen aivan mieletöntä vihaa häntä kohtaan. Voisin tehdä hänelle mitä tahansa. Vaikka joutuisin vankilaan tai ihan mitä tahansa, niin en katuisi pätkääkään, jos olisin saanut osoitettua että miten paljon häntä vihaan.
Voiko tällaisesta vihasta parantua? Pitäisikö mennä terapiaan tai jotain. Voisinko huutaa kaikelle kansalle että miten paha tämä ihminen on?
En kestä enää, en pysty antamaan anteeksi ja alkaa rakentamaan uutta ystävyyssuhdetta kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En pysty siihen. Millaista terapiaa minun pitäisi saada?
Tämä raastaa minua liikaa.

4

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jael999laeL

      Kehno homma.

      Ei auta kuin välttää tuollaisten ihmisten seuraa.

      Minun henkilöhistoriassaani on muutama tyyppi, joita en voi edes nähdä, tai pulssi nousee ja ryhtmihäiriöt alkavat ja seuraavan yön uni on mennyt. Nämä ihmiset ovat tehneet niin kauheita hirveyksiä minulle, että sitä ei ulkopuolinen voi edes käsittää.

      Keljuinta on se, että näillä tyypeillä on henkilökohtaista omaisuuttani, jonka haluaisin pois. Sitä ei voi käydä pyytämässä, kun jo pelkkä näiden tyyppien näkeminen saa mielettömät ahdistuksen tunteet vellomaan mielessä.

      Jos olisi rahaa, palkkaisin jonkun hakemaan tavarani (kyseessä on asunnon irtaimisto ja esineistö eli noin rekkalastillinen tavaraa, johon kuuluu suuri osa nuoruuden aikaisesta omaisuudestani ja muistoistani, mm. koulu- ja opiskelupaperini, vanhempieni kirjeenvaihto 1950-luvulta jne. jne.).

      http://two.xthost.info/konkurssi/index.html

      Olen sitä mieltä, että sadisti on aina sadisti. Muistan erään tyypin, joka kouluaikana hakkasi minua aina kun näki. Myöhemmin jouduin vasten tahtoani muutamissa tilantessa tekemisiin tämän ihmisen kanssa ja näin, että tyypin luonne ei ole muuttunut miksikään. Hän mm, kamppasi oman noin 10-vuotiaan poikansa, joka käveli hänen ohitseen. Poika pomppia ja hoippuroi kaatumaisillaan jalkaansa pidellen, ja "isukki" vain nauroi tempulleen. Todella vastenmielistä.

      Entiset koulukiusaajat voivat menestyä hyvin myöhemmässä elämässään. Ainakin moni niistä on menestynyt, joita minä olen tuntenut. He ovat johtajia, virkamiehiä, poliiseja ja - kuten edellisestä jutusta käy ilmi - opettajia. Sadistit hakeutuvat ammatteihin, joissa saa toteuttaa itseään.

    • kiusattu.

      Tuli tuosta opettajasta mieleen, että itseäni on eräs opettaja kiusannut. Tai oikeastaan tuolla mies puolisella opettajalla tuntui olevan vastaan kaikki tyttöjä. Varsinkin jos tyttö pärjäsi paremmin kuin poika. Ehkä minusta tuntui pahalta, koska olin herkkä ja opettaja mollasi ja saattoi pitää puhutteluja luokan edessä mitättömistä syistä.

      Opettajan taustoista en tiedä mitään, joten en tiedä onko hän ollut joskus koulukiusaaja. Samat merkit kuitenkin olivat tämän opettajan kiusaamisessa kuin myös myöhemmin yläasteella sain kokea. Se oli kuitenkin pahempaa, sillä porukasta pois jättäminen ja haukkuminen jättivät minuun syvät arvet, jotka eivät varmaankaan koskaan parannnu.

    • kaikkia ketkä

      on mua joskus kiusanneet.

    • Norjanheinäperhonen

      "Olen ollut toistaiseksi hyvin neutraali häntä kohtaan. Kaiken lisäksi hän oli valmistunut opettajaksi. "

      Pahimmat kiusaajat tulevat ja ovat aina tulleet yliopistolta, sellaiset juuri hakeutuvatkin opettajiksi!! Siellä he voivat katsoa kiusaamista läpi sormien ja rangaista kiusattua, jos tämä yrittää itseään puolustaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5010
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1580
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1149
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1019
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      759
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe