Monet miehet katuu sitä

että jättivät perheensä

ja sitten kiukkuavat kun ex vaimo ei ota enää takasin! Miksiköhän? Ei perheestä lähdetä lomalle huilaamaan, perheessä ollaan ja siitä pidetään kiinni. Helppo se on lapsettomien juosta aviomiesten perässä, ja olla vahingoniloisia, mutta eivät takuulla tiedä, mitä kaikkea se perheen rikkominen sotkee. Ei ainoastaan lasten elämää, vaan siinä meneee koko suvun elämä pirstaleiksi. Eikä se mieskään helpolla selviä, jäljet se jättää ja suuren katumuksen. Mutta sitten se on jo myöhäistä, kun mies havahtuu siihen, ettei olekkaan yhtään mitään jälellä.
Turha sitten on tulla itkemään ex vaimon anteeksi antoa, ja lasten hyväksyntää, kun on p...t housussa.
Näin kävi meille, ja sillä tiellä mies on edelleen, kun takasin ei huolittu. On miehen elämä mennyt alaspäin kuin kissan häntä, mutta oma vika, kun on niin vietävissä, kun pässi narussa.
Meillä on kivaa lasten kanssa, ei huolen häivää, paremmin kuin ennen. Itsekkään en huomannut, kuinka huono mies mulla oli, vaan meille se oli onni. Rakkaus on sokea, se ei huomaa virheitä, mutta onneksi kelpasi jollekin muulle, enkä voi sanoa, että hyvän miehen sait. Huomasin vasta, että olisin homehtunut siinä liitossa, ellei joku olisi rikkonut perhettäni. Nyt saa joku muu homehtua.

22

973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riittääkin

      Näin on toisten vanhoja jämiä on alessa mielin
      määrin . Mutta eronnut on aina eronnut vaikka
      voissa paistaisi . Epäluotettava siis!!!

      • ja siis olemme kaikkia

        jämiä!


      • inhottava
        ja siis olemme kaikkia kirjoitti:

        jämiä!

        ajatus, eikö vain?


      • monet ovat moninkertaisia
        inhottava kirjoitti:

        ajatus, eikö vain?

        mutta elämä on kovaa, kun joku niin tahtoo, että onnea ei saa olla jos itsellä ei ole.


    • tuntua siltä, että

      on todellinen onnenpotku olla uusperheen jäsen. Kovasti sitä ainakin täällä kadehditaan.

      • ei minun

        mieheni ainakaan ole koskaan katunut että on jättänyt entisen perheensä.Meillä on nyt oma perhe ja se riittää.Ei kuulu mieheni säestää entisessä perheessään.Siellä on uusi isä ja se saa riittää.


      • Tyhmäkö?
        ei minun kirjoitti:

        mieheni ainakaan ole koskaan katunut että on jättänyt entisen perheensä.Meillä on nyt oma perhe ja se riittää.Ei kuulu mieheni säestää entisessä perheessään.Siellä on uusi isä ja se saa riittää.

        "Ei kuulu mieheni säestää entisessä perheessään. Siellä on uusi isä ja se saa riittää."

        Tässä tuli juuri se lause jota en ole koskaan ymmärtänyt, enkä sisäistänyt. Miten lapselle voi yhtäkkiä tulla UUSI ISÄ?!

        Itsekin olen eronnut lapseni isästä. Meillä molemmilla on jo uudetkin puolisot - toki ollaan vasta alku taipaleella suhteissamme, koska erosta ei monia vuosia vielä ole. Onko minunkin lapsellani sitten kaksi äitiä ja kaksi isää, koska lapsi vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla?? Totta vieköön, meidän lapsella on tasan yksi äiti ja yksi isä! Sitä asiaa ei muuta varmana kukaan.

        Miten ihmeessä jotku voi ajatella, että jos äiti ottaa uuden puolison, niin lapselle pamahtaa perheeseen uusi isä? Kuinkas kun isä ottaa uuden puolison - eikös ko. naisesta tällä periaatteella tule sitten lapsen uusi äiti? Ihmeellistä touhua!

        T: Äiti lapselle jolla "vain" yksi isä


      • tuli uusi isä
        Tyhmäkö? kirjoitti:

        "Ei kuulu mieheni säestää entisessä perheessään. Siellä on uusi isä ja se saa riittää."

        Tässä tuli juuri se lause jota en ole koskaan ymmärtänyt, enkä sisäistänyt. Miten lapselle voi yhtäkkiä tulla UUSI ISÄ?!

        Itsekin olen eronnut lapseni isästä. Meillä molemmilla on jo uudetkin puolisot - toki ollaan vasta alku taipaleella suhteissamme, koska erosta ei monia vuosia vielä ole. Onko minunkin lapsellani sitten kaksi äitiä ja kaksi isää, koska lapsi vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla?? Totta vieköön, meidän lapsella on tasan yksi äiti ja yksi isä! Sitä asiaa ei muuta varmana kukaan.

        Miten ihmeessä jotku voi ajatella, että jos äiti ottaa uuden puolison, niin lapselle pamahtaa perheeseen uusi isä? Kuinkas kun isä ottaa uuden puolison - eikös ko. naisesta tällä periaatteella tule sitten lapsen uusi äiti? Ihmeellistä touhua!

        T: Äiti lapselle jolla "vain" yksi isä

        Näin sanoi aikoinaan lasten oma äitsykkä.Erottuaan tämä äiti otti nettimiehen ja ilmoitti että tämä "uusi isi"on lapsille parempi isi kuin oma isi on koskaan ollutkaan?.Jos noista sanoista ei OIKEA ISI vedä hernettä nenään,niin ei sitten mistään.


      • ihme
        tuli uusi isä kirjoitti:

        Näin sanoi aikoinaan lasten oma äitsykkä.Erottuaan tämä äiti otti nettimiehen ja ilmoitti että tämä "uusi isi"on lapsille parempi isi kuin oma isi on koskaan ollutkaan?.Jos noista sanoista ei OIKEA ISI vedä hernettä nenään,niin ei sitten mistään.

        on nettimies...siis joku virtuaalinen heppu =)
        Naurattaa vaan moinen sanonta.


      • tosiaan......
        ihme kirjoitti:

        on nettimies...siis joku virtuaalinen heppu =)
        Naurattaa vaan moinen sanonta.

        Nettimieheksi sanon sellaista johonnka tutustutaan täällä treffipalstoilla tai muissa seuranhaku palstoilla.Ei ehkä ole osuva nimi ,mutta en tiedä miten sen muutenkaan sanoisin.


      • eikös
        tosiaan...... kirjoitti:

        Nettimieheksi sanon sellaista johonnka tutustutaan täällä treffipalstoilla tai muissa seuranhaku palstoilla.Ei ehkä ole osuva nimi ,mutta en tiedä miten sen muutenkaan sanoisin.

        se oli sivuseikka missä tutustutaan. Tai no mieluummin kai netissä kun naarurin räkäläbaarissa =) Tämä nyt kuitenkin oli sivuseikka, hauska sana vaan.


      • uuden kumppanin
        tosiaan...... kirjoitti:

        Nettimieheksi sanon sellaista johonnka tutustutaan täällä treffipalstoilla tai muissa seuranhaku palstoilla.Ei ehkä ole osuva nimi ,mutta en tiedä miten sen muutenkaan sanoisin.

        baarissa, niin kutsutaanko sitä uutta puolisoa sitten baarihepuksi??? Anteeksi saivartelu:))

        Liittymättä nyt alkuperäiseen aloitukseen tuli kuitenkin mieleen, että mitä ihmettä sen naisen on tarvinnut exälleen selittää missä ja kuinka hän on uuden kumppanin kohdannut.... Hoh hoijaa.... Samall tietenkin ihmetyttää että exä on jaksanut ko. tiedon sisäistää...


    • ukkomiehiä

      Hyvä,hyvä just näin!Pitäkööt nämä ukkomiesten housuissa roikkuvat vanhatpiiat kalutusta ex-ukosta niin hyvän huolen kuin taitavat sänkyhommien jo hiillostuttua.Kerran lähtenyt tuppaa lhtemään uudestaankin.Näin se vaan on!
      Julkkuämmien ja kansanedustajamuijien ukkomiesten pokaamiset ovat härskiyttä.

    • itket täällä

      jos elämäsi on paremmin kuin ennen?

    • kirjaa

      vai tunnetko "niin monta" eronnutta miestä, että pystyt meille tällaista faktaa esittämään.
      Mistä sinä tiedät mitä eronneet miehet ajattelevat.
      Ehkä voit oman exäsi puolesta puhua, mutta turha tällä esittää omia luulojasi totuuksina.
      Jos tällaisia lyö pöytään, niin jotain dokumenttia asiasta, linkki esim. tutkimukseen.

    • nythän

      olet päässyt huonosta miehestä eroon ja mies on saanut kaikki syyt niskoilleen.Jee.

    • ja sinä loit maan ja taivaan..

      varsinainen jumal olento ja pyhä henki samassa persoonassa.

      Miten tollasia voi olla ilman lääkitystä ja vapaalla,muiden riesana kulkemassa??

    • miten?

      moni nyksä reagoi agressiivisesti sun kirjoitukseen.... taisi mieleen hiipiä pelko että mitäs jos munkin ukko-kulta haluaisi palata entiseen....
      Voi pojat kun naurattaa nää ämmät !

      Ja herne pois nenästä, nyksä se olen minäkin mutta kokemuksesta tiedän miten ex vinkui mua takaisin vaikka molemmilla oli jo uudet.

    • Kaikkea ei tarvitse sietää

      Perheen rikkominen on asia, joka on niitä kauheimpia asioita, mitä vaimoille ja lapsille voi eteen tulla, ellei kyse ole alkoholismista ym, mutta se että joku tulee väliin, on minusta sakon tai jonkun rangaistuksen aihe.
      Ihan tosi.
      Sellaiset naiset on laitettava vastuuseen, joka rikkkoo toisten pyhää liittoa. Johan katkismusessakin sanotaan, äälä himoitse toisen puolisoa ... tai sinne päin.
      Ne olisi pitänyt jo rippikoulussa, tai perus koulussa oppia.
      Sellainen mieskään, joka perhensä jättää ei ole ansainnut lastensa rakkautta, eikä paluuta enää omaan rakkaasen perheeseen, vaikka kuinka katuisi, ja yrittäisi hyvitellä.
      Ei ole yksin miehen syy, kyllä syy löytyy naisesta, joka tunkee tai väkisin tuuppautuu, vaikka tietää että miehellä on rakas perhe. Rakkaus muuttuu arkipäiväiseksi, ja siksi uudet naiset kiinnostaa miestä, vaikka pila mielessä, mutta vaimoille se yksikin kerta on liikaa ja loukkaavaa. Kvaak kvaak!

    • että eroprosessin

      aikana miettii, että tekikö sittenkään oikean ratkaisun. Mutta se on vain osa luonnollista irrottautumisprosessia. Ei sen enempää.

      Uusi kumppani ei ole entisen kumppanin kilpailija, ne ovat kaksi erillistä ihmissuhdetta. Jos joku ei ole onnistunut aiemmassa parisuhteessaan, se ei tarkoita sitä etteikö dynamiikka voisi toimia jonkun toisen kanssa myöhemmin.

      Olen eronnut 20 vuotisesta liitosta lasteni isän kanssa. Olimme perus onnellisia ja pitkään ajattelin, että myös saumattomia sielunkumppaneita. Mutta aika ja ihmisen yksilöllinen kehittyminen joko yhdistää entisestään tai sitten ajaa erilleen. Meillä kävi näin.

      Se, että olen eronnut exäxtäni, ei tee hänestä paskaa, mutta ei myöskään minusta. Olemme kumpikin kivoja ihmisiä, emme tosin yhdessä. Exälläni on uusi, 15v. nuorempi puoliso, joka selkeästi on nykyistä minääni sopivampi exälleni. Miksi sitä kiistämään, ei se ole minulta pois. Minä taas tahollani jaan arkeni lasten ja uuden puolisoni kanssa, jonka kanssa analyyttisyytemme sopii hyvon yhteen. Eli vaihtaminen kannatti niin exälleni kuin minulle.

      Mitä tästä jää käteen lapsille? Ainakin he kohtaavat vanhempansa onnellisina arjessa, viimeisten avioliittovuosien ahdistava ilmapiiri ei enää rasita lapsia. Pakko sanoe, että ovat selekästi helpottuneita. Ja myös siitä, että kumpikin hyväksymme nämä uudet kumppani toistemme ja lastemme elämään.

    • .................

      ollut tuosta kysely ja aikas harva katui eroaan. Ja hyvä niin! Musta on jotenkin perverssiä fantasoida, että mahdollisimman monet eläisivät onnettomina ja haikailisivat menneitä, unohtaen nykyisyyden ja tulevaisuuden. Ymmärrän, että sulla ero vielä käsittelemättä ja siksi käytät paljon energiaa exääsi ja toivot hänen kaipaavan sinua... mutta todellisuudessa et tiedä mitään siitä, kuinka moni mies tai nainen haikailee entisiä tyttö/poikaystäviään tai puolisoitaan.

      Ja entä ne jättävät naiset?

    • kuullut miten

      samalla kurssilla oleva mies haukkui exänsä ihan sekopääksi.. syöttää valheita lapsen suhteen ihan mielettömästi ja isä ei saa lastaan tavata ko ihmisen takia.. sääli tuota miestä!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe