pari kysymystä pikkupennuista

murinaaaa

1. Luin jostain vanhasta forumi keskustelusta, kun joku siellä kirjoitti, että teki joskus virheen kun otti pennun murisevasta emästä.. Siis emästä joka pentujen läsnä ollessa murisi lähestyville ihmisille.. Kiinnostaisi tietää, että mitä tuollainen pentujen puolustaminen muka voi saada pennuissa aikaan, koska siihen tuolla forumilla ei oltu enää kommentoitu mitään..?

2. Miksi emämurisee pienille, omille pennuilleen, todella uhkaavasti ja jopa "rävähtää" niille, kun pikkuraukat eivät murinaa noteeraa.. pennut ovat vain muutaman päivän ikäisiä, eikä niiden tarvitse olla edes nisällä - vaan esim mönkii emän jalan yli, kun emä alkaa uhittelun.. Emällä ei ole lähellään ruokaa tms. leluakaan mitä pennuilta puolustaisi.. Ja samaan aikaan joku toinen pentu saattaa ihan hyvin olla nisällä imemässä ja sille ei sanota mitään.. myös murinan kohde vaihtelee, joten kyseessä ei ole jonkun tietyn pennun hyljeksintä.. ??

Kohta 2 on siis omaa kokemusta ja kohta 1 jää vielä nähtäväksi - omalle väelle emä ei anna minkäänlaisia uhkaeleitä ja pentuja saa ihan rauhassa katsella. Vieraita ei vielä ole käynyt ettei emä suotta hermostu..

3

359

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1.No tuota,kun taas on vähän laaja-alainen kysely,eli tarkennusta oisi saanut olla.

      Siis emähän voi vahtia pentujaan,mikä ei ole epänormaalia.Mutta kirjoituksesetasi ei ilmene,minkäikäisiä esim.pennut on.
      Murisevassa/varoittavassa emässä ei tarvi siis mitään vikaa olla,mutta mistäs tietää,näin netin perusteella vielä vähemmän.
      Eli onko nyt vain kyse tietynikäisten pentujen vahtimisesta,vai yleisesti esim.huonoluonteisesta emästä.
      Luonnehan on periytyvää,enemmän ja vähemmän.Myöskin se,että varsinkin jos on jo vanhemmat pennut,niin pennut myös saavat käyttäytymisvaikutteita emältään.
      Se sitten,haluaako ottaa pennun,jolle emo jo ilmentää vähemmän mukavaa käyttäytymismallia,niin siinäpä kymysys.

      2.Vaikea sanoa.Kun se murinakin vaikuttaa,millaista se on.Voi olla kyseessä epävarma emo,ei oikein tiedä miten toimia vauvojen kanssa,supistuksia tai jotain kipukohtauksia,jotka yhdistää pentuun tai tiettyyn kohtaan,ym.tai yksinkertaisesti narttu,jolla ei pentuja olisi tarvinnut tehdä.
      Eli ei ihan palikat kohdallaan,miten omien jälkeläisten kanssa toimitaan.

      Tuossa nyt jotain lyhyesti.

      • lisäys.

        Pennut saavat 50% perimästään emolta ja sen lisäksi luonteeseen tulee vaikuttaman hyvin paljon ne kokemukset mitä pennulla on ensimmäisten elinviikkojensa aikana.

        Luonteeseen siis emo vaikuttaa tätä kautta enemmän kuin isä.

        => Kuulostaa siltä, ettei noilla nartuilla ainakaan enää enempää pentuja kannattaisi tehdä. Olivat muuten kuinka ihania tahansa.


      • kuinka helppoa
        lisäys. kirjoitti:

        Pennut saavat 50% perimästään emolta ja sen lisäksi luonteeseen tulee vaikuttaman hyvin paljon ne kokemukset mitä pennulla on ensimmäisten elinviikkojensa aikana.

        Luonteeseen siis emo vaikuttaa tätä kautta enemmän kuin isä.

        => Kuulostaa siltä, ettei noilla nartuilla ainakaan enää enempää pentuja kannattaisi tehdä. Olivat muuten kuinka ihania tahansa.

        olisikin, jos luonteesta aina 50% periytyisi äidiltä.. Luonto ei ole niin yksinkertainen kuin näyttää, geenien periytyminen on ihan sattumankauppaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      368
      848
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    8. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      133
      556
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      547
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    Aihe