Samaa viestiä kouluista kuin täältä

Näyttää olevan samaa viestiä pitkälle, mistä täällä on paljon kirjoitettu viimeisen parin vuoden aikana. Tässä muutamia opettajien kommentteja tämän päivän koulusta:

-Kiire häiritsee työtä. Ei ole aikaa kuunnella oppilaita ja on pakko jättää joitain asioita käsittelemättä.
-Oppisisältöjä on liikaa, eikä oppilaan kypsymiselle jää trpeeksi tilaa.
-Samalla kun yritetään kasvattaa huipputulosten tekijöitä Suomen teknologiateollisuuteen, oppilaiden hyvinvointi unohtuu. Pitäisi ajatella niin, että tuottavuus kasvaa kun ihmiset voivat hyvin.
-Ongelmien ennaltaehkäisyyn pitäisi keskittyä jo päiväkodissa, esikoulussa ja ensimmäisillä luokilla.
-Ryhmäkoot ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen, jos niille ei aseteta selkeää rajaa. Näin laman uhatessa koulusta on helppo säästää. Pelottaa, tuleeko kouluista laman maksajia.
-Yksilöllisyydestä puhutaan kauniisti, mutta näiden ryhmäkokojen kanssa se ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
-Koulun pitäisi olla kasvattava laitos, eikä liikelaitos, eikä euro voi olla päätöksenteon tärkein kriteeri.
-Luokat eroavat toisistaan kauheasti. Jossain on rauhallista ja jossain tuntien läpi vieminen on haastavaa.
-Tunne-elämän häiriöistä ja oppimisvaikeuksista kärsivät on laitettu samoille erityisluokille, mikä johtaa siihen, että häiriköt vievät opettajan voimat, eivätkä oppimiseen tukea tarvitsevat saa sitä riittävästi.

Erityisesti tuo viimeinen mielipide voisi olla vaikka minun kirjoittamani.

Nuo lauseet on koottu opettajien haastattelusta Hesarin s. D1, tämän päivän numero. Helsingissä tuo on varsinainen ongelma nykyisin, eikä varmasti ole ainoa kunta siinä mielessä nyky-Suomessa. Vaikka onhan niitä vieläkin huonompia tilanteita, kuten täältä on saatu lukea. Ei voi olla oikein, että jossain pienessä kunnassa ei ole lakisääteistä erityisopetusta ollenkaan, vaan lapsi otetaan huostaan hyvästä perheestä, että hän saa tarvitsemansa tuen vasta hyvästä laitoksesta. Ja hyvä laitoskin on pelkästään hyvää tuuria kun ajatellaan ls-laitosten tasoa, millaista niissä pahimmillaan on.
9287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

osattukkin tavallaan jo odottaakkin....
mutta nyt pitäis niiden miettiä....mitä aikaan ovat saaneet muuttamalla koulupoliitiikkaa... kun yrittivät niin mukamas tehdä parannusta jotta saisivat lapsista superoppilaita... vaan unohtivat nämä koulupoliitiikasta sen että suomessa on näitä erityisoppilaitakin vaiko oliko tarkoitus sysätä nämä erityisoppilaat jonnekkin muualle...jokainen kunta jos näin ajatteli niin...eivät tajuneet että yhestä kunnasta erityslapsi huostalla pois niin toiselta kunnalta tilalle toinen erityis lapsi...ja se että ei nämä erityis lapset mihinkään katoa...

Ja toinen on tämä kun kunnat eivät valtion tukia satsanneet kaikkia kouluun kuuluvalle rahoja vaan kunnat laittavat osan rahoista muualle niin ei tarvitse ihmetellä miksi mikään ei oikein toimi.... kyllä se rataskin lakkaa pyörimästä kun ei vettä riittävästi virra....

Äänestä
  • Mitä rahan syytäminen auttaa jos toimenhaltijat eivät ole orientoituneet kuin itseensä. Mahdotonta valittamista jaksamattomuudesta. Jos ei jaksa niin menee työterveyshuoltoon kai sellainen heilläkin on ja sanoo siellä ettei jaksa ja pysty, niin saa saikkua ja tulee sijainen joka saattaa pystyäkin hoitamaan tehtävän josta täysi palkkakin maksetaan.
    Opettajaaines on sitä, että on ulkolukemisella päästy tentit läpi, eikä mitään otetta ole työhön ja alkaa valitus kun ei kykene hoitamaan tehtäviään. Palkan nostossa ei valiteta vaikka työpanos tunnustetaan jätetyn vajaaksi.

    Äänestä

  • ruikuttavat kirjoitti:

    Mitä rahan syytäminen auttaa jos toimenhaltijat eivät ole orientoituneet kuin itseensä. Mahdotonta valittamista jaksamattomuudesta. Jos ei jaksa niin menee työterveyshuoltoon kai sellainen heilläkin on ja sanoo siellä ettei jaksa ja pysty, niin saa saikkua ja tulee sijainen joka saattaa pystyäkin hoitamaan tehtävän josta täysi palkkakin maksetaan.
    Opettajaaines on sitä, että on ulkolukemisella päästy tentit läpi, eikä mitään otetta ole työhön ja alkaa valitus kun ei kykene hoitamaan tehtäviään. Palkan nostossa ei valiteta vaikka työpanos tunnustetaan jätetyn vajaaksi.

    jotka oman edun vuoksi roikkuvat kiinni työpaikoissaan, eivät huomaa, hei, elämä meni jo !

    Nuo muodottomiksi paisuneet, laiskat, välinpitämättömät istuskelijat kiireesti "kotihoitoon" ja nuoria opettajia tilalle. Kortistosta kyllä löytyy, opettajalta ei paljon vaadita, luku ja kirjoitustaito riittää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    säälittää opettajat kirjoitti:

    jotka oman edun vuoksi roikkuvat kiinni työpaikoissaan, eivät huomaa, hei, elämä meni jo !

    Nuo muodottomiksi paisuneet, laiskat, välinpitämättömät istuskelijat kiireesti "kotihoitoon" ja nuoria opettajia tilalle. Kortistosta kyllä löytyy, opettajalta ei paljon vaadita, luku ja kirjoitustaito riittää.

    Päteviä sijaisia on vaikea saada. Lyhytaikaiset sijaiset valitsee opettaja itse, heidän 'pätevyydestään' sitten kysellään muilta opettajilta, millaisen käsityksen kaveri antoi itsestään. Ja sitä tarkemmin kysellään, mitä enemmän lapsen vanhemmat ovat oman open palattua sijaisen käytöstä ihmetelleet...

    Tuli mieleen, onko kyse samasta tilanteesta kuin pätevien sosiaalityöntekijöiden palkkauksessa, että kunnat antavat sisäisiä määräyksiään, saako pätevää palkata vai ei.

    Äänestä

  • old_profile_38289 kirjoitti:

    opettaja valitsee?

    hei, meillä olleet sijaislapset olivat ns. opettajien "suosikkeja"!

    Opet sanoivat meille, että teette todella hyvää työtä näiden lapsien takia!

    Lapset saivat menestyksiensä mukaan suhtkoht hyviä numeroita edistymiensä mukaan!

    Opet todella kiittivät että jaksamme vieraiden lasten kanssa elää ja olla!

    Kertoivat, että olette tehneet todella vastuullista työtä vieraiden lasten takia!

    Olette antaneet elämänne heidän vuoksi ja jaksaneet olla heidän tukena vaikeissa ajoissa!

    Näin maaseudulla ovat opet suhtautuneet lapsiinne ja meihin!

    Ehkä kaupungeissa ei ole noin asiat hyvin!

    Äänestä

  • ja ketkä sijaiset kirjoitti:

    sijais opettajia! Ei sijaisvanhempia....

    Äänestä

  • Horse66 kirjoitti:

    sijais opettajia! Ei sijaisvanhempia....

    kertomuksia kait kerroin, en sijareiden?
    eli lainalapsiin heidän suhtautumisen! ja miten opet suhtautui heihin????

    Olinkos väärillä urilla??

    Äänestä

  • no opettajien kirjoitti:

    kertomuksia kait kerroin, en sijareiden?
    eli lainalapsiin heidän suhtautumisen! ja miten opet suhtautui heihin????

    Olinkos väärillä urilla??

    Niin kerroit opettajan suhtautumisen ns.sinun työhösi sijaisvanhempana... mutta tuolla nyt enemmänkin oli kyse sijais opettajan saanti vaikeudesta ja siitä kuinka vanhemmat sitten ns.lasten omalle opettajalle kertoneet sijaisopettajan toimia,opetustyyliä,ym. (vanhemmat)ihmetelleet sitä lasten omalle opettajaleen... Eli kun opettaja itse valitsee itselleen sijaisopettajan...(onko hyvä vai ei) kysyy opettaja kollegoiltaan ennen valintaa... Mutta myöhemmin totuus tulee onko hyvä vai ei (sijaisopettaja)niin tulee lasten vanhemmilta..

    Äänestä

  • ja ketkä sijaiset kirjoitti:

    opettaja valitsee?

    hei, meillä olleet sijaislapset olivat ns. opettajien "suosikkeja"!

    Opet sanoivat meille, että teette todella hyvää työtä näiden lapsien takia!

    Lapset saivat menestyksiensä mukaan suhtkoht hyviä numeroita edistymiensä mukaan!

    Opet todella kiittivät että jaksamme vieraiden lasten kanssa elää ja olla!

    Kertoivat, että olette tehneet todella vastuullista työtä vieraiden lasten takia!

    Olette antaneet elämänne heidän vuoksi ja jaksaneet olla heidän tukena vaikeissa ajoissa!

    Näin maaseudulla ovat opet suhtautuneet lapsiinne ja meihin!

    Ehkä kaupungeissa ei ole noin asiat hyvin!

    asiat paremmin, koska vanhemmat hyvin tunteneet opettajat ovat puolustaneet perhettä huonoja sijaisvanhempia vastaan. Sinne maalle tulee tietysti lapsia kauempaa, opettajat eivät tunne lasten perheitä ja uskovat kaiken, mitä sijaisvanhemmat valehtelevat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_38289 kirjoitti:

Näyttää olevan samaa viestiä pitkälle, mistä täällä on paljon kirjoitettu viimeisen parin vuoden aikana. Tässä muutamia opettajien kommentteja tämän päivän koulusta:

-Kiire häiritsee työtä. Ei ole aikaa kuunnella oppilaita ja on pakko jättää joitain asioita käsittelemättä.
-Oppisisältöjä on liikaa, eikä oppilaan kypsymiselle jää trpeeksi tilaa.
-Samalla kun yritetään kasvattaa huipputulosten tekijöitä Suomen teknologiateollisuuteen, oppilaiden hyvinvointi unohtuu. Pitäisi ajatella niin, että tuottavuus kasvaa kun ihmiset voivat hyvin.
-Ongelmien ennaltaehkäisyyn pitäisi keskittyä jo päiväkodissa, esikoulussa ja ensimmäisillä luokilla.
-Ryhmäkoot ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen, jos niille ei aseteta selkeää rajaa. Näin laman uhatessa koulusta on helppo säästää. Pelottaa, tuleeko kouluista laman maksajia.
-Yksilöllisyydestä puhutaan kauniisti, mutta näiden ryhmäkokojen kanssa se ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
-Koulun pitäisi olla kasvattava laitos, eikä liikelaitos, eikä euro voi olla päätöksenteon tärkein kriteeri.
-Luokat eroavat toisistaan kauheasti. Jossain on rauhallista ja jossain tuntien läpi vieminen on haastavaa.
-Tunne-elämän häiriöistä ja oppimisvaikeuksista kärsivät on laitettu samoille erityisluokille, mikä johtaa siihen, että häiriköt vievät opettajan voimat, eivätkä oppimiseen tukea tarvitsevat saa sitä riittävästi.

Erityisesti tuo viimeinen mielipide voisi olla vaikka minun kirjoittamani.

Nuo lauseet on koottu opettajien haastattelusta Hesarin s. D1, tämän päivän numero. Helsingissä tuo on varsinainen ongelma nykyisin, eikä varmasti ole ainoa kunta siinä mielessä nyky-Suomessa. Vaikka onhan niitä vieläkin huonompia tilanteita, kuten täältä on saatu lukea. Ei voi olla oikein, että jossain pienessä kunnassa ei ole lakisääteistä erityisopetusta ollenkaan, vaan lapsi otetaan huostaan hyvästä perheestä, että hän saa tarvitsemansa tuen vasta hyvästä laitoksesta. Ja hyvä laitoskin on pelkästään hyvää tuuria kun ajatellaan ls-laitosten tasoa, millaista niissä pahimmillaan on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu