L ja FIN alkuisten lisäksi on ORL alkuisia. Mitä ja kenen myöntämiä numeroita?
ORL-purjenumero
mikä rekisteri
242231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
L-tunnuksia ne on kuin muutkin SPL-rekisterin avomeriluokan tunnukset. OR siinä edessä on luokkatunnus. RORC-mittasäännön olen kuullut noiden yhteydessä mainittavan, täsmentäköön joku joka noista on kiinnostunut.
SPL:n myöntämiä L-tunnuksia nämäkin ovat. Niitä oli kahta lajia: OR L ja KR L (huomaa kirjainväli).
Vielä 1970-luvun alkupuolella matkapurjeveneet eli meriristeilijät jaettiin kahteen luokkaan, avomeriristeilijöihin (OR) ja rannikkoristeilijöihin (KR). Ymmärtääkseni ero oli katsastusvaatimuksissa.
Vanhin hyllyssäni oleva SPL:n venerekisteri on vuodelta 1973. Siinä OR- ja KR-merkittyjä L-tunnuksia riitti 420:een saakka. Nämä olivat siis veneitä, jotka eivät olleet tavanomaisten luokkasääntöjen mukaisia ja joiden purjetunnuksessa ei siis ollut muuta luokkamerkintää. Toki monet luokkaveneet, esim. Ö10 tai Erikoisluokka A, soveltuivat yhtä hyvin matkaveneiksi.
Ensimmäisen oman veneeni rekisteröin 1976, jolloin OR- ja KR-merkintää ei enää käytetty uusille veneille, mutta vanhemmissa veneissä ne säilyivät edelleen.
Siinä 1973 luettelossa on silloinen oma OR-veneeni. Veneen piti olla rekisteröity OR-luokkaan, jos osallistui avomerikilpailuihin. OR-luokan katsastus edellytti mm. pelastuslauttaa ja radiosuuntimalaitetta. Näitä ei KR-luokassa tarvittu. Pitemmät kisat, kuten suositut Gulf of Finland Race ja Fem Fyrar, taisivat edellyttää OR-luokkaa, mutta lyhyempiin sai osallistua myös KR-veneillä.
Vene rekisteröity OR L tunnuksella 70 -luvun alussa. Pitäisi kai informoida omistajan vaihdosta SPL:llekin vai?
OR/KR ero ei tullut katsastuksesta. JR on tässä tunnettuna purjehtijana lähempänä totuutta, ero tuli mittauksesta. Varhemmin piti OR-statuksen saamiseksi olla RORC-mittakirja, myöhemmin IOR-mittaus tehtynä.
Oikeassa olet. Ilman mittakirjaa ei voinut osallistua avomerikisoihin ja osallistuminen puolestaan edellytti avomeriluokan katsastusta. Se oli syy-yhteys aikaisemmassa viestissä mainitsemaani katsastusvaatimusten eroon.
no mitäs se mittakirjan saaminen edellytti?
Jos kuulut SPL:oon kuuluvaan seuraan ja veneesi on merkitty ko. seuran rekisteriin, niin tiedon pitäisi mennä sitä kautta. Jos et, niin sinun ei tarvitse mitään SPL:lle ilmoitella. Eikä heidän systeeminsä taida edes voida ottaa tietoa vastaan.
Mittakirjan saaminen edellytti tietysti mittausta. Ja aivan omasta kokemuksesta voin sanoa, että täsmälleen samalla katsastustodistuksella OR-rekisteriin pääsi vasta, kun oli voimassaoleva mittakirja ja siinä SPL:n leima. Ja mittamies ei taas katsastuksia kysellyt, kirjasi vain muutamien painavien varusteiden paikat, koska vaikuttivat veneen trimmiin varalaitoja mitatessa.
Katsastusvaatimus oli jo silloin, kuten nytkin, kilpailukohtainen asia. Silloin vain kilpailuja varten tehtiin toiset paperit ORC:n vaatimusten mukaan. Ei niissä suurta eroa SPL:n katsastussääntöihin ollut, mutta muutamia pikkuasioita kyllä. Lähinnä sitä ORC (=Offshore Racing Council) dokumenttia kyseltiin Gotland Runtissa.
uuden purjeen tilaamista. Täytyy olla melko vanha isopurje, jos siinä on yhä OR-tunnus! OR/KR-luokathan poistuivat jo n. 30 vuotta sitten. Sen jälkeen kellään ei liene ollut mitään syytä panna uuteen purjeeseen vanhentunutta ja käytöstä poistettua luokkatunnusta.
Vene on alunperin rekisteröity OR tunnuksella, ei nykyisessä isopurjeessa ole sitä.
Mitä siinä mittakirjan saamisen edellyttämässä mittauksessa mitattiin ja miksi se oli oleellista?
Ainoa mitä jää jäljelle: vene on peräsin 60- tai 70-luvulta!
Jos veneesi on rekisteröity johonkin pursiseuraan, se hoitanee omistajanvaihdoksen myös SPL:n rekisteriin. Voit sen tehdä itsekin tai poistaa veneesi sieltä, mikäli haluat.
Kyselin niin mikä mahtaa olla OR L -rekisteri koska en sitä tiennyt.
IOR-sääntö oli aikansa "Grand Prix"-sääntö, siis monimutkaisin silloisista. Se periytyi englantilaisten RORC-säännöstä rungon osalta ja amerikkalaisten CCA-säännöstä takilan osalta, tietysti kaikenlaisin lisäyksin. Rungosta otettiin maissa kymmeniä mittoja, oleellisimpana määriteltiin tiettyjen vyömittojen sijainnit. Näiden mittojen vaikutuksesta tunnistaa IOR-sääntöön piirretyt veneet perän muotoilusta. Mittaus vei liki täyden päivän.
Rikistä ja purjeista mitattiin parikymmentä arvoa, tärkeimpinä samat, mitä nyt löytää LYS-todistuksesta. Sellainen iltapäivän mittainen puhdetyö. Lopuksi mitattiin vesillä varalaidat aika monesta kohdasta ja lopuksi tehtiin kallistuskoe. Ilta meni siinäkin.
Lopputuloksena sai käteen mittakirjan, jonka lopussa oli veneen mittaluku jalkoina. Mittaluvun mukaan laskettiin kilpailujen tasoitukset ja jaettiin veneet kokonsa mukaisiin luokkiin. LYS-järjestelmää ei silloin tunnettu ja ainoa yksinkertaisempi mittasääntö oli jo silloin vanhentunut SPL-sääntö. Myöhemmin rinnalle jokamiehen luokkana tuli Scandicap-sääntö, jossa mittaus vei kaikkiaan nelisen tuntia ja mittaluvunkin sai käteen samantien.
selvennyksestä, vaikka täällä erään mielestä asiasta ei kai olisi pitänyt kysyä. Selvisi miksi venettä on mittailtu. Venettä rekisteröidessä vaan tuli mieleen ne SPL rekisterinumerotkin vaikka vene jo ollut jonkun vuoden ja tukeva mukava kelissä viihtyvä vene onkin.
jos kerran vene ei enää ole SPL:n rekisterissä.
Öö, tuota, rekisteröin ekan paattini -78 ja se kyllä sai KR-tunnuksen.
Neljännen veneeni (v -72) mittautin IOR-luokkaan ja se sai OR-tunnukseen. Edellinen veneeni oli luokkavene ja sen purjeessa oli ko veneluokan tunnus ennen kansallisuustunnusta.
Jos veneeni olisi ollut meriristeilijä, mutta ei luokkavene eikä avomerikilpailuihin mitattu, tunnus olisi ollut KR.
Muistaako kukaan, koska FIN tunnukset on otettu käyttöön? Minulla itsellä 80-luvun vene, jossa spinnussa on L-tunnus.
Löytämättä hyllyjen pölyistä nopealla haulla varsinaista lähdettä, näytti siltä, että maatunnus L vaihtui FINniin -94. Omistin muuten aikanaan yhden viimeisistä OR-tunnuksen saaneista veneistä. Ne aivan viimeiset ORrät ja KRrät jaettiin -79, jolloin jo suurin osa uusista oli ilman sitä luokkatunnusta.
OR tarkoitti joskus samaa kuin ykköskatsastusluokka nykyään. Kakkonen ja kolmonen olivat KR. Tunnus oli siis KR/OR ja L-numero. Ei sen kummempaa mystiikkaa
Katsastusluokka ei tunnusta määritellyt, vaan mittaus. Mitatut veneet taas lähes poikkeuksetta osallistuivat kilpailuihin, joissa vaadittiin se ykkösluokan katsastus. Asia tuli jo ylempänä käsiteltyä.
perkele mobiililiittymä ei näyttänyt yhtään vastausta. Sorry.