neuvoa

äidilläni on todettu n. vuosi sitten paniikkihäiriö.

Paniikkihäiröönhän kuuluun pelkotilat, tulevatko nämä joka kerta kun kohtaa jonkun tietyn ns. "pelottavan" asian?

Tuntuu että äitini käyttää minua hyväkseen sairautensa varjolla, tuntuu että keksii näitä pelonaiheita sitä mukaa kun se on itselle eduksi.

Asumme samassa asunnossa(n. vuoden asunut luonani) ja nyt hän "pelkää" linja-autoja, eikä voi kulkea niillä kaupungille, vaan minun pitää aina(lähes päivittäin) olla kuskaamassa. Jos huomautan asiasta alkaa mäkättämään minulle että tulee hulluksi takiani, että pahennan käytökselläni oireita ja ettei ole ihme että on sairastunut kun on tällainen tytär. Kuitenkin matkusti n.200km päähän linja-autolla ystävänsä luokse kylään, minulle väitti menevänsä tuttunsa kyydillä. Sattui vain että eräs ystäväni menikin samalla linja-autolla, ja oli tunnistanut äitini ja tuli maininneeksi asiasta minulle.

Välillä pelkää myös väenpaljoutta. Esim. ruokakauppaan ei halua mennä ostoksille, koska väkeä on paljon. Mitenhän sitten muka muuten liikkuu kaupungilla lähes joka päivä. Kuitenkin kävi viime viikonloppuna teatterissa ja siellähän sitä väkeä vasta onkin kun oli vielä esityksen ensi ilta.

Yrittää maksattaa minulla omia kulujaan, esim bensakustannuksia ei halua maksaa vaikka joudun ainakin 4 päivänä viikossa häntä jonnekin viemään, ja tietenkin hakemaankin. Raha-asiat stressaavat kuulemma eikä halua ajatella niitä. Nekin ns. pahentavat sairautta hänen mukaansa.

Yrittää jatkuvasti jollakin pelkosyyllä pompottaa minua, ja se ei ole helppoa kun minulla on pieni 4-vuotias tytär,päivisin opiskelen ja satunnaisesti teen töitäkin. En jaksaisi enää tämän lisäksi enää toimia äitini lapsenvahtina.

Hänen huonohkon rahatilanteensa takia otin hänet asuntooni asumaan, sillä lapseni on vielä sen verran pieni ettei tarvitse välttämättä omaa huonetta. Suoraan sanottuna haluattaisi välillä heittää koko nainen pihalle ja asua kahdestaan tyttäreni kanssa. Mutta jos sairaus on kovin paha, pahennanko tällä hänen tilaansa?
7327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jotenkin tuntuu, että äitisi käyttää diagnoosia hyväkseen. Soita lääkärille, voisit saada oikeata tietoa.
Ei paniikki tule joka kerta, mutta pelko siitä on tietysti.
Ota nyt asia hallintaan, nimittäin ei paniikkihäiriöinen tule hulluksi, jos ei pääse joka päivä kuskattuna kaupunkiin. Sano, että sinun rahavarasi riittävät kahtena päivänä kuskaukseen ja hänen on tehtävä ostoslistat sen mukaan. Usein paniikkihäiriöiselle on äärettömän hyväksi selvät säännöt, se antaa sitä turvallisuutta, jota hän tarvitsee.
Älä missään tapauksessa anna hänen käyttää sinua rahamassina, nimittäin paniikista se ei johdu, ehkä masennuksesta ja siihen pitää löytää eri lääkkeet.
Googleta paniikkihäiriö, ota yhteyttä diagnoosin tehneeseen lääkäriin (voi olla heppoisin perustein) ja tee sitten johtopäätöksiä.

Äänestä

kyseessä kuin paniikkihäiriö ?
Minkälainen lääkäri on sen diagnoosin on tehnyt ?
En tarkkaan tunne paniikkihäiriötä, mutta kuuluko sen oireisiin todellakin toisten syyllistäminen ja jonkunasteinen manipulilointikin, niinkuin hän sinulle hän tekee ?
Kuulostaa vähän falskilta.
Varmasti hänellä on ongelmia, olisiko yksi niistä yksinkertaisesti yksinäisyys tai muuta vastaavaa ? Vakavia nekin ja huomioonotettavia asioista, joita kannattaisi suoraan, mutta hienotunteisesti ja häntä kunnioittaen puhua ?

Koita jaksaa ja miettiä jotain ratkaisua, joka selventäisi tilannetta. Onhan sinulla oman elämäsi ongelmatkin, pystyykö ja haluaako äitisi ottamaan huomioon sitä puolta ?

Olet fiksu, tartu asioihin, puhu ne selväksi ja ehkä kannattaisi kokeilla toistakin lääkäriä äitisi asioissa ?

Äänestä

Kuullostaisi siltä et käyttää sua hyväkseen joiltain osin. Paniikkihäiriöiselle kauhistus liikkua yksin kaupoissa,kaupungilla ,teatterissa ,linja-autossa ym. joten taitaa teeskentelyä olla. Muutenkin sosiaalisia tilanteita välttelee ja seinien sisällä turvassa. Kauppareissut ymmärrän jos kaverina olet mutta ph välttämättömässä puutteessa kauppaan itsensä pakottaa. Olet täysin syytön tuollaiseen käytökseen joten hän yrittää syyllistää vielä sinua. Elä omaa elämää ja kuskailut lopeta .Muistuta kenen kodissa asuu vaikka kuinka "hulluksi" tulisi...siksi ei todella tule. Kai lääkitys?

Äänestä

Osaksi tuntuu siltä, että äitisi käyttää sinua hyväkseen, mutta muista, että kaikki päivät eivät ole samanlaisia.

Joskus voi mennä kauppaan ja joskus ei.

Et tuonnut esille, että onko hänellä lääkitystä.

Nyt sinun pitää saada äitisi toimimaan itse, koska muuten olet lopullisesti hänen vahtinsa.

Pieniä asioita ensin ja pikkuhiljaa menet eteenpäin.

Äänestä

minulla on myös puoliso väittänyt, että manipuloin häntä sairauden varjolla, mutta tilanne ei todellakaan ole niin. Paniikin laukaisevia tekijöitä voi olla varsin monia, mutta ainakin minulla yleensä se, että puoliso on läsnä, ehkäisee kohtauksia. Lisäksi helpottaa tieto siitä, että paikalla on joku, joka tietää, mikä on hätänä, jos kohtaus kuitenkin tulee. Yksin liikkuessani, jos olen saanut kohtauksen, ei kukaan tule auttamaan. Ihmiset vain katsovat kauempaa ihan niinkuin tämä olisi tarttuvaa :(

Paniikkihäiriöisen tukena oleminen on kuitenkin todella raskasta ja kun sinulla on vielä pieni lapsikin hoidettavana, ymmärrän kyllä, että olet väsynyt äitisi hoitamiseen. Voisitteko kysyä jostain mielenterveysseurasta äidillesi tukihenkilöä, joka voisi olla seurana esim. näillä kaupunkireissuilla?

Äänestä
  • kaupungilla ja muualla ilman tytärtään.Tyttären vielä kuskailla erikseen. Turvallista kyllä kun tuttu mukana mut menemiset mm.kaupassa käynti riittää kaks krtaa vkossa jos sitäkään.Itse en uskaltautunut edes kauppaan kaverin kans joten puolestani kävijä tarvittiin.

    Äänestä

Itselläni on toi bussi kammo. Yritän saada aina ihmisiä heittään mut joka paikkaan. Kaupat sama asia, varsinkin isot. Äidilläsi on varmaan paniikkihäiriö, mutta on väärin turvautua tyttäreen liikaa jolla on myöskin oma lapsi ja elämä elettävänä. Äitisi kannattaisi mennä jutteleen lääkärin kans asioista. Äitis turvautuu ihan liikaa suhun. Ymmärrän toki että joskus tarvitsee auttaa mut liikaa on liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaipaava---- kirjoitti:

äidilläni on todettu n. vuosi sitten paniikkihäiriö.

Paniikkihäiröönhän kuuluun pelkotilat, tulevatko nämä joka kerta kun kohtaa jonkun tietyn ns. "pelottavan" asian?

Tuntuu että äitini käyttää minua hyväkseen sairautensa varjolla, tuntuu että keksii näitä pelonaiheita sitä mukaa kun se on itselle eduksi.

Asumme samassa asunnossa(n. vuoden asunut luonani) ja nyt hän "pelkää" linja-autoja, eikä voi kulkea niillä kaupungille, vaan minun pitää aina(lähes päivittäin) olla kuskaamassa. Jos huomautan asiasta alkaa mäkättämään minulle että tulee hulluksi takiani, että pahennan käytökselläni oireita ja ettei ole ihme että on sairastunut kun on tällainen tytär. Kuitenkin matkusti n.200km päähän linja-autolla ystävänsä luokse kylään, minulle väitti menevänsä tuttunsa kyydillä. Sattui vain että eräs ystäväni menikin samalla linja-autolla, ja oli tunnistanut äitini ja tuli maininneeksi asiasta minulle.

Välillä pelkää myös väenpaljoutta. Esim. ruokakauppaan ei halua mennä ostoksille, koska väkeä on paljon. Mitenhän sitten muka muuten liikkuu kaupungilla lähes joka päivä. Kuitenkin kävi viime viikonloppuna teatterissa ja siellähän sitä väkeä vasta onkin kun oli vielä esityksen ensi ilta.

Yrittää maksattaa minulla omia kulujaan, esim bensakustannuksia ei halua maksaa vaikka joudun ainakin 4 päivänä viikossa häntä jonnekin viemään, ja tietenkin hakemaankin. Raha-asiat stressaavat kuulemma eikä halua ajatella niitä. Nekin ns. pahentavat sairautta hänen mukaansa.

Yrittää jatkuvasti jollakin pelkosyyllä pompottaa minua, ja se ei ole helppoa kun minulla on pieni 4-vuotias tytär,päivisin opiskelen ja satunnaisesti teen töitäkin. En jaksaisi enää tämän lisäksi enää toimia äitini lapsenvahtina.

Hänen huonohkon rahatilanteensa takia otin hänet asuntooni asumaan, sillä lapseni on vielä sen verran pieni ettei tarvitse välttämättä omaa huonetta. Suoraan sanottuna haluattaisi välillä heittää koko nainen pihalle ja asua kahdestaan tyttäreni kanssa. Mutta jos sairaus on kovin paha, pahennanko tällä hänen tilaansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu